Koti Uutisia Kotimaa Ministeri ihmeissään, kun markkinat reagoivat kuten niiden pitäisi

Ministeri ihmeissään, kun markkinat reagoivat kuten niiden pitäisi

5

Työministeri Jari Lindström on ihmeissään, että markkinatalous reagoi kuten sen pitäisi uudessa toimintaympäristössä. Syy Lindströmin ihmetykselle on se, että yritykset tarjoavat Sipilän hallituksen ajamaan aktiivimalliin räätälöityjä “työpaketteja”, joissa työttömälle tarjotaan työtä juuri sen verran kuin aktiivimalli heitä velvoittaa työntekoon ilman, että tukia leikataan.

– Meille on tullut viestiä tällaisista paketeista, joissa siis työttömille tarjotaan niin sanotusti valmiiksi tehtyä pakettia työnantajan puolelta, jolla aktiivisuusvaatimus täyttyy, mutta joka ei tosiasiassa ole oikeasti aktivoivaa. Tämä ei ole missään nimessä se tarkoitus, ei, Lindström sanoo.

Epäselväksi jää, kuinka Lindström ja muut poliitikot eivät osanneet ennustaa sitä, että yritykset tarjoaisivat juuri tällaisia paketteja, kun halpaa työvoimaa on tarjolla. Todeta voi kuitenkin, että Sipilän johtama hallitus on kertaalleen osoittanut, etteivät he ymmärrä markkinatalouden perusteista, vaikka globalistista politiikkaa ajavatkin.

Ihmetellä voi myös Lindströmin väitettä siitä, että aktiivimalli on saanut TE-toimistolta hyvää palautetta, kun yleinen palaute niin kansalta kuin valtion eri virastoilta on ollut erittäin negatiivista aktiivimallin suhteen.

– He ovat kertoneet, että ihan selvästi on nähtävissä, että ihmiset, jotka eivät ole olleet vuosiin kiinnostuneita, ovat nyt lähteneet liikkeelle, Lindström toteaa.

Selville ei tule, keneltä Lindström on näitä tietoja saanut. Oman ja hallituksen uskottavuuden kannalta voisi toivoa, että Lindström julkaisee tietoa näistä väitteistä laajemmin.

Lähde: Uusi Suomi

5 KOMMENTIT

  1. Lindström voi hyvinkin olla niin typerä, ettei edes tajunnut mihin tämä kusetus johtaisi. Sen sijaan Zogoomuksessa lopputulos tiedettiin tasan tarkkaan.

  2. Mikä se halpa työvoima on? Kyllä työntekijälle pitää maksaa ihan lainmukainen minimipalkka, jos ei ole työkokeilu tms. kyseessä, oli kyseessä normaali paikan täyttö tai kiireapulainen.
    Tällainen lestadiolaisen jalkojenpesijä ei ole kärryillä realielämästä ollenkaan.
    On hyvä, että työnanatajat antavat samalla mitalla takaisin, he ja työntekijä täyttävät omalla sopimuksellaan ne ehdot jotka on asetettu.
    TE-toimisto aj Ely keskukset ovat kaksi korruption ja vääristelyn pesäkettä, vaikka kuinka keräävät palutteita niin aina on vain sitä positiivista, mihin menee ne negatiiviset?
    Itse olen ollut oikeasti paskoilla TE-toimiston kursseilla, joissa firmoilla oli vain päämääränä kerätä löysä raha pyörimästä, näistä on annettu yli 60% luokasta negativista palutetta annetusta koulutuksesta ja silti se on saatu väännettyä positiiviseksi loppulauselmassa.

  3. Eikös tämä Jari ollut niin tyhmä ettei osaa eds englantia. Ja matematiikkakin sillä oli ala-arvoinen. Vaan silloinhan se sopii Kataisen kaveriksi.

    Kun sitten tämän tason ihmiset alkavat ihmetellä tekojensa seurauksia, niin siihen voi kommentoida:”Mitäs minä sanoin”. He kun ovat kykenemättömiä päättelemään nenäänsä pidemmälle.

  4. Eihän meillä Suomessa edes ole työmarkkinoita. Työn tekeminen on niin vahvasti säännösteltyä, että käytännössä kaikki työvoima on töissä valtiolla. Olemme ikään kuin valtion omistamia orjia ja työtä saa tehdä tai teettää vain omistajan, valtion, ehdoilla.

    — Miksi ministeriä ei ihmetyttänyt silloin, kun vain kunnat saivat käyttää hyväkseen valvoitetyöllistettäviä? Täsmälleen sama peli oli silloin. Työtä tarjottiin vain lain vaatima minimi.

    Nämä yksityiset tai kunnalliset työllistämispaketit myydään valtiolle, ei työntekijöille tai työnantajille. Siksi ne ovat täsmälleen sitä mitä valtio haluaa. — Valtion tahto on laki.

Comments are closed.