Vuosi 2012 tarkoittaa Suomelle jälleen seuraavan valtiopäämiehen valintaa. Presidentin asemaa havitteli kevään 2011 jytkyn innoittama Soini, joukko vanhan vasemmiston täyte-ehdokkaita, kristittyjen Essayah, keskustan Väyrynen, porvareiden kultapoika Sauli Niinistö sekä vihreiden “vastajytky”, homoseksuaali Pekka Haavisto. Toiselle kierrokselle selviytyivät Kokoomuksen Sauli Niinistö selvällä äänienemmistöllä sekä median liputtama Pekka Haavisto.
Niinistön ykkössija ei tullut kenellekään yllätyksenä. Kokoomuksen kattava puolueverkosto ja mittava kampanjakassa pitivät huolen siitä, ettei näkyvyydestä ollut pulaa. 63-vuotiaan porvarin huolitellulla imagolla keskiluokkaisen ja konservatiivisen väestön suosion saavuttaminen ei ollut kummoinen temppu, ottaen huomioon samasta joukosta kalastaneet kilpailijat: ”isänmaallinen” Soini ja korruptioskandaaleissa ryvettynyt Väyrynen. Objektiivisesti tarkastellen Niinistö ei kuitenkaan ole yhtään vähemmän korruptoitunut kuin Väyrynen. Vuonna 2008 vaalirahoituskohun keskipisteenä ollut Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys rahoitti Kokoomuksen edustajista mm. Niinistöä 10 000 eurolla. Vastavuoroisesti kokoomuslaiset ajoivat yhdistyksen tekijämiehelle Kyösti Kakkoselle vuorineuvoksen arvonimeä. Niinistö on ollut osallisena yhdessä globaalin valtaeliitin kokoontumiskerhoista, Bilderberg-ryhmässä. Niinistön valinta presidentiksi ei ainakaan heikennä sionistien kuristusotetta Suomesta – luvattiinhan Wikileaksin paljastamissa diplomaattisähkeissä Suomen liittyvän Natoon, jahka meillä on kokoomuslainen pääministeri ja presidentti.
Toisena tulevasta Haavistosta media on johdonmukaisesti rakentanut kaikkien nuorten ja koulutettujen valinnan. Ennakkoluulottomaksi ja suvaitsevaiseksi profiloitunut Haavisto edustaa nihilististä 2000-luvun Suomea, ja hänen meriitteihinsä kuuluvat humanitaariset tehtävät kolmannessa maailmassa. Haaviston läpimeno toiselle kierrokselle oli monille vaikeampi pala purtavaksi kuin lipevän porvari Niinistön. Osa ihmisistä jopa äänestää Niinistöä estääkseen Haaviston pääsyn presidentiksi. Ihmisiä selkeästi raivostuttaa nykyinen tilanne. Käsitykset perheestä ja ihmissuhteista on käännetty päälaelleen vain muutamassa vuosikymmenessä.
Suomen tilanteeseen verrattavia tapauksia löytyy historian kirjoilta useampia, esimerkkinä kansalaisoikeuksien antaminen mustille Yhdysvalloissa. Suuri osa valkoisesta väestöstä vastusti ajatusta mustien tasa-arvosta valkoisten kanssa. Useat valkoiset vannoivat kostoa tästä julkeudesta. Kostoa ei kuitenkaan toteutettu, sillä useimmat uhoajista tyytyivät puimaan nyrkkiä hiljaa kotonaan. Ne harvat, jotka olivat valmiina tarttumaan toimeen, kohdistivat voimansa väärään kohteeseen, vapautetuihin mustiin. Ku Klux Klan pyrki toteuttamaan täydellisen rotuerottelun suorittamalla mustien lynkkauksia ja muita väkivallantekoja. Klaanin aktiviteetteihin ei kuulunut ongelmien syiden realistinen analysointi ja eliminointi. Vähitellen toiminta hiipui, kun tavoitteita ei saavutettu. Valkoisten toiminnasta tehtiin entistäkin vaikeampaa rasismilainsäädäntöä kiristämällä.
Rodullinen integraatio jatkui vähitellen, mutta varsinainen merkkipaalu oli ensimmäisen värillisen presidentin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2008. Vaalit nostivat äläkän valkoisten nationalistien ja konservatiivisten ainesten keskuudessa. Reaktiot tosin rajoittuivat lähes kokonaan valittamiseen Internetissä.
Uhoamisesta huolimatta normaalille valkoiselle heteromiehelle mikään nöyryytys ei tunnu olevan niin suuri, etteikö hän sitä lopulta hyväksyisi. Häpäiskää esi-isämme, raiskatkaa naisemme, viekää aseemme. Valkoinen heteromies ei välitä. Jos tekee poliittisesti epäkorrekteja asioita, voi menettää työpaikan tai joutua vankilaan. Kuinka sitten on varaa uuteen autoon, tuulilasiveneeseen tai asuntolainan lyhentämiseen?
Materiaalisesti mukavasta elämäntavasta on tullut kirous ja vankila, jonka olemme itse itsellemme luoneet. Elämme pidempään, yltäkylläisemmin ja mukavammin kuin yksikään aikaisemmista sukupolvista. Meidän ei tarvitse kärsiä kylmästä, nälästä tai kulkutaudeista. Voimme valita, mitä haluamme syödä, ja liikkuminen hoituu tarvittaessa moottoroidusti. Kautta aikain menestyneet vallankumousjohtajat ovat tienneet, ettei perustarpeiltaan tyydytetty kansa kapinoi. Suurille massoille kunnia, velvollisuus, vapaus ja totuus ovat käsitteitä, joiden puolesta ei kannata taistella, ellei se ole välttämätöntä elintason takaamiseksi. Vallanpitäjät tietävät tämän, ja siksi epämieluisat muutokset tehdään vähitellen. Yksi epämieluisa asia on liian pieni haitta, jotta suurin osa vastustajista olisi valmis ottamaan kapinointiin liittyviä riskejä.
Aina uuden epäkohdan ilmestyttyä osa ihmisistä reagoi epäkohtaan ja aloittaa vastatoiminnan. Oli kyseessä sitten massamaahanmuutto, korruptio tai mikä tahansa, useimmat tarttuvat atomistisesti vain siihen ongelmaan, jonka he havaitsevat, ja syyttävät kaikkein “helpointa” väestöryhmää tai yksilöä ongelman aiheuttajaksi. Vastarintaliikeen näkökulma yhteiskunnallisiin kysymyksiin lähtee päinvastaisesta asetelmasta. Kansallissosialistit ovat tiedostaneet kauan ongelmien perimmäiset aiheuttajat, joiden syytä nykyiset rakenteelliset ongelmat ovat. Yhteiskunnalliset ongelmat eivät siis ole yksittäisiä toisistaan riippumattomia tapauksia, vaan osana loogista syy-seurausketjua niistä virheistä, joita edeltäjämme tekivät kohdatessaan petolliset rotumme viholliset ensimmäistä kertaa. Liberaalin yhteiskuntakehityksen oireet, kuten kyseenalaiset presidenttiehdokkaamme, voidaan kitkeä maastamme vasta, kun pääsemme käsiksi ongelman todellisiin aiheuttajiin.
Erittäin asiallista tekstiä.
Comments are closed.