Koti Uutisia Pohjoismaat Monikulttuurinen rakkaustarina päättyi paloittelumurhaan Ruotsissa

Monikulttuurinen rakkaustarina päättyi paloittelumurhaan Ruotsissa

7
Wilma Andersson.

23-vuotias Irakin kurdi Tishko Ahmed Shabaz on asetettu syytteeseen tyttöystävänsä, 17-vuotiaan ruotsalaisen Wilma Anderssonin murhasta.

Andersson katosi viime marraskuussa erottuaan Shabazista ja käytyään hakemassa tavaroitaan kurdin kotoa. Poliisi löysi myöhemmin tytön folioon käärityn irtileikatun pään kurdin asunnosta matkalaukusta. Lisäksi ”jäämiä” Anderssonista löytyi suuresta keittiöveitsestä. Loput Anderssonin ruumista on vielä kateissa.

Tishko Ahmed Shabaz.

Kurdi on kiistänyt syyllisyytensä ja väittää, että irtopään säilyttäminen itsellään on todiste siitä, että hän rakasti Anderssonia liian paljon murhatakseen hänet.

Lähteet: Daily Mail Online, Voice of Europe

7 KOMMENTIT

  1. Nimenomaan nuoria valkoisia tyttöjä/naisia aivopestään tähän vastenmieliseen hulluuteen, jota monikulttuurisuudeksi kutsutaan. Tätä aivopesua tapahtuu ihan yliopistotasolla asti ja nyt sitä on lisätty huolestuttavan paljon peruskoulun opetukseen. Naiset ovat ihan biologisesti helpompi kohde aivopesulle, koska heihin tehoaa tunteisiin vetoaminen paljon paremmin. Osaako tuommoinen 17-vuotias täysin aivopesty tyttö arvioida, onko sittenkään hyvä asia sekaantua musulin kanssa? Varsinkin kun ympärillä koko ajan ylistetään tätä ja rohkaistaan siihen… vitun sairasta! Ihan sama tapaus, kuin Hämeenlinnassa jokin aika sitten, suvakit puolustelevat sitä päänleikkaajaa matua ja tyttöä… ”hän vain rakasti”. Ja nämä suvakit pitävät itseään fiksuina…

    Oksettaa myös näiden tyttöjen vanhemmat, jos oma tytär ikinä edes yrittäisi seurustella matun kanssa, päättäisin sen välittömästi. Lasta kun ei ole kasvatettu ja opetettu kotona juuri mitenkään ja kasvatus jätetään peruskoulun armoille, niin sitten ne toimii juuri näin.

    • Se Hämeenlinnalaispimu tuli minullekkin ensimmäisenä mieleen kun luin tämän jutun. Ihmettelin että mitä Hämeenlinnalaiset vanhemmat oikein kotonaan kertoo lapsilleen kun nämä 13 ikävuodesta ylöspäin pyörivät Giidmannilla geelitukkien ympärillä kuin hunajan vetäminä. Siinä ne geelitukat notkuu rappusten päissä ja ”seurustelee”. Ja ympärillä pörrää lauma alaikäisiä.

      No, joku voisi sanoa että olisi kateellinen, mutta en ole. Olen vain vihainen. Hämeenlinna on muutenkin ollut paikoilleen pysähtynyt junttila, mutta tämä uusi ilmiö Goodmanin myötä on nostanut sielä ”liberaalit arvot” tyhmyyden keulakuvaksi.

      Vois kuvitella että kaupunki jossa puolet sen aukkaista on tavalla tai toisella armeijalla töissä, olisi vähän isnmaallisempi. Mutta ei.

Comments are closed.