Koti Artikkelit Näkökulma kansallissosialismiin ja hengellisyyteen

Näkökulma kansallissosialismiin ja hengellisyyteen

49

Monet omistautuneimmista kansallismielisistä aktivisteista ovat ammentaneet taistelutahtoa hengellisestä vakaumuksestaan. Elias Simojoen ja Corneliu Codreanun kaltaisten kristittyjen aktivistien ohella on aina ollut runsaasti myös niitä, joita on inspiroinut Euroopan esikristillinen perintö. Lähihistorian tunnetuimpia esimerkkejä jälkimmäisistä ovat Arjalaisen Vastarintaliikkeen johtohahmot.

Esikristilliseen eurooppalaiseen perintöön perustuvasta kansallissosialismista liikkuu verkossa paljon virheellistä tietoa, joten vieraileva kirjoittaja julkaisee teemasta yleissivistävän selonteon Kansallisessa Vastarinnassa. Pohjoismainen Vastarintaliike on uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joten artikkeli ei ole toimitukselta uskonnollinen kannanotto.

Ihminen on henkinen olento. Tällä tarkoitetaan sitä, että ainakin suurimmalla osalla ihmisistä on jonkinlainen sisäinen hengenelämä: näkemyksiä elämän tarkoituksesta, alkuperästä ja ihmisen kohtalosta kuoleman jälkeen. Osalle ihmisistä nämä näkemykset ovat uskonnollisia, toisin sanoen ne perustuvat jonkin tietyn uskonnon tarjoamaan viitekehykseen. Toiset yhdistelevät elämänkatsomukseensa vapaasti piirteitä monista eri lähteistä, ja jotkut saattavat muodostaa henkiset näkemyksensä omien kokemustensa perusteella.

Sama koskee myös kansallissosialisteja. Kautta satavuotisen historian myös sen piirissä on esiintynyt monia uskonnollisia, henkisiä ja elämänkatsomuksellisia näkemyksiä. Jo pelkästään liikkeen syntymiseen vaikutti vahvasti Saksassa ja muuallakin Euroopassa 1900-luvun alussa vallalla ollut völkisch-ajattelu. Vaikka se perustui suurimmaksi osaksi historiallisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin, liittyi völkisch-ajatteluun myös esoteerisia piirteitä, lähinnä kiinnostusta germaanisia pakanauskontoja kohtaan. Tätä liikettä edustavissa järjestöissä, kuten Germanenordenin piirissä, tutkittiin muun muassa muinaisskandinaavista runoutta ja riimukirjoitusta. On hyvin tunnettua, että Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue NSDAP sai alkunsa erään Germanenordenin alaosaston, Thule-seuran, aloitteesta. Merkittävin henkilö seuran ja uutta puoluetta johtamaan nousseen Adolf Hitlerin välillä oli Dietrich Eckart, jota Hitler piti oppi-isänään ja jolle hän omisti kirjansa Taisteluni.

Völkisch-liikkeestä periytynyt muinaisten pakanauskontojen symboliikan hyödyntäminen jatkui kansallissosialistisessa Saksassa ja erityisesti SS-joukoissa. Heinrich Himmlerin kiinnostus muinaisuskontoihin, kuten myös okkultismiin, on hyvin tunnettua. Hänen yksityiskokoelmansa näistä aiheista sisälsi peräti 13 000 teosta. Osa SS-joukoista kääntyi pois kristinuskosta, ja järjestössä otettiin käyttöön monia pakanallisista uskonnoista vaikutteita ottaneita seremonioita. Himmlerin läheinen tuttava SS-Brigadeführer Karl Maria Wiligut kehitteli omaa irminismiksi kutsuttua ariosofista uskontoa omiin mystisiin visioihinsa perustuen. Toinen Himmleriä lähellä ollut mystiikasta ja okkultismista kiinnostunut SS-johtaja oli Ahnenerben perustaja Herman Wirth. Ahnenerben tavoitteet arjalaisten myyttisen alkukodin löytämiseksi johtivat muun muassa Yrjö von Grönhagenin, Otto Rahnin ja Sven Hedinin tutkimusmatkoihin aina Ranskasta Karjalan laulumaille ja Tiibetiin asti. Kansallissosialistien johtajistosta myös Rudolf Hess oli hyvin kiinnostunut esimerkiksi astrologiasta, biodynaamisesta maanviljelystä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista.

Ahnenerbe-retkikunta Tiibetissä.

Näihin seikkoihin perustuen julkisuushakuiset amatööritutkijat ovat kirjoittaneet runsaasti erilaista “kioskikirjallisuutta”, jonka perusteella saattaa syntyä kuva siitä, että koko kansallissosialismi olisi ollut jollakin tavalla okkultismiin tai mystiikkaan perustuva ideologia. Tämä käsitys on myös osittain perustunut legendaan mystisestä Vril-yhteisöstä, jolla on sanottu olleen yhteyksiä Thule-seuraan ja sitä kautta kansallissosialistisen liikkeen johtoon asti. Vril-yhteisön kerrotaan tutkineen esoterian lisäksi vaihtoehtoisia energianlähteitä ja kehittäneen niiden perusteella eräänlaisia “lentävää lautasta” muistuttavia lentolaitteita. Vril-yhteisön koko olemassaolo on kuitenkin kyseenalaista ja perustuu vahvistamattomiin kertomuksiin.

Kuten huomaamme, on kansallissosialistien piirissä ollut havaittavissa monia erilaisia uskomuksia ja henkisyyteen liittyviä kiinnostuksenkohteita, joista osa oli hyvin tyypillisiä tuon ajan Euroopassa. Saman voi nähdä olevan totta tänäkin päivänä, sillä liikkeen piiristä löytyy yksilöiden tasolla kiinnostusta uuspakanallisuudesta ja odinismista aina niihin kristinuskon tulkintoihin asti, joissa Jeesuksen katsottiin olleen todellisuudessa arjalainen. Lisäksi viimeisinä vuosikymmeninä on ilmaantunut muitakin hengellisyyden muotoja, jotka kiinnittyvät henkisesti kansallissosialismiin, kuten brittiläinen Order of Nine Angles -traditio. Nämä perustuvat osittain C. G. Jungin aikoinaan esittämään näkemykseen kansallissosialismista länsimaisen sielun “varjona”, joka oli muodostunut vuosisatoja jatkuneen kristillisen kulttuurin vallitessa, kun arjalaiset ihmiset joutuivat tukahduttamaan todellisen luonteensa kristillisten “hyveiden” tieltä. Nykyaikana, kun kansallissosialismista on yleisessä ajattelussa leimattu jotakin hyvin “pahaa” ja kiellettyä, voi tämä lähestymistapa vedota varsinkin nuoriin, jotka vaistomaisesti etsivät tapoja rikkoa vallitsevan yhteiskunnan tabuja.

