Koti Artikkelit Mietteitä Pariisin terrori-iskuista

Mietteitä Pariisin terrori-iskuista

17
Monikulttuuri on tuonut terroristiset massamurhat Eurooppaan.
Monikulttuuri on tuonut terroristiset massamurhat Eurooppaan.

Tavalliset ihmiset, menossa seuraamaan rokkikonserttia tai jalkapallomaaottelua Saksaa vastaan. Tai sitten he sattuivat olemaan väärässä osassa Pariisia väärään aikaan. Onko ainainen pelko mahdollisesta hyökkäyksestä omaa tai läheisten henkeä vastaan se hinta, joka eurooppalaisten on monikulttuurisuudesta maksettava?

Perjantai-iltana 13. marraskuuta Pariisissa islamistiterroristit iskivät kylmän suunnitellusti Bataclanin konserttisaliin Stade de Francelle, missä pelattiin Saksa–Ranska-jalkapallo-ottelua. Lisäksi he hyökkäsivät kahviloihin, ravintoloihin ja baareihin Bataclanin läheisyydessä. Iskut tehtiin kolmessa osastossa ja ne tapahtuivat kello 21–22:n välillä. Tuhoisin isku oli Bataclanissa, jossa kuoli 89 ihmistä.

Mielenkiintoista on, että Bataclan on ollut juutalaisomistuksessa ennen syyskuuta 2015, jolloin se vaihtoi omistajaa vain vähän ennen iskuja. Pommi-isku Stade de Francelle kaikeksi onneksi epäonnistui, koska turvamiehet estivät terroristien sisäänpääsyn. Vain yksi ohikulkija kuoli kolmeen itsemurhapommi-iskuun. Stade de Francella oli peliä katsomassa itse Ranskan presidentti François Hollande.

Toinen osasto iski nopeassa tahdissa kohteisiin Bataclanin lähellä tulittaen sarjatuliasein ihmisiä ja paeten sitten paikalta autoillaan. Tämän lisäksi itsemurhapommittaja räjäytti itsensä ja haavoitti viittätoista ihmistä Boulevard Voltairella.

Kolmas ryhmä iski Bataclanin konserttisaliin kesken Eagles of Death Metal -bändin keikan sarjatuliasein ja kranaatein huutaen “Allah on suuri!”. Bataclanissa tilanne pitkittyi panttivankitilanteena, joka ratkesi vasta puolenyön jälkeen poliisin rynnäkköön. Kaiken kaikkiaan iskuissa menehtyi seitsemän terroristin lisäksi välittömästi 129 henkeä ja haavoittui yli 400, mutta näistäkin osa on myöhemmin kuollut.

Isku oli tuhoisa ja toiminta kertoo suunnittelusta ja koordinaatiosta. Nopeilla ja yhdenaikaisilla iskuilla aiheutettiin kaaosta ja paniikkia, mikä vaikeutti vastatoimia. Iskujen jälkeen Isis otti vastuun iskuista ja sen kannattajat sosiaalisessa mediassa juhlistivat tapahtumia. On surullista, että Isisin strategiana on iskeä helppoihin siviilikohteisiin, joissa voi odottaa olevan tiiviisti väkeä.

Voidaan kysyä, mikä mahdollisti nämä iskut ja mikä on Isisin nousun takana? Arabikevään aikana ja jo tätä ennen länsimaat, etunenässä USA, rahoittivat kapinallisia autoritaarisia arabijohtajia vastaan demokratian nimissä. Johtajat kuten Hussein, Assad ja Gaddafi olivat maallisia ja eivät antaneet uskonnolle etusijaa, ja he pitivät konfliktit shiiojen ja sunnien välissä kurissa voimakkain ottein. Kaikki edellä mainitut myös vangitsivat jihadisteja ja kovan linjan imaameja. He luonnollisesti kokivat ääri-islamin uhkana rauhalle. Arabijohtajat myös vastustivat poikkeuksetta Amerikan ja Israelin hegemoniaa alueella, mikä teki heistä kohteita.

Kapinallisten joukossa oli joka maassa islamisteja, jotka olivat nousseet jälleen, kun kukaan ei ollut enää heitä nujertamassa. Myöhemmin islamistit ottivat totaalisesti vallan kapinallisliikkeissä. Gaddafi varoitti ennen kuolemaansa, että jos ei ole ketään enää suojelemassa Libyan rannikkoa, islamistit tulevat käyttämään sitä aseena lähettäen lukemattomia pakolaisia Eurooppaan. Ennustus toteutui viimeistä piirtoa myöten.

