Koti Artikkelit Moraalia ilman moralisointia

Moraalia ilman moralisointia

24

27. tammikuuta 1934 Joseph Goebbels kirjoitti artikkelin “Lisää moraalia, vähemmän moralisointia”, jossa hän muistutti liiallisen moralisoinnin olevan vaaraksi kansallissosialismille ja tekevän siitä taantumuksellisen ja ilottoman aatteen. Kansallissosialismi kunnioittaa korkeaa moraalia, mutta ei sen nimiin julistavia tiukkapipoisia moraalinvartijoita.

Vaikka päihteetön, siveellinen ja vaatimaton elämä on erittäin kunnioitettavaa, voimme antaa vain suosituksia hyvästä elämästä, emme määräyksiä miljoonille erilaisille kanssaihmisille. Kirjoitus on ajankohtainen edelleen. Täydellisyyden tavoittelussakin voi nimittäin mennä pieleen!

Kansallissosialismin tarkoituksena ei ole rakentaa muureja oman kansan sisälle vaan vapauttaa kansa toimimaan yhteisöllisesti ja toverillisesti. Kansallissosialismi ei tarkoita liian askeettisen ja kurinalaisen elämän omaksumista. Jokainen keskittyköön itsensä henkilökohtaiseen kehittämiseen ja kannustakoon muita heidän jatkuvan arvostelemisensa sijaan.

On jo aiemmin kirjoitettu, että huonoja syitä ryhtyä kannattamaan kansallissosialismia ovat nihilistinen jännityksen tavoittelu tai oman egon kiillottaminen liikkeen kautta. Kansallissosialismia hyväksikäyttäen ei ole myöskään sopivaa lietsoa sukupuolista sotaa tai käyttää biologiaa lyömäaseena naissukupuolen ilmaisuvapautta vastaan. Huono syy ryhtyä kansallissosialistiksi on esimerkiksi myös omien uskonkäsitysten tyrkyttäminen toisille väkisin aatteen nimissä.

Kansallissosialismi ei tarkoita ylimielisyyttä vaan nöyryyden opettelua ja kykyä asettua muiden ihmisten asemaan. Terveessä kansallissosialismissa hyvän kehitysidean arvo ei ole riippuvainen sen esittäjän “statuksesta”. Toveruutta osoitetaan kaikille asemasta riippumatta. Kritiikkiä pitää voida esittää ja sitä täytyy kyetä ottamaan vastaan. Mukaan mahtuu ja on mahduttava erilaisia ihmisiä mielipiteineen, kunhan nämä mielipiteet eivät vahingoita kansallissosialismin edistämistä ja tee kynnystä sen omaksumiseen liian korkeaksi tavalliselle kaduntallaajalle.

Kansallissosialismi ei ole tyytymättömyyden, ihmisvihan ja pessimismin jakelukanava, vaan toveruuden, toivon, hyvän itsetunnon ja positiivisen elämänkatsomuksen ideologia. Kansallissosialismi edustaa vapaustaistelua ja itsemääräämisoikeutta valkoiselle rodulle. Kansallissosialismi edustaa myös rohkeutta, kärsivällisyyttä ja valmiutta toimintaan. Kansallissosialismi on niin monisyinen ja kokonaisvaltainen aate, että jokainen löytää varmasti kulmakivet omalle toiminnalleen. Yhdelle se saattaa olla mahdollisimman luonnonmukainen elämä, toiselle syy ottaa itseään niskasta kiinni ja löytää itsekuri ja kolmannelle kansallissosialismi on hengellinen oppi ja luonnonjärjestys, jossa taistelu valkoisen rodun selviytymisestä on välttämätöntä. Parhaimmillaan aate on kaikkea tätä yhtä aikaa ja vieläkin enemmän.

