Koti Artikkelit Maailmankatsomus Naisen näkökulmasta

Naisen näkökulmasta

3

Nationalismiin liittyvissä keskusteluissa nousee usein pintaan kysymys naisten roolista niin nationalismissa kuin yhteiskunnassa ylipäätään. Kansallismielisyyttä vastustavat tahot ovat etenkin viime aikoina yrittäneet kartoittaa ja analysoida kansallismielisessä toiminnassa mukana olevia naisia ja naiseutta, yrittäen samalla lokeroida ja yksinkertaistaa kysymyksen naisen roolista omiin näkemyksiinsä sopien. Mitä muuta voisimmekaan sanoa tällaisesta lokeroinnista, kuin että se asettaa kysymyksen siitä, kuka muu on parempi määrittelemään sen, mitä yksilö on kuin yksilö itse – näin myös kansallismielisten naisten kohdalla.

Roolimallit eivät koske pelkästään naisia. Luonnollisesti yksilöillä on monentasoisia ja erilaisia rooli- ja käyttäytymismalleja, olivatpa he sitten miehiä tai naisia. Roolit ovat riippuvaisia tilanteesta ja ympäristöstä sekä ihmisistä, joiden ympärille roolin toimeenpaneminen keskittyy. Toisilla ihmisillä on elämässään enemmän erilaisia rooleja kuin toisilla, riippuen siitä, mitä he elämässään tekevät. Toisinaan roolit muodostuvat selventämään jokapäiväistä kanssakäymistä, toisinaan ne taas voivat auttaa suojautumaan psykologisilta konflikteilta tai konflikteilta ihmisten välillä. Roolit helpottavat ja ohjaavat ihmisten kanssakäymistä erilaisten käyttäytymismallien kautta – esimerkiksi niinkin yksinkertaisessa tapahtumassa kuin kauppareissu.

Nämä ulkoiset lähteet, jotka pyrkivät määrittelemään naisen roolin nationalismissa pääosin hyvin negatiivisesti, väittävät lähes poikkeuksetta, että nationalismi tarjoaa naiselle vain yhden roolin ja elämäntehtävän, joka olisi äitiys. Tällainen väite on hyvin yksinkertaistettu epätotuus, sillä nationalismissa aktiivisena toimivat naiset toimivat useissa erilaisissa rooleissa eri elämänalueilla – niin työssä kuin perhe-elämässä. Vielä pahempaa, joskus nämä lähteet antavat ymmärtää, että nationalistien mukaan naisella ei ole muuta virkaa kuin “toimia synnyttäjinä”. Tällaiset väitteet ovat melko ristiriitaisia, sillä jos ajattelemme yksilön ja naisen koko elämänkaarta, joka koostuu siis useista vuosikymmenistä, on perheen perustamiseen ja kasvattamiseen käytetty ajanjakso melkoisen lyhyt. Kansallismieliset naiset eivät missään nimessä ole “johonkin lahkoon kuuluvia synnyttäjiä”, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joilla on elämässään normaalit vaihtoehdot työntekoon, opiskeluun, itsensä kehittämiseen sekä perhe-elämään, jotka nämä kaikki voivat olla osa yksilön elämää samanaikaisesti. Kansallismielisyys ei myöskään tarkoita sitä, että se jotenkin välttämättä kannustaisi tai vaatisi kaikkia naisia jäämään kotiin “synnyttäjiksi” – naiset ovat luonnollisesti olennainen osa modernia yhteiskuntaa ja sen koneistoa: miljoonat naiset käyvät töissä esimerkiksi opettajina, sairaanhoitajina, lääkäreinä tai vaikkapa myyjinä kaupan kassalla, ja kehittyneen yhteiskunnan olisi mahdotonta toimia ilman naisten työpanosta.

Samanaikaisesti tällaiset lausunnot pyrkivät vähentämään perinteisiä arvoja perheestä ja syyllistämään yksilöt, mikäli heidän unelmiinsa kuuluu perheen perustaminen, ikään kuin olisi jotenkin mahdotonta olla aktiivisesti osa yhteiskuntaa samalla, kun kasvattaa perhettä – vaikka miljoonat suomalaiset tekevät näin koko ajan. Miksi lasten saamista tai äitinä olemista pitäisi väheksyä tai nähdä se jotenkin negatiivisena? Jos ajattelemme puhtaasti elämän jatkumista, tai vaikkapa eurooppalaisten tai minkä tahansa muun kansanryhmän olemassaoloa ja jatkuvuutta, eivät nämä asiat olisi mahdollisia, mikäli yksilöt eivät lisääntyisi. Tämän lisäksi moderni psykologia painottaa ihmiselämän ensimmäisiä vuosia kaikkein tärkeimpinä yksilön henkiselle kehitykselle ja psykologiselle hyvinvoinnille. Näihin ensimmäisiin vuosiin vaikuttaa suuresti huolenpitäjä, joka useimmiten on äiti. On myös absurdia, että nämä edellä mainitut tahot halveksuvat kansallismielisten arvostusta perheitä ja äitejä kohtaan, sillä jokaisella meistä on tai on ollut äiti (tai muu aikuinen), joka on huolehtinut meistä elämänkaaren alkukilometrit. Yksilön täytyy vihata itseään, mikäli hän vihaisi ja halveksuisi äitiyttä, sillä jokainen meistä on äitiyden tuote. Naisen rooli perheessä ei kuitenkaan ole myöskään pelkästään äiti. Hän voi olla myös isoäiti, täti tai sisko, ja miehellensä hän on kumppani.

