Koti Uutisia Kotimaa Metsähakkuut lintujen pesimäaikana jyräsivät pöllöperheen pesän herättäen keskustelua

Metsähakkuut lintujen pesimäaikana jyräsivät pöllöperheen pesän herättäen keskustelua

8
Lehtopöllö.

Viime viikolla lintujen rengastaja Jukka Tanner kohtasi Riihimäellä järkyttävän näyn: metsä oli kaadettu sileäksi, ja mukana oli tuhoutunut rauhoitettujen pöllöjen pesä. Kannon päälle oli jäänyt lohduttomana ja hädissään kyyhöttämään yksinäinen lehtopöllön poikanen. Tanner otti poikasesta kuvan, ja se keräsikin Facebookin Suomen linnut -ryhmässä tuhansia kyynelhymiöitä.

– Metsiä käsitellään yhä enemmän lintujen lisääntymisaikaan, Tanner arvioi.

Kolmisenkymmentä vuotta lintuja rengastanut Tanner kertoo vuosien varrella tulleen vastaan useita tapauksia, joissa uhanalaisen linnun pesä on joutunut vaaraan tai tuhoutunut.

– Nämä ovat vain jäävuoren huippu. Jälki on karmaisevaa, Tanner kommentoi.

Lintujen määrä on vähentynyt huomattavasti ympäri Eurooppaa. Suomessa lintujen määrään vaikuttavat myös metsähakkuut. Metsäkanalintujen kannat ovat taantuneet, ja Bird Life Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivasen mukaan etenkin hömö- ja töyhtötiaisten määrä on laskenut merkittävästi.

Toivasesta metsien rakenteen tulisi olla monipuolisempi ja vanhoja metsiä tarvitaan enemmän. Hänen mukaansa metsät pirstoutuvat yhä pienemmiksi palstoiksi. Toivanen muistutti lintujen tarvitsevan suojakseen ja pesimiseen aluskasvillisuutta. Hänestä metsäalueiden tulisi olla hajanaisuuden sijaan yhtenäisiä.

EU vaatii maanviljelijöitä ottamaan lintujen pesät huomioon peltotöissään, mutta metsää voi kaataa huolimatta pesimäkaudesta. Luonnonsuojelulaki on Toivasen mukaan ristiriitainen, sillä vaikka lintujen pesät olisivat rauhoitettuja, rauhoitus ei koske metsätaloutta, mikäli siitä aiheutuu metsätaloudelle “kohtuutonta haittaa”.

Pesimäkautena hakkuut tulisikin maa- ja metsätalousministeriön työryhmän mukaan keskittää karumpiin metsiin. Kritiikki varsinkin avohakkuita kohtaan on nousussa, ja Internetissä kerätäänkin parhaillaan adressia avohakkuiden kieltämiseksi valtion mailla. Adressi on saanut neljässä viikossa lähes 27 000 allekirjoitusta.

Lähde: Yle

8 KOMMENTIT

  1. Iltalehti:

    Tässä tapauksessa ongelmaksi muodostui se, että kuvan myötä levinnyt viesti ei ollut totta”, kirjoittaa Aleksanteri Pikkarainen.

    Uutisella oli aivan selvä vaikutus. Lehtopöllönpojan väitetty pesäpuun tuho aiheutti allekirjoituspiikin kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan kieltämään avohakkuut valtion mailla.

    https://archive.fo/NSKma#selection-995.0-995.181

    • Juttu on totta. Se että kuva oli nyt mukamas lavastettu ei muuta sitä tosiasiaa, että hakkuut vaikuttavat lintujen pesintään.

  2. Edes metsää ei saa kaataa pesimäkautena. Tai jos kaataa niin siitä joutuu maksamaan sakkoa oletettujen tuhottujen pesien verran pohajutuen alueen linnustoon. Mutta tästäkin valokuvasta saatiin esille totuus kun katsottiin tätä “metsätuhoa” sekä pesää missä pöllö pesi.

