Ellei taistelujemme tarkoitus – kansallisen yksimielisyyden saavuttaminen – olisi meille jokaiselle selviö, ei tosiaankaan kannattaisi vastustajien pilkan ja ivanaurun kaikuessa ponnistella.
Ellei mukaamme liittyisi taajenevin joukoin suomalaisia kaikista yhteiskuntaryhmistä – työmiehiä, maanviljelijöitä ja opillisen koulun käyneitä – loppuisi meiltä usko paremmasta tulevaisuudesta riitojen sokaisemalle kansallemme.
Mutta aina, kun matkoilla taistelun yksityiskohtien tehostamiseksi tapaa sattumalta mukana vanhan aktivistin, rintamamiehen, jopa oman rykmentin sotilaan, lujittuu joka kerta vakaumus siitä, että olemme oikealla asialla. Ja milloin joutuu puristamaan aikaisemmin punaiseen sumuun eksyneen, nyt IKL:ään kuuluvan työmiehen kättä, tietää löytäneensä uuden taistelutoverin.
Jääkäriliikkeen tarkoitus oli koko kansan nostaminen taisteluun vapautensa puolesta. Tämä ei onnistunut meillä vallitsevan puoluerikkonaisuuden ja yhteiskunnallisten epäkohtien vuoksi. Me uskoimme liiaksi puoluemiesten taitoon ja hyvään tahtoon koko kansan parhaaksi. Nyt emme enää usko – ei ainakaan heidän kykyihinsä “johtaa” tämän maan kohtaloita. Usko puoluejohtajiin on ainiaaksi poissa.
Uusi vaihe Suomen politiikassa on syntymässä. Se aktivisti- ja rintamamiespolvi, joka ei vieläkään ole lakannut taistelemasta ja uskomasta lopulliseen kansalliseen nousuun – ja nuoriso, joka on määrätietoisesti kasvatettu näkemään kysymykset yksinomaan kansallisessa valossa – muodostaa taistelumme ydinjoukon. Ja he tietävät, että kerran me selviämme puoluerikkinäisyydestä kuten aikoinaan ryssästä. Mutta koko kansan mukaan saamiseksi on meidän rehellisesti käytävä kaikkiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin käsiksi.
Monta kertaa petetty ei tule mukaamme vain sanahelinällä ja ulkokultaisilla lupauksilla. Molemminpuolinen luottamus ja taistelutoveruus on menestyksemme ensi ehto. IKL on nyt ehdottomasti asettanut edustajaehdokkaikseen miehiä, jotka ennemmin ovat olleet toistensa katkeria vastustajia. Teko on rohkea ja herättää monella taholla hämmästystä, ja varmasti puoluemiehet luulevat siitäkin löytävänsä käyttökelpoisen aseen IKL:ää vastaan.
Mutta me sanomme: Suomen kansan kaikki jäsenet on saatava mukaan. Veljen käsi ojennettava niille, jotka rehellisessä mielessä siirtyvät isänmaalliselle rintamalle! Taistelua käydään nyt kansakokonaisuudesta, ei poroporvarillisten puolueiden etuoikeuksien eikä työväenluokan kuviteltujen luokkapyrkimysten puolesta.
Isänmaa kuuluu meille kaikille, myös suomalaiselle työmiehelle. Vuonna 1918 johdettiin suomalainen työmies isänmaataan vastaan – useimmat eivät heistä tekonsa merkitystä käsittäneet, toiset eivät vieläkään käsitä. Punainen voitto olisi merkinnyt kansamme tuhoa – eikä perikadolta loppujen lopuksi olisi välttynyt suomalainen työmieskään. Valkoisten voitto pelasti kansamme, mutta Suomi ei ole tähän saakka antanut voitosta osaa suomalaiselle työmiehelle – sitä osaa, joka hänelle kuuluu vuoden 1918 tapahtumista huolimatta. Sillä hänkin on kansamme jäsen, hänellekin kuuluu isänmaa. Isänmaan puolesta taisteleminen taistelua kansan puolesta – sen parhaaksi. Ja kansan parasta ajatellen on ensimmäiseksi korjattava huutavimmat epäkohdat. Vähäväkisen kansanosan asia nousee tällöin pakostakin etualalle.
Jos näin ajattelemme ja toimimme, silloin me lopulta – vuoden 1918 rintamamiehet ja suomalainen työmies – hämmästykseksemme huomaamme, että olemme samalla asialla. Me nousemme nyt yhdessä – eikä toisiamme vastaan! Kansamme yhteinen etu, kansakokonaisuus, on vihdoin meille kirkastunut. Siksi me taistelemme ja siksi me nyt olemme isänmaan kasvojen edessä lyöneet veljen kättä Isänmaallisen Kansanliikkeen taistelurivistössä.
Miten voikin yli 80 vuotta vanha artikkeli olla edelleen näin ajankohtainen!
Kyllä. Tuosta huomaa hyvin kuinka elämä on ikuista taistelua ja joka sukupolveen mahtuu omat vääntönsä. Nykyaikana pahinta onkin juuri tuudittautuminen siihen harhaan että rauha olisi Euroopassa ikuinen. Tästä harhasta tulee moni vielä kivuliaasi heräämään todellisuuteen.
Comments are closed.