Jokainen löytää oman tiensä saman lähteen äärelle. Osa tulee perille lyhyemmän ja osa pidemmän tien kautta. Sillä tiellä on tälläkin hetkellä monta matkaajaa saapumassa perille, joten toivotetaan heidät tervetulleiksi kertomalla, mitä merkitsee kunniallinen ja terve elämä ilman moraalinvartiointia. Kansallissosialismista löytyy aina uutta opittavaa myös jo pidempään aatetta kannattaneille, ja juuri tämä tekee siitä niin edistysmielisen ja kiinnostavan aatteen. On olemassa suuri joukko radikaalia kansallismielisyyttä kannattavia ihmisiä, jotka haluavat muutosta Suomeen ja tukevat tarvittaessa muutoksen esitaistelijoita sekä sen johtajia.

Joseph Goebbelsin kirjoitus on jälleen hyvä muistutus siitä, että kansallissosialismi on tarkoitettu yhteiskuntarakenteeksi ja ohjeeksi suurille kansanjoukoille ja erilaisille ihmisille – kokonaista kansaa ja rotua varten. Siis tavallisille valkoisille ihmisille, jollaisia me kansallissosialistit itsekin olemme.
 

NOX

24 KOMMENTIT

  1. Tuolla länsinaapurissahan Vastarintaliikkeen “merkittävin” kilpailija on äärikatolilainen kansallismielinen porukka, joka pakottaa naiset kokouksissaan istumaan hameet päällä takarivissä. Taisivat hiljattain kieltää myös ehkäisyn kannattajiltaan.

    Ei ihme, että Vastarintaliike on pikkuisen elinvoimaisempi ja mukavampi toimintaympäristö.

    Nyt on aika taistella eikä rakentaa jotain pikkulahkon luostaria.

  2. Todella hyvä kirjoitus! Todellakaan kansallissosialismin päämäärä ei ole palata minnekkään pimeälle keskiajalle, eikä olla poliittinen nojatuolifilosofien pöydän ääressä luonnostelema kuivakka ja seuraajiensa elämää rajoittava musta-valkoinen ideologia, joka elää ennemminkin kirjojen sivuilla ja harhaisten mielten teorioissa kuin todellisessa maailmassa, vaan kokonaisvaltainen elämänkatsomus joka johtaa ihmisen luonnollisempaan, terveempään ja rikkaampaan elämään, lähemmäs ja osaksi luontoa sekä todellista itseä.

    Kansallissosialisti onkin siis “askeetikko” ennemminkin Evolan tarkoittamassa, kuin “luostarilaitosmaisessa” merkityksessä 😉

  3. Kansallissosialismi sekä kommunismi ajasta jälkeen jääneitä ideologioita.Kristusta murhaajista yksikään ei voi päihittää.HÄN VAIN ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ.Kuppikuntia houkkalauma tarvitsee joissa jokainen voi olla kukkulan kuningas.Sitä paitsi tässä maailman ajassa on omanlaisensa rikokset käynnissä,joissa valtiovaltaa myöten psyykkisesti sairaat syvästi häiriintyneet tai muuten pahaa verta täynnä olevat käyvät urakalla syyttömien kimppuun.ONHAN TÄÄLLÄ OLLUT VANHAN VALTAUS meneillään viisikymmentä vuotta.Luulisi että äärioikeisto ja kommunistipaska olisi heitettynä jo kaivoon.VIIME KÄDESSÄ vaino kristittyjä kohtaan muuttuu yhä intensiivisemmäksi.Tätä maata kun on hallinnut jo viisikymmentä vuotta taistolaisakkalauma.Vesa-Matti Loireja myöten siis akkalauma.Kovin tahot niin haluavat varmistaa selustansa kun ovat valmiit ajamaan kuolemaan niitä jotka heidänlaisensa käsiin joutuivat jo syntymästä saakka.Ne kun eivät todellakaan ns. köyhien ystäviä olleet…Palstoilla jokainen voi maailmaa parantaa mutta samanaikaisesti kun vanhukset kuolee ja yksittäisten ihmisten vainot pahenee,idiootilauma petoksista toiseen poseeraajasakin kanssa paskaa jauhaa.Värjätkää syyttömät rasisteiksi.Olen näiden vuosien aikana nähnyt miten niin kantaväestössä kuin muualta tulleissa on sisällä uskomaton määrä todellista rasismia ja vihaa,ja pahimmat vihapuheet,uhkaukset ja pilkka on tullut niiltä tahoilta jotka muita syyttävät rasismista.No tällä akkalaumalla on mukanaan muslimiporukka nykyään myös suomessa joiden kanssa voivat loputkin yksittäisistä kristityistä ns,raakeista päästä eroon…

