Koti Artikkelit Mihin feministinen politiikka tähtää?

Mihin feministinen politiikka tähtää?

16

”Yhteiskunta, jota määrittelee vapaus ja kannattelee rakkaus.” Lause voisi olla lainausta Kansallisessa Vastarinnassa julkaistavasta artikkelista, mutta tällä kertaa se on lähtöisin Suomen feministisen puolueen ruusunpunaisesta tulevaisuuden visiosta.

Kesällä 2016 perustettiin Suomeenkin feministinen puolue, joka kulkee ruotsalaisen Feministisen aloitteen (Feministiskt initiativ, FI) jalanjäljissä. Mistä tässä niin sanotun feministisyyden uudessa tulemissa sekä sen tunkeutumisessa puoluepolitiikkaan ja yhteiskuntavaikuttamiseen on oikein kyse?

Suomen feministisen puolueen mukaan puolueen perustamisen motiivina on ”perinteiseen eturyhmien politiikkaan” kohdistuvat ongelmat. Feministien näkökulmasta yhteiskunnan pahimpia ongelmia eli syrjintää, seksismiä ja rasismia ei ole onnistuttu ratkaisemaan. Feministien mielestä tarvitaankin poliittinen vaihtoehto, joka on rakennettu nostamalla vähemmistöryhmät tärkeimmäksi eturyhmäksi demokratiassa eli poliittisessa systeemissä, jonka periaatteessa tulisi perustua enemmistöjen valtaan. Heistä tulisi ajaa politiikkaa, jossa syrjintä, seksismi ja rasismi ovat käänteistä eli normiväestöä kohtaan tapahtuvaa. Heidän tavoitteenaan on tuhota biologiset ja yhteiskunnalliset normit, käsitykset ja käytännöt, jotka ovat elintärkeitä luonnolliselle ja aikajanassa kestävälle yhteiskunnalle.

Feministien avainkysymyksissä ei siis ole lainkaan kyse yksinkertaisista asioista kuten naisten ja miesten väliset palkkaerot. Feministisen puoluepolitiikan kulttuurimarxistisen ideologian tavoitteet kiteytyvät suomalaistaustaisen, avoimesti marxilaisen queer-feministin ja Feministisen aloitteen perustajan Tiina Rosenbergin sanomassa siitä, kuinka feministit haluavat myllätä yhteiskunnan rakenteita syvemmältä – tarkoittaen etenkin perheitä ja lapsia.

Feministeillä on kaiken lisäksi kiire. Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro on julkisuudessa kertonut puolueen haluavan vaikuttaa politiikkaan, sillä sen kannattajien mielestä kehitys ei tapahdu tarpeeksi nopeasti eikä heillä ole aikaa odottaa. Lisäksi halutaan kouluttaa poliittisia vaikuttajia ja vaikuttaa toisten puolueiden politiikkaan. Kuten kuitenkin tiedämme lähihistoriasta, Suomessa on jo ollut esimerkiksi naispresidentti ja naispääministeri, joten kyse ei taaskaan ole perinteisistä naiskysymyksistä kuten lasikaton rikkomisesta eli naisten pääsystä johtoportaille. Myös muissa Pohjoismaissa naiset ovat olleet modernien valtioidensa johtoasemissa – lukuun ottamatta Ruotsia, josta ironisesti löytyvät myös Pohjoismaiden äänekkäimmät ja aggressiivisimmat feministit.

Feministejä huolettaa eniten terveen arvokonservatismin lisääntyminen yhteiskunnassa sekä kansallismielisyyden vahva kehitys. Ruotsalainen Feministisen aloitteen ikoni ja feministien ehkäpä tämän hetken suurin tähti Gudrun Schyman onkin julistanut kansallismieliset feministien perivihollisiksi sortuen tyypilliseen vasemmistopopulismiin: ”Eurooppa tarvitsee feminismiä ollakseen vahva ja vastustaakseen nationalistien pyrkimyksiä.” Hän tarkensi sanomaansa seuraavasti: ”Feminististä politiikkaa tarvitaan nyt kaikkialla. Yhteiskunta on jakautunut. Perinteisen vasen–oikea-akselin sijaan poliittista kamppailua käydään nyt feministisen ja kansallismielisen ajattelun välillä.” Suomen feministipuolueen viesti on tietenkin sama.

