Koti Artikkelit Kansanmurha Musta tulevaisuus

Musta tulevaisuus

17

Vuoden 2016 väestötilastot Pohjolassa ovat karua luettavaa. Tästä edeltävänä vuotena kiihtynyt joukkomuutto lisäsi etenkin irakilaisten ja syyrialaisten määrää maassamme, mikä näkyy jo vahvasti väestönmuutoksen trendinä: arabiaa äidinkielenään puhuvat nousivat kolmannelle sijalle vierasta kieltä äidinkielenään puhuvien joukossa.

Vaikka ensimmäistä sijaa pitävät yhä hallussaan suurimmaksi osaksi eurooppalaista syntyperää olevat venäjää äidinkielenään puhuvat sekä eestiläiset, niin sitä mukaa kun lähestymme seuraavaa vuosikymmentä, näyttää tulevaisuus synkältä. Samalla kun muita kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä lisääntyi, on kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien määrä vähentynyt useita vuosia peräkkäin.

Sama toistuu myös länsinaapurissamme Ruotsissa mutta pahemmassa laajuudessa. Viime vuoden väestötilastojen mukaan jo neljäsosa Ruotsin väestöstä oli ei-ruotsalaisia, ja määrä tulee vain lisääntymään. Myös Tanskassa raportoitiin joka viidennen syntyneen lapsen olleen ei-tanskalainen. Kehitys ei tule yllätyksenä kenellekään ajan hermolla olevalle. Myös Pohjolan perinteisten demokraattisten puolueiden nimeen vannovat tulevat potentiaalisesti näkemään, mitä vähemmistöksi jääminen omassa maassa tulee tarkoittamaan myös niille, jotka eivät vielä itse asu ghettoalueilla tai siellä, missä riski joutua rasististen rikosten uhriksi on suurempi.

Esimerkiksi Hollannissa radikaali maahanmuuttajien puolue nousi parlamenttiin, ja lisääntyneen terrorismin vuoksi otsikoissa olleen eurooppalaisen kulttuurin ikonin Lontoon pormestariksi valittiin luonnollisesti muslimisympatioita tunteva islaminuskoinen Sadiq Khan. Monikulttuuria rummuttavan lehdistön on helppo sumuttaa suomalaisia valikoidulla materiaalillaan – 99-prosenttisesti ei-valkoiset kaupunginosat, joissa kaikki katujen kaupat ovat ei-valkoisten omistamia ja joissa myydään ei-valkoisille kulttuureille tarkoitettuja tuotteita kuten halal-lihaa, ovat muun Euroopan kuten Lontoon todellisuutta. Tästä ei kovin moni suomalainen ole kuitenkaan edes tietoinen, saati nähnyt tai kokenut tällaista omakohtaisesti. Euroopan kolonisaation jatkuessa valta siirtyy demokratian – eli enemmistöpolitiikan – nimissä ei-eurooppalaisille ilman, että eurooppalaiset juuri panevat vastaan. Kliseisenä vertauksena voi käyttää teuraalle vietäviä lampaita, mutta karu tulevaisuus tuonee lisää todellisia kurkunleikkaustapauksia yhteiskuntaamme.

Sadiq Khan.

Siten ei ole sattumaa, että yksityiset turvallisuuspalvelut ovat olleet osakesuositusten kärkisijoilla jo pitkään. Putkinäköiselle pohjoismaiselle kapitalistille ja globaalille rahaeliitille kaikki, mistä rahaa saa louhittua mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti, on tärkeintä. Ruotsissa niin sanotuille asyyliparoneille viime vuodet ovat olleet varsinaista nousukautta – ja samalla vasemmiston hyvin pieleen mennyttä märkää unelmaa rahojen tasajaosta sosialistisen systeemin kautta, sillä loppujen lopuksi kansalaisten verorahat ovat menneet suurelta osin käärittyinä voittoina yksityisomistajien pohjattomiin taskuihin.

Väestopoliittisesti kehitys luultavasti päättää huonosti myös “syrjimättömyyttä” kannattavien feministien unelmat, sillä maahantunkeutujien virta on jo aiheuttanut dramaattisen tilastotieteellisen muutoksen Ruotsin sukupuolijakaumassa, jossa ennuste 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä on 115:sta poikaa kohti 100 tyttöä. Vaikka jätetään huomioimatta ikänsä valehtelevien maahantunkeutujien määrää, tarkoittaa tämä kymmenientuhansien ei-valkoisten nuorten miesten määrää ja satojen tuhansien ei-valkoisten määrää Ruotsissa/Pohjoismaissa.