Rauha Lähi-idässä tai Euroopassa ei kuitenkaan kiinnosta kapinallisten rahoittajia, vaan vastustajien kaatuminen on prioriteetti numero yksi ja kaikki muu on toisarvoista. Tämän asenteen johdosta islamistit nauttivat aseapua alusta asti, vaikka tiedustelupalveluille oli ilmiselvää, kenelle aseet päätyivät.

Mielenkiintoista on myös, että Ranskan tiedustelupalvelu oli jäljittänyt ainakin yhden Bataclaniin iskeneen terroristin liikkeitä jo viisi vuotta. Erilaisia varoituksia ennen iskuja oli kyllä annettu. Esimerkiksi Irakin tiedustelupalvelu varoitti USA:ta ja sen liittolaisia vain päivää ennen iskuja terroriuhasta. Elokuussa Ranskan tiedustelupalvelu sai kiinni Syyriasta palanneen miehen, joka kertoi, että iskuja suunnitellaan nimenomaan konserttihalleja vastaan. Ranskalaisen tiedusteluasiantuntijan Alain Charret’n mukaan on outoa, että näin laajan, organisoidun ja suunnitellun iskun valmistelut jäivät huomaamatta.

Aiemmin mediassa on pidetty pelotteluna väitteitä siitä, että turvapaikanhakijoiden joukossa tulisi Eurooppaan Isis-terroristeja. Tutkija Teemu Sinkkonen vertasi pelkoa muslimiterrorismista satuun Punahilkasta. Kuitenkin eräs terroristeista oli tullut Eurooppaan juuri turvapaikanhakijana. Toki ei ole juuri väliä sillä, ovatko terroristit tulleet Eurooppaan juuri nykyisen turvapaikanhakijakriisin yhteydessä vai aiemmin, sillä syy näiden täällä oloon on joka tapauksessa avointen rajojen politiikka.

On selvää, että Eurooppa lisää terrorismiriskiä ottamalla vastaan massoittain nuoria muslimimiehiä. Lisäksi Supo on kertonut, että Syyriasta on palannut islamistitaistelijoita Suomeen. Isis ei siis ole kovinkaan kaukana Suomen lintukodosta. Jos Suomi haluttaisiin pitää turvallisena, nyt olisi viimeistään aika laittaa rajat kiinni ja alkaa palauttaa vierasrotuisia maahantunkeutujia kotimaihinsa.

Merkelin nuoruusvuodet.
Merkelin nuoruusvuodet.

Onko hallitustemme huolena kuitenkaan todella meidän turvallisuutemme? Tapahtuipa miten paljon rikoksia, murhia tai raiskauksia tahansa, niin Euroopan “avoimuus” ja monikulttuurisuus ovat niin tärkeitä arvoja, että ne ajavat kantaväestön edelle. Esimerkiksi monikulttuurisuuden puolustajana turvapaikanhakijakriisin yhteydessä profiloitunut Merkel edelleen peräänkuuluttaa avoimia rajoja ja nurinkurisella logiikalla näkee meidän olevan sen velkaa iskujen uhreille. Tuskin suomalaisten päättäjienkään kannat mitenkään muuttuvat – edelleen on “kannettava vastuuta”. Tämä vastuunkanto ei kuitenkaan tietenkään tarkoita vastuun kantamista tavallisen suomalaisen turvallisuudesta.

Median reaktiot eivät ole yllättäviä. Sen sijaan, että kannettaisiin huolta eurooppalaisten turvallisuudesta, pelko kohdistuu kantaväestöön ja sen mahdollisesti koveneviin asenteisiin maahanmuuttoa kohtaan. Tämä jopa esitetään motivaationa iskuille: jos Eurooppa sulkisi rajojaan ja tiukentaisi tukijärjestelmiä, niin paikalliset muslimiväestöt radikalisoituisivat.