Siinä missä maataan ja kansaansa rakastava kansallismielinen eurooppalainen ei nauti feministien suosiosta, ei sitä tee myöskään ylipäätään valkoihoinen heteroseksuaalinen työläinen siitäkin huolimatta, että feministit luokittelevat itsensä niin sanottuun yleisvasemmistoon. Mitä työvoimapolitiikkaan tulee, ei feministien eturyhmänä ole myöskään naiset vaan yleisesti maahanmuuttajat, ”epätyypillisissä” työsuhteissa työskentelevät sekä paperittomat. Niin, paperittomat eli henkilöt, jotka ovat tunkeutuneet maahan laittomasti ja joilla ei ole mitään todisteita henkilöllisyydestä, taustasta tai työturvallisuutta tai työmarkkinoiden kilpailutilannetta ajatellen kvalifikaatioista.

Feministiseen politiikkaan kuuluvat vuotavat valtion rajat. Feministit ovat jopa uhrautumisvalmiita antamaan maansa päätösvallan laittomille maahantunkeutujille esimerkiksi asettamalla Feministisen aloitteen vaaliehdokkaaksi muutaman vuoden Pohjolassa oleskelleen paperittoman henkilön, jolla ei ole Ruotsin kansalaisuutta tai oleskeluoikeutta maassa. Käytännössä ehdokasta pystyi äänestämään, mutta ilman kansalaisuutta tämä ei olisi voinut tulla valituksi. Vaikka tällaisen ehdokkaan valitseminen kuulostaa puhtaalta peruslogiikan puutteelta, on kyseessä feministien mediatemppu, jolla saadaan haluttu puheenaihe ja puolue otsikoihin. Sillä saadaan myös työnnettyä vallitsevien normien rajoja haluttuun suuntaan.

Normien rikkominen tai vallitsevien normien rajojen siirtäminen haluttuun suuntaan onkin feministien tärkein prioriteetti. Sukupuolen käsite ja feminismin ideologian peruspilarit ovat olleet feministisen liikkeen sisäisten kiistojen aihe jo 1970-luvun, kun feministiseen liikkeeseen alkoi tulla sukupuolikäsityksiltään poikkeavia seksuaalivähemmistöjen edustajia. Naisten asiaa ajavan liikkeen kannattajat eivät hyväksyneet aina niin helposti esimerkiksi transsukupuoliseksi itsensä mieltäneitä miehiä, sillä vain naiseksi biologisesti ja henkisesti syntynyt henkilö pystyi ymmärtämään naiseuden tuskan ja naisia kohtaan tapahtuvan systemaattisen syrjinnän. Lisäksi eräiden feminististen käsitysten mukaan mies, joka vaatii tulla hyväksytyksi naisena transsukupuolisuuden kautta, myös käyttää miehistä etuoikeutta, sillä kenellä tahansa mieheksi syntyneellä on yhteiskunnalliset erioikeudet.

Riitoja feministien keskuudessa ovat synnyttäneet myös transsukupuolisten väitteet syntymisestä väärään kehoon tai se, että heillä olisi naisten aivot. Samalla radikaalifeministit ovat yrittäneet pehmentää käsityksiä naisten ja miesten eroista ja todistaa, että erot ovat yhteiskunnan rakenteista eikä biologiasta johtuvia. Liikkeen sisällä on esiintynyt sekä naispuolisten homoseksuaalien separatistiliikehdintää että näkemyksiä siitä, että naisten ja miesten normaalit ihmissuhteet olivat tärkeitä, koska naiset pystyvät psykologisesti vaikuttamaan miespartnereidensa arvomaailmaan ja siten edistämään feminismiä. Lisäksi monet radikaalifeministit eivät ole hyväksyneet miespuolisia homoseksuaaleja, sillä nämä nähdään naisia hyljeksivänä ääriaineksena.

Sisäisiä kiistoja on syntynyt jopa sukupuolikäsitteiden kritisoinnin tukahduttamisesta, mikä on kärjistynyt jopa fyysisiin tappeluihin feministien kokoontumisissa. Edes tällä hetkellä muodissa olevaa eri sukupuolikäsitysten lobbaamista vastustavat feministit itse eivät saa siis esittää kritiikkiä sukupuolen ja sukupuolettomuuden käsitteistä, kuten transgenderismistä toisten feministien keskuudessa. Jopa Naisasialiitto Unionin enemmistöjäsenistö äänesti ehdotettua miesjäsenyyttä vastaan vielä 2014. Vielä tänäkin päivänä Suomen suurimpaan feministijärjestöön jäseneksi pääsevät vain naiset siitäkin huolimatta, miten kovaa suvaitsevaisuus- ja sateenkaarilobbaus feministien keskuudessa on.