Mikä sitten on oikea tapa lähestyä henkisyyttä kansallissosialismiin liittyen? Tässä kohtaa meidän tulee katsoa, mitä näkemyksiä Hitlerillä oli henkisyyteen liittyen. Hänen tiedetään ennen poliittisen toiminnan aloittamista lukeneen muun muassa ariosofiaa tutkineen esoteerikon Lanz von Liebenfelsin Ostara-nimistä lehteä. Valtaan noustuaan hän kuitenkin kielsi kaikenlaisten okkultististen salaseurojen toiminnan Saksassa sekä muun muassa juuri edellä mainitun Ostara-lehden levittämisen. Vaikka Hitler ei koskaan julkisesti avautunut syvällisemmin omista henkisistä näkemyksistään, hänen ei tiedetä olleen kiinnostunut sen enempää muinaisuskonnoista kuin esoteerisesta kristillisyydestäkään. “Mikään ei olisi typerämpää kuin Wotanin palvonnan henkiinherättäminen”, hänen tiedetään sanoneen niin sanotuissa pöytäpuheissaan ja todenneen, kuinka mikään maailmassa ei kuole, mikäli se ei jo ole kuolemaisillaan.

Kristinuskoon liittyen Hitler on sanonut sen olleen suurin isku ihmisyyttä vastaan, juutalaisten keksintöä ja pyrkivän ihmisten orjuuttamiseen. Hitler ei kuitenkaan halunnut lakkauttaa kristinuskoa Saksasta sodan aikana, sillä suurin osa kansasta oli kristittyjä. Tulevaisuuden osalta hän kuitenkin esitti vision, jossa kirkkojen tilalle rakennettaisiin observatorioita ja planetaarioita, mikä kertoo hänen kokeneen avaruuden tarkkailun ja tuntemisen suorastaan henkisenä velvollisuutena. Tavanomaiseen astrologiaan hän suhtautui kuitenkin kielteisesti.

Mikä sitten oli se uskonto ja oikea henkisyys, jota nähdäkseni Hitler seurasi? Vastaus on yksinkertainen: se on kansallissosialismi. Kansallissosialismi itsessään on kaikki, mitä lopulta tarvitsemme henkisessä mielessä. Tästä syystä kaikki esoteeriset järjestöt, mukaan lukien kansallissosialismia tukeneet, tuli lakkauttaa, sillä niistä oli tullut paitsi tarpeettomia myös mahdollisesti haitallisia. Sota ja sen häviäminen muuttivat myös kansallissosialismin luonnetta.

Sodan jälkeen syntynyttä esoteerista kansallissosialismia kutsutaan toisinaan myös “hitlerismiksi”, sillä sen mukaan Hitler ei ollut pelkästään ihminen vaan korkeampien voimien lähettämä pelastaja. Tätä ajattelua ovat edustaneet esimerkiksi Savitri Devi, Matt Koehl ja Miguel Serrano. Tämä voidaan ymmärtää niin kutsutun arkkityyppiteorian kautta, toisin sanoen Hitleristä muodostui kuolemansa jälkeen kollektiivisen alitajunnan tasolla toimiva voima, joka jatkaa elämäänsä tällaisena arkkityyppisenä voimana. Savitri Devi teki lisäksi kansallissosialismin piirissä tunnetuksi niin sanottua aikakausiteoriaa, jonka mukaan elämme nykyisen sivilisaation viimeisiä aikoja. Hänen mukaansa Hitler oli “ihminen aikaa vastaan”, joka ei suostunut taipumaan alaspäin suuntautuvan kehityksen edessä vaan taisteli sitä vastaan viimeiseen asti. Kansallissosialismin voitto ei ollut kuitenkaan mahdollista elämässämme pimeässä ajassa, mutta sen tehtävänä oli uuden, tulevan aikakauden siemenen kylväminen.

Puhuttaessa esoteerisesta kansallissosialismista mennään usein harhaan siinä mielessä, että sen oletetaan olevan poliittisesta ideologiasta erillinen, salainen elämänkatsomus. Siihen ei kuitenkaan todellisuudessa liity mitään salaista, mystistä tai “okkultistista”. Se ei eroa poliittisesta kansallissosialismista millään muulla tavalla kuin sillä, että siinä ideologian korkeimmat tavoitteet nähdään henkisinä, pyhinä päämäärinä. Hitler on itse todennut, että ne, jotka näkevät kansallissosialismin pelkästään poliittisena oppina, eivät ymmärrä sen todellista luonnetta. Koska ihminen on henkinen olento, ei asia voisi olla mitenkään toisin. Pelkästään poliittiset ideologiat ilman syvempää ulottuvuutta jäävät aina vajaiksi, sillä ne eivät huomioi ihmistä kokonaisuutena. Materialistisissa opeissa kuten kommunismissa ja kapitalismissa tämä on tyypillistä, sillä niiden tarkoitus on erottaa ihminen syvemmästä olemuksestaan, “sielustaan”.

Jung oli osittain oikeassa pitäessään kansallissosialismia repression seurauksena syntyneen “psyyken varjon” esiin tulemisena. Vaikka tämä saattoi olla – ja voi olla edelleen – yksi tapa aatteen ilmenemiseen, kansallissosialismi ei itsessään kuitenkaan edusta vain tätä varjopuolta. Ollen kokonainen, se pitää sisällään sekä “pimeän” että “valoisan” puolen. Tästä syystä sen tarkoitus ei luonnollisesti ollut pelkästään sodan ja taistelun ilmaiseminen, vaan se pyrki rakentamaan uutta maailmaa ja ennen kaikkea uutta ihmistä.

Kansallissosialistinen Saksa olikin maailman historiassa ensimmäinen yhteiskunta, jossa koko valtiojärjestelmää käytettiin uudenlaisen ihmisen luomiseen. Tämä tapahtui sekä eugeniikan että kasvatuksellisten keinojen kautta. Tässä työssä SS oli yksi elementti tarjoten soturiluontoisille arjalaisille keinon psyykkiseen kasvuun taistelun kautta tulevien tulikokeiden avulla. SS oli kuitenkin vain yksi järjestö, ja muille elämän osa-alueille oli olemassa omansa, kuten nais- ja nuorisojärjestöt. Nähden pitkälle sivilisaatioiden ja aikakausien historiaan sekä tulevaisuuteen ei kansallissosialismi katsonut evoluution pysähtyneen nykyihmiseen vaan se pyrki kaikin keinoin tulemaan osaksi evoluution työskentelyä korkeamman ihmisen luomiseksi. Tämä on ollut kaikkien todellisten esoteeristen oppien päämäärä, ja kansallissosialismi alkoi toteuttaa sitä käytännössä, todellisessa elämässä. Tästä syystä se nähtiin niin vaarallisena, että tarvittiin maailmansota sen pysäyttämiseksi.

Vastustajamme ovat oikeassa sanoessaan, että me kansallissosialistit emme kannata “länsimaisia” humanismin, tasapäistävän tasa-arvon ja edustuksellisen “demokratian” ideoita. Me emme voi kannattaa niitä, sillä ne perustuvat länsimaissa luonnostaan vieraisiin seemiläisiin oppeihin, minkä lisäksi ne ovat ristiriidassa niiden toimenpiteiden kanssa, joita korkeamman ihmisen luominen edellyttää.

Nykymaailma on hyvä esimerkki osoittamaan, mitä tapahtuu, kun kaikkien ihmisten nähdään olevan samanarvoisia ja kun kaikilla katsotaan olevan samat oikeudet: yhteiskunnat alkavat pian toimia epäkelpojen, heikkojen ja kyvyttömien ihmisten ehdoilla. Tämä merkitsee evoluution pysähtymistä ja askelta taaksepäin kohti rappeutumista. Tämä on se suuri sota, jota kansallissosialismi yhä tänäkin päivänä käy. Tästä syystä kansallissosialismi ei voi toimia ainoastaan poliittisia vastustajiaan vastaan vaan sen on toimittava sitä väärää arvopohjaa vastaan, joka nykymaailmassa vallitsee. Tästä syystä aate ei voi olla pelkästään poliittinen vaan sillä tulee olla vahva henkinen pohja. Ilman henkistä pohjaa mikä tahansa ideologia jää pinnalliseksi ja vaille todellisia menestymisen mahdollisuuksia.