Useaan kertaan on myös esitetty, että kantaväestön “raaka rasismi” ajaisi maahanmuuttajia jihadisteiksi. Väite on absurdi, sillä väite siitä, että suurin osa Eurooppaan virtaavista maahanmuuttajista olisi sotaa pakenevia syyrialaisia, ei kestä lähempää tutkimista, sillä isoin osa tulokkaista on elintasopakolaisia. Kun maahanmuuttajat tulevat Eurooppaan helpomman elämän perässä, he tuskin tekisivät sitä, mikäli he kokisivat ranskalaisten alistavan heitä ja kohtelevan heitä epäoikeudenmukaisesti. Terrori-iskun takana olleista ainakin osa oli majaillut Euroopassa vasta noin kuukauden.

Jos haluat estää mahdollisten terroristien saapumisen maahasi, pelaatkin näiden pussiin. Terrorismin torjunnan kannalta lieneekin siis viisainta pitää rajat tiukasti auki. Tälle hyvä analogia on Putin-leima ja Saara Jantusen Infosota: jos poikkeat EU:n arvoista, oletkin Putin-trolli, joka haluaa heikentää Eurooppaa Venäjää varten. Kun asiaperusteita maahanmuuton ja EU-politiikan puolesta ei ole, turvaudutaan mitä eriskummallisimpiin leimakirveisiin.

Monesti myös väitetään, että monikulttuuri ja avoimet rajat ovat osa “pohjoismaisia arvoja”, mikä jo itsessään on naurettavaa. Tätä kuitenkin käytetään myös pakottamaan maita ottamaan ei-valkoisia sisään – jos suljemme rajat, “muutamme” arvojamme ja terroristit voittavat. Arvot, jotka ovat vastoin kansan parasta, eivät kuitenkaan ole mitään arvoja, jos “arvomme” tarkoittavat perversioiden hyväksymistä ja meitä vihaavien ihmisten sisään päästämistä – sitten sellaisten arvojen pitää kadota terroristien kanssa. Terroristit voittavat, jos he saavat kalifaatin. He häviävät, kun me viimein saamme oikeasti itsenäisen valtion. Jihadismi on monikulttuurin yksi monista oireista – kun sairaus parannetaan, katoaa oirekin.

Yllätys ei myöskään ole, mitkä asiat nousevat esille EU-poliitikkojen kokouksissa. Ranskan koolle kutsumassa kriisikokouksessa asialistalla on asekontrolli. Jo aiemmin EU:n suunnalta ollut esillä kaikkien puoliautomaattiaseiden kieltäminen. Ei olisi myöskään yllättävää, jos kansalaisten yksityisyydensuoja heikkenisi terrorismin verukkeella. Timo Soini onkin todennut, että “raja- ja nettiliikennettä tarkkaillaan tehostetusti”. Kun vieraasta kulttuurista tullut, vieraan rodun edustaja tappaa eurooppalaisia, niin kaikkien EU-kansalaisten mahdollisuutta aseelliseen itsepuolustukseen, aseharrastuksiin ja yksityisyyteen heikennetään. Reilua?

Huolestuttavaa on, että valtamediassa ja johtavissa piireissä on alettu toivoa maavoimien lähettämistä Syyriaan. Terrori-iskut toimivat hyvin tekosyynä Syyrian sodan eskaloimiselle ja kriisin pahenemiselle. Vai ovatko USA:n ja liittolaisten asevoimat tuoneet rauhaa ja demokratiaa esimerkiksi Irakiin tai Afganistaniin? Nyt Ranskan johto pyrkii EU:n kautta vetämään EU-maita mukaan Syyrian konfliktiin.

Ranskalaista nationalistipropagandaa: "Ei vapautta, ei tasa-arvoa, ei veljeyttä – vain verta"
Ranskalaista nationalistipropagandaa: “Ei vapautta, ei tasa-arvoa, ei veljeyttä – vain verta”

On sinänsä hyvä, että Pariisin terrori-iskut ovat herättäneet laajalti huolta ja myötätuntoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti terrori-iskut eivät kuitenkaan lopu ilman käytännön toimia valtiotasolla. Pelkkä Ranskan lipun värinen profiilikuva Facebookissa ei riitä muutokseen. On myös löydettävä terrorin oikeat juurisyyt ja sen jälkeen pyrkiä kitkemään ne pois kotimaistamme!