Ei ole kuitenkaan syytä lietsoa täysin turhaa ja pessimististä lannistumisen tunnetta tai antautumishenkeä väittäen, että tällainen kehitys on välttämätöntä, väistämätöntä ja pakko hyväksyä myös Suomessa – tapahtui se sitten missä skaalassa tahansa. Siinä missä sanat ovat helppoja ja halpoja kuten nähdään esimerkiksi perussuomalaisten menestyksestä, ne ovat myös egoististen politiikan markkinamiesten työkaluja, minkä vuoksi ihmisten ei tulisi pelkästään pysyä kotona kuuntelemassa, mitä näillä markkinamiehillä on tällä kertaa myytävänä – loppujen lopuksi he myyvät, niin juuri, sinut. Nykyisessä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa järjestyksessä olet vain numero, jota vastaa tietty summa rahaa jonkun toisen taskussa, ja sama pätee koko naapurustoosi. Yhtäaikaisesti sinulle uskotellaan, että voit ostaa yksilöllisyytesi ja itsetuntonsi esimerkiksi kalliilla merkkivaatteilla tai design-tuotteilla – jotka nekin päätyvät vain tiettyinä numeroina rahaa jonkun toisen taskuun.

Mikäli kykenet jo näkemään tälläisen yleisen sumutuksen läpi, ei sekään vielä riitä. Sinun täytyy pystyä toimimaan ja sinun tulee haluta toimia kollektiivisesti yhteiskuntamuutoksen saavuttamiseksi. Useat ovat jo ymmärtäneet tämän – ja juuri siksi Pohjoismainen Vastarintaliike on olemassa. Vastaiskuna valtaapitävät yrittävät kaikin keinoin rajoittaa liikkeen toimintaa ja he pyrkivät kieltämään sen sekä Suomessa että Ruotsissa tekosyihin ja kumiparagraafeihin vedoten. He tietävät, millainen uhka järjestäytynyt kansallismielisyys on heidän vallalleen ja mahdollisuuksilleen jatkaa ihmisten hyväksikäyttöä ja kansanmurhapolitiikkaa.

Hallituksella ja eduskunnalla ei ole juuri halua ja mielenkiintoa käsitellä perusteellista ja positiivista perhepolitiikkaa, sillä käytännössä normaalityötä tekevä kansalainen nähdään vain äänten antajana ja tuotantoeläimenä, joka elää valtion kassaa ja bruttokansantuotteen kasvua varten. Siinä missä valtion kassan tarkoitus on vähentynyt, on systeemi siirtänyt vuosittain kasvavia tulovirtoja Sipilän ja Bernerin tapaisille oligarkeille samalla kun kansalaisille suunnattujen palveluiden saatavuus huononee ja hinta nousee.

Anne Berner.

Muutamat uutiset ovat jo maininneet “vauvakadosta”, sillä vauvoja syntyy nykyään ennätyksellisen vähän – ja huomattakoon, että jopa syntyneiden vauvojen määrässä yhä suurempi osuus johtuu ei-eurooppalaisten syntyvyydestä. Selitykseksi on nostettu nuoriin sukupolviin onnistuneesti purenut kulttuurimarxismi: lapsia ei haluta. Keskimääräisen ensimmäisen lapsen hankintaikä on naisille 28 ja miehille 30 vuotta. Toisin sanoen suuri osa ikänsä puolesta perheenlisäykseen kykenevästä väestöstä kuluttaa vuosikymmenensä opiskeluun ja kapitalisteille mieluiseen kulutusjuhlaan. Kenties kolmenkympin kynnyksen jälkeen he hankkivat yhden lapsen tai lemmikkieläimen.

