Koti Artikkelit Mitä valtionpäämiehet pahoittelevat?

Mitä valtionpäämiehet pahoittelevat?

8

Monikulttuurinen terrorismi – tuo globalisaation mukanaan tuoma rikkaus – iski taas, tällä kertaa Lontoossa. Jälleen tulemme näkemään saman vanhan tarinan kuin kaikilla aikaisemmillakin kerroilla: eri valtioiden päämiehet esittävät surunvalittelunsa, vasemmisto on huolissaan rasismista, ja poliisijohto tulee jälleen vaatimaan lisää tiukempia ajatusrikoslakeja.

Kukaan näistä tahoista ei tietenkään tule missään vaiheessa miettineeksi, mistä tämä uusi ilmiö voisi johtua. Toisaalta miksipä he miettisivätkään, sillä hehän ovat kaikki tämän saman ilmiön aktiivisia lobbaajia.

Vasemmisto huutaa kurkku suorana “Refugees welcome”, poliisi jahtaa kansallismielisiä, jotka ovat huolissaan lastensa tulevaisuudesta, ja poliitikot pitävät päätäntävallastaan huolimatta rajat auki, vaikka monikulttuuriset pommit paukkuvat ja rekat ajelevat ihmisjoukkojen keskelle pitkin Eurooppaa tihenevään tahtiin. Ehtihän edellisestä iskusta kulua jo lähes kaksi kokonaista viikkoa.

Vaikka aihe on vakava, on esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän pakettisurunvalittelu iskujen jälkeen jo suorastaan parodiamaista katseltavaa. Miksi hän edes esittää surunvalittelujaan tai tuomitsee iskut? Hän on itse kansanmurhapolitiikan aktiivinen lobbaaja, jolla olisi sananvaltaa myös Suomen tulevaisuuden kannalta sen suhteen, olisiko tulevaisuutemme samanlainen kuin muualla Euroopassa maahanmuuttajaghettoineen ja monikulttuurisine pommeineen vai olisiko se itsenäinen ja suomalaisten kansanmurhasta vapaa Suomi.

Tätä sananvaltaa Sipilä onkin käyttänyt. “Pakolaiskriisin” puhjetessa vuonna 2015 ihmiset muistanevat hyvin, kuinka pääministeri kävi vastaanottokeskuksissa keräämässä lisäpisteitä “pakolaisilta” sekä lupasi oman asuntonsa “pakolaisten” käyttöön monikulttuurisessa huumassaan. Tosin ammattipoliitikolle perinteiseen tapaan hän petti lupauksensa, mutta viesti oli joka tapauksessa selvä: jokainen miehittäjä saa marssia sisään tähän maahan. Sipilä on itse raskaan sarjan globalisti, joka ajaa politiikkaa, joka johtaa monikulttuuriseen terrorismiin – miten hän siis edes kehtaa esittää minkäänlaisia surunvalitteluja? Aivan kuin tästä ei olisi varoitettu jo ennen kuin terrorismista tuli normaali olotila Euroopassa.

Sipilän kaksinaismoralismista kertonee jotain se, että hän on oman ilmoituksensa mukaan Vastarintaliikkeen kiellon kera valmis muuttamaan lakeja, mikäli nykyiset lait eivät siihen riitä, mutta monikulttuurisuutta puolustetaan, vaikka pommit räjähtelisivät joka päivä. Sipilä on siis valmis muuttamaan lakeja päästäkseen eroon häntä ärsyttävistä ryhmistä – kätevää, sillä kukapa jaksaisi kuulla jatkuvaa kritiikkiä siitä, kuinka itsensä ajama politiikka kurjistaa tavallisen kansan arkea. Mistähän kaikesta muusta hän haluaisi päästä eroon?

Kuten keskustan Sipilä, myös kokoomuksen Alexander Stubb on globalistisilla lausunnoillaan aiheuttanut tahatonta huumoria. Moni varmasti muistaakin Stubbin Twitter-viestin, jossa hän julisti, että palavista autoista, maahanmuuttajamellakoista, yli 55 no-go-alueesta ja Tukholmassa tapahtuneesta rekkaiskusta tunnettu Ruotsi on maahanmuuttajaystävällinen ja turvallinen maa elää. Avoimen globalistinen Stubb tapaa myös pahoitella tuoreinta terrori-iskua Twitterissään. Mutta miksi? Hänhän on itse tämän politiikan avoin lobbaaja!