Kansallissosialismi itsessään on täydellinen myös henkisenä elämänkatsomuksena. Harva meistä kuitenkaan löytää kansallissosialismia heti aluksi näin syvällisellä tasolla, ainakaan muutoin kuin intuitiivisesti. Siitä syystä henkinen etsintä erilaisten mytologioiden, uskontojen ja esoteeristen perinteiden kautta on luonnollista ja hyväksyttävää. Parhaimmillaan tämä etsintä johtaa meidät löytämään muinaisesta maailmasta niitä samoja, ikuisia totuuksia, joita aatteemme sisältää. Pahimmillaan se voi kuitenkin viedä meidät taikauskon, merkityksettömien uskonnollisten rituaalien ja vaarallisten oppien harhateille. Tästä syystä meidän kaikkien tulee muistaa Saksassa nuorten kansallissosialistien tuleville johtajille lausutut sanat:

“Kansallissosialismi on verenperinnöstä ja rodusta syntynyt uskonto, ei poliittinen maailmankuva. Se on uusi ja ainoa todellinen uskonto, ja se on syntynyt Pohjoisesta hengestä ja arjalaisesta sielusta.”

Vieraileva kirjoittaja

49 KOMMENTIT

  1. No nyt oli todella mielenkiintoinen artikkeli. Hyvää pohjatyötä ja olennaisin löydettynä laajasta aihepiiristä.

    • Totta! Näistä aiheista näkee valitettavan harvoin monipuolista analyysia, mutta tämä artikkeli tarjosi sitä.

      Olen agnostikkona samaa mieltä artikkelin pääideasta eli siitä, että tärkeintä on elää rodullisten ihanteiden mukaan ja kehittyä jatkuvasti – tapahtuipa kuoleman jälkeen mitä tahansa.

  2. Kaikille jotka haluavat perehtyä syvällisemmin Länsimaisen kulttuurin hengelliseen (pakanalliseen) puoleen voin suositella teosta “Myatt And The Renaissance of Western Culture”, josta seuraava ote:

    “While laudable, the attempt in recent times by some Europeans to rediscover the pagan ethos of their ancestors – exemplified in certain (but not all) neopagan groups and weltanschauungen – and thus distance themselves from Hebraic spirituality, is not and never can be, in our view, effective in reconnecting us to the ethos of the West for two reasons. First, because such attempts (at least so far) do not exemplify, do not manifest, the spiritual ethos of the West, founded as that is on the culture and spirituality of ancient Greece and Rome. Second, because they generally do not take into account how the ethos of the West has itself been distorted by a Hebraicism that is not only spiritual but is now, and has been for over a century, cultural.

    This cultural Hebraicism is a mode of thinking and action in which Hebrews – ancient and modern – and their beliefs, and those of their followers and disciples, are taken as the type, the moral ideal, to be aspired to and lauded. In the case of ancient Hebrews and their beliefs, the type, the ideal is evident in the Bible (both Old and New Testaments), and in latter-day interpretations of the Bible. In the case of modern Hebrews and their disciples, the type, the ideal, derives from (a) the dogma of ‘equality of races’ – ultimately derived from Marxism, sociology, and what has been termed ‘social anthropology’, with the belief being that all ethnicities have the same abilities, intelligence, potential, and human character – and from (b) the religious-like remembrance of and compulsory teaching regarding the Shoah, together with a hypocritical championing of ethnic awareness and ancestral traditions for all ethnicities except native European (‘White’) peoples, which ethnic awareness of, and its promotion among, native European peoples is considered ‘hatred’, ‘racist’, ‘extremist’ and is increasing censored and outlawed in the lands of the West with the Hebraic reasoning being that such ethnic awareness of, and its promotion among, native European peoples gave rise to colonialism, to fascism and National Socialism and thus to the Shoah – which must “never be forgotten” – with no Western country ever allowed to again make ancestral European beliefs, and the Western ethos, the raison d’être of a nation-State.

    In respect of rediscovering the pagan spirituality of the West a fundamental problem has been a lack of knowledge among those interested in what, exactly, that spirituality is. A problem exacerbated by pre-existing translations of some of the ancient works knowledge of which is necessary in order to understand that spirituality. Works such as the Oedipus Tyrannus and the Antigone by Sophocles, the Agamemnon by Aeschylus, and the mystical texts of the Corpus Hermeticism.”

    https://regardingdavidmyatt.wordpress.com/2018/03/10/myatt-and-the-renaissance-of-western-culture/

    • Kyseinen dokumentti tarjoaa, vapaasti suomentaen:

      “Täysin uudenlaisen, ehkä jopa kerettiläisen näkökulman länsimaisesta kulttuurista […], jotka sellaisiin asioihin keskittyen kuten καλὸς κἀγαθός, metafyysisesti kehittävät länsimaista pakanuutta “mythoin ja antropomorfisten jumaluuksien (theos ja theoi) tuolle puolen kohti hengellisen todellisuuden arvostusta ilman denotaatiota ja uskontoa.”

      https://wyrdsister.wordpress.com/2018/02/11/a-relevant-truth/

    • Olipa soopaa tuossa regardingdavidmyatt blogissa. Sotkettiin toisiinsa muinaiset heprealaiset(arjalaiset) ja nykyinen Marxilainen tasa-arvo kulttuuri. Vanhan testamentin mukaan kanaanilaiset eivät nauttineet mistään tasa-arvosta vaan heidät oli määrä hävittää. He ovat siis nykyjuutalaisten esi-isiä. “Edom is in modern Jewry” sanotaan heidän ensyklopediassaan.

      Täällä kommenttiosiossa itsepintaisesti tarraudutaan juutalaisten luomaan valheelliseen narratiiviin. Heprealais/Israelilaisvaikutus oli myös Antiikin Kreikassa. Platon puhui Jumalasta yksikössä eikä monikossa. Israelilaiset eli muinaisheprealaiset olivat siis yksi arjalaisheimo muiden joukossa(Niin kuin Intian Arjalaisetkin.) joiden tehtävä oli tuoda Kristus maailmaan.

      https://www.vastarinta.com/evola-juutalaiskysymyksen-kolme-osa-aluetta-osa-2/#comment-134933

      Olemme kaikki tulleet sieltä etelästä Keski-Aasian tai Vähä-Aasian seudulta alunperin.

      • En oikein näe tällaisia yhteyksiä missään näissä kirjoituksissa. Esimerkiksi kyseisen dokumentin pointtina on tuoda esille toisenlainen näkökulma klassisesta, kreikkalais-roomalaisesta ja länsimaisesta (eurooppalaisesta, faustisesta) eetoksesta, joka on pohjimmiltaan pakanallinen ja vapaa kaikista Heprealaisista vaikutteista.