Hyväuskoiset altruismiin harhautuneet taas eivät halua saattaa lapsia maailmaan, koska maailma on niin “paha” tai jo ylikansoitettu siitäkin huolimatta, että he itse edustavat globaalia vähemmistöä ja suomalaisina hyvin pientä etnistä ryhmää. Lyhytkatseisuudessaan he eivät kykene näkemään sitä, miten ainutlaatuisia heidän omat geeninsä ovat koko maailmankaikkeudessa. Joskus nämä ihmiset ovat myös liian huolissaan liiallisesta kulutuksesta ja ovat sitä mieltä, että lisääntyminen on huono asia, sillä pohjoiseurooppalaiset jättävät jo niin raskaan hiilijalanjäljen, minkä vuoksi he saisivat kadota maan päältä sukupuuttoon. Samasta syystä he eivät kuitenkaan koskaan vastustaisi massiivista muiden rotujen maahanmuuttovirtaa Pohjoismaihin, joiden väestönkasvun vaikutus on suurempi. Sen lisäksi näiden maahanmuuttajien suora muutos kaaosmaisiksi kuluttajiksi on pahempi vaihtoehto kuin kasvattaa eettisesti tietoisia valkoisia lapsia, joiden käsissä on myös tulevaisuuden ympäristöystävällinen teknologia. Mitä tällaiseen teknologiseen muutokseen tulee, siinäkin eliittiä kiinnostaa lähinnä vain nopea raha, ei kauaskantoinen tulevaisuus kuten lobbareiden ja poliitikkojen tuulivoima- ja ydinvoimasotkut ovat osoittaneet.

Pelottaako systeemin muuttaminen? Elämme todellakin aikaa, jossa kaikki tutkimusmatkailu ja maailman sekä sen kansojen kartoittaminen on jo tehty. Elämme aikaa, jossa meillä ei ole vielä sellaista teknologiaa, jonka avulla voisimme tutkia avaruutta tehokkaammin ja mennä jälleen askeleen eteenpäin – ja mikäli siihen edes tällä hetkellä pystyisimme, ei se tapahtuisi edes ihmiskunnan edistämisen vuoksi vaan pelkästään riistokapitalistien ehdoilla. Radikaaleja muutoksia tarvitaan joka saralla, jotta ei pelkästään omalla kansallamme vaan koko ihmiskunnalla olisi jonkinlainen tulevaisuus.

Se, mitä meille jää tehtäväksi näiden kahden aikakauden välillä, on nykyisen järjestelmän muuttaminen. Globalistien talutushihnassa kulkeva “demokratia” on jo käytännössä kuollut, mutta koska tätä ei ole vielä julkisesti julistettu, koska se hyödyttää niin kovin monia, meille yhä uskotellaan sen olevan arvokkainta, mitä meillä on. Käytännössä sananvapaus ja kokoontumisvapaus on jo viety. Valtaapitävät (huomioksi tarkennettakoon, että nämä tahot ovat vain tällä hetkellä valtaapitäviä) osoittavat toimillaan yhä uudestaan ja uudestaan, että heidän kyseenalaistamisensa ja kansan omien oikeuksien puolustaminen onkin käytännössä rikollista ja että järjestäytyminen kansallismieliseen kollektiiviseen toimintaan on laitonta. Tämä on vain askel siitä, mikä muualla Euroopassa globalistien tahto on – että koko maahanmuuton tai siihen liittyvien ilmiöiden vastustaminen ja kritisoiminen olisi laitonta. He luulevat, että tahtomme olisi niin heikko, että hyväksyisimme hiljaisesti kansamme murhan.

Ei, sitä emme hyväksy. Tulevaisuutemme ei ole musta, se on valkoinen.

V. K.

Lähteitä:

Nordfront
Kansallinen Vastarinta (1, 2)
Tilastokeskus
Oikea Media
David Duke
Helsingin Sanomat

17 KOMMENTIT

  1. Olihan taas loistavan kattava artikkeli. Jatkakaa toimituksessa hyvää työtänne.

  2. Hieno artikkeli. Se, että suomalaisia syyllistetään “hiilijalanjäljestä” ja samalla vaaditaan kasvavissa määrin muun rotuisia kehitysmaalaisia maahamme kuluttajiksi on absurdia. Tätä näkökulmaa olen pyrkinyt tuomaan esille tutuille+sukulaisille, jotka edustavat “suvaitsevampaa” poliittista suuntaa.

    Olen myös varoittanut lapsiemme joutuvan tappelemaan tulevaisuudessa elintilastansa näitten muun rotuisten kanssa, jos tätä syöksykierrettä ei saada katkaistua.

    Ilokseni olen myös kuullut, että myös suvakit alkavat heräämään pääkaupunkiseudulla “unelmastansa”. Tosin tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen kun heitä tai heidän tuttavat ovat joutuneet muun rotuisten raiskausyritysten kohteeksi.