Tammikuussa 2015 Pariisissa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen Stubb itsekin myönsi, ettei Suomi ole turvassa terrorismilta ja että maailma on siirtymässä terrorismin uuteen aikakauteen. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin vaatii, ettei Eurooppa saa “rakentaa muureja”, sillä se lähettäisi “väärän viestin”! Stubbkaan tuskin on niin tyhmä, ettei hän ymmärtäisi, millaisilla ratkaisuilla monikulttuuristen pommien räjähtely Euroopassa saataisiin loppumaan. Globalistille kuitenkin tärkeintä on, ettemme lähetä “väärää viestiä” (kenelle?), joten mitäpä nyt muutamasta ruumiista.

Entä sitten maahanmuuton vastustajien äänet huijannut perussuomalaisten puheenjohtaja sekä maamme ulkoministeri Timo Soini? Tukholman huhtikuisen ja Manchesterin toukokuisen iskun jälkeen hän painotti molemmilla kerroilla julkisissa kannanotoissaan avoimia rajoja. “Emme me voi avoimessa yhteiskunnassa antaa terrorille ja terroriteoille valtaa”, kuului Tukholman jälkeen. “Avoimen yhteiskunnan yksi haavoittuvuustekijä on, että kun meillä on demokratia, jossa ei ole totalitarismia eikä kaiken kattavaa kontrollia ja rajat pystyy ylittämään kohtuullisella vaivalla, niin näiden täydellinen estäminen ei vain ole mahdollista”, lausuttiin Manchesterin jälkeen. Tällä kertaa viesti kuului seuraavasti: “Surullisia uutisia Lontoosta. Tuomitsen voimakkaasti nämä pahantahtoiset iskut. Syvimmät osanottoni kaikille, joita isku koskettaa.”

Soinin omaan iskujen jälkeiseen pakettivastaukseen kuuluu “avoimen yhteiskunnan” (eli avoimien rajojen) puolustamisen lisäksi “ihmisarvosta välittämättömien pahuuden voimien” esille tuonti: “Tämä osoittaa, mitä tapahtuu, kun pahuuden voimat, jotka eivät ihmisarvosta välitä, pääsevät irti”, kuului toukokuussa. “Soinin mielestä isku kertoo ‘täydellisestä piittaamattomuudesta ihmisarvoa kohtaan'”, sanottiin huhtikuussa. Onkohan nämä vastaukset kirjoitettu jo valmiiksi joskus aikoja sitten, kun on ymmärretty, että kohta Euroopassa tapahtuu asioita, joihin täällä ei ole totuttu?

Soinin hurskastelusta tekee tökerömmän se, että hänen johtamansa puolue huijasi maahanmuuttoa vastustavien ihmisten äänet, mutta puolueen päästyä hallitukseen on Suomeen tullut enemmän “pakolaisia” kuin koskaan aikaisemmin! Kiitoksena oman poliittisen uransa noususuhdanteesta Soini siis petti Suomen kansan – hän hyväksyy ja ajaa politiikkaa, joka on jo johtanut ja tulee jatkossa johtamaan yhä isompiin suomalaisten ruumiskasoihin.

Myös presidentti Niinistö antoi julkisuuteen perinteiseen tapaansa ympäripyöreän viestin: “Emme taivu emmekä turru toistuvienkaan terroritekojen edessä, sillä demokratia ja vapaus ovat vihaa vahvempia voimia.” Mitä tämän pitäisi tarkoittaa? Niinistö ilmiselvästi hyväksyy todellisuuden, jossa meillä on Euroopan alueella toimivaa tuontiterrorismia. Hän ei kuitenkaan suostu “taipumaan eikä turtumaan” sen edessä. Mitä asialle sitten pitäisi tehdä? Antaa pommien paukkua, autojen ajella ihmisjoukkoon, massapuukottajien puukotella – ja hyväksyä se osaksi arkipäiväämme? Tämä on ainakin Suomen presidenttinä toimivan kokoomuslaisen viesti. Käytännön toimet Niinistön suunnalta viestivät samaa, sillä hän ei ole tehnyt yhtäkään elettä sen eteen, ettei Suomi joutuisi jatkossa kokemaan samanlaisia tapahtumia.