        Myöskin David Myattin “Vindex Mythos” antaa mielenkiintoisen näkemyksen tästä Heprealaisesta intruusiosta ja vääristymästä. Esim. Kommunismista Myatt on sanonut seuraavaa:

        “The Communism that was given form by Marx is, in spirit, at variance to the Faustian ethos. Marxism, of whatever form, be it derived from Trotsky, Rosa Luxemburg, or Marcuse, transforms what the German philosopher Heidegger calls spirit to mere intelligence, it emasculates it […] In all its implications, the materialism that has come to dominate the present century and which is exemplified by America, does not differ from Marxism or socialism – both represent, despite outward appearance in terms of the type of government, the same approach to the spirit or ethos of the West. Both emasculate that spirit, as Heidegger well understood. Marxism is not, as Spengler assumed, the logical outcome of the Faustian will-to-power: rather, Marxism is the ultimate contradiction of the Faustian. It returns the spirit to earth, to material concern, and reduces everything to that which is common. It is totally opposed to the heroic idealism which is one of the Faustian qualities. The concern of the Faustian is more will-to knowledge, more mastery through the use of a myth or mythos which is at once both numinous and archetypal.”

        Aiheesta lisää:
        https://wyrdsister.wordpress.com/2017/05/19/the-mythos-of-vindex-an-analysis/

        https://regardingdavidmyatt.wordpress.com/myatt-vindex-destiny-of-the-west/

        https://wyrdsister.wordpress.com/2017/05/12/myatts-mythos-of-vindex/

        • Kyse ei ole heprealaisvaikutteista tai intruusiosta vaan edomilais-kanaanilais intruusiosta. Eli alkuperäisen heprealaisuuden vääristymisestä. “Heprealaisuus” viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana on ollut juuri tuota vääristynyttä versiota siitä. Eli juutalaista. Jo Jeesuksen aikana suurin osa juudaan heimon jäsenistä oli käännynnäisiä edomilaisia, kun taas alkuperäisiä israelilaisia, joihin Jeesuskin kuului, oli aika vähän.

          • Eli väitätkö että alkuperäiset arjalaiset saivat tämän subversiivisen ja epäherooisen proto-marxilaisen uskonnon aikaan? Miksi kristinuskon arvot ja käsitteet ovat sitten juuri niitä käsitteitä ja arvoja mitkä ovat yleisesti rodunsekoittajille ja erityisesti juutalaisille ominaisia? Onko kristinuskokin korruptoitunut niin pahasti? Minusta on itsestäänselvää, että kristinusko on alunperin aavikolta ja me olemme jostain muualta kuin aavikolta. Tietysti kristinusko on korruptoitunut, mutta myös sen varhaisimmat muodot olivat sitä.

    • Toisten kommenttieni jäätyä odottamaan niin tänne tämä sitten kun meni edellinenkin läpi ilman sensuuria;

      On hyvä muistaa, että nuo lainaukset Hitlerin Table Talkista voi olla virheellisiin käännöksiin perustuvia. Genoud–Trevor-Roper käännös on epäluotettava kun se on ranskan kautta käännetty englanniksi. Ja yleensä nuoremman polven suomalaiset, ja muunkin maalaiset, etsivät ja lukevät näitä juttuja netistä englanniksi eikä saksaksi. Ja nuo anti-kristillisiksi katsotut sitaatit ovat todennäköisesti sieltä Genoudin kautta tulleita.

      https://www.richardcarrier.info/archives/10978

      https://en.wikipedia.org/wiki/Hitler%27s_Table_Talk#Revisionist_views

  3. Hyvä artikkeli joka avaa portteja meille oikeaan suuntaan eli luonnonuskontoihin, joiden tulee olla meidän kaikkien perusta ja esim. Baltian maissa tämä tiedostetaan paljon paremmin kuin Suomessa. Toisaalta PohjoisEuroopan ja Baltian/Itämerenkansojen luonnonuskontojen henkimaailma ja kansojen verenperimä on tällä suunnalla kaikilla pohjimmiltaan se sama.

    https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/11/17/saules-meita-auringon-tytar-ja-muut-latvian-jumaluudet/

    Todellisen sodan rintamalinjat ovat arojen ja aavikoiden A-B-C Juutalaisuskonnot eli Talmud-Kristinusko-Islam vs Luonnon uskonnot ja tämä on se jatkuvasti käynnissä ollut tuhatvuotinen taistelu.

    • Mielestäni luonnonuskonnoista voidaan puhua vain siinä mielessä kun kansallissosialismi on tätä sairasta yhteiskuntakonetta, luonnonhaaskausta ja tuhoamista, psykologisesti epätervettä teollisuutta, kaupungistumista ja globalismia, ja abstrakteja teologioita ja skientismiä vastaan.

      Mutta luonnonuskonnot EIVÄT ole kansallissosialismia siinä määrin kun ne joillain ovat vain homeopatian tyyppistä vanhojen naisten neuroottisuutta (sähköyliherkkyys ja uskomushoidot). Eikä myöskään naiivia ja täysin tunteiden viemää metsän ja kasvien ja eläinten ja hedelmällisyyden palvontaa tai ihmettelyä tai “hiljentymistä” ja introspektiota. Nämä ilmiöt ovat pikemminkin typeriä ja tunteikkaita reaktioita ylemmän kappaleen todellisia ongelmia kohtaan ja esimerkkejä nykyihmisen vieraantumisesta luonnosta.

      Esivanhemmat olisivat varmaan nauraneet nykyisille larppaaville pakanoille ja taitamattomille ja vastuuttomille luontoturisteille.

    • “Todellisen sodan rintamalinjat ovat arojen ja aavikoiden A-B-C Juutalaisuskonnot eli Talmud-Kristinusko-Islam vs Luonnon uskonnot ja tämä on se jatkuvasti käynnissä ollut tuhatvuotinen taistelu.”

      Eli olisiko pitänyt taistella punaisten puolella vuonna 1918? Hehän taistelivat kristinuskoa vastaan työväen puolesta.

      • Punaiset ovat juutalaisen Karl Marxin ja lukuisten muiden juutalaisten tuottama liike. Juutalaisuus ei ole ainoastaan tuottanut kristinuskoa vaan myöskin siihen reagoivat liikkeet kuten ateistisen materialismin (punaiset) ja jopa uusateismin ja skientismin. Eli vain jos ilmiö on kristinuskonvastainen ei tarkoita etteikö ko. ilmiö olisi kristinuskosta syntynyt. Eihän kristinusko ja islamkaan tunnusta juutalaisuskontoa, vaikka molemmat ovat saman puun oksia.

        • Jos kristinusko on juutalaisten tuottamaa, kuten asian ilmaisit, miten selität

          1. Kristinuskon opit jotka rikkovat juutalaisia oppeja ja lakeja, kuten ruumiillinen ylösnousemus (vrt. juutalainen uskomus että henki jättää ruumiin kuoleman jälkeen), veren nauttiminen (“joka juo minun vereni, sillä on iänkaikkinen elämä”) tai se että Jeesus tyrmäsi juutalaisten sapatti- ja puhtaussäännökset, joitain mainitakseni

          2. Juutalaiset ovat aina vihanneet ja vainonneet kristittyjä. Miksi he vainoaisivat jotain minkä olisivat itse keksineet omaksi hyödykseen?

          Nämä vain mietityttävät aina kun kuulen tämän argumentin.

