Koti Uutisia Musta jengi viilteli valkoisen naisen kasvoja

Musta jengi viilteli valkoisen naisen kasvoja

5

Yhdysvalloissa on jälleen tapahtunut väkivaltainen rasistinen rikos. Kuten yleensä, rikokseen syyllistyneet ovat mustia ja uhri valkoinen. Valtamedia on vaiennut uutisen kuoliaaksi, vaikka pahoinpitely on poikkeuksellisen julma.

UK_musta_jengi_viilteli1

Vuoden vaihteessa New Yorkin Ithacassa valkoinen Stephanie Fenner joutui mustan naisjoukon pahoinpitelemäksi. Fenner ei tuntenut hyökkääjiä entuudestaan, joten motiivit eivät voineet olla henkilökohtaisia. Mustat viilsivät uhrinsa kasvot auki, ja Fenner sai sairaalassa 47 tikkiä. Poliisin tiedottaminen aiheesta oli totuttuun tapaan äärimmäisen niukkaa, jotta tapaus ei synnyttäisi valkoisissa lisää ”rasismia”.

UK_musta_jengi_viilteli2

Hyökkäyksestä uutisoinut Top Conservative News -verkkosivu muistuttaa, että mikäli joukko valkoisia olisi silponut mustan ohikulkijan, olisi uutinen ollut otsikoissa ympäri maailman. Esimerkiksi mustien suosima sadistinen knockout-pahoinpitelyilmiö pääsi Suomessa uutisiin vasta, kun uhriksi valikoitui musta. Lähes kaikki knockoutin uhrit ovat olleet valkoisia, mutta sitä ei valtamedia seuraajilleen kerro.

Lähde: TopConservativeNews.com

Aiheesta lisää:

Valkoihoinen äiti pahoinpideltiin knockout-leikissä
Mustat pahoinpitelevät valkoisia sairaassa leikissä USA:ssa

5 KOMMENTIT

  1. Käytännössä sensuuri on lähes täydellinen ja mikäli se onnistutaan murtamaan, kysessä tulee olla henkilö, jolla on suuri painoarvo. Tästä hyvänä esimerkkinä on professori Tatu Vanhanen, joka tiedemiehen viileydellä analysoi afikkalaisten mustien äo:n. Uutinen tästä tuli Matti Vanhasen pääministeriyden vuoksi.

    • Heh, karma on välillä vähän ilkeä… Mutta onpa ilkeä viilto. Ja asiaan: tämä mustien rikollisuuden piilottelu rasismin estämisen nimissä alkaa menemään jo niin yli, että miten ihmeessä valtamedioiden edustajat voivat nukkua yönsä hyvin? Mahtava oli kyllä tuo knockout-huitelun päätyminen suomalaisiin lehtiin vasta kun värit vaihdettiin, pistää vihaiseksi. Totuus sattuu nyrkkiä tai terää enemmän!

  2. Itse valmistaudun jo tulevaan sotaan ja kohteena on eräs tietty terroristien miehittämä toimitus!

Comments are closed.