Koti Uutisia Kotimaa Monikulttuurisuus pahensi Oulun raiskaustilastoja merkittävästi

Monikulttuurisuus pahensi Oulun raiskaustilastoja merkittävästi

7
rape

Rotumuukalaisten suorittamasta pedofiiliraiskausten aallosta tunnetun Oulun poliisi on julkaissut yhteenvedon kaupungin rikollisuudesta vuodelta 2019. Poliisi joutui myöntämään, että vaikka rikollisuuden määrä yleisesti on laskussa, ovat seksuaalirikokset rajussa nousussa. Viranomaisten mukaan maahanmuutto liittyy raiskaustilastoihin tiiviisti.

Poliisin mukaan seksuaalirikosten määrä Oulussa kasvoi “huomattavasti”, minkä lisäksi rotumuukalaisten osuus epäiltyjen joukossa nousi myös. Seksuaalirikosten määrä kaupungissa kasvoi vuodessa yli 25 prosenttia. Kansallista huomiota saaneissa tapauksissa aikuiset maahantunkeutujat houkuttelivat valkoisia pikkutyttöjä uhreiksi sosiaalisen median kautta.

Sen sijaan että poliisi vaatisi tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, sysättiin raportissa vastuu pikkulapsille ja näiden vanhemmille. Poliisin ainut “ratkaisu” raiskausongelmaan oli se, että perheitä neuvottiin asettamaan lasten sosiaalisen median profiilit yksityisiksi, jotteivät rotumuukalaiset löytäisi potentiaalisia raiskattavia yhtä helposti kuin tällä hetkellä.

Raiskausten määrä Oulussa kasvoi vuodessa lähes puolella, yhteensä 45,9 prosenttia. Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kasvoi yli 20 prosentilla.

Poliisin mukaan “raiskauksesta epäillyistä viime vuonna oli ulkomaalaisia 45 prosenttia kun osuus edellisenä vuonna oli noin 29 prosenttia”. Ilmeisesti trendi miellyttää Oulun johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä, sillä kukaan valtapuolueiden poliitikoista ei ole tehnyt elettäkään yrittääkseen häätää potentiaalisia raiskaajia kaupungista.

Lähde: Poliisi

7 KOMMENTIT

  1. On täysin yhdentekevää kuka lähtee ja kuka tulee sillä Kaikki eduskuntapuolueet ovat ulkoisessa ohjailussa eli kuuluvat erään tietyn (((porukan))) hallitsemaan järjestelmään.

    Persut mukana näytelmässä -ainut mitä tuo (((porukka))) oikeasti pelkää on yli puoluerajojen ulottuva, aito (aseellinen tai aseeton) kansannousu. Muille touhuille kultapossukerho nauraa paskaisen röhönaurun.

    Edustuksellinen demokratia (sic!) on syöpä johon Suomi kuolee. Jokainen itselleen rehellinen ihminen joka tuntee järjestelmän ymmärtää ettei poliittisen pelastautumisen mahdollisuutta ole ollut enää vuosiin. Siitä öyhöttäminen kannattaa lopettaa jos ei halua antaa kultapossukerholle lisää aiheita paskaiseen röhönauruun.

    Kannattaa alkaa varautumaan viimeiseen näytökseen ja unohtaa Halla-ahot ym. tyhjäntoimittajat joiden ”suomen pelastaminen” on jäänyt ja tulee jatkossakin jäämään pelkkien puheiden tasolle.

    • Juuri näin. V-I Laurio oli samaa mieltä ja täysin oikeassa jo AIKOJA sitten. “Rahvaanvalta” l. demokratia tappaa meidät. Linkola kutsuu demokratiaa “kuoleman uskonnoksi”.

  2. Helsinki (650 033 as.) 2018: 38 raiskausta, joista 24 ei-suomalaisten tekemiä eli 62 % menee muukalaisten piikkiin. Kovimpia raiskareita ovat irakilaiset, afgaanit ja somalit – tuossa järjestyksessä. Neljä raiskaajaa oli sukunimeltään sellaisia suomenruotsalaisia, että kyseessä voi olla mustalainen.

    Helsinki 2017: Silloinkin oli 38 raiskausta, joista 25 ei-suomalaisten tekemiä eli 66 %. Yleisin raiskarin nimi oli MOHAMMED (tai joku sen variantti; Muhammad, Muhammed, Mehmed, Mahmud jne.). Yksi raiskaajista oli nimeltään ISLAM. 14 % kaikista raiskaajista oli nimeltään MOHAMMED.

    Molempina vuosina oli myös pieni edustus tilastossa balkanilaisia/itäeurooppalaisia nimiä.

    Muistakaa myös että II ja III polven maahantunkeutujat luetaan tilastoissa suomalaisiksi, mitä he eivät tietenkään kokskaan tule olemaan. Tämä vääristää tilastoja kahdella tavalla:

    1) se jättää raiskaukset tilastoimatta rotumuukalaisen tekemiksi eli pienentää niitä lukemia ja
    2) kirjauttaa rotumuukalaisten teot suomalaisten piikkiin vääristäen taas sitä lukemaa suuremmaksi.

    Esim. Vuosi 20XX: suomalainen raiskaa kerran, maahantunkeutuja kerran, II polven maahantunkeutuja kerran ja III polven maahantunketuja kerran. Eli 25 % raiskauksista olisi suomalaisen tekemiä ja 75 % muukalaisten. Vääristymä saisi luvut kuitenkin kääntymään päinvastoin!

    Todellisuudessa kuitenkin maahantunketujien todennäköisyys tehdä raiskaus on monikymmenkertainen verrattuna kantasuomalaiseen! Irakilaisten, afgaanien ynnä somalien määrä 5 500 000 asukkaan kokonaisluvusta ei ole suhteellisesti valtava, vaikka näitä loisia toki tulee koko ajan lisää: esim. 2017 lapsia syntyi 56 000, “pakolaisia” tuli yli 58 000. Siis tilastojen mukaan. Rajan ylihän voi kävellä kuka tahansa, joten todelliset lukemat ovat taatusti paljon suuremmat. 2018 Suomeen muutti lähes 80 000 (joista onneksi oli venäläisiä n. 10 000)!

    Jo 14 % (joka 8.) lapsista syntyy ulkomaalaisille pareille. Tuohon päälle vielä suomalaiset YH-huorat, jotka jakavat persettään aavikkoapinoille sekä neekereille.

Comments are closed.