          • “1. Kristinuskon opit jotka rikkovat juutalaisia oppeja ja lakeja”
            Juutalaisten oppien ja lakien tärkeys ei ole niissä opeissa ja laeissa kirjaimellisesti (paitsi silloin kun kyseessä on juutalainen uskontokunta) vaan siinä mitä ne vastustavat. Eihän silläkään ole väliä että käytetäänkö pähkinän särkemiseen vasaraa tai pähkinänsärkijää – tai paremminkin sillä voi olla väliä sellaisten toissijaisten seikkojen takia (kuten juutalaisuskonnon), mutta ei sen päätavoitteen eli särkemisen.

            Tästä johtuen materialismi ja kristinusko ovat juutalaisia, ateismi ja teismi ovat juutalaisia, irrationalismi ja rationalismi ovat juutalaisia, kapitalismi JA kommunismi ovat juutalaisia, sekä jihadismi että vasta-jihadismi ovat juutalaisia.

            Aluksi voisi kuvitella että asiat ovat vastakohtia, mutta ne eivät ole vastakohtia muuta kuin tietyssä perspektiivissä ja niiden teho perustuu siihen että ihmiset ajattelevat niitä juuri siinä perspektiivissä missä ne ovat vastakohtia. Kansallissosialismin yksi tarkoitus on nähdä näiden näennäisvaihtoehtojen ja näennäisvastakohtien läpi ja löytää sieltä suurempi ilmiö, jotta emme astu siihen ansaan missä juutalainen tarjoaa meille kahta vaihtoehtoa ja joudumme valitsemaan vihollisen kädestä.

            “2. Juutalaiset ovat aina vihanneet ja vainonneet kristittyjä.”
            Ei pidä paikkansa, monet heistä ovat tälläkin hetkellä Israelissa uskonnonvapauden ja “henkilökohtaisen uskonnon” takana. Eli juutalaiset käyttävät milloin mitäkin saadakseen haluamansa. 60-luvulla se oli Yhdysvalloissa hippiliike, ja siitä se muuttui samoilla henkilöillä uusliberalismiksi. Ideologiat menee ja tulee, mutta rodunsekoituksen ja seemiläisten kansojen geeniperimät eivät siitä muutu yhtään sen arjalaisemmiksi ihan sama mitä he sattuvat sillä hetkellä saarnaamaan.

          • Mitä itse ymmärrän raamatusta, niin juutalaiset ovat olleet kristittyjen vihollisia aina ja se jatkuu edelleen, tämä käy ilmi myös talmudista, https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf. Jeesus tapettiin juutalaisten vaatimuksesta ja tämän jälkeen juutalaiset vainosivat ja murhasivat opetuslapsia ja yrittivät estää kristinuskon leviämistä ja jeesuksen sanomaa. tänä päivänä kun katsoo maailmaa ja näkee miten kaikki on käännetty ylösalaisin, ihmiset uskovat valheet totena ja ihmiset pitävät totuutta tyhmien ihmisten horinoina, ei voi olla välttymättä ajatukselta että koko maailma on perkeleen vallassa ja se perkele on juutalainen. joku varmaan pitää tyhmänä, mutta tällaiseen johtopäätökseen olen itse tullut.
            suosittelen lukemaan raamattua muun kirjallisuuden ohessa

          • muunmuassa helluntalaisuus on hyvä esimerkki juutalaisjohtoisesta “kristitystä” uskosta joka pitää juutalaisia jumalan kansana tapahtui mitä tahansa, oppiesimmerkki sionistisestä uskonnosta, israel ja sen juutalaiset asukkaat on helluntalaisten palvonnan kohde, muulla ei väliä

  4. Tämä oli erittäin tarpeellinen ja tasapainoinen artikkeli. Tosin on hyvä muistaa, että nuo lainaukset Table Talkista voi olla virheellisiin käännöksiin perustuvia. Genoud–Trevor-Roper käännös on epäluotettava kun se on ranskan kautta käännetty englanniksi. Ja yleensä nuoremman polven suomalaiset, ja muunkin maalaiset, etsivät ja lukevät näitä juttuja netistä englanniksi eikä saksaksi. Ja nuo anti-kristillisiksi katsotut sitaatit ovat todennäköisesti sieltä Genoudin kautta tulleita.

    https://www.richardcarrier.info/archives/10978

    https://en.wikipedia.org/wiki/Hitler%27s_Table_Talk#Revisionist_views

    Ja ehkä ajatuksena oli enemmänkin alkuperäisen tilan tavoittelu eikä jatkuva progressiivinen kehitys, jota ajatusta kohtaan on oltu syystäkin kriittisiä. Ihminenhän ei kehity vaan rappeutuu. Ja kuten artikkelissa mainittiin niin Hitler pyrki taistelemaan tuota alamäkeä vastaan. Olemme mahdollisesti eläneet satoja vuosia vanhoiksi tuhansia vuosia sitten ennen kuin maksan c-vitamiinin tuotanto entsyymin L-gulonolactone oxidaasi geeni surkastui. Se voi selittää esim. Raamatullisten hahmojen asteittain alenevat eliniät. C-vitamiini vahvana antioksidanttina voi hidastaa DNA telomeerien lyhentymistä joka on ikääntymisen syy.

  5. Aivan loistava artikkeli. Kansallissosialismi on kokonaisvaltainen maailmankatsomus. Ihmiset jotka eivät ole sitä ymmärtäneet ovat vetäneet vääriä johtopäätöksiä SS:n arkeologisista ja muista osastoista ja nykyisistä esoteerikoista.

    “Pahimmillaan se voi kuitenkin viedä meidät taikauskon, merkityksettömien uskonnollisten rituaalien ja vaarallisten oppien harhateille.”
    Hyvä asia pitää mielessä kaikessa hengellisyydessä.

  6. Harvapa maalikko edes haluaa ymmärtää KSn aatemaailmaa ja yhteyksiä hengellisyyteen kiitos virallisen historian joka on tehokkaasti demonisoidut koko ideologian. Kuitenkin se on monilta osin lähempänä todellista spiritualismia kuin mikään nykyisistä valtauskonnoista ja suhtautuu positiivisesti vanhoihin nk. “vaihtoehtohoitoihin” sekä korostaa ihmisen yhteyttä luontoon osana kokonaisvaltaista maailmankaikkeutta.

    Kristinuskon leviäminen tukahdutti (usein väkivalloin) kaikki luontoon ja sen kiertokulkuun perustuneet uskonnot. Vanhat usein toimivat luonnolliset hoitomuodot kera yrtteihin ja muihin luonnosta saataviin ainesosiin perustuneet lääkitykset katosivat kun parantajat ja muut vastaavat poltettiin noitina roviolla. Ja juuri näistä sai allekirjoittanut suuren helpotuksen krooniseen hermosärkyyn kun virallinen lääketiede oli nostanut kädet ylös ja tyrkytti aina vain vahvempia opiaatteja.

    Nykyään on netti pullollaan kaiken maailman guruja joista valtaosan hengellisyys ja taidot keskittyvät oman taloudellisen tilanteen parantamiseen. Seassa on myös todellisia osaajia mutta on aina riski joutua nk. puoskarin kynsiin.

