Koti Uutisia Kotimaa Nainen näki Hitler-paidan – hakeutui päivystykseen

Nainen näki Hitler-paidan – hakeutui päivystykseen

41

Oululaisnainen Julia Konttila koki kauhunhetkiä viime torstai-iltana poistuttuaan sosiaalisen median kuplan ääreltä ulkoilmaan. Naisen ilta päätyi sairaalan päivystykseen hyperventilaatiokohtauksen kanssa.

Konttila kirjoitti Facebookin Naistenhuone-ryhmään viestin, jonka mukaan hän on peloissaan sairaalassa odottamassa hoitoa kokemalleen kauhua pursuneelle hetkelle. Hän oli nimittäin nähnyt ihmisen, jolla oli päällään Adolf Hitler-paita. Mitään sen kummallisempaa tilanteessa ei tapahtunut, mutta se riitti laukaisemaan naisella kohtauksen, jonka aikana hän ei oman kertomansa mukaan tuntenut omia käsiään, ei kyennyt kävelemään, hän hyperventiloi ja ”kaikki oli kamalaa.”

Hän kertoo saaneensa kohtauksen siksi, että pelkää biseksuaalisuutensa vuoksi joutuvansa ”natsin” väkivaltarikoksen kohteeksi. Ainakin kolme tuntia kestäneen päivystyksessä olon päätteeksi hän sai rauhoittavan lääkkeen lääkäriltä, mikä oli tietenkin huonoa tai vääränlaista hoitoa naisen mielestä.

Tapaus on jälleen yksi esimerkki liberaalin kansanosan naurettavuuksiin menevistä uhripisteiden keräämisistä sekä laajemmista mielenterveysongelmista. Liberaalien mukaan koko muun yhteiskunnan pitäisi mukautua muutaman hullun ihmisen oikkujen mukaan eikä toisinpäin.

41 KOMMENTIT

  1. Mites Huulialle käy kovalla pakkasella noiden lävistyskorujen takia? Tai itse asiassa, ei mitään väliä kunhan ei vaivaa sitten julkisia palveluita.

    • Mistä joku voi tietää että hän on “biseksuaali”? Lukeeko se hänen paidassaan joka päivä?

      Apropos, olin joskus kauan sitten Itiksissä ostamassa verryttelyasua itselleni ja vastaan siellä valtavan kauppakeskuksen käytävillä tuli kaksi nuortaa jätkää ja toisella oli KKK-paita. Pitää mainita – jos ei joku tiedä – että Itäkeskuksessa on valtava määrä arabeja (sekarotuisia; mulatteja) sekä neekereitä – enimmäkseen somaleja.

      Koko kauppakeskus on oikeastaan somalien ja arabien/lähi-itäläisten yksi iso kahvila, jossa he lorvivat verovarojamme tuhlaten päivästä päivään. 1000 bonuspistettä sille, joka on nähnyt somali-, afgaani-, irakilais- tai iranilaisnaisen töissä.

      Onneksi ei tarvitse Helsingissä enää käydä! Kamala paikka.

      • Tänään oli TV1:n klo 20.30 uutisissa julkistus tilastoista, joissa kerrotiin että joka neljäs eli 1/4 vauva Uudellamaalla syntyy maahanmuuttajavanhemmille.
        Erikseen herkuteltiin sillä itsestäänselvyydellä, että useimmiten kyseessä on arabi taikka neekeriperhe.
        Koko Suomessa luku on 1/7. Nyt alkaa valkenemaan, että aika nopeasti alkavat valkoiset kantasuomalaiset olemaan syrjäytettynä omassa maassaan.

  2. Adolf Hitlerille liputuspäivä, sillä hän pelasti Suomen!

    Molemmat vaarini sotivat N-liiton juutalaista ksenokratiaa vastaan. Kiitos Saksa! Kiitos Adolf Hitler!

    • Äitini puolelta pappa ja hänen veljensä myös. Kumpaakaan en ole nähnyt, mutta rauha heille. Olivat samalla tavalla puolustamassa Suomea vaikka kaulusta koristivatkin SS-riimut. Toinen oli jopa Afrikassa. Hienoa. Oikein sydäntä lämmittää.
      Nyt sen ajan saksalaisia vain haukutaan ja Israel yrittää saada jatkuvasti enemmän rahaa mm. Auchwitchin kesäleireiltä ja muilta.

      Monilla näistä kesäleireistä on pyydetty asiakkaiden jättämään hiuksista leikattu suikale, minkä he myöhemmin laittavat näytille nimellä: JUUTALAISILTA LEIKATTIIN HIUKSET JA NIITÄ ON PALJON! Eikä mainintaakaan, että leireillä leikattiin yleisesti hiukset päästä täiden ja muiden syöpäläisten vuoksi.

      Toinen on fakta, että he ovat pyytäneet vanhoja lasten kenkiä, mitkä on myös näytteille asetettu ja syystä että: NÄIN MONTA JUUTALAISLASTA LASTA JA VAUVAA SAIVAT SYÖPÄLÄISKARKOITE ZYKLON B:TÄ. Eikä mainintaakaan, että samaa ainetta käytettiin keskitysleireissä ympäri Euroopan ja jopa Neuvostoliitossa.