Ristiriitaisuuksia kuitenkin löytyy myös puolueaktiiveista. Suomen feministinen puolue on vielä varsin nuori verrattuna ruotsalaiseen äitipuolueeseensa, mutta omenahan tunnetusti ei putoa kauas puusta. Byrokratiahirviön kautta vaikuttamiseen uskova ja EU-parlamenttivaaleihin voimakkaasti satsaava Feministinen aloite sai vuonna 2014 ensimmäisen edustajansa EU-parlamenttiin. Valituksi tuli juutalaisen isän ja romaniäidin jälkeläinen Soraya Post, joka sittemmin oli julkisuudessa lapsiavioliittokysymyksessä. Post on julkisuudessa kertonut olevansa tiukasti lapsiavioliittoja vastaan ja työskentelevänsä aktiivisesti niiden ehkäisemiseksi, mutta hän salli 16-vuotiaan tyttärensä avioliiton romaniklaanin epävirallisen avioliittoseremonian kautta – alaikäiselle kun ei Ruotsin lakien mukaan virallista avioliittoa olisi voinut toteuttaa.

Eräs toinen puolueen huippunimistä, ”rodullistettu” eli afrikkalaistaustainen antirasisti, feministi ja yliopistossa sukupuolitutkijana työskentelevä Victoria Kawesa joutui ulosottoon puolalaiselle siivoojattarelleen maksamattomien laskujen takia. Lisäksi Kawesa oli usean viikon ajan huijannut puolalaisnaista siivoamaan ilmaiseksi luvaten maksavansa myöhemmin. Kawesa oli ennen tätä kritisoinut julkisuudessa voimakkaasti varakkaiden ruotsalaisten väärinkäytöksiä palkatessaan itäeurooppalaisia siivoojia, jotka useimmiten ovat perheensä kotimaahansa jättäviä naisia.

Ruotsalaisen Feministinen aloite -puolueen suurin nimi on kiistämättä kuitenkin alkoholiongelman kanssa painiskellut Schyman, jota suomalaiset feministit pitävät myös eräänlaisena feminismin rokkitähtenä. Poliittisen uransa Schyman aloitti marxilais-leninistisenä vasemmistoaktiivina. Tämän jälkeen hän oli vuosikymmeniä aktiivisesti mukana Vasemmistopuolue kommunisteissa, josta sittemmin tuli virallisesti pelkkä Vasemmistopuolue. Schyman nousi puolueessa puheenjohtajan asemaan, mutta joutui kuitenkin eroamaan tehtävästään veronkiertotuomion yhteydessä. Hän jatkoi silti politiikassa ja sittemmin Ruotsin feministisessä puolueessa.

Feministiaktiivina Schyman tuli tunnetuksi esimerkiksi mielenilmauksestaan naisten ja miesten palkkaeroja vastaan, jossa omien sanojensa mukaan köyhyydessä kasvanut Schyman sytytti 100 000 kruunua seteleinä tuleen. Todellisuudesta vieraantuminen tuli esille myös Schymanin niin kutsutussa talibanpuheessa, jossa hän vertasi ruotsalaisen yhteiskunnan harjoittavan naisten syrjintää samoin normein ja samanlaisin rakentein kuten talibanit tekevät Afganistanissa. Talibanien tapaista ultrakonservatiiviseen islamiin ja sharialakiin perustuvaa oikeutta ja yhteiskuntajärjestelmää on tuskin juurikaan harjoitettu Ruotsissa, jossa esimerkiksi noin 57 prosenttia syyttäjistä ja 58 prosenttia tuomareista on naisia – muutoin kuin esimerkiksi muslimien itsensä aloitteesta kuten esimerkiksi islaminuskoisten maahanmuuttajien suorittamissa kunniamurhissa, joita Ruotsissa oli rekisteröity vuoteen 2013 mennessä ainakin 15 tapausta. Kunniamurhat eivät ole kuitenkaan saaneet ruotsalaisfeministejä juurikaan älähtämään, vaan tämäkin maahanmuuton tuoma kulttuurinen ilmaus on pehmennetty samalle tasolle yleisen naisia kohtaan tapahtuvan väkivallan kanssa, tai keskustelun aihe on tarvittaessa siirretty muualle.