    • Evolan lähes koko tuotanto yrittää varoittaa noista “luonnonuskonnoista” ja “spiritualismeista”. Evola ei toki ole kansallissosialisti, mutta mielestäni hänen kritiikkinsä totemismia ja luonnonuskontoa kohtaan on silti jotain mitä kansallissosialistien pitäisi aina pitää mielessä. Etenkin Magneettimedian suunnalta tulee aika paljon sellaista feminiiniä – siinä mielessä kun siihen kuuluvat myrkyt, eritteet, voiteet ja liuokset, ja yleisesti kemiapainotteinen kiertokulkuun perustuva kasvityyppinen materialistinen ihmiskuva (ml. psykologinen materialismi) – noitatohtorityyppistä homeopatiaa, joka ei sovi mielestäni lainkaan siihen tieteelliseen maailmankuvaan mitä Hitler suosi.

      Tietysti luonto on yksi tärkeimmistä arvoista kansallissosialistille, koska kansallissosialismin täytyy olla osa ikuista elämäntapaa (eli oikeasti kestävää yhteiskuntaa), mutta mielestäni artikkelissa mainitut “merkityksettömät rituaalit” ja taikausko ovat jotain mitä pitää erityisesti tällä “luonnon” saralla ottaa huomioon ja tehokkaasti hyökätä kaikkia neurootikkoja vastaan, joita valitettavasti vetää puoleensa teosofia, idänuskonnot, juutalaiskysymys, salaliittoteoriat, vapaamuurarit, ruusuristiläisyys, esoteria jne.

      Tämä terävä hyökkäys noiden ilmiöiden keräämiä mädättäjiä vastaan pitää kuitenkin tehdä ilman että se johtaa materialismiin tai skientismiin. Tähän tarkoitukseen artikkeli on erinomainen.

    • Vaihtoehtohoitoihin mielestäni suhtaudutaan sen takia paremmin koska nykyinen lääke- ja ruokateollisuus ovat pääasiassa voittojen maksimoimisesta syntyneitä ilmiöitä, joten niissä ei ole päällimmäisenä mielessä ihmisten hyvinvointi. Tämän takia kansallissosialistit hylkäävät monet teollisuuden ja markkinoinnin luomat rappioilmiöt.

      Ikuinen (kansallissosialistinen) elämäntapa joutuu lähteä siitä että mitään ei tehdä ahneudesta vaan kansan hyväksi joten myös ruoka ja lääkkeet täytyy olla eettisiä lähtien alkutuotannosta ja asumisesta ja “työelämästä” ja perheistä ja kaikesta mikä liittyy siihen miten ihmiset syövät ja elävät arjessa.
      Eli on pakko kumota jossain määrin teollisuuden “kehitystä” koska se kehitys on ollut vain pienen eliitin keino vahingoittaa kansaa ja haalia itselleen valtaa huonoilla (usein laiskuuteen ja ahneuteen) perustuvilla argumenteilla.

      Ihmislajin tarvitsee psykologisestikin itse omalla kädellä olla osana oman elämänsä perusosien tuottamista (tehdäkseen oikeasti konkreettisesti merkityksellistä työtä ja siten filosofista merkitystä ja arvoa), joten jo pelkästään psykologiselta kannalta katsottuna ON PAKKO saada ihmiset suoremmin alkutuotantoon ja pois siitä mekanismista jossa ihminen tekee jotain mikä ei mitenkään liity alkutuotantoon ja itse elämään ja sen ylläpitämiseen. (ja saa rahaa ja ostaa rahalla epäsuorasti ne elämän peruselementit jolloin merkityksen rakentaminen jää kokonaan pois)

    • Mitä mieltä olet siitä että Karjalassa, jossa suomalainen muinaisusko “kukoisti”, paikalliset ottivat kristinuskon vastaan mielellään, sillä Kristinusko alkoi elämään muinaisuskon rinnalla ja myöhemmin nousi tärkeimmäksi uskonnoksi ja perinteeksi?

      • En tiedä kenelle kysymys oli tarkoitettu, mutta itse pidän kalevalalaisia muinaisoppeja langenneina matriarkaalisina runokokoelmina. Tauti saa eri muotoja, ja kun se etenee niin vanhoista muodoista tulee turhia.

        Sen takia luonnonuskojen heikkous muuttui kristinuskoksi ja kristinuskon heikkous valistukseksi, valistuksen heikkous liberalismiksi, liberalismin heikkous sosialismiksi, sosialismin heikkous kommunismiksi, kommunismin heikkous uusliberalismiksi ja uusliberalismin heikkous tulee saamaan taudin uuden muodon ellei kansallissosialismi pysäytä tätä tuhoon johtavaa rappioprosessia.

      • Juutalaismeemeillä on tapana tarttua tehokkaasti, olla salakavalia ja tuhota kantaja. Meemi ei välttämättä tuhoa sitä heti, sillä se voi näyttää edistykseltä, koska se on olennaista sen tarttumisen ja leviämisen kannalta, että meemi näyttää hyvältä.

        “Sitä mikä ensin tuntuu myrkyltä, mutta lopulta maistuu nektarilta, kutsutaan todelliseksi onneksi: se johtuu Itsen siunatusta tuntemisesta.” BG 18:36

        Kaikille rappioprosesseille on yhteistä että ne tuntuvat hyvältä. Se tuntuu hyvältä idealta että kaikilla olisi sama palkka ja että kaikki olisivat tasa-arvoisia. Samoin se tuntuu hyvältä että Jeesus Kristus pelastaa meidät ja välittää meistä. Melkein aina tällaisilla hedonistisilla periaatteilla meemi tulee ja leviää tehokkaasti. Katso vaikka tämän hetken nopeiten kasvavaa juutalaismeemiä eli islamia.

      • Olihan kristinuskoa ollut karjalan alueella jo kauan, siellä oli edustettuina niin luonnouskonnot, lutterilaisuus kkuin ortodoksisuus.
        Karjalaiset sekoittivat kristilliset tuontiuskomukset omiin allkuperäisiin ja harjoitiivat kristillisyyttä omilla mausteillaan.
        Toki oli niitä jotka eivät juuri piitanneet mistään näistä, mutta se ei ollut ongelma kenellekkään.
        Muori oli toisen polven evakko ja hänen äitinsä sekä isänsä myös evakkoja, silti joutui käymään pakosta rippikoulun vaikka myöhemmällä iällä keskittyi ateismiin. Kuitenkin heidän puolellaan oli jo monessa polvessa oltu enemmän ja vähemmän kristillisen opin vaikutuksen alla.
        Hänen äitinsä taasen oli “harras” kristitty, joka tutki raamattua joka päivä (sen verran itsekin muistan muinaisuudesta näin tapahtuneen).
        On päivän selvää, että karjalan alueella oli alusta lähtien ollut eri uskontoja luonnouskontojen muassa, koska sen läpi nyt sattui kulkemaan erittäin vilkas kauppareitti.

      • Yleensäkin Kristinusko Euroopassa “peri” ja ainakin tunnistettavasti Pohjoismaissa “epäjumaliin” liittyvät juhlapäivät sellaisenaan pitkin kristillistä kirkkovuotta kirkkaimpana esimerkkinä Joulu ja Juhannus, joka etenkin pohjoisissa leveyspiireissä liittyi auringon kiertoon vuoden aikana aivan kuten alku-uskonnoissa tai erilaisten wanhan kansan perimätietojen sekä tapakulttuuriin, jolla pyrittiin “persoinoimaan” aikaa ja taivaankappaleiden vaikutusta ihmisen elämään.