 

Vieraileva kirjoittaja

17 KOMMENTIT

  1. Monikulttuuri on yksinkertaisesti pääasiassa juutalaisten kulttuurimarxistien juoni. Tarkoituksena on demografian kautta tuhota Valkoiset Kansat. Tämä on nyt täysin selvää.
    Juutalaiset ovat itse, mm. Barbara Spectre etc., kertoneet tämän selvin sanoin. Samaan aikaan, kun kaikissa Valkoisen Kansan maissa juutalaisvähemmistö agitoi ankarasti “suvaitsevaisuutta” niin sama porukka on Israelissa äärimmäisen nationalistinen. Tämän näkee se kuuluisa sokea Reettakin.
    Valkoisten Kansojen luopiot ovat tietenkin nielleet tämän syötin koukkuineen päivineen ja juutalaiskansa käyttää hyväkseen mediaa ja loputonta rahalähdettään, eli FED:iä, jota he ovat yksinvaltaisesti hallinneet jo kymmeniä vuosia. FED on malliesimerkki ilmiöstä nimeltä “Jewish Privilege” eli “Juutalaisten yksinoikeus”. Voi yrittää kumota tämän väitteen, odotan sitä keneltä tahansa, vesi kielellä.
    Valkoiset Kansat ovat aina olleet hyviä, aidosti hyviä, eli altruistisia verrattuna mihin tahansa kansaan, ja sitä sionistieliitti käyttää julmasti Valkoisia Kansoja vastaan.
    Onko koskaan ihmiskunnan historiassa joku auttanut Valkoisia Kansoja? Mustat? Juutalaiset? Kiinalaiset?
    Sallikaa minun nauraa.
    Valkoisia solvataan aamusta iltaan, mutta ainoat kansat, joiden luokse halutaan, rahaa saamaan, ovat juuri nämä samat Valkoiset Kansat.
    Me autamme ja kiitokseksi saamme solvauksia.

    On yksinkertaisesti aika nousta seisomaan ja sanoa: Jumalauta, nämä ovat Meidän Maitamme, ME elämme täällä, ME päätämme, miten täällä eletään ja jos ei kelpaa, tuossa on ovi!

    • FDL ja kaltaisensa juutalaisen terroristivaltion hyödylliset idiootit luulevat että juutalaisuus on joku vastavoima islamismille. Mahtaa heittää päästä kun Suomen ylirabbikin iloitsee muslimimutavyörystä. Israel-USA on suurin syypää jihadismin nousuun, kun yksitellen poistavat diktaattorit jotka murskasivat jihadistisen liikkeen ja antoivat nyt sen uudelleen kasvaa ISISiksi. Mutta tämähän vain luultavasti ilostuttaa Israelia, sillä ISIS on käynyt yksinomaan Israelia vastustavien muslimimaiden kimppuun ja jättänyt USA mieliset kollaboraattorisunnivaltiot rauhaan.

      • Turkin hyökkäys Venäjää vastaan kuvaa hyvin NATO:a, joka on totaalisesti Israelin ja maailman sionistieliitin juoksupoika.

        Esim. The Corbett Report ja muut kriittiset mediat raportoivat, että Turkin presidentin Erdoganin poika hallitsee suurta miljardiluokan yritystä, joka saa pääasiassa voittonsa ISIS-tankkerien Turkkiin roudaamasta öljystä.

        Kun Putin meni Syyriaan niin vasta hän löysi nämä joskus kymmeniä kilometrejä pitkät tankkiautoletkat (Erdoganin poika on nämä ostanut ISIS-terroristeille). USA ei löytänyt, vaikka se Pakistanissa löysi yksittäisiä Taleban-taistelijoita vuoristosta, mutta nyt ei löytynyt, kun on sionistien silmälasit päässä.

        No, Putin meni ja pommitti näitä letkoja (USA yritti sitten ottaa tästäkin kunnian ja käytti venäläisten videoita – ja jäi siitä kiinni). Eli Erdogan otti rajusti turpaan ja pinna kiristyi ja piti “näyttää” venäläisille.

        NATO=ISIS=Israel. Siinä kaikki.

    • EU lupasi meille turvallisuutta, ennen liittymistä.
      Mutta miten kävi? Juuri päinvastoin. Rajat auki, kuka vain voi tulla.

