Koti Uutisia Kotimaa Metsähallitus palauttaa metsäksi muuttuneita soita takaisin luonnontilaisiksi

Metsähallitus palauttaa metsäksi muuttuneita soita takaisin luonnontilaisiksi

9
Valkmusan kansallispuisto.

Metsähallitus on päättänyt korjata menneiden vuosien virheitä palauttamalla metsäksi muuttuneita soita takaisin luonnontilaisiksi. Viranomainen on jo aloittanut toimet Kotkassa ja Pyhtäällä sijaitsevan Valkmusan kansallispuistoon kuuluvan Munasuon ennallistamisen.

Syy sille, että suot ovat metsistyneet johtuvat muun muassa ojituksesta ja puiden istutuksesta. Ennallistamisen yhteydessä metsistyneestä suosta poistetaan niin sinne kaivetut ojat kuin siellä kasvavat puut. Luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilän mukaan operaatio voi näyttää ulospäin hurjalta.

– Meidän on pakko tehdä tällainen kertaluontoinen ennallistamisprojekti, joka voi näyttää aika hurjalta silloin, kun työmaa on käynnissä, tai jopa vuodenkin sen jälkeen. Kiitos työstä odottaa 5–10 vuoden päässä, kun suo on palautunut alueelle, kertoo Metsähallituksen rannikon luontopalvelujen luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilä.

Uusi projekti kattaa 90 hehtaaria entistä suota. Varsinaiset suurhakkuut aloitetaan vasta sitten, kun suopohja on jäätynyt, eli talvella. Jo nyt paikalla tehdään alustavia valmisteluja.

– Sieltä on poistettu pientä puustoa eli läpimitaltaan alle kymmenen senttisiä puita. Tämä on välttämätön toimenpide, ennen kuin isot puut poistetaan alueelta, Heikkilä sanoo.

Entisellä suolla sijaitseva tie palvelee vielä projektia puun poiston ja muiden töiden aikana. Sekin poistetaan alueelta töiden päätteeksi.

Lähde: Yle

9 KOMMENTIT

    • ai mikä hyöty soilla on ekosysteemissä?… sitä kannattaa vaikka googlata. luonto tulisi muutenki palauttaa tilaan ennen ihmistä.

  1. Ei se suo ennallistu 5-10 vuodessa, realistinen aika on 100-1000 vuotta.
    Loppuun kaluttuja soita ei kyetä “ennallistamaan” ihmisen toimesta, koska prosessiin menee parhaimmillaan kymmeniä tuhansia vuosia järvestä/lammesta suoksi.
    Koko soiden massiivinen kuivatus ja polttoaineeksi käyttö on suurin aivopieru, millä saadaan aikaan vain metaanipäästöjä, pohjavesien laskua, eroosiota, samalla tuhotaan luonnon oma puhtaan veden suodatinjärjestelmä (harjujen lisäksi) sekä muu luontoarvo marjoista lähtien.

    • Turpeen kaivaminen ja polttaminen on typerintä mitä tiedän. Tämän “hiilijalanjälki”-pelleilyn jälkeen, tietenkin.

      Suot tuhottu, mehiläiset myrkytetty — hyvä tulee.

  2. Ensin hakataan puut ja sitten kuivataan suot ja rakennetaan sitten kerrostaloja välimeren yli tunkeutuville kuten nykyinenkin rakennus tahti tukee tätä teoriaa.Vihreitä ei kiinnosta metsänhakkuut eikä kaivoslait eikiä jokiemme tilat niinkuin odottaisi.Populisti vihreitä kiinnostaa kumiveneet Libyan edustalla.

  3. Kaikki tapahtuu luonnollisesti verorahoilla. Kenen taskuun rahat menevät ja paljonko? Siinäpä olisi selvitettävää tutkivalle journalismille, jos meillä sellaista olisi.

  4. Haiskahtaa avohakkuulta, joka naamioidaan suon ennallistamisella. Kaadetut puut laivataan Kiinaan.

  5. Suot pitäisi ennallistaa järviksi, jollaisia ne olivat ennen umpeenkasvamista.

Comments are closed.