    • Älä yritä etsiä suvakkien, mädättäjien, juutalaisten, maksettujen valehtelijoiden l. poliitikkojen, mielenmyrkyttäjien l. median ymv. puheista mitään järkeä tai logiikkaa, sillä sitä heissä ei ole.

    • Über-suvakki ei lakkaa rakastamasta unelmaa, kunnes vasta neekeri tämän tappaa tai hiekka-apinalta saatu HI-V vie sen hengen. Reviisio ei kuulu megamätäpään keinovalikoimaan.

  3. Näin se on, ei sitä tuon paremmin osaa sanoa.

    Lisäisin vain, että kansa ei ole syyllinen, ei edes maahanmuuttaja, vaan syyllinen on globalisti-sionisti ja globalisti-sionistien lakeijat, jotka huoraavat omaa kansaansa saadakseen etuja juuri nyt.

    Jotkut valeopposition “kansallismieliset” esim. levittävät sanomaa, että “eivät juutalaiset halua muslimeja Eurooppaan” jne., mutta kyllä juutalaiset heitä haluavat, he nimenomaan haluavat muslimeja tänne.

    Vihollinen ei ole muslimi, eikä edes ääliömusta, vaan globalisti-sionisti ja heidän huoransa.

    Juutalaiset haluavat konfliktia valkoisten kansojen ja maahanmuuttajien välille, koska tämä “on hyväksi juutalaisille” joka tapauksessa, vaikka ei ehkä heti, mutta pitkällä tähtäyksellä juutalaisten etu on nimenomaan valkoisten kansojen tuho. Silloin ei ole kilpailua, on vain tollojen Eurooppa. Muslimien ja/tai mustien vetämä Eurooppa on kuin Haiti. Maksat suurimmalle idiootille ja koko maa tekee niin kuin maksaja haluaa – ja piste. Eipä silti, EU on jo kuin Haiti, perusta Euroopan Investointipankin varapääjotajan virka stubbeloille ja vot! Puolue tekee niin kuin maksaja haluaa.

    Konfliktia kuitenkin halutaan ja islamismi toivotetaan tervetulleeksi sionistipiireissä, sillä se takaa Euroopan epävakauden jopa tuhansiksi vuosiksi. Juutalaiset eivät pidä vakaasta ja eteenpäin menevästä Euroopasta, heidän mieleensä on riitelevä, alemmas vajoava, surkea Eurooppa. Sitä on helpompi hallita ja se on ikuisesti velkainen rahanpainajille. Mikä sen parempi?

    Ja jos tulee tilapäisiä harmeja, kuten sisällissotia niin aina voidaan roudata omat Israeliin pahimman tappamisen ajaksi. Meillähän ei enää ole turvapaikkoja, kaikki valkoiset maat ovat jo sisällissotalaboratorioita.

    Kyllä, sionistit haluavat nimenomaan muslimeja ja mustia, ei siksi, etä he heistä välittäisivät (eiväthän he ota muslimeja omaan rakkaaseen kansallisvaltioonsa, mustista puhumattakaan) muslimeista ja mustista, vaan siksi, että muslimien ja mustien tehtävä on taata valkoisten tuho, taloudellisesti, sosiaalisesti ja lopulta suoraan fyysisesti.

    Jäljelle jätetään vain homolobby, naismaiset miehet, miesmäiset naiset ja lakeijat, jotka suutelevat Isännän jalkoja.

    Tässä ei ole mitään uutta. Bolshevikkivallankumouksen jälkeen Yagodat ja Kaganit (kyllä, molemmat herrakansan jäseniä) saivat tappaa kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset venäläiset. Eivät he kansasta mitään välittäneet, he halusivat tappaa kansan, jotta omat pääsevät valtaan – ja tismalleen näin kävikin, abramovichit omistavat kaiken olennaisen Venäjällä. Oikea Venäjän kansa tapettiin.

    Jos vain odotamme, tämä toistuu kohta, tappajia ovat taas kerran sama porukka, tosin taustalla, muuriensa suojista, rahoittaen maahan ensin roudatttuja vähemmistöjä. Tämä on Soroksen rooli: Roudata konflikti maahamme.

    • Todelliset ka$aarit laittavat porukat sotimaan jopa Israelissa. Eihän kukaan näistä maailmanvaltaa käsissään pitävistä millään perkeleen hiekkapläntillä asu, vaan jossakin aivan muualla eli meidän valkoisten keskuudessa; sivistyksessä!

