Koti Uutisia Rotu Mustien hallitsemassa Etelä-Afrikassa pahempi talouskriisi kuin yhdessäkään sotaa käymättömässä valtiossa

Mustien hallitsemassa Etelä-Afrikassa pahempi talouskriisi kuin yhdessäkään sotaa käymättömässä valtiossa

1
Apartheidin jälkeen Etelä-Afrikka on ajautunut kaaokseen.

Elinolojen ja hyvinvoinnin syöksykierre mustien hallitsemassa Etelä-Afrikassa jatkuu, osoittaa tuore Eunomix-yhtiön tutkimus. Etelä-Afrikan palvelut, julkinen talous ja infrastruktuuri romahtivat 1990-luvulla, kun juutalaisten tukema musta terroristijärjestö ANC kaatoi valkoisen apartheid-hallituksen.

Eunomixin selvityksen mukaan Etelä-Afrikan tulevaisuus näyttää edelleen sysimustalta. Maan talous on viimeisen 12 vuoden ajan ollut huonommassa tilassa kuin yhdessäkään sotaa käymättömässä maassa. Musta ylivalta ei tuonutkaan eteläafrikkalaisille ANC:n lupaamaa yltäkylläisyyttä ja tasa-arvoa.

Eunomixin mukaan Etelä-Afrikan taloudellinen tilanne tulee vain pahenemaan seuraavina vuosina. Yhtiö painottaa, että Etelä-Afrikan katastrofissa ei ole kysymys ainoastaan taloudesta vaan myös surkeasta hallituksesta. Korruptio-ongelma on kärjistynyt maassa viime vuosina.

Tutkimuksessa selvisi, että surkean talouden taustalla ovat myös mustien laajasti suosimat poliittiset hankkeet, kuten valtiojohtoinen tonttien ryöstäminen valkoisilta maanviljelijöiltä sekä valkoisten syrjiminen työelämässä.

Lähde: Bloomberg

1 KOMMENTTI

Comments are closed.