    • Totta, mutta kiskoppa tuo Arkkipiispa Kari Mäkisen suusta, jonka kotona ei muuten Jumalaa mainita. Ja miksipä kun talon “Herra” on itse kotona.

  7. Tämä oli erittäin tarpeellinen ja tasapainoinen artikkeli. Tosin on hyvä muistaa, että nuo lainaukset Table Talkista voi olla virheellisiin käännöksiin perustuvia. Genoud–Trevor-Roper käännös on epäluotettava kun se on ranskan kautta käännetty englanniksi. Ja yleensä nuoremman polven suomalaiset, ja muunkin maalaiset, etsivät ja lukevät näitä juttuja netistä englanniksi eikä saksaksi. Ja nuo anti-kristillisiksi katsotut sitaatit ovat todennäköisesti sieltä Genoudin kautta tulleita.

    https://www.richardcarrier.info/archives/10978

    https://en.wikipedia.org/wiki/Hitler%27s_Table_Talk#Revisionist_views

    Ja ehkä ajatuksena oli enemmänkin alkuperäisen tilan tavoittelu eikä jatkuva progressiivinen kehitys, jota ajatusta kohtaan on oltu syystäkin kriittisiä. Ihminenhän ei kehity vaan rappeutuu. Ja kuten artikkelissa mainittiin niin Hitler pyrki taistelemaan tuota alamäkeä vastaan. Olemme mahdollisesti eläneet satoja vuosia vanhoiksi tuhansia vuosia sitten ennen kuin maksan c-vitamiinin tuotanto entsyymin L-gulonolactone oxidaasi geeni surkastui. Se voi selittää esim. Raamatullisten hahmojen asteittain alenevat eliniät. C-vitamiini vahvana antioksidanttina voi hidastaa DNA telomeerien lyhentymistä joka on ikääntymisen syy.

    Lisäyksenä edelliseen kommenttiini joka taas jäi jonoon;

    Samuli latelee itse mädätystä tuossa että, “idänuskonnot, juutalaiskysymys, salaliittoteoriat” ovat asioita joita kohtaan pitäisi hyökätä. Ja että homeopatia on noitatohtorointia ja sähköyliherkkyys naisten neuroottisuutta? Kopioin tähän kommenttini “Mika on vastarintaliikkeen nakokanta vammaisiin”:

    “Jos Vastarinta joskus lyö läpi kunnolla niin integratiivinen eli funktionaalinen lääketiede olisi saatava ehdottomasti julkiselle puolelle täyden korvauksen piiriin. Homeopatia(kuten Sveitsissä), kelaatio, Rife ja otsoniterapiat joka terveyskeskukseen ja koko lääkärikoulutus uusiksi kattamaan nuo kapitalistisen juutalaisestablishementin maton alle lakaisemat menetelmät.(kts. esim. Morris Fishbein, AMA vs. Rife)

    Näin oli Saksassa -30 luvullakin jossa allopaattinen ja luontainen yhdistettiin uudeksi Saksalaiseksi lääketieteeksi(Neue Deutsche Heilkunde) Tohtori Gerhard Wagnerin toimesta. Ja rokotteet pois ja kroonisen väsymysoireyhtymän eli Myalgisen Enkefalomyeliitin (CFS/ME) tutkimus käyntiin ja potilaille tuki ja oikeus sairauskorvauksiin kunnes todellinen parantava hoito löydetään. Ympäri maailmaa on CFS/ME yleistynyt hurjaa vauhtia ja lukemattomat ovat jo kuolleeet ja vielä lukemattomammat viruvat elämänsä menettäneinä sängyn pohjalla työkyvyttöminä. Eikä sen tutkimusta haluta rahoittaa.(Agenda 21?)”

  8. Kansallissosialismi itsessään on täydellinen myös henkisenä elämänkatsomuksena. Harva meistä kuitenkaan löytää kansallissosialismia heti aluksi näin syvällisellä tasolla, ainakaan muutoin kuin intuitiivisesti.

    Sen tuntee sielussaan, tai sitten ei.

    • Kansallisosialismi kyllä antaa nykymaailmassa terveen arvopohjan josta ponnistaa eteenpäin, mutta ei se yksistään pollitiisena ideologiana tarjoa mitään vastausta maallisen elämän jälkeisiin kysymyksiin.

      • Siihen ei pysty yksikään uskonto. Lupauksia ja oletuksia tekstien tulkinnalla voidaan esittää, mutta ne herättävät useimmin enemmän vain kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

          • Kristinusko pystyy antamaan lupauksia ja oletuksia perustuen tekstien tulkintaan. Niinkuin kaikki muutkin vastaavat.

  9. 6 ryhmää, joiden keskinäisestä vallantavoittelusta lähes kaikki sodat ovat johtuneet ja syyttömät maapallon asukkaat ovat joutuneet tappamaan toisiaan.

    1.
    P2 loosin vapaamuurarit ja Vatikaani eli Caesarin jälkeläiset

    Hallitsee kohdetta: Katolinen kirkkokunta

    2.
    Rothschild ym. Perhedynastiat; itsemäärittämänä kuningas Daavidin seuraajat

    Hallitsee kohteita: Juutalaiset, juutalaiskristityt (evankeliset siionistikristityt)

    3.
    Muhammedin jälkeläisten ensimmäinen haara ja pakanaperheiden jälkeläiset

    Hallitsee kohdetta: Sunnimuslimit

    4.
    Muhammedin jälkeläisten toinen haara (Persian valtakunnan perilliset)

    Hallitsee kohdetta: Shiiamuslimit

    5.
    Gnostikkoilluminaatit

    “Mikä tahansa mikä on luotu tällä planeetalla, tulee syrjäyttää.”

    6.
    Satanistit

    Heidän täysin moraaliton näkemyksensä, mahdollistaa jäsenten tehdä ihan mitä vain (joukkomurhat, lapsiraiskaukset, ihmissyönti…).
    Soluttautunut maailman johtajien ylätasolle. (Et uskokaan ketkä kaikki… ei, arvaamme väärin, koska media johtaa meitä harhaan…)

    Nämä ryhmittymät ovat taistelleet keskenään vallasta hyvin pitkän ajan ja yhteistä heille on näkemys tällaisen maailman päättymisestä ja sen korvautumisella jollain muulla. Ihmiskunnan haaste on nyt saada nämä eri ryhmät sellaiseen suunnitelmaan mikä ei sisältäisi Harmageddonia eikä murhauttamista maapallon väestöstä 90 prosenttia. Tästä sodissa ja muissa tällä hetkellä on kysymys. Taloussota petrodollarista (USA/Iran) on oikeastaan sotaa siitä mitä ihmiskunta lajina aikoo tehdä tulevaisuudessa.

    Nyt vain sitten tekemään karttaharjoituksia poliittisille kartoille, niin alkavat palapelin palat osua paikoilleen ja alat ymmärtämään hyökkäyksien taustoja.

    Neuvostoliitossa heidän toimeenpanemansa joukkoteloitukset ovat vielä pientä sen rinnalla, mitä he ovat suunnitelleet lähivuosille alkaen sotilaallisesti ja kansalaisvapaudellisesti merkittävimmistä valtioista.