  4. Peli lienee jo menetetty. Ei täällä kukaan mitään tee. Khan vaikuttaa mielestäni enneminkin jutkulta. No, tismalleen samaa paskaahan nuo harrastavat: kälättävät samaa infernaalista solkotusta, viiltelevät laillisesti kauloja ihmisiltä ja eläimiltä, palvovat Saatanaa, hyväksyvät pedofilian ymv. 100 000 paskanaamaa vuodessa tarkoittaa sitä, että viidessä vuodessa meitä on rikastettu 10 %:lla kokonaisväkilukuumme nähden.

  5. Halal ja kosher (sama asia) täytyisi saada HETI laittomaksi maassamme. Voisiko joku tehdä aloitteen?

  6. “Hiilijalanjälki” — siinäpä yksi sellainen (((termi))) jota en käytä enkä tunnusta.

    • On se jännä kun Kymenlaakson Sähkö Oy:ltä tulee jatkuvasti kampanjapostia SÄÄSTETÄÄN YHDESSÄ SÄHKÖÄ! ymv. Ketä varten sitä säästetään? Heidän tarkoitushan on myydä sähköä minulle, eikä käskeä minua säästämään sitä!

      Noista “valtaapitävistä” sen verran, ettei Suomessa kukaan ole valtaa pitänyt enää aikoihin:

      V-I Laurio kirjoittaa:

      “Pankkiirien orjuuteen Suomen kansa joutui jo v. 1863 Suomen suurruhtinaskunta-aikana, kun J. V. Snellman, Fabian Langenskiöld (senaatin finanssitoimikunnan päällikkö; Snellman seurasi häntä kesällä 1863), pankkiirien yksityinen luottolaitos Suomen Hypoteekkiyhdistys ja (takaajana) itse Suomen Suurrruhtiaskunta, siis valtio, perustivat (keisarin luvalla) maahan itsenäisen rahan, jonka alkupääoma (3 miljoonaa Preussin taalaria eli n. 9 miljoonaa silloista markkaa; suuri summa silloin, noin 9% BKT:sta) otettiin lainaksi yksityiseltä Rothschildien (juutalaisia) pankkilaitokselta (johon yhteyksiä oli luonut Snellman Saksan-vuosinaan 1840-luvun alussa ja joita yhteyksiä hän piti koko ajan yllä). Tämä Suomen juutalaisorjuuteen sitova velkarahajärjestelmä otettiin käyttöön v. 1865. Markka (silloinen ”hopeamarkka”) alistettiin Suomen Pankille, ja Suomi tuli rahataloudellisesti riippumattomaksi Venäjästä. Rothschildien hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa (näin Suomi sidottiin orjuuteen).”

  7. Yk logo on kusetuksen kartta. Lehvät peittää totuuden. Jos ja kun haluat tappaa jutkun, älä tee sitä, vaan pyydä kaikkivaltiasta tekemään se puolestasi.

    • Lyököön Jahve heitä hilseellä, jalkasienellä ja valtavan kokoisilla peräpukamilla.

      • Herttaista, kun kristityt ja pakananationalistit yhdessä rintamassa manaavat vaivoja vainoajille 😀 Itsekin pyytänyt Iku-Tursolta heille kunnon vanhanajan neekerisankkeria 😀

    • Kyllä Ihmisen poika vielä tulee takaisin ja silloin esinahattomille käy ohraisesti.

  8. Tämä on nyt vaan surullinen todellisuus. Vaikka Vastarinta tekee hienoa työtä, on sen perimmäinen tarkoitus – vastustaminen kehitystä vastaan – suuntaan tai toiseen ei ole hyödyllistä loppupeleissä, ehdottamatta toimivia ratkaisuja tilalle.

    Miten lopetat miljoonien pakolaisten tulvimisen Eurooppaan? Jos pakolaiset ei olisi ongelma, miten pääset globalisteista eroon, jotka tahallaan tekee hallaa maapallolle ja sen ihmisille?

    • On rajoittunutta olla “keksimättä ratkaisuja” jotka oikeasti ovat helppoja ja aivan kasvojesi edessä.
      Lue Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti niin sillä pääsee alkuun. Vastarintaliike ei vain vastusta, se tarjoaa myös ratkaisuja.

Comments are closed.