Mitä sitten naisten rooli ainakin on? Kansallismieliset naiset ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin siinä missä miehetkin. Ja kukapa olisi parempi puhumaan asioista naisten näkökulmasta kuin naiset itse. Siinä, missä moderni feministinen liike on epäonnistunut nostamaan vakavia asioita pöydälle rämpiessään genus-pedagogiikan sosiaalisissa kokeiluissa, ja itse asiassa vieläpä onnistunut lisäämään naisten turvattomuutta asettumalla ei-eurooppalaisperäisen maahanmuuton kannattajaksi, toimii nationalismi myös naisten perusoikeuksien puolustajana. Naisiin kohdistuvat rikokset Pohjoismaissa ennen massamaahanmuuton aikakautta ovat olleet suhteellisen harvinaisia, kun taas aivan viime vuosina esimerkiksi Ruotsi on kirinyt raiskaustilastojen kärkeen. Tilastojen perusteella kaikissa Pohjoismaissa ei-eurooppalaisperäiset raiskaajat ovat hyvin yliedustettuina. Jostakin syystä johtuen, olkoon se sitten naiiviutta tai hyväsydämisyyttä, monilla eurooppalaisilla naisilla ei ole kykyä ja voimaa puhua tästä ongelmasta ja puolustaa itseään sekä muita naisia. Ei, yksilön ei tarvitse olla välttämättä kansallismielinen tai edes mitenkään poliittisesti aktiivinen vastustaakseen ongelmia kuten massamaahanmuuton vuoksi lisääntyneet julmat raiskaukset ja väkivallanteot. On selvää, että jokaisella naisella on oikeus kulkea turvallisesti kaduilla ja puistoissa ilman pelkoa tai riskiä pahoinpidellyksi tai raiskatuksi tulemisesta. Jokaisella naisella on oikeus päättää omasta fyysisestä koskemattomuudestaan riippumatta siitä, miten hän esimerkiksi on pukeutunut. Naiset ovat kuitenkin uhreja ryhmänä, ja vieläpä etnisenä ryhmänä, sillä raiskaukset nimenomaan kohdistuvat meihin pohjoismaisiin naisiin, ja sen vuoksi Pohjolan naisten täytyy vastustaa tällaisia ilmiöitä myös yhteen hiileen puhaltavana ryhmänä. Mikäli näin olisi jo toimittu, moni uhri olisi välttynyt karulta kohtaloltaan ja jopa ihmishenkiä olisi voitu säästää – jokainen yksittäinen uhri ja jokainen naisiin kohdistunut väkivallanteko on liikaa. Tapaukset, kuten norjalaisen 14-vuotiaan Eva Helgetunin itsemurha raiskatuksi tulemisen jälkeen tai nuoren ruotsalaisen Elin Krantzin brutaali murha, ovat todellakin liikaa, ja naisten tulisi reagoida vahvemmin tällaiseen turvattomuuden kehityskulkuun. Naisilla on tärkeä rooli maamme kehityksessä ja siinä, millainen Pohjolan tulevaisuus tulee olemaan. Jokaisen naisen henkilökohtainen rooli tässä prosessissa tulee vaikuttamaan turvallisuuteemme, hyvinvointiimme ja koko Pohjolan kansojen olemassaoloon – joko hyvässä tai pahassa mielessä riippuen siitä, millaisia valintoja teemme.

 

Vilhelmiina Koukohovi

Vieraileva kirjoittaja

Toimituksen huomautus: Kansallinen Vastarinta ottaa mielellään vastaan vierailevien kirjoittajien kirjoittamia artikkeleita. Toimitus ei välttämättä ole samaa mieltä vierailevien kirjoittajien toimittamasta materiaalista, eivätkä esitetyt näkemykset tai kannanotot välttämättä ole toimituksen omia. Kansallinen Vastarinta tarjoaa vaihtoehtoista tietoa itsenäisten ihmisten tiedonhakuun. Mikäli haluat toimittaa materiaalia Kansalliselle Vastarinnalle vierailevana kirjoittajana, voit ottaa yhteyttä toimitukseen sähköpostitse osoitteeseen toimitus[at]vastarinta.com.

3 KOMMENTIT

  1. Kirjoitus oli hyvä. Olen täysin samaa mieltä. Nyt on vaan kysymys siitä, mitä näille asioille tehdään. Olen vuosia seurannut tätä arvoja repivää ja yhteiskunnan perusrakenteita tuhoavaa politiikkaa. Olen vakuuttunut siitä, että se on valtioiden harjoittamaa politiikkaa, jota ohjataan jostakin vielä paljon ylempää, joittenkin YK’n, EU’n ja suurvaltojen vaikutusvaltaisten piirien taholta.
    Jos tavoitteena on jonkinlainen “supermaailma” maailmanhallituksineen ja valvontajärjestelmineen, jossa jokainen yksityinen kansalainen joutuu elämään henkeensä ja ruumiilliseen koskemattomuuteensa kohdistuvan uhan alaisena ja jossa jokainen sana, jonka päästää suustaan on pakko tarkistaa jotakin direktiiviä vastaan, on pakko esittää kysymys em. organisaatioiden olemassaolon oikeutuksesta. Perusidea on hyvä mutta nyt ollaan ilmeisesti rajalla, jossa haitat alkavat olla etuja suuremmat. Vanhanaikainen maailma kansallisvaltioineen, sotineen ja konflikteineen, jotka pitävät huolen väestörajoituksesta ja resurssien riittävyydestä, on ilmeisesti edelleen parempi.

Comments are closed.