Koti Artikkelit Miksi Vastarintaliike ei marssinut Tukholman mielenosoituksessa?

Miksi Vastarintaliike ei marssinut Tukholman mielenosoituksessa?

5

Vastarintaliikkeen Pär Sjögren luki Tukholman mielenosoituksessa seuraavan lausunnon, jossa selitetään, miksi tapahtumassa ei marssittu vaan kansanjuhla pidettiin kokonaisuudessaan Kungsholmstorgilla.

Oli pitkään epävarmaa, tulisimmeko me tänään ylipäätään pitämään mielenosoitusta. Korkeammat poliittiset tahot ovat valjastaneet itsensä tekemään poliisin töitä yrityksissään estää meitä, todellista oppositiota, näkymästä ja kuulumasta. Demokratuurissa nimeltä Ruotsi ei enää tule pitää itsestäänselvyytenä sitä, että laillinen ja rekisteröity, vuoden vaaleihin osallistuva puolue saa luvan puhua.

Suunnitelmamme oli pitää mielenosoitus Tukholman keskusta-alueella ja päättää se Mynttorgetille eduskuntatalon ulkopuolelle. Poliisin kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen (jotka eivät olleet mitenkään tuloksettomat) päästiin suulliseen sopimukseen, jonka mukaan lähtisimme täältä Kungsholmstorgilta Gustav Adolfs torgille keskustan läpi. Jo nyt asiassa on kuitenkin yksi mutta. Poliisin mukaan minua ei voi hyväksyä mielenosoitusluvan hakemuksen vastaavaksi henkilöksi sillä perusteella, että olen EPÄILTYNÄ mielipiderikoksista liittyen viime syyskuun 30. päivän mielenosoitukseemme Göteborgissa.

Tällainen tempaus on heidän taholtaan aivan uutta, sellaista, mitä ei ole tullut eteen aikaisemmin, ja se rikkoo selvästi sekä perustuslakia että oikeusturvan periaatteita. He siis tarkoittavat, ettei henkilö ole enää syytön, kunnes toisin todistetaan – sen sijaan hänet katsotaan jo siinä vaiheessa suoraan syylliseksi, kun häntä vasta epäillään rikoksesta. Poliisi vakuutteli kuitenkin, että mikäli me vain olisimme vaihtaneet mielenosoituksen vastaavaksi henkilöksi jonkun muun kuin minut, jonkun, jota ei epäillä mistään rikoksesta, olisi suullinen sopimus voitu sinetöidä kirjallisella luvalla.

Me valitimme ratkaisusta, sillä tiesimme oikeuden olevan puolellamme. Tämä valitus menikin läpi. Poliisi oli toiminut väärin, ja minä sain jäädä mielenosoituksen vastuuhenkilöksi. Poliisi yritti loukata kansalaisoikeuksiamme siitä huolimatta, että se sotii niitä lakeja vastaan, joita he itse vannovat noudattavansa. He aliarvioivat meidät ja olettivat hölmösti meidän vain hyväksyvän heidän ehtonsa. Mikäli emme olisi valittaneet, olisi tästä luultavasti muodostunut uusi käytäntö.

Kun olimme saaneet oikeudenmukaisen päätöksen käsiimme ja odotimme kirjallista lupaa, tilanne oli kuitenkin jo ehtinyt muuttua täydellisesti. Yhtäkkiä poliisi oli rikkonut kaikki suulliset sopimuksensa ja lupauksensa. Emme saaneetkaan heidän mukaansa tulla lähellekään Tukholman keskustaa, vaan kävellä kierroksen täällä Kungsholmenissa kaukana muista sanomaamme kuuntelevista ihmisistä. Kaukana poliitikoista, joita vastaan halusimme osoittaa mieltämme – heistä, jotka ovat vastuussa kansamme alasajosta – mutta sopivan lähellä Kronobergin tutkintavankilaa. Tilanne muistuttaa siis paljon sitä, johon he yrittivät saada meidät Göteborgin-mielenosoituksen aikana viime vuonna.

On selvää, että korkeammat, mielellään piilossa pysyttelevät poliittiset tahot ovat päätöksen takana. He eivät halua meidän pitävän jälleen yhtä onnistunutta mielenosoitusta ruotsalaisessa suurkaupungissa. Poliisi siis näkee poliittiset käskyt lakien noudattamista tärkeämpinä. Poliisi hännystelee eliittiä täysin ja avustaa valtaapitäviä heidän perusteellisessa vaalivilpissään. Mielenosoituksen lupahakemustapaukseemme liittyvä dialogipoliisi tekikin tässä kohtaa historiallisen ja kunnioitettavan protestin poliisijohdon korruptoitumista vastaan vetäytymällä pois asian käsittelystä.

Olemme tietysti tehneet kaiken voitavamme päätöksen muuttamiseksi, kuitenkin tuloksetta. Kun tämä päivä on ohi, tulemme myös jatkamaan valitusten tekemistä. Ei tietenkään sen takia, että se muuttaisi tämän päivän tilannetta, vaan siksi, että kysymys siitä, saanko minä olla mielenosoituksen vastuuhenkilö, on periaatteellisesti tärkeä osittain tulevaisuuden taistelun takia ja osittain Ruotsin kansan vapauksien ja oikeuksien tilan vahtimiseksi.

Göteborgissa kieltäydyimme siitä, että he olisivat pilkanneet meitä sanelemalla sallitut marssireitit, jolloin olisimme kävelleet suoraan heidän ansaansa. Me teemme täällä Tukholmassa nyt saman. Emme ole globalistien sylikoiria vaan vapaita miehiä ja naisia. Kieltäydymme asettamasta osallistujiamme vaaraan, mutta teemme kuitenkin ihmisille selväksi sanomamme pitämällä suoraselkäisen mielenosoituksen täällä Kungsholmstorgetilla sen sijaan, että häpeällisesti astelisimme heidän osoittamaansa tietä.

Tulemme siis pitämään puheemme ja muun ohjelman tässä, ja tarjoamme kaikille halukkaille mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kontaktien solmimiseen. Ymmärrämme, jos olette sitä mieltä, että on ikävää, ettemme tule marssimaan. Mielenosoituksessa tärkeintä ei ole kuitenkaan se, että se olisi kivaa, vaan että saamme tuotua esille poliittista sanomaamme joustamatta ehdottomista periaatteistamme. Vallitsevien edellytysten valossa minä ja muu Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johto olemme tulleet siihen tulokseen, että parhain tapa saavuttaa tämä päämäärä on pysyä tässä.

Toivottavasti teillä tulee olemaan hieno päivä kanssamme tietoisina siitä, että vaikutatte asioihin olemalla paikalla täällä tänään. Yhdessä otamme maamme takaisin. Petturit ulos eduskunnasta!

Nordfront.se

5 KOMMENTIT

  1. Poliisi se kerää nimiä Ruotsissakin. Ovat itse sen verran laiskoja että eivät jaksa jalkautua vaan odottavat että ihmiset ilmiantaisivat itse itsensä.

    No, maailma ei mene aina niinkuin itse haluaisi. Ehkä Ruotsin poliisinkin pitäisi perustaa lähiöpoliiseja. Ihan vaikka autopalojen estämiseksi. Jos eivät muuta keksi.

Comments are closed.