    • No ilmankos niitä sarvipäisiä ukkoja hiilihangot kourassa pyörii pitkin pitäjiä. Luulin niitä grillauskonsulteiksi…

  10. Hävisivätkö natsit 2. maailmansodan? Eivät. He saivat valmiiksi lentävät lautaset, eivät pystyneet niistä ampumaan mutta piiloutuivat Etelänavan jääkuoren alle sekä Argentiinaan. Näistä asioista on dokumentteja. Amerikkalaiset Amiraali Byrdin johdolla hyökkäsivät Antarktikselle 4000 miehellä ja joutuivat palaamaan häntä koipien välissä takaisin. George Bush vanhemman isä Prescott Bush perusti CIA:n ja värväsi saksasta natsitiedemiehet jatkamaan salaa kauheita kokeitaan Amerikassa. Heidän teknologiansa kehittyi monin kerroin nopeammin kuin yleisesti käytössä oleva teknologia ja ovat tuhansia vuosia edellä meitä. Luullakseni Hitler oli aluksi hyvis, joka vastusti globalisteja, eikä halunnut sotaa. Jossain vaiheessa kai asiat meni liian pitkälle. Mutta en usko Hitlerin olevan syyllinen kaikkeen, mistä voittajien media häntä syyllistää.

    Globalistit ovat kirjoittaneet tavoitteensa valtaviin kivipylväisiin vuonna 1980 (katso Georgian guidestones). Ihmiskunnasta tulisi jäädä henkiin vain 500.000.000. Siitä riittää 2000 orjaa yhtä eliitin jäsentä kohden.

    Itse asiassa me olemme jo keskuspankkiirien orjia. Katsopa youtubesta Ronald Bernardin haastattelu. Entinen pankkiiri paljastaa todellisuuden.
    https://m.youtube.com/watch?v=ZO3jtXv6jUg

    • Sinulla on väärää tietoa. He muuttivat kuuhun eivätkä mihinkään Antarktikselle. Heistä on tehty dokumenttifilmejä jotka esitettiin muka komedioina sionistien ja nykyään uponneessa Atlantiksessa asuvan Josef Tsalinin ja kommunatsien hämäämiseksi.

      Tsalin (nimi muutettu) kasvatti itselleen kidukset saksalaisilta tiedemiehiltä varastetun teknologian avulla mutta ei onneksi saanut känsäisiin käsiinsä avaruuskeuhkoteknologiaa joka mahdollisti kuun asuttamisen.

  11. Kuulemma v.2021 kesäkuussa alkaa Operaatio Arparyssä. Yhtaikainen isku Atlantikseen, Vladivostokiin ja Patagoniaan. Sikäläiset pingviinit on mukana juonessa.

  12. “Osa SS-joukoista kääntyi pois kristinuskosta, ja järjestössä otettiin käyttöön monia pakanallisista uskonnoista vaikutteita ottaneita seremonioita.”

    Onko nimiä tiedossa että ketkä näin tekivät? Arvaukseni on että ovat todennäköisesti näitä paavin palvojia joiden “kristillisyys” on pikemminkin kristillisyyden kaapun puettua pakanallisuutta. Esim luostarit ja munkit ovat suoraan lainattu idän mystikkaa uskonnoista eikä niitä Raamatusta löydy.

    Tietenkin ihmiselle on mahdollista liittyä paperilla toisesta uskonnollisesta järjestöstä toiseen, mutta aidosta Kristinuskosta ei voi kääntyä pois. Kristityn usko saattaa ajoittain heikentyä mutta ei tule koskaan tule loppumaan.

    Raamatun mukaan Ihmiset jotka menevät helvettiin ovat ne jotka EIVÄT OLE uskoneet:

    John 3

    17 For God sent not his Son into the world to condemn the world; but that the world through him might be saved.

    18 He that believeth on him is not condemned: but he that believeth not is condemned already, because he hath not believed in the name of the only begotten Son of God.

    ”Kansallissosialismi on verenperinnöstä ja rodusta syntynyt uskonto, ei poliittinen maailmankuva. Se on uusi ja ainoa todellinen uskonto, ja se on syntynyt Pohjoisesta hengestä ja arjalaisesta sielusta.”

    Uskon että KS Saksan yksi suurimmista virheistä oli tälläisen ajattelun levittely valtion toimesta, ja vielä lapsille ja nuorille kaiken lisäksi. 🙁 Ei tarvitse ihmetellä miksi Saksalle kävi kuin kävi mikäli nämä jutut (joita voittajien toimesta levitellään ja joihin kannattaa suhtauta kriittisesti) joissa puhutaan joistain Saksan johdon salaisista suunnitelmista hävittää kristinusko Saksasta pitkällä tähtäimellä esim kaappaamalla kirkot valtion haltuun levittämään poliittista ideologiaa, Jumalan palveluksen sijaan.

    Jumala tietää ihmisten ajatukset ja on voinut antaa Saksan tuhoutua juuri tälläisten suunnitelmien takia. Vaikka USA:ssa on moni asia pielessä se on kuitenkin uskonnovapaudeltaan yksi maailman parhaista ellei paras maa, siellä on annettu erillaisten oppien levitä vapaasti ja vahvimpien selvitä ilman että vatio tähän juurikaan puuttuu ja ovat saaneet vaurastua suht rauhassa. Jos nuo suunnitelmat kristinuskon hävityksestä Saksasta ovat totta, niin maailmasta olisi saattanut tulla vielä synkempi paikka Saksan voittaessa kuin se nyt (liittoutuneiden hallinnassa) on.

    Ei vältämättä Hitlerin aikana mutta esim joku nuorista joille on lapsesta asti opettu kristinuskon olevan vihollinen, olisi saattanut myöhemmin nousta sotilasmahdissa valtaan ja pyrkiä vaikka tappamaan maailmasta kaikki kristityt ja pakottaa koko maailman palvomaan jotain arjalaisia “jumalia.”

    Maallisen hallinon ei pidä yrittää tunkea uskonnolisten järjestöjen puolella pakottamaan heille jotain maallista aatettansa vaikka ne olisivat maallisessa mielessä kuinka toimivia tahansa.

    Molemmissa sekä maallisessa että uskonnollissa kentässä tulee olla mahdollisimman suuri kokoontumis ja ajattelunvapaus.

    Luonnonvalinta poliittisella ja uskonnollisella kentällä tulee sanavapuden ja avoimen keskustelun kanssa, karsimaan valheelliset poliittiset ja uskonnolliset aatteet pitkällä tähtämellä.

  13. Jos haluatte perustelut sille miksi Kristinusko sopii radikaalien kansallismielisten ideologien kanssa ja millä tavalla Kristinusko EI OLE mikään “vieras hiekkauskonto” voitte kuunnella tämän mainion videon, joka ei vain nimeä vihollistamme juutalaista mutta myös selittää mitä rotua juutalainen on ja miten he vihaavat Kristinuskoa, ei vain siksi että se rikkoo juutalaisten kuvottavat uskonsäännöt vaan myös koska sen oikeat uskojat ovat ensimmäisiksi Eurooppalaiset, ja toiseksi myös muut ei-juutalaiset “goyim” kansat. 30 tuntia tietoa. Tämä siis on niille jotka jaksavat yrittää kasvattaa intellektiään eivätkä alennu tyhmälle nimittelylle: https://www.youtube.com/watch?v=eYzJtGnudqo

Comments are closed.