Koti Uutisia Sionismi Muistoja ”holokaustista” pian myös kuussa

Muistoja ”holokaustista” pian myös kuussa

27

Roistovaltio Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti äskettäin, että Israel aikoo rakentaa itselleen avaruusimperiumin. Avaruussionismin ensimmäinen askel on nyt tullut julki. Israel aikoo lähettää kuuhun kapselin, joka sisältää levyjä, joissa on muun muassa roistovaltion kansallislaulu, viesti maan entiseltä presidentiltä Shimon Peresiltä sekä ”selviytymistarinoita” niin kutsutusta holokaustista.

– Tänään laitamme kaikki nämä haaveemme avaruuskapseliin, samalla tavalla kuin laitamme lappuja Valitusmuuriin, kertoo yksi projektin insinööreistä Yonatan Winetraub.

Kapselin nimeksi on annettu Beresheet, joka tarkoittaa hepreaksi ’luomusta’ Se tullaan lähettämään avaruuteen satelliittien kanssa SpaceX:n Falcon 9 -raketin mukana vuodenvaihteen jälkeen.

– Israelin kansa valitsi nimen Beresheet. Sillä he haluavat ilmaista onnentoivotuksensa Israelin avaruusteollisuudelle, kertoo Ido Anteby, joka johtaa projektia.

Anteby kertoo myös, kuinka hän muutamia kuukausia sitten tapasi erään vanhan juutalaisen, joka kertoi selviytyneensä keskitysleiriltä.

– Kun hän sai kuulla tästä inspiroivasta projektista, pyysi hän minua laittamaan hänen isänsä kirjoittaman kertomuksen tapahtumista kapseliin, Anteby kertoo ja jatkaa:

– Tämä on hyvin tunteikasta aikaa. Emme tiedä, kauanko kapseli tulee olemaan kuussa. On hyvinkin mahdollista, että tulevat sukupolvet löytävät sen ja haluavat näin oppia enemmän tästä historiallisesta tapahtumasta.

Lähde: Nordfront

27 KOMMENTIT

    • Jutikoiden viesti Universumin asukkeille:
      ”Katukaa ja maksakaa!”

  1. Joopa joo, kyllä sionisteilla riittää energiaa saman jauhamiseen tavalla jos toisella. Muutenkin jonkun elävän pääsemiseksi kuuhun on niin ja näin, sillä tosiasiassa sinne ei pääse elävänä kukaan. Noin 500 km on elävälle lakikorkeus, minkä jälkeen Van Allenin sätelyvyöhyke pitää huolen siitä, ettei siitä pääse läpi kuin järjettömän paksuisella (lyijy) aluksella, jota taas ei saa ylös millään järjellisellä energiamäärällä. Jenkkien kuulennot ovat huijausta, ja vielä heikosti lavastettua, suorastaan naurettavaa teatteria. Ihminen ei pääse pilaamaltaan planeetalta minnekään!

    • Valtaosa ihmisistä ei ymmärrä edes yksinkertaisia fysiikan lakeja, joten he vilpittömästi uskovat kaiken mitä heille kerrotaan TV-laatikosta. Kun kyseessä on usko – ko. uskontoa kieltävillä todisteilla tai yksityiskohtien tutkimuksilla tai rationaalisella argumentoinnilla ei ole merkitystä tai vaikutusta.

      “Only puny secrets need protection. Big discoveries are protected by public incredulity.”
      ― Marshall McLuhan

    • Spherical Sapphire on tainnut katsoa TV7:ää tai Alfa-TV:tä, tai ehkäpä hän on Arto Lauri jonka juutalaiset ovat soluttaneet sosialistien sisäpiiriin.

      • En edes omista paskalaatikkoa, eikä kiinnosta mitkään tv-kanavat netissä sen enempää. Avaruuslennoissa on kyse puhtaasta fysiikasta ja sen perusteella ihmisen viemiseksi yli 500 km korkeuteen tulee pian stoppi, koska kosminen säteily lisääntyy mielettömiin lukemiin, eikä aluksen seinämät tai jokin puku suojaa matkustajia riittävästi. Jenkkien avaruuslennot ovat aikamme ”tekninen holokaustivalhe”, jota on rummutettu loputtomiin satukirjoista lähtien, että ”kyllä siellä on käyty, onhan”. Eipä ole enää ”käyty” aikoihin eikä tulla käymäänkään. Hyvin uppoaa kusetukset hölmöläisiin, otan osaa.

