Koti Uutisia Pohjoismaat Miesten määrä nousussa raiskauspoliknikalle hakeutuvien keskuudessa Ruotsissa

Miesten määrä nousussa raiskauspoliknikalle hakeutuvien keskuudessa Ruotsissa

3

Vuonna 2015 Tukholmaan avattiin päivystyspoliklinikka raiskatuille miehille. Poliklinikan vastaava lääkäri Anna Möller kertoo hoitoon hakeutuvien miesten määrän lisääntyneen merkittävästi tuosta vuodesta lähtien.

– Vaikuttaa, että olemme nyt pystyneet saavuttamaan useampia potilaita. Tapausta on joskus vaikeaa tunnistaa raiskaukseksi, ja tämä johtaa usein häpeän tunteisiin sekä nostaa kynnystä hakeutua hoitoon, kommentoi Möller.

Seksuaalivalistusjärjestö RFSU:n mukaan aiheesta nimeltä miehet ja seksuaalinen väkivalta puuttuu avoin keskustelu. Tämä johtaa RFSU:n mukaan siihen, että raiskatut miehet ovat yhteiskunnassa “näkymättömiä” samaan aikaan kun rutiinit tällaisten tapausten käsittelyyn puuttuvat.

– Samassa yhteydessä puhutaan häpeästä, haavoittuvaisuudesta ja syyllisyydestä. Häpeää on vielä vaikeampaa kantaa sisällään kuin syyllisyyttä. Luottamuksen rakentaminen ihmisiin on pitkällisen työn takana, kuin myös uskallus aloittaa suhdetta, sanoo RFSU:n raiskausklinikan psykoterapeutti Mia Killström. RFSU ottaa klinikallaan vastaan myös raiskattuja miehiä.

Rikollisuutta ehkäisemään perustetun neuvoston mukaan 550 miestä ilmoitti viime vuoden aikana tulleensa raiskatuksi.

Lähteet: Nordfront, Sveriges Radio

3 KOMMENTIT

  1. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista saada jotain tilastoja raiskattujen miesten ikähaarukasta, sekä luonnollisesti epäiltyjen tekijöiden epäillyistä alkuperämaista….

Comments are closed.