    • Taidat itse olla jälkeen jäänyt. Ketään ei kiinnosta sinun Jeesuksesta paasaaminen. Taidat olla eksynyt vähän väärälle sivustolle, kiihkokristityille ovat ihan omat sivunsa.

  4. Juu on ihan ok olla
    1. narkomaani
    2. sekarotuinen
    kunhan vaan öyhöttää muslimeista niin se riittää!

    • Seuraavaksi Vastarintaliike alkaa varmaan promota sitä Ruotsin sionisti somppua joka lietsoo islamofobiaa. Kävi muistaakseni Suomessakin vauhkoamassa kuinka islam on kaiken pahan alku ja juuri (mutta somalien ja arabien maahanmuutto on ihan ok).

      • Ihan itsekö näin päättelit vai kilautitko sille anarkokaverillesi?

  5. Juu täällä masoniukko Niinistön suomessa muille saa tehdä mitä vaan,mutta narkit ja somalit on suojeltu varsinkin itä-helsingin alueella.Somalinaapurini on vailla rajoja saanut piinata,pilkata uhkailla tappouhkauksia myöten ja postiluukusta lähettää lahjoja mm.pienen vihreän kuulan jossa oli ruudintyyppistä sisällä Ja sytytyslanka,yöllä seinän takaa huudellen miten polttaa minut.MUTTA MINÄHÄN SE RASISTI OLEN.Pitäisi lakata olemasta,vaan sitä en todellakaan tee…Laittomuuden suomessa on rikos olla tavallinen ihminen.ON RIKOS OLLA VÄHÄVARAINEN jolla ei ole hetipaikalla mahdollisuutta muuttaa talosta jossa alakerran narkkiporukka ja seinänaapurisomali yhteistuumin hiillostaa ihmistä vuosien ajan..

    • Aikaisemmin sä hehkutit täällä säännöllisesti Vastarintaliikkeen hienoutta ja nyt sä kommentoit jatkuvasti jotain negatiivista.

      Ootko aina maanisuusvaiheessa kansallismielinen ja depressiovaiheessa kova rasisminvastustaja?

    • Luepas nyt vihdoinkin Erkki tuo PVLn poliittinen manifesti. Sen mukaan olisi tarkoitus mennä. Ei siellä sanota että haluamme takaisin 30-luvulle.

      • Olen kyllä lukenut ohjelmanne moneenkin kertaan. 1930-luvullakin natsit tekivät moista positiivista valhepropagandaansa. Valtaanpääsyn jälkeen natsismin pahuus paljasti todellisen karvansa. Valhe on Saatanasta!

        Olen isänmaallinen ja kansallismielinen, mutta en usko mihinkään kansallissosialismiin. Enkä muuhunkaan sosialismiin.Yhteispohjoismaisen natsivaltion sijaan kannatan kansanvaltaista, itsenäistä Suomea.

        • Ei se Liittoutuneidenkaan propaganda ihan sieltä rehellisemmästä päästä ollut ja nykyään kun katsoo heidän tarinoitaan niin meno sen kun paranee.

          Valhe on hanurista mutta itsessäni elää usko siihen että PVLn väki on sen verta suoraselkäistä että Pohjoismainen Liittovaltio olisi sekä toimiva että hyvä paikka asua. Paitsi ilmasto tai siis lähinnä talven pituus on hanurista mutta siihen ei pysty edes kansallissosialismi.