Erään puolueen edustajan, chileläistaustaisen homoseksuaalin Sissela Nordling Blancon mukaan maahanmuuttajakulttuurien harjoittama naisten vapauksien rajoittaminen, joka sisältää melkoisen skaalan käsityksiä ulkona vapaasti kulkemisesta kunniamurhiin, on kuitenkin vain ”nationalistien idea”; patriarkaalista väkivaltaa ei voi feministien mielestä rajoittaa koskemaan muita kulttuureja. Toisin sanoen feministien mukaan väkivalta on aina kaikkien miesten yhteistä syytä, vaikka kaikissa Euroopan ulkopuolisissa maahanmuutosta kärsivissä maissa on selvästi nähtävissä, kuinka naisiin kohdistunut väkivalta on yhä useammin maahantunkeutujien mukanaan tuomaa johtuen ei-eurooppalaisen maahantulon lisääntymisestä sekä maahantunkeutujien yliedustuksesta rikostilastoissa. Silti sekin, että eurooppalainen mies haluaa toimia suojelevasti esimerkiksi vastustaen avointa maahanmuuttopolitiikkaa ja kannattaen rajoja sekä siihen perustuvaa turvallisuuspolitiikkaa, on feministisestä näkökulmasta ongelma, sillä miesten halu suojella kansakuntaa ja sen jäseniä mukaan lukien naiset ja lapset on ”patriarkaalinen”.

Vaikka edellä on mainittu vain muutama esimerkki pohjoismaisen feministisen politiikan kärkihenkilöistä, voi henkilögalleriasta vetää joitakin johtopäätöksiä. Nämä henkilöt itse eivät useimminkaan sovi tavallisiin yhteiskunnan normeihin johtuen esimerkiksi toisenlaisesta etnisestä taustasta sekä muista tekijöistä, kuten edelleenkin mielenterveysongelmaksi luokiteltavasta sukupuoli-identiteetistä. Tämä on luultavasti aiheuttanut monenlaisia kipeitä identiteettikriisejä henkilön siltikään löytämättä paikkaansa etnisesti homogeenisessä ja biologisesti tasapainoisessa heteroseksuaalisuutta luonnollisesti tukevassa yhteiskunnassa. Kenties parantumaton ulkopuolisuuden tunne toimiikin henkilökohtaisena motiivina näiden ihmisten itsekkäälle halulle tuhota yhteiskuntamme sisältä päin ja tuottaa lisää ihmisiä, joiden identiteetti perustuu hajanaiselle ”intersektionaalisuudelle” ja uhriutumisen kautta oikeuksien hakemiselle.

Ei siis ihmekään, miksi päinvastaista vahvaa, tervettä ja eheää identiteettiä tavoiteltavana pitävät ja kansakunnan stabiiliin jatkuvuuteen pyrkivät kansallismieliset ovat feministien ykkösvihollisia. Eräs luonnonmukaiseen ja stabiiliin jatkuvuuteen liittyvistä tärkeistä faktoista on tietenkin se, että lapset syntyvät heteroseksuaalisista parisuhteista, mikä tietysti saa feministien karvat nousemaan pystyyn, sillä heteroseksuaalisuus liittyy normaaliin normatiiviseen yhteiskuntaan – juuri siihen, jonka feministi haluaa myllätä täysin.

Soraya Post.

Feministeille eräs tärkeimmistä kumottavista normeista onkin sukupuolinormit – feministeissä heteronormatiivisuus nostattaa suorastaan vihaa. Koska lapset muodostavat perusidentiteettinsä jo varhain, tahtovat kulttuurimarxistiset feministit purkaa koko ihmiskunnan eliniän ajan olemassa olleita normeja jo päiväkoti-iässä. Suomen feministisen puolueen mukaan esimerkiksi seksuaalikasvatus, mukaan lukien sekä homo-, bi- ja transseksuaalisuudesta informoiminen, tulee aloittaa jo varhaiskasvatuksesta, ja sen täytyy ulottua koskemaan jokaista lasta. Lisäksi tämän seksuaalikasvatuksen ”läpileikkaavina teemoina” täytyy olla perinteisten sukupuoliroolien ja -normien purkaminen. Kuitenkin vain erittäin pieni määrä, arviolta 6–8 vuosittain syntyvistä lapsista, luokitellaan sukupuolensa perusteella intersukupuolisiksi eli henkilöiksi, joiden sukupuolta ei pysty määrittelemään syntymässä johtuen kromosomihäiriöistä, geenivirheistä tai muutoin fyysisestä poikkeavuudesta. Nämäkin lapset usein rakentavat itselleen normaalin sukupuoli-identiteetin muihin biologisiin ja kehon omiin biokemiallisiin tekijöihin perustuen.