  3. Järkyttävä ja vastenmielinen tapaus! Toivottavasti Julia sai välitöntä kriisiapua, rauhoittavan lääkityksen ja psykoosilääkkeet. Tälläinen kamala tapaus voi jättää elinikäiset arvet. Onko rikosilmoitus tehty? Varmasti kaikki PolPon yksiköt haravoivat aluetta löytääkseen tämän Hitler paidalla varustetun ajatusterroristin. Voimia Julialle ja hänen läheisilleen.

  4. Tälle tyypille tuli viikonloppuna naurettua. Hyvää huumoriosastoa tämä kyseinen mt-ongelmainen potilas.

  5. Mielenkiintoista ei tuntenut omia käsiään ja silti paukutti facebookkiin sekä suomeksi ja englanniksi tekstiä. Olisiko nyt kuitenkin paikka keskustella lääkärisedän tai -tädin kanssa tästä angstista kun kaikki Julian kanssa erimieltä olevat tuntuvat muodostavan uhan hänen omassa universumissaan.

  6. Naama on kuin Rapalan katalogi!

    Miksi hakaristi on kauhistus mutta sirppi ja vasara vain hauskaa retroa esim
    t-paidassa???
    Hakaristihan on ikivanha symboli, Intiassakin tatuoivat lastensa päähän hakaristejä.

    • Onomatofobia on nimien ja sanojen pelkoa. Kuvien pelkoa en tiedä. Miesten- ja ihmisten pelkoa on toki myös olemassa. Skopofobia taas on pelkoa tulla muiden nähdyksi. Ehkä tämä sosiaaliloinen pelkää sitä? Ota nyt noista monivammaisista typeyksistä selvää. Ehkä hänessä yhdistyi kaikki nämä asiat. Niin, ja vielä heterofobia, tietysti!

  7. Tämä taitaa olla nyt sellainen tyypillinen mielenterveyskuntoutuja? Vähän vaikea kuvitella, että tämä yksilö selviää yhdestäkään vastoinkäymisestä elämässä ilman päivystystä vaativaa kohtausta. “Näin PALION mä pelkään natseja” 😀

  8. Hyvä, että suvakki sai apua ja turvaa ja näin todennäköisesti jäi henkiin.

    On mahdollista,että tämä nainen olisi voinut joutua zyklon-b:llä marinoituna uuniin, jos hän olisi ryhtynyt taistelemaan Hitlerin kuvaa vastaan.

  9. Onko Oulussa ilmasto niin lämmennyt , että ulkoilmassa liikutaan Aatupaita päällä? Itsekin kyllä innolla odotan ja toivon ilmastonlämpeämistä Suomessakin.

      • Joku uusi, hieno T-paita olisi kova juttu, kun kevät kohta koittaa. Ei ole oikein se talvi alkanut täällä meillä vieläkään. Eilen vähän sateli lunta, mutta ovat sulaneet jo melkein pois. Tuollainen ohut kerros.

        Taponen on todellakin oikea megasuperhinttari ja mielisairas vielä kaupan päälle ihan tosissaan. Täydellistä materiaalia siis pyörittämään Suomen poliisia. Tahtoo esim. sharialakia Suomeen. Teloittaahan tuollaiset pitäisi, perkele. Ei ole mitään rotia ollut enää aikoihin tämän maan touhuissa. Tuomittuja rikollisiakin ministereinä: Lehtomäki, Kaikkonen, Vanhanen jne. Ennen ei olisi ollut asiaa edes riviedustajaksi tuollaisilla rotilla.

        • Ennustan, että tulevan kesän muotia t-paitojen suhteen ovat poliisipaidat!

          T-paidassa on esim. radikalisoituneen äärivihervasemmistolaispoliisi Jari Taposen kuva ja jokin hänen kuolemattomista sloganeista.

          Myös muista poliiseista saa samanlaisia paitoja tehtyä. Mm. Oulun poliisi Markus Kiiskinen, Hämeen poliisi Jari kiiskinen..

          Demareitten matukansanedustaja Hussein al-Taesta saisi myös erinomaisia paitoja tehtyä!

          • Eikö tumma paita, joka Al taeen nahkasta tulee, ole kesällä vähän kuuma.

    • Pitäiskö tota kiusaamista ja nimittelyä Taposen mennä koulujen pihoille kahtomaan!!??? Jos lapsetkin kestää sen niin miksei aikuinen mies ja vielä poliisi joka takuulla nähnyt ja kuullut pahempaakin!!

  10. Ai helvetti miten hyvät naurut sain!!! Rupeankin katselemaan Aadolf paitaa itselleni, jos sais vaikka aiheutettua sydärin jollekki jutkulle

  11. hahaha, täytyy hommaa samanalainen paita, toisaalta Hitler paita muutenkaan ei olis pöllömpi, vielä jos paidalla saa suvakin retkut poispäiviltään, niin mikä sen parempaa

  12. Turun synagogaa tuhrittu punaisella maalilla. 10 000 000 euroa varattu budjetista asian hoitoon ja juutalaisten suojeluun.