        • Kiitos Leo erittäin mielenkiintoisesta luentovideolinkistä! Eipä ollut Apollo-raketeissa magneettikentän synnyttäjälaitteita suojaamassa ukkeleita, ohut kuori vain 🙂 Mutta NASA tuskin oli mielissään kuulentofeikkauksesta, mutta koska oli jo pian selvää, ettei kuuhun päästäisi mitenkään hengissä, astuivat poliitikot ja kaikenlaiset takapirut puikkoihin ”ryssän pelossa”, ja loppu onkin sitten likaista valehistoriaa.

          • An instrument aboard the Curiosity Mars rover during its 253-day deep-space cruise revealed that the radiation dose received by an astronaut on even the shortest Earth-Mars round trip would be about 0.66 sievert.

            A dose of 1 sievert is associated with a 5.5 percent increase in the risk of fatal cancers. The normal daily radiation dose received by the average person living on Earth is 10 microsieverts (0.00001 sievert).

            Mars-lento kestäisi puolesta vuodesta vuoteen mikä on aika paljon enemmän kuin muutaman päivän kuulento, joten Leo ja Pyöreä Sappikivi voivat vaikka harjoitella missä kohtaa kuulennon säteilyannoksessa on desimaalipiste.

          • ’Johan Pomppas’ – Et ilmeisesti katsonut Leon linkkaamaa luentoa kosmisesta säteilystä? Raskaat ionit on pahin ongelma. Ihmettelyä herätti aikoinaan myös se, miten astronautit selvisivät ilman säteilysuojia mm. Van Allenin vyöhykkeistä läpi mennen tulle niinkin hyväkuntoisina? Sepitys oli se, että ne olivat vyöhykkeissä vain niin vähän aikaa 🙂 Tosiasiassa äijät olisivat kuolleet jo menomatkalla. Avaruussukkulalla on yritetty ajaa hieman korkeammalla kuin mitä normisti, mutta miehistö alkoi saada niin rajuja säteilyoireita, että joutuivat tulemaan välittömästi alemmalle radalle. ”Kuulennot” ovat jonkin sortin uskonto.

          • Katsoin – enimmäkseen turhaa lätinää ja naurahduksien kosiskelua mutta oli siellä seassa asiaakin. Oletko ihan opiskellut tätä alaa vai oletko lähinnä peruskoulupohjalta ponnistava harrastelija? Kolmen pisteen vihje: millaista rataa käytettiin kuulennoilla maasta lähdettäessä?

          • LOR, teoriassa, mutta käytännössä jäätiin pyörimään maata kiertävälle radalle, turvallisesti Van Allenin vyöhykkeen alapuolelle. Kansakoulupohjalta tässä ollaan liikkeellä. Ryhdyin tutkimaan kuulentoja, koska huomasin Internetin mahdollisuudet saada uutta näkökulmaa aiheeseen. En ollut aiemmin ajatellut kuulentoja mitenkään erityisesti, mutta perehdyttyäni aiheeseen, tajusin hämmentyneenä, kuinka meitä onkaan kusetettu. TV mahdollisti feikkauksen, ja kiusaus tehdä nämä feikkimatkat pakon edessä kasvoi niin suureksi, että ne lopulta toteutettiin. En tiedä, kenen idea oli jättää feikkeihin niin paljon naurettavia kömmähdyksiä, vai oliko ne kiireessä tapahtuneita mokia ja ajattelemattomuuksia? Vaikka peli on jo selvä, pelaavat eri maiden avaruushallinnot yhteiseen pussiin tukemalla feikkiä tai mieluummin olemalla siitä vaiti. Voisi nimittäin olla aika vaikea saada rahoitusta verovaroista, jos miehitetyt kuulennot julistettaisiin virallisesti huijaukseksi.

          • No mitenkäs ne Lost Cosmonautit sitten muka kävivät kuussa, jos ihminen ei muka kestä yhden keuhkoröntgenin vertaa säteilyä? Ne neuvostosankarit, joista NL muka salaussyistä vaikeni, vai liekö ollut perinteistä kommarien vaatimattomuutta..?

          • Avaruudessa on ”vähän” muutakin säteilyä ja ”hieman” kovemmalla intensiteetillä kuin vain yhden keuhkoröntgenkuvan verran. Sanan mukaisesti kadonneet kosmonautit, jos sellaisia ylipäätään oli, jäivät sille tielle, sillä kuolema korjasi taatusti 500 kilometrin jälkeen hyvinkin nopeasti. Mutta se ei varmaan paljonkaan hetkauttanut kommareita maankamaralla. Tämä kuujuttu menee nyt hieman ohi kansallissosialistisesta keskustelusta, joten tutkikaa itse ja tehkää omat johtopäätöksenne, sillä ”virallista” totuutta ette tule koskaan kuulemaan (vrt. holokausti).