      Pakolaisten virta, johon emme pysty vaikuttamaan, muuten kuin lähtemällä EU:sta. On aika lähteä EU:sta

      ISLAM USKON -> RAISKAUSTEN, RYÖSTÖJEN JA TERRORISMIN
      välisestä yhteydestä
      ja ketkä istuvat Eduskunnassa seuraavan kerran ->

      katso -> http://www.kortie.fi/Arabi-diktaattoriko-suomeen-Ketkae-istuvat-eduskunnassa-seuraavan-kerran/

      Mikä oikeasti on ero Isis:n ja Islam Uskonnon välillä? Oikeaoppinen
      ISLAM USKONTO ITSE ON RADIKAALINEN.

      Jihad tarkoittaa SOTAA ei-muslimeja vastaan.
      Jihad kuuluu sekä Isis-järjestöön että Islam uskontoon

      MIKSI TAPAHTUU PARIISIN ISKUN KALTAISIA? – Me olemme tekemisessä taisteluhalukkaan ideologian kanssa, mutta se ei nouse mistään viime aikoina kehitetyistä kehitelmistä, vaan sillä on hyvin vahvat juuret PERINTEISEEN ISLAM USKOON
      Tämä on ongelma selittää monille, jotka ovat sitä mieltä että islam usko ei liity tähän mitenkään; tämä on täysin käsittämätön selitystapa, koska nimenomaan ja varsinkin,
      ISLAMIN USKO LIITTYY ASIAAN lisätietoa->

      http://kortie.fi/VALLANKAAPPAUKSEN-malliko/

  2. Hyvä artikkeli, mutta pitikö ne JUUTALAISET taas puoliväkisin iskeä tähänkin?

    • Piti.

      Kun näen yhdenkin maan yhdenkin merkittävän juutalaisjohtajan vaativan muslimien massamaahanmuuttoa Israeliin humaaneista syistä, niin harkitsen kantaani. Jos Dan Kantor nousee ylös ja vaatii Netanyahua avaamaan sydämensä… Odotan sitä…

    • Vai pitikö niiden JUUTALAISTEN ängetä tuonnekkin? 😉 Sori vaan mutta kyllä ne jutskut itse on tonne ängenny niin kuin aina ne tunkee sitä nenäänsä joka paikkaan.

    • Sensuroimaton media ei ole kovin sensuroimatonta jos juutalaisista puhumista pelätään yhtä paljon kuin valtamediassa muslimeista. Vaihtoehtomedialla ei saisi olla “pyhiä lehmiä” jotka ovat keskustelun yläpuolella vain siksi että joku herkkähipiäinen voi loukkaantua.

    • Pitikö sinunkin tulla väkisin kitisemään juutalaisista puhumisesta täysin asiayhteydessä? Viestejäsi, kun seuraa niin auttamatta joutuu huomamaan kuinka vuosikymmenten propaganda ja “antisemitismillä” pelottelu selvästi tehoaa sinun kaltaisiisi

  3. Ajatus Putinista uutena hallituksenamme ei enää kuulosta ainoastaan todennäköiseltä vaan myös väistämättömältä. Joko annamme nykyisen korruptiohallituksemme tuhota maamme totaalisesti, tai annamme sille mahdollisuuden kykenevän johtajan käsissä. Ajatus itsenäisyyden menetyksestä ei kohota mieltä mutta onko meillä enää itsenäisyyttä ylipäätään? EU on sanellut tahdin jo vuosia ja tuonut siinä sivussa pelkkää murhetta.

    Viime aikoina olen nähnyt Putinin ainoana johtajana, joka käy sionisteja ja heidän sätkynukkejaan vastaan. Voi jopa olla, että hän on ainoa toivomme heidän pysäyttämisessä.

  4. Koko tämä “pariisin isku” erittäin vahvasti haisee false flag operaatiolta. Kuten edellinen Chalie Ebdo, kuten kiistattomasti Bostonin Maratooni (http://davesweb.cnchost.com/nwsltr114.html), kuten kiistattomasti “9/11”, ja lukematon määrä muita “Northwood plan” yms Mainilan laukkaukset ja Holoco$t.
    Samalla tavalla oli tehty Kuuohjelma (big step for man), Curiosity ja Pathfinder “Mars-planeetalla. Juutalaistenonneksi ihmiset ovat ääremmäisen typeriä eivätkä tarkista MSM:н esittämien “faktojen” yhtennsopivuutta fysiikan lain kanssa.