Feministisen puolueen vaatimus on, että edellä mainitut teemat ovat keskeisiä koulujen opetussuunnitelmissa, opetuksessa, oppimateriaaleissa ja opettajien koulutuksessa sekä koulun ja vanhempien välisessä yhteistyössä. Nämä käytännöt on itse asiassa jo ujutettu käytännön psykologiseen kokeeseen, jossa päiväkotilapset toimivat koe-eläiminä Naisasialiitto Unionin hallinnoimassa ja Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa ”Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa” -hankkeessa. Siinä esimerkiksi ohjeistetaan, kuinka lasten luonnollisesti muodostuneita sukupuolikäsityksiä kyseenalaistetaan draamateatterin avulla tai kuinka sukupuoli-identiteetit häivytetään saduista ja lastenlauluista. Tässäkin yhteydessä sopii esittää kysymys, mitä Naisasialiitto Unioni tekee hankkeessa – mutta kuten nyt jo tiedämme, kyseessä ei ole naisasioiden ajaminen, vaan takana seisoo sekava sakki feministi-nimen kaapanneita kulttuurimarxisteja. Sattumoisin sekä Naisasialiitto Unionin ja Suomen feministisen puolueen puheenjohtajan tehtävissä toimii sama henkilö, Katju Aro.

Feministisen puolueen politiikka kyseenalaistaa normin suomalaisuudesta, joka perustuu valkoiseen, länsimaiseen ja kristilliseen perustaan. Tämän vuoksi feministien suomalaisvihamieliseen agendaan kuuluu myös perhenormien ja väestörakenteen hajottaminen erilaisin väestöpoliittisin keinoin. On jo sinänsä ristiriitaista, että suuremmaksi osaksi perheettömistä ja seksuaalivähemmistöistä muodostuvat feministit haluavat sanella suomalaista perhepolitiikkaa. Vaikuttaa siltä, että feministiseen näkökulmaan kuuluvat urakehityksen painottaminen sekä eettisten arvojen muutos sen sijaan, että perhettä pidettäisiin toivottavana tai haluttavana vaihtoehtona valkoisille nuorille heteroseksuaaleille.

Eräs feministien visioista on kaikille tarjottava ilmainen ehkäisy sekä täysin ”vapaat abortit”. Tässä eettiselle pohdiskelulle sikiön oikeuksista elää ei anneta tilaa, ja oman lapsen elämän lopettamista varsin julmalla tavalla lobataan ”oikeutena”. Se, että naiset pitävät lasten kotihoitoa vaihtoehtona palkkatyölle, nähdään myös feministisestä näkökulmasta ongelmallisena. Pienten lasten äidit haluttaisiinkin mieluummin työmarkkinoille, mikä on omiaan luomaan perheille, lapsille ja etenkin äideille stressaavan elämäntilanteen. Se myös vähentää perheiden sisaruslukua. Eräänä keinona pienten lasten äitien pakottamiseksi työmarkkinoille feministit tarjoavat lisäystä miesten hoivavastuuseen ikään kuin perheet itse eivät osaisi päättää, kuka missäkin tilanteessa jää kotiin lasten tarvitessa kotihoitoa.

Samanaikaisesti lobataan keinohedelmöitys-, adoptio- ja kotihoito-oikeuksia homopareille. Tämä taas on omiaan laajentamaan traditionaalisuutta vastustavaa arvomaailmaa tulevissa sukupolvissa, kun yhä suurempi määrä lapsista kasvaa niin sanotuissa sateenkaariperheissä. Se myös muuttaa väestögenetiikkaa, sillä iso osa adoptiolapsista tulee Euroopan ulkopuolelta – tässä asiassa edesauttavat Pohjoismaiden aborttitilastot – ja keinohedelmöitykseen tarvittava solumateriaalikin usein tilataan Suomen ulkopuolelta. Kyse on siis eräänlaisesta poliittisesta Troijan hevosen taktiikasta.