  13. “Biseksuaalit” eli hintit levittävät tehokkaasti HI-V:tä heteroihinkin.

  14. Mikä ajaa ihmistä niin että naamakin on laitettava killuttimia kuin Rapalan esittelyvitriinissä.

  15. Hollywoodin aivopesukoneiston täydellinen lopputulos; säikkynee omaa varjoaankin…

  16. Minulla on muuten kirjahyllyssä NSDAP:in hieno replika-pinssi hakaristeineen. Mitähän tuolle tyypille kävisi, jos sen näkisi? Tiputukseen?

  17. Lehdistö on saanut aikaan tämän punaviherhöttö “paniikit”.
    90-luvulla itselläni oli selässä Pääkallojoukkojen ja Aatun ja Himmlerin kuva, eikä kukaan tullut edes ulisemaan kuvasta mitään. Mummo ei tykännyt, mutta hän olikin niin vanha, että oli nähnyt ja lukenut miehiltämme rintamalta juttuja. Saksassa oli töissä pappani ja kirjeet sensuroitu jos oli jotain valittamista kuntotesteistä tms.

    Tästä tulee mieleen se über-liberaali juutalaien amerikkalaisämmä joka joutui terapiaan nähdessään hanukkalahjakääreessä olevan läheisesti hakaristia muistuttavaa koristekuvaa. Kauppaketju maksoi tälle ressukalle miljoonia ja pyysi anteeksi kaikilta Israelia myöten.

  18. Tämä on näitä sarjassamme, oletin ahdistuvani, sain oireita ja hakeuduin julkiseen sairaanhoitoon saamaan pönbtön takaisin sekaisin, verovaroilla tietty.
    Nussico Aro vei asian isommalle, ylen ja vihervasemmiston avustuksella, hän ahdistui niin vastaankävellystä henkilöstä että muutti epsanjaan maanpakoon, takaisin tultuaan hän nosti oikeusprosessin jossa penää reissun kulunkeja olettamiltaan syyllisiltä.
    Myöhemmin myös vihakävely ja katselu ovat aiheuttaneet hänelle tuntemuksia, tämän vuoksi myös oikeudessa on itkusermi jonka takana hän ja demlan asianajaja lymyilevät istuntojen aikana.
    Koko teatterin lasku tulee meille työssäkäyville ja lyhentämättömänä.

  19. “Nussico Aro vei asian isommalle, ylen ja vihervasemmiston avustuksella, hän ahdistui niin vastaankävellystä henkilöstä että muutti epsanjaan maanpakoon, takaisin tultuaan hän nosti oikeusprosessin jossa penää reissun kulunkeja olettamiltaan syyllisiltä.”

    Mikä oikeusjuttu tämä on? Onko kyse taannoisesta lähestymiskieltojutusta vaiko Iljan vainoamisesta.

  20. Vaikuttaa jonkinlaiselta ahdistuneisuushäiriöltä. Hoitona voidaan kokeilla kognitiivista terapiaa ja mahdollisesti lääkkeitä. Jos ahdistusta aiheuttaa erityisesti kansallissosialistien kohtaaminen, kognitiivinen terapia voisi hyvinkin riittää, sillä on ilmeistä, että ahdistus alkaa tietoisuudesta, jonka toimintaan terapialla pyritään vaikuttamaan.

    • Siedätyshoito tehoaa jopa vakaviin allergioihin, ei ole kellekään hyväksi jos on vain samanmielisiä tuttavia ja/tai ei käy sellaisissa tilaisuuksissa jossa on ihan eläviä eri mieltä olevia ihmisiä äänessä. Poikkeavia mielipiteitä kannattaa esittää hyvin asiallisesti, lyhyesti ja provosoitumatta, ja erilaisia mielipiteitäkin kannattaa tarkastella rationaalisesti.

      • Siedätyshoito. Paras vastaus. Se tekisi tyttörukasta terveen rattaan työmarkkinoille. Vähintään kuukauden ajan liikkuminen skenen mukana häivyttää harhaiset ajatukset pois.

  21. naurettavaa mielisairautta ja syyllistää kunnon hyvää tekeviä natseja siitä, esim historiallinen totuus on kommunistit teloittivat ja tuhosivat urakalla enenmmän juutalaisia ja muita omaa kansaansa kuin natsit koskaan, eli yli 60 miljoonaa ihmistä, muslimit taasen ovat kunnostautuneet rauhan uskontonsa nimissä tuhoten kunnon ihmisiä 300miljoonaa eli aatu ja natsithan olivat historian kilteimpiä sotaherroja. siksi toiseksi, suomessa ei todistettavasti ole yhtä ainoaa natsia tänäpäivänä missään asumassa, eli siitäkin sysytä koko hysteria on täysin absurdi ja naurettava edes huomion hakuisena huuhaana.

Comments are closed.