Koti Artikkelit Merilahden koulu: valkoinen oppilas häädettiin, väkivaltaisia siirtolaisia ei!

Merilahden koulu: valkoinen oppilas häädettiin, väkivaltaisia siirtolaisia ei!

19

Vastarintaliikkeen helsinkiläisiä aktivisteja osallistui viikko sitten tempaukseen Merilahden koulun edustalla. Paikalla pidettiin noin kymmenen minuutin puhe, jossa suomalaisia nuoria kannustettiin pitämään puoliaan väkivaltaisia maahantunkeutujia vastaan. Helsingin päättäjät raivostuivat tapauksesta.

Timo Heikkinen, Pia Pakarinen ja Liisa Pohjolainen ajavat pakkomonikulttuurisuutta Helsingin kouluihin.

Hieman tempausta ennen julkisuuteen oli vuotanut koulussa kuvattu video, jolla maahanmuuttajataustaiset nuoret pahoinpitelivät, uhkailivat, kiristivät ja ahdistelivat valkoisia lapsia. Opettajat eivät ole puuttuneet siirtolaisten riehumiseen lainkaan. Monikulttuurista kaaosta on katsottu rasismileiman pelossa sormien läpi.

Vastarintaliike päätti järjestää koulun edustalla lyhyen protestin, jotta julkinen huomio saataisiin kohdistettua koulun ongelmiin ja koulun henkilökunnan häpeällisiin laiminlyönteihin. Julkisuuskynnys ylittyikin, ja kantaa teemaan otti muun muassa Helsingin apulaispormestari, kokoomustaustainen Pia Pakarinen.

Kuten arvata saattoi, ei Pakarinen suinkaan tuominnut maahanmuuttajien väkivaltaa. Sen sijaan kokoomuslainen kansanpetturi tuomitsi Vastarintaliikkeen tempauksen, sillä tempauksen sanoma oli kovassa ristiriidassa kokoomuksen harjoittaman maahanmuuttopolitiikan kanssa. Lisäksi Helsingin poliittinen poliisi (PolPo) teki oma-aloitteisesti rikosilmoituksen tapauksesta täysin tekaistuin rikosepäilyin.

Kuten sosiaalisessa mediassa huomautettiin, kohtelee PolPo suomalaisten laillisia ja väkivallattomia tempauksia huomattavasti ankarammin kuin maahantunkeutujien väkivaltaisia ja laittomia mielenilmauksia. Aiemmin keväällä kurdisiirtolaiset järjestivät Helsingissä laittoman mielenilmauksen yhdessä naamioituneiden äärivasemmistolaisten kanssa. Kurdit provosoivat poliisia järjestämällä tapahtuman keskellä yötä, vaikka poliisi oli aiemmin todennut, ettei mielenosoituksia sallita kello 22 jälkeen. Poliisi ei lakkauttanut kurdimielenosoituksia edes silloin, kun ne uhmasivat avoimesti virkavallan antamia reittiohjeita.

Helsingin PolPo hyväksyy siis laittomat mielenosoitukset silloin, kun ne ovat maahantunkeutujien järjestämiä. Kansallismielisten laillisiin tempauksiin PolPolla on sen sijaan nollatoleranssi.

Kansallisen Vastarinnan toimitus sai tietää, että maahanmuuttajien riehumisvideon kuvaajaksi epäilty Merilahden koulun oppilas on nyt häädetty koulustaan toistaiseksi. Koulun rehtori Timo Heikkinen on tehnyt selväksi, ettei hän siedä valkoisia nuoria, jotka ovat valmiita puolustamaan itseään.

Kansallisen Vastarinnan tietojen mukaan videosta epäilty oppilas joutuu toistaiseksi opiskelemaan erityiskoulussa rangaistukseksi mielipiteistään. Sen sijaan väkivaltaisuuksiin syyllistyneet maahantunkeutujat saavat jatkaa rikoksiaan Merilahden koulussa tuttuun tapaan, eikä näiden toimintaan ole käytännössä puututtu. Poliisi ei ole kertonut tehneensä oma-aloitteisia rikosilmoituksia videolla nähtävistä pahoinpitely- ja ahdistelutapauksista.

Kansalliselle Vastarinnalle kerrottiin, että monikulttuurista väkivaltaa nähdessään Merilahden koulun opettajat parhaimmillaankin yksinkertaisesti käskevät hyökkääjää pyytämään anteeksi. Näin rikolliset siirtolaiset pääsevät kuin koirat veräjästä, eikä tieto koulun ongelmista kantaudu vanhemmille saati medialle tai poliisille.

Somalit ovat välittäneet koulusta häädetylle oppilaalle tappouhkauksia videon vuoksi ja hakanneet hänet videon julkaisun jälkeen. Poliisia tämä ei ole kiinnostanut. Mikäli Helsingin virkamiehet saavat päättää, raa’an monikulttuurisen väkivallan uhka tulee olemaan kiinteä osa valkoisten lasten arkea myös tulevaisuudessa.

Täysi-ikäiset suomalaiset voivat tukea suomalaisten lasten turvallisuutta liittymällä Vastarintaliikkeeseen TÄÄLLÄ ja levittämällä tietoisuutta monikulttuurisesta väkivallasta Suomen katukuvaan ja Internetiin.