    Mitä tiedetään “Pariisin terroristeista”? kaikki muslimiterroristit ovat joko kuolleet tai onnistuneet paeta autoilla suurkaupungin läpi kymmenien valvontakameroiden ohitse. Sheeplen ei jää muuta kuin uskoa mitä TV-stä sille on kerrottu. “Terroristit” lähtevät viimeiselle tehtävälle naamioissa – mutta syyrialainen passi löytyy taskusta, ai miten sopivasti (kuten löytyikin WTC:n palaneista raunioista). Viranomaiset ennen iskua ovat pihalla kuin lumiukot – mutta SEN JÄLKEEN ovat ääremmäisen tehokkaita! Joka kerta iskun avulla kiristetään sheepleläisten valvontaa ja rajoitetaan oikeudet. Kun mystiset “muslimit” hyökkäsivät PUOLIAUTOMAATTISILLA ASEILLA – niin sellaisista aseista riisutaan sheepleläisiä.

    Kuka siis on hyötynyt siitä, että
    – Ranska sai sheeplen siunauksen osallistua sotaan Syyriassa ja lähettää sinne lentokoneita ja lentotukialuksen
    – Britannia lähettää omat sotavoimat “solidarisuudesta” Ranskan kanssa
    – Saksa lähettää sotakoneet sinne, koska muutkin lähettävät
    – Euvostoliitto riisuttaa sheepleläiset puoliautomaattiaseista
    – kaikki kiristävät valvontaa ja rajoittavat sheepleläisten “oikeudet”.

    Kaikki näyttävät hyötyneiltä näistä iskuista! Voltairia hieman muokkaen “Jos Jumalaa, eikun Pariisin terroriiskua ei olisi – se pitäisi keksiä!”
    Joskus tekee mieli kirjoittaa vähän näistä MSM:n legendoista, jotta ainakin SVL:n kannattaja olis tietoisia miten kohuja ja legendoja kehitetään ja sepitetään.

    “Remember Lusitania!”

  5. Tässä muutama ote Iranin presidentin Ali Khamenein kirjeestä Lännen Nuorille:

    Tämä on julkaistu mm. “The Vineyard of Saker”-sivuilla.

    Vain muutamia otteita:

    “Islamilainen maailma on ollut terrorismin ja brutaalin väkivallan kohteena laajalti alueellisesti, määrällisesti runsaammin ja pidemmän aikaa kuin Länsi. Tämä on valitettavasti ollut terrorismia, joka on ollut eräiden suurvaltojen tukemaa, monin keinoin ja tavoin”.

    “Tänään vain aniharvat ihmiset eivät tiedä, että USA on luonut, kasvattanut povellaan ja aseistanut Al-Qaidan, Talibanin ja monet näiden seuraajista. Tätä takfiri-terrorismia tuetaan näiden terroristien kaikkein taantumuksellisimmista asenteista huolimatta ja näitä voimia pidetään Lännen partnereina, kun samalla demokraattisia voimia tukahdutetaan armottomasti.”

    “Toinen puoli tästä politiikasta näkyy Israelin valtioterrorismin tukemisessa. Palestiina ahdistettu kansa on jo 60 vuotta ollut äärimmäisen terrorismin kohteena. Jos Lännen asukkaat nyt ovatkin joutuneet pelkäämään kodeissaan niin palestiinalaiset eivät ole olleet kymmeniin vuosiin turvassa edes omissa kodeissaan sionistisen hirmuvallan jatkuvien terroritekojen kohteena. Mitä voitaisiin verrata jatkuvaan palestiinalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kun nähdään Sionistihallinnon politiikka palestiinalaisilta ryöstetyllä maalla?”

    “Nainen ammutaan kadulle vain sen takia, että hän protestoi hampaisiin asti aseistettua sotilasta vastaan – eikö tämä ole terrorismia? Tämä barbaarinen menettely, jota tekee aseistettu miehittäjä, eikö se ole äärimmäistä terrorismia? Vai ehkä on niin, että olemme jo nähneet näitä samoja kuvia vuosikymmeniä ja se ei enää liikuta meitä?”

    “Islamilaisiin valtioihin kohdistunut äärimmäinen sotilaallinen väkivalta, lukemattomin ihmisuhrein – on eräs esimerkki Lännen merkillisestä logiikasta. Nämä hyökkäyksien kohteeksi joutuneet maat menettävät kaiken ja siten heiltä kysytään julkeasti: “Miksi tunnette olevanne alistettuja?”.

    Terrorismi on tauti. Sionismi on sairaus.

Comments are closed.