Koti Uutisia Myyrmäen nujakan esitutkinta keskeytettiin

Myyrmäen nujakan esitutkinta keskeytettiin

1

Vasemmistolaislehti Kansan Uutisten mukaan poliisi on keskeyttänyt Vantaan Myyrmäessä tammikuussa sattuneen nujakan tutkimisen. Jutussa haastatellun poliisin mukaan asianomistaja ei ole tunnistanut kuulusteluissa ketään, eikä jutulle ole todistajia.

Pian nujakan jälkeen eri vasemmistolaiset tahot alkoivat levittää valheita tapahtumasta väittäen, että Vastarintaliikkeen aktivistit olisivat pahoinpidelleet joukolla miehen, joka olisi vain arvostellut liikkeen kansallissosialistista sanomaa. Tämä siitä huolimatta, että ensimmäinen media, jossa koko nujakasta edes tiedotettiin millään tavalla, oli Kansallinen Vastarinta, jossa kerrottiin varsin yksityiskohtaisesti nujakkaan johtaneet syyt. Nyt myös Kansan Uutisten haastattelema poliisi on todennut, että “asianomistaja oli kyllä itsekin aktivoitunut soittamalla suuta, aivan hyvin voi normaalitilanteessakin saada päihinsä, jos menee aukomaan päätä”.

On myös vähintään mielenkiintoista, että jutun on kirjoittanut Emilia Kukkala. Aikaisemmin samainen toimittaja on muun muassa osoittanut tukensa Tampereella itsenäisyyspäivänä mellakoineille kiakkovieraille. Hän myös avoimesti tukee väkivallastaan tunnettuja “rasisminvastaisia” ryhmiä. Nyt hän kuitenkin vaatii poliisilta toimia mitättömän pikkunujakan selvittämiseksi – vieläpä siitä huolimatta, että samaisen lehtijutun mukaan nujakan toisella osapuolella ei edes ole mitään vaatimuksia asian suhteen.

Tämän lisäksi katuaktivismitapahtumaa väitettiin “tempaukseksi” ja paikalla olleiden aktivistien määrää oli vähätelty, vaikka jo pian tapahtuman jälkeen kirjoitimme vastineemme mediassa levitettyyn väärään tietoon tapahtuneesta.

 

Aiheesta lisää: Katuaktivismi Vantaalla johti nujakkaan

1 KOMMENTTI

Comments are closed.