Sinä päivänä, kun monikulttuurinen terrorismi saapuu Suomeen, on näillä omaa etuaan tavoittelevilla “johtajilla” verta käsissään – heillä olisi valta estää tämän tapahtuminen, mutta sen sijaan he lobbaavat aktiivisesti terrorin saapumista omaan kotimaahansa.

 

Jesse Torniainen

8 KOMMENTIT

  1. Laiska kansamme odottaa, että joku toinen korjaa tämän sotkun, tai on ainakin “valmiina osallistumaan” äärimmäiseen ratkaisuun, eli sisällissotaan ja vallankumoukseen jos/kun se koittaa. Äänestäminen on laiskuutta ja se ei tule korjaamaan mitään, niin kuin on voitu huomata. Onneksi Vastarintaliike on järjestö täynnä aktivisteja, jotka ymmärtävät nämä faktat. Ihmiseltä pitää näemmä viedä aivan kaikki ja ahdistaa nurkkaan, ennen kuin alkaa vastustamaan täydellistä tuhoa ja sortoa.

    Sionistit ovat aina välissä sotkemassa, valehtelevat, huijaavat, kylvävät riitaa ja vastakkain asettelua(suurin syy, miksi juutalaiset on karkoitettu lukemattomia kertoja eri puolilta maapalloa). Tällä hetkellä suurimpia ongelmia on kansallismielisten levittämä tappiomieliala ja se, ettei useat kansallismieliset ymmärrä todellisia juuria ja syypäitä näille vakaville ongelmille, jotka pahenevat päivä päivältä. Sitten äänestävät persuja ja ruottalaiset ruottidemareita… ei näin. Ei siinä, olen itsekin mennyt tähän halpaan, jonka jälkeen olen ottanut selvää ja ymmärtänyt paljon enemmän nykymenosta ja nyt alkaa olla aika selvää, mikä meidät kansakuntana voi enää pelastaa > Kansallissosialismi (ei siis mikään “uusnatsismi”). Kansallismielisyydestä ei ole hyötyä, jos sen kanavoi “isänmaallisille” populistihuijareille.

    Uskon että tällä kansalla on vielä hyvä tulevaisuus. Myrskyn jälkeen on pouta sää.

    • 5/5 Kirjoitus, EV. Näen sen itse suurena ongelmana, että moni suomalainen on niin laiska ettei suostu poikkeamaan persuista sekä iltalehdestä/hesarista, ja näkemään ettei se Soini tule todennäköisesti tulevaisuudessakaan tarjoilemaan jytkyänsä niin suomalaisessa paketissa kuin toivoimme.

      Enkä minä sitä tarkoita että kaikkien tulisi liittyä vastarintaliikkeeseen, en ole liittynyt itsekään. Mutta asioista voisi ottaa selvää, ja niistä voisi puhua ääneen. Uskon että tänäkin vuonna yhä useampi on tosin herännyt tähän.

  2. Ei hätää, kyllä nuo päättäjät pääsevät vielä tilille. Paha saa palkkansa!

  3. Perussionistien äänestäjät ovat aivan samanlaisia maanpettureita kuin perussionistit.
    Kiitos perussionistien äänestäjille että valkoisten kansanmurha etenee.

    • Miksiköhän luulet että persujen kannatus romahti hallitukseen pääsyn jälkeen? Suurin osa kansalaisista ei tiedä kansallissosialismista tai juutalaisvallasta mitään, siksi äänestävät populistipuolueita. Meinasitko kenties teloitusta maanpetturuudesta kaikille kansalaisille, jotka äänestivät puoluetta joka lupasi tehdä työtä suomalaisten eteen? Mitkä olivat vaihtoehdot vaaleissa? Mitkä ovat vaihtoehdot vaaleissa nyt? Siksi on erityisen tärkeää, että meillä on Vastarintaliikkeen kaltainen järjestö valaisemassa kansalaisia ihan katutasolla asti.

      Itsekin olen tehnyt virheen äänestämällä näitä huijareita, jota en enää aio tehdä. Kun tulet petetyksi, alat vasta sitten selvittämään oikeita syitä ongelmille.

Comments are closed.