Feministit rakastavat orwellilaisen yhteiskunnan mukanaan tuoman uuskielen mahdollisuuksia. Suomalaiten feministien kielen puheavaruuden valtaanottamisen keinoina ovat yleensä ruotsalaisten käyttämät uudet kulttuurimarxistiset termit, joilla yritetään kiertää ja pehmentää todellisuutta. Kuten tekstissäkin aiemmin mainittiin, puhuvat feministit paperittomista, kun kyse on laittomista maahantunkeutujista. He puhuvat rodullistetuista, kun kyse on muista etnisyyksistä kuin eurooppalaisista. He puhuvat myös muunsukupuolisista, yhteisestä kolonialistisesta perinteestä, sukupuolisensitiivisyydestä, ulkomailla syntyneistä suomalaisista, sukupuolettomuudesta, sateenkaariperheiden kaikista vanhemmista, feministisestä analyysistä politiikan perustana ja niin edespäin.

Saadakseen yhteiskunnassa valtaa feministit pyrkivät muodostamaan eräänlaisen vahvan poliittisen lobbausryhmän, joka toimii yhteistyössä liberaalien mediatahojen kanssa. He pyrkivät myös laajentamaan kannatustaan laajemmassa valitsijapiirissä esimerkiksi vaatimalla 16-vuotiaille äänioikeutta. Ruotsalaista Feministinen aloite -puoluetta on myös syytetty väärinkäytöksistä nettiaktivismissaan, kuten nettisivuilleen tykkäyksien ostamisesta. Feministit ottavat siis huomioon myös sosiaalisen median merkityksen pyrkimyksissään.

Olipa feministien viestikanava ja sananvalinnat mitä tahansa, heidän eurooppalaisia kansakuntia ja niiden perinteisiä yhteiskunnallisia arvoja tuhoava agendansa on selvä.

 

V. K.

16 KOMMENTIT

  1. Lehmät kulkekoot utareet paljaina, eivät kunnialliset naiset.

  2. Lyhyesti: Feminismi tähtää siihen vanhaan tuttuun agendaan joka on valkoisten kansanmurha. Siksi juutalaiset sitä tyrkyttää.

    Valkoisten naisten pitää käydä ensin kouluja kolmekymppiseksi koska ura. Siinä menee hedelmällisyysvuodet.

    Sillä välin muut kuin valkoiset, pääosin muslimeja, ovat kotona ja synnyttävät runsaasti lapsia.

  3. Kolmannessa kuvassa olevan vauvan ilme sanoo enemmän, kuin tuhat sanaa.

  4. ”Mihin feministinen politiikka tähtää?

    V: Suoraan alimpaan Helvettiin!!!

    Tuosta porukasta Niuvanniemi täyttyisi.

  5. Miten kukaan näkee feministien(tai ainakaan äärifeministien) ideologian millään tasolla järkevänä.

    • Feminismi onkin kollektiivista hulluutta. Hullut näkevät typerät asiat järkevinä ja pystyvät vielä perustelemaan asian itselleen.

  6. Jaahas: sovinisten kokoontumisajot. Onpas ujo artikkelin kirjoittaja, kun ei kehtaa edes nimeään laittaa ylipitkän sepustuksensa perään. Pelkäätkö syytettä vihapuheesta? Selkäranka ainaki tuntuu puuttuvan.

    • Artikkelin kirjoittajana selvennykseksi tuohon ”sovinistien kokoontumisajoihin”, että olen kyllä nainen.

    • Miksi kenekään pitäisi pelätä syytettä asiasta, jota ei rikokseksi laissa ole määritelty? No ei tetnkään PITÄISI pelätä mutta elämme suomaliassa, eurostoliiton pohjoisessa kalifaatissa, aikoja, jolloin laki on kadottanut merkityksensä ja huutoäänestyksellä päätetään ketä milloinkin syytetään kuvitelluista ajatusrikoksista.

    • Siellä taas Nato-trolli käy informaatiosotaansa Mantilan huorajengissä.

  7. Voisitteko mennä jakamaan esitteitä jonkun vihervasemmiston tapahtuman eteen katsotaan rinnastaako valtamedia sittem vihervasemmiston natseihin.

Comments are closed.