    Se että pesimäaikaan ei missään tapauksessa pitäisi kaadella puita täi häiritä luontoa on hyväksyttävää. Enemmän minua ihmetyttää se että onko puun korjuu helmikuun jälkeen tarkoitushakuista? Maaliskuussa puut valmistautuvat kevääseen ja imevät maasta nesteet, sokerit ja maamineraalit jotka sitten nopeuttavat puun lahoamista ja homehtumistä kaatamisen jälkeen. Tällaisesta puusta kun rakennetaan taloja, niin ei ole ihme että ne homehtuvat.

    Oikea aika puun kaadolle on joulukuu, tammikuu ja helmikuu. Ja jos haluaa olla tarkkana niin vuorokauden 12-14 täydestä kuusta laskien. Silloin kun puut kaataan niin ne ovat kuivimmillaan ja silloin niistä saa rakennuksiinkin kelpaavaa puuta joka ei homehdu niin helposti.

    Ovatko suomalaiset metsäkansana unohtaneet puun käsittelyn? Kuivurit eivät korjaa sitä tilannetta joka tehdään väärään aikaan kaadetuista puista. Ehkä siitä syystä mm. honekalukoivu tulee Venäjältä ja veistopuut Italiasta. Suomalainen puu on väärin kasvatettu ja kaadettu.

    Aivan sama kun ihmiset kaatavat visakoivut keskellä kesää niiden ollessa painavimmillaan. Koska visakoivu ostetaan kilohinnalla. Mutta eivät ymmärrä sitä että oikeaan aikaan kaadettuna kilohintaan saa laittaa nollan perään, koska puun jatkokäsittelyyn ei kulu niin paljon energiaa ja työtä.

    Olen seurannut murheissani suomalaisten tietämättömyyttä. Siitä kärsii metsän lisäksi koko luonto, floora ja fauna. Jos haluaa tietää lisää niin oppikirjasta käy “puukirja”.

    • Täysin oikeassa olet, suomessa ei valmisteta tai jalosteta enää kunnollista rakennus tai huonekalupuuta.
      Puut kaadetaan liian nuorina ja väärään aikaan, sahat yrittävät kuivattaa paineistetulla höyryllä tiiviiksi pakattuja lautanippuja, jotka sitten paketin auvautuessa muuttuvat muutaman päivän sisällä cessnan propelleiksi (sahaustekniikkakin on väärä).
      Selluteolisuus eli metsäteollisuus määrää mitä pitää kasvattaa ja paljonko tuottaa sekä missä ajassa, tähän on sitten valjastettu “metsänhoito”yhdistykset yms. joka uhkailemalla ja disinformaatiolla kiristää metsänomistajia tuottamaan ala-arvoista puutavaraa ympäri vuoden.
      Aikoinaan nähtiin kuinka hyvin suomalaiset osaavat markkinoida puujalosteita ulkomaille, loppujen lopuksi japanilaiset tulivat ja rakensivat suomeen puunjalostuslaitoksen ja tätä nykyä vievät omaan maahansa murto-osalla siitä hinnasta puuta, mitä olisi kaupalla saatu.
      Suomalaisissa kuluttajissa on myös sen verran juutalaista, että sanotaan arvostettavan käsityötä, mutta kun kuullan sen hinta/ valmistusaika niin mielummin mennään hakemaan Ikeasta samankaltainen lastulevyhökötys, eli käsityötä arvostetaan mutta se ei saisi maksaa mitään kuten ei rakentaminenkaan materiaalien osalta.

  3. Voi pöllö parkoja. On se kumma juttu miten ihmiset voi olla noin piittaamattomia luonnosta ja eläimistä.

  4. Huom! Adressi on myös kansalaisaloitteen muodossa osoitteessa kansalaisaloite.fi. Allekirjoituksia tällä hetkellä lähes 35000.

  5. Turha Suomen kansaa on siitä syyttää. Metsäteollisuus tekee mitä tekee ja toisaalta munakasta ei voi tehdä rikkomatta munaa.
    Eteiläinen EU-maa rintama vaatii Pohjois-Eurooppaa suojelemaan tarkoin ja “itse” pistelee kaikki pikkulinnut suihinsa.
    Suomessa pidetään jokseenkin pähkä hulluna “metsästää” ja syödä Västäräkkejä!

Comments are closed.