          • Minulla on takana 4 vuotta kansakoulua eikä yhtään vuotta peruskoulua, mutta opiskelu ei jäänyt ”ihan” siihen. Tuollaiset Arto Lauri/Kati Sinenmaa/Spherical Sapphire-tapaiset hörhöt ovat tiettyyn rajaan saakka mielenkiintoisia ja jokaisellahan on oikeus omiin mielipiteisiin (ja varsin laajasti ne voi tuoda julki ilman viranomaisten puuttumista) mutta ei omiin faktoihin.

            Parantavia magneettirannekkeita, polttoainejärjestelmään sijoitettavia magneetteja ja muita vastaavia himmeleitä kauppaavatkin käyttävät hienoja termejä mutta eivät ymmärrä niiden sisällöstä mitään, siinäpä safiirille sopivantasoisia juttukavereita.

          • Kuulento oli vain okkultistinen temppu. Eliitti ei voi sietää Kuuta, se on kuriton mutta heikko. Auringolle ei eliitti mitään voi, sille eivät uskalla ryppyillä. Mutta Kuu, sitä he vihaavat. Sen he halusivat tahrata, siksi se tehtiin.

          • Johan Pomppas edustaa tyypillistä heikon itsetunnon omaavan käyttäytymistä: kun kunnon argumentit loppuvat, käydään käsiksi ”vastaväittelijjän” persoonaan. Oletko vihervasurisuvakki, polpon nettitrolli vai mikä? Esitä jotain kunnollista tai harrasta jotain muuta.

            Mutta itse asiasta kiinnostuneille lopuksi mielenkiintoista katsottavaa jewtubesta. Tässä on jo aiemmin esitettyjä juttuja kuulentojen feikkaamisesta, mutta myös uusia mielenkiintoisia havaintoja. Kesto yli 4 tuntia! Enjoy.
            https://www.youtube.com/watch?v=nzTpwu-5KkM

          • Olen opiskellut noita kuulentojen tyyppisiä juttuja varsin perusteellisesti. Revi siitä.

  2. Jos kerran juutalaiset olisivat väiitteen mukaa muita älykkäämpiä niin miten ne nyt vasta saavat aikaiseksi avaruusohjelman? Kaikilla muilla mantereilla/valtioilla on ollut jo omat avaruusohjelmansa. No, ehkä toiset keskittyvät kehitykseen, toiset sotimiseen ja valehteluun.

    • Ovat luonnollisesti ovelia ja antavat muiden hoitaa kalliiden vakoilu- ym. satelliittien vieniin radalle, hyödyntävät niitä sitten itse. Voihan ne nyt ampua rakettinsa ”holokaustilaatikkonsa” kera näytöksenomaisesti kohti kuuta, mutta eri asia on, minne se lopulta avaruudessa päätyy…

  3. Jos tarkoitus on siirtää lsrael ja kaikki muutkin judatukset kuuhun, annan projektille kymmenen pistettä.

  4. Hukkareissu, sieltä on turha vaatia korvauksia perustelemalla vaatimusta holocaustilla. Tämä temppu kertoo jotain siitä millä tasolla Israel on, tai ehkä missään muualla ei enää uskota paskapuheita ja vaatimuksia, sekin olettama perustuu siihen että kuussa ei asu ketään jota kusettaa.

  5. Kuun pimeällä puolella on siionistien salainen avaruustukikohta mistä ne valtaavat agenttiensa kuten Sipilä Kempeleen ja Hailuodon.

    • Ehei, siell’on kuunatsien tukikohta. Niitten sotkussa on kuun parhaat hillomunkit.

  6. Miksi tämä juudean valo jättää ideansa kesken kuin yhdynnän, joka ei tuota ”täyttymystä”. Pakkaisi koko juutalaisen kansakunnan pikkubussiin ja lähtisi valloittamaan kokonaisen linnunradan itselleen, sillä heillehän se kuuluukin itsestään selvästi, niin kuin finnit murkkuikäiselle kuoripojalle.

    On aivan selvää, ettei yksi Israel heille riitä, vaan niitä on oltava monta joka planeetalla, jotka tietenkin kaikki ovat kokonaan heidän, sillä eihän muita ihmisiä olekaan. Kuussakin käveli ensikerran 50-vuotta sitten vain ”eläin” kahdella jalalla ja eikä hän ollut edes ensimmäinen ”eläin” vaan jopa venäläinen koira ja amerikkalainen simpanssi lensi avaruudessa ennen yhtään ”sapattivapaalla” olevaa ”orjaa”.
    Tulee vaan tässä väistämättä mieleen, että mistähän Euroopan ja Amerikan rahat oikein riittävät, sillä onhan selvää ketkä rahoittavat tuonkin ”hankkeen”. Herra meitä varjelkoon ”antiseministisistä” ruuveista avaruuskapselissa.

Comments are closed.