          Siksi ajankin isomoottorisella paljon kuluttavalla autolla jotta ilmasto lämpiäisi sen verran että voisin perustaa banaaniviljelmän Saimaan saareen. Ne kun ei kestä pakkasta ne banaanipuut.

        • Tähän on pakko sanoa, että tarkistahan mitä natsit tekivät valtaan päästyään? Saattoikos peräti olla, että jokunen luvattu asia toteutui:

          -työllisyys (eritoten maanviljelijöiden asema) parani [niin hyvin, että vallasta kärkkyneet kommarit katosivat mielellään sontatunkiota kuokkimaan]

          -perheiden asema parani (mm. valtion ostosetelit, joilla sai esim. kotimaisia huonekaluja, autoja jne.) -> vaikutti sisäisiin markkinoihin

          -teollisuus nousi sodan jaloista ja tehtiin mm. autobahneja? Pahuutta? (no mulle nuo autobahnit on pahuutta näin vihernatsina 🙂

          -Saksa oli hyvin lähellä irrottautua ylikanssallisen pääoman ikeestä (mikä suututti kapitaalisioonistit, mikä suututti imperialistit, mikä laittoi sodan rattaat liikenteeseen)

          …pahuutta puskee, eikös?

          En kiellä mitään puukkoöiden kristallin kilinöitä. Yhteiskunta järjestyksen muuttaminen vaatii Machiavellia kylään. Mutta väitätkö, että yksikään punavallankumous ei olisi syyllistynyt astetta kovempiin vainoihin ja tekoihin? Tai onnistunut rauhan aikana jossain muussa kuin oman kansansa vainoamisessa?

          Viitannet pahuudella juutalais yms. vainoihin? Eugeniikka oli päivän sana tuolloin. Juutalaisvainot, jostain syystä aika vanha ilmiö. Käsittääkseni natsien tarkoitus oli vain tunkea juutalaiset ulos saksasta (halvin vaihtoehto), mutta sota iski kintuille ja päätös lopullisesta ratkaisusta syntyi vasta 42. Sotaa käyvä maa, kuten mainitsemasi Suomi, syyllistyy helposti ylilyönteihin (omat keskitysleirithän ne meilläkin, ja niin keskitysleiri ei ole tuhoamisleiri…).

          Ja mistähän löytäisin tämän -kansanvaltaisen- ja itsenäisen Suomen?

        • Erkki Hänninen kuulostaa kyllä kaikkea muuta kuin isänmaalliselta. Hän on itse valehtelija, sillä hän ei pysty esittämään yhtään valheellista lupausta Hitleriltä. Hän on niitä harvinaisia poliitikkoja, jotka pitivät sanansa. Muut kun pettävät kansaa, koska tukevat vain sionismia.

  6. Monesta asiasta samaa mieltä, mutta meidän pitää myös vaatia ihmisiltä asioita. Kukaan ei voi löytää “omaa tietään” tunnepohjalta, vaan sen tien pitää perustua kansallissosialistisen maailmankatsomuksen tuntemiseen tai ylhäältä alaspäin tulevaan vapaaehtoiseen tottelemiseen. Nöyrtyminen ei ole alistumista vaan arvon tunnustamista sille (periaatteelle) ja niille (johtajille) joille se todella kuuluu. Vapaa kasvatus ja uudenlaiset liberaalit johtamisstrategiat ovat yksinkertaisesti epäonnistuneet ja tulevat jatkossakin epäonnistumaan ja mädättämään kansaa lisää.

