Koti Uutisia Kotimaa Naalit voivat kohta olla pelkkä muisto Pohjolassa

Naalit voivat kohta olla pelkkä muisto Pohjolassa

4

Naalit eli napaketut ovat katoamassa Pohjoismaista. Suomessa laji metsästettiin lähes sukupuuttoon ennen sen rauhoittamista vuonna 1940. Tilanne ei ole sen parempi muissakaan Pohjoismaissa. Koko Pohjolassa naaleja liikkuu noin 250 yksilöä. Heikoiten naalilla menee Suomessa, jossa vuosittain liikkuu noin 5–10 naalia.

Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan naalin lisääntymistä on odoteltu turhaan Suomessa jo yli 20 vuotta. Viimeinen varmennettu naalipentuehavainto Suomessa on vuodelta 1996.

Ihmisen lisäksi Naalin elinympäristöä uhkaavat niin lämpenevät säät kuin muut lajit. Suurin uhka naalille on kettu, joka talvien lämmitessä on liikkunut entistä pohjoisempaan.

Naalin suojelua pyritään nyt yhtenäistämään pohjoismaisella yhteistyöllä. Arctic Fox Together -hankkeeseen osallistuvat Ruotsi, Norja ja Suomi.

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. Yksinkertaisin tapa suojella naali on metsästää ketut (kokonaan) pois siltä alueelta, jolla halutaan naalin elävän.

    • Pienjyrsijät ovat Naalin pääriistaa, toki jos tuore poronraato sattuu eteen niin eiköhän sekin kelpaa ellei Ahma ja muut raadonsyöjät ole aterialla.
      Olettaisin vahvasti, että suurempi uhka on virus nimeltä ihminen ja sen tuhoisat toimet maalla ja vesistössä, jotka vaikuttavat koko ekologiseen ympyrään pohjoisessa.

  2. On tuo naali sentään paljon sympaattisempi kuin susi, jonka suojelupäätös on aivan susi.

Comments are closed.