    On kuitenkin erittäin tärkeä erottaa eri kansallissosialistiset toimijat. Kansallissosialismi on koko kansan aate, mutta kansallissosialistit voivat kuulua eri ryhmiin:
    -puolue (ei pakollinen) ja sen johtaja
    -vallankumoukselliset (vihollisen järjestelmässä)
    -maanpuolustus ja sen hierarkia
    -siviilit
    -taiteilijat
    -naiset
    -miehet
    -lapset

    Näissä ryhmissä toimitaan eri tavoilla ja niissä vaaditaan erilaista moraalista käyttäytymistä. Missään nimessä ei pidä luulla että vallankumoukselliset etulinjan taistelijat – joilta voidaan vaatia esimerkiksi ehdotonta kieltäytymistä päihteistä palvelusajalla – olisivat hyvä malli koko kansalle. Ei tietenkään, kansallissosialismi tarvitsee kaikkia yhteiskunnan luokkia ja ryhmiä.

    • Tuo vapaa “kasvatus” ei ole kasvattamista vaan vanhempien laiskuutta ja välinpitämättömyyttä.

  7. Nordfrontin sivuilla julkaistiin tänään hieno “insändare” eli vierailevan kirjoittajan kirjoitus. Nimi on “Fiendens fästen eroderar” eli vapaasti käännettynä jotakuinkin “Vihollisen linnakkeet murtuvat”.

    Epäilemättä se julkaistaan täälläkin, mutta muutama sana siitä kuitenkin.

    Kirjoittaja kuvaa siinä hienosti ja tinkimättä, kuinka vihollisemme, kyllä juuri (((he))) ja juuri heidän lakeijansa näkevät jo linnakkeensa tuhon. Siitä johtuu hysteerinen hyökkäys kansaa kohtaan.

    Elämme hienoja aikoja, elämme vallankumousta. Tulee Pyhä Tuuli (kamikaze-tuuli), joka pyyhkii yli mädän maan…

  8. Hyvä, että julkaisette näitä. Kansallissosialismin yllä on viihdeteollisuuden luoma stigma ikuisesta pahuudesta ja orjuudesta. Samalla kommarius on ihan jees jos ei peräti suositeltava tapa suhtautua asioihin.

    Aina muistetaan mitä saksa teki sodassa, mutta kukaan ei tunnu muistavan mitä kansallissosialistinen puolue teki rauhan aika. Nosti 1. maailmansodan raunioille valtion, joka toimi niin pirun hyvin, että paikalliset kommarit hävisivät taistelun vähempiosaisista äänestäjistä ja luokkataistelijoista. Göbblesin mainitsema tupakointi on hyvä esimerkki. Täysin moraalisaarnavetoisessa diktatuurissa pössyttely olisi voitu suoraltaan kieltää (kuten Mao kielsi varpuset ja lähi-idän uskonnot hoitavat vääräuskoiset), mutta homma hoitui valistuskampanjalla.

    Kansallissosialismin suurin perisynti ei ollut se mitä tolkutetaan vaan, että sen talous toimi toisin kuin imperialistit ja marxilaiset olisivat halunneet. Ilmeisesti liiankin hyvin kun brittien sikariukon piti oikein yrittämällä yrittää sabotoida eurooppa pitkittyneeseen sotaan. Sodan sytyttyäkin Hitler tarjosi useampaan otteeseen rauhaa, mutta ei käynyt aristokraatti-imperialistille.

    Silti Saksa pysyi 5 vuotta pystyssä käyden sotaa koko helvetin maailmaa vastaan. Olisiko esim. brittiläisen kansanyhteisön yhteisöllisyys kestänyt saman? Nyt on hyvä moralisoida ja lakaista omat paskat maton alle: 100 miljoonaa marxilaisuuden kuolonuhria, 7 miljardia imperialismin orjaa, ekologinen katastrofi ja isovelivalvoo kulttuuri. Varsinainen ihmiskunnan voitto pahuudesta! (kuulen sieluni silmin natsikorttien läpseen pöytään…)

    Nykyinen natsileima on voittajien yritys piilottaa totuus, että eivät itse olleet oikeassa ja olivat enemmän syyllisiä sodan tuhoihin kuin kansallissosialistinen saksa.

Comments are closed.