Maahanmuuttajaväkivallan uhreiksi joutuneet nuoret voivat puolestaan liittoutua keskenään sekä puolustaa itseään fyysisesti tunkeutujien jengejä vastaan. Lisäksi monikulttuurinen rikollisuus kannattaa aina kuvata, jotta ilmiöstä tiedottaminen on mahdollisimman tehokasta.

Lue myös:
Ohjenuoria nuorelle kansallissosialistille
Video: kaaosta yhdessä Suomen monikulttuurisimmista kouluista

19 KOMMENTIT

  1. Kun valkoisten ja ei-valkoisten välillä on konflikti, valtamedia, suuret puolueet ja poliisi asettuvat (((jostain syystä))) automaattisesti aina ei-valkoisten puolelle. Taas se nähtiin.

  2. Suomalaiset ovat todella kyllästyneitä tähän, joka paikassa kommenttiosiot täynnä kommentteja siitä, milloin suomalaisiin kohdistuvaan rasismiin puututaan samalla tarmolla. Jos tämä tilanne olisi ollut niin päin, että kuvaaja olisi ollut ei-valkoinen ja väkivaltaiset kiusaajat valkoisia, olisi tämä viikkoja otsikoissa, poliitikot ja poliisijohto eri “rasisminvastaisine” järjestöineen olisivat olleet hirveän järkyttyneitä ja pidettäisiin jo jotain helvetin A2-iltaa koskien tätä. Tekopyhyyttä ja suoraa vihaa valkoisia (eli siis itseinhoa) kohtaan. Ollaan siinä pisteessä, että valkoinen mies aiotaan ajaa keinolla millä hyvänsä nurkkaan ja tuhota tämä hengellisesti täysin. Ei auta kuin taistella tätä rappiota vastaan!

  3. Eilen olin jakamassa muutamia DIY-flyereita ammattikoulussani.
    Kaveri tuli myöhemmin kertomaan kuinka opinto-ohjaaja tms. oli kertonut hänelle (viitaten lentolehtisiin): “Lähi-idästä tulee sotaa pakoon muun muassa lääkäreitä ja insinöörejä, ja jos esimerkiksi lapselle pitäisi tehdä leikkaus, ei suomalainen lääkäri sitä osaisi tehdä ja pakolaiset osaisivat joten siksi monikulttuurisuus on tärkeä rikkaus”.

    Luulis näiden suvaitsevaistenkin huomaavan ettei sieltä ole tähän asti tultu muuta kuin elämään yhteiskunnan varoista ja raiskaamaan ja tappamaan.

    • Haha, nuo suvakit ovat oikeasti noin vitun tyhmiä! (Niiden älykkyysosamäärä taitaa oikeasti olla sama kun mun kengän numero) Suomalaiset lääkärit ovat huipputasoa.

      • Ehkä naurattavinta näissä “pakolaisissa” ja sitä myöten suvakeissa on juuri se kuinka monta valtiota on välissä. Tai sitten aletaan saivartelemaan laskemalla venäjän kautta tulevat. Jos venäjän kautta kulkevia ei lasketa, Syyrian ja Suomen välissä on vähintään 8 valtiota maateitse.
        Jos 8 valtiosta yksikään ei ole turvallinen, parempi vaihtoehto “pakolaisille” olis terapia.

        Suvaitsevaisuudessa on kyse vain ja ainoastaan tosiasioiden kieltämisestä ja/tai rasistin leiman pelosta. Myöskin nykyaikaisella pakkomonikulttuurisuus propagandalla mitä lapsille ja nuorille peruskoulussa syötetään on vaikutusta.

  4. Suomalainen. Älkää käyttäkö tätä epäselvää “valkoinen” termiä Euroopan kansoista; kai ymmärrättä että kun käytätte “valkoinen” te annatte olettaa että suomalaiset eivät ole suomalaisia vaan vain “valkoisia”?

    • Mutta suomalaisethan ovat valkoisia, muiden
      pohjoismaalaisten kanssa valkoisimpia valkoisia mitä maailmasta löytyy. Suomalaisen valkoisuutta on nykypäivänä korostettava, kun (((eräät))) tahot kulttuurimarxisteineen pyrkivät hämärtämään tätä faktaa. Eihän tässä olla valehdeltu.

      • Pohjoismaa termissä ei käy epäselväksi valkoisuus. Eurooppalaisuudessa taasen tulee vivahteita mitä etelämmäs mennään.
        Toki suomalaisia on muunkin värisiä, mutta suhteessa promillen verran, joten kyllä se valkeus on selkeä määritelmä suomalaisista.
        Hauskinta on se, että kulttuurimarxistien määrän voi todeta kesällä uimarannalla, jossa he yrittävät kotoutua värinsä puolesta maahantulijoihin, papusoppaa sano.

  5. Timo on kumppaninsa Arjariitan kanssa iltakahvilla asiaa pohtineet ja päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Olisi kiva käydä virka-ajan ulkopuolella keskustelemassa asiasta….ihan ihminen ihmiselle

  6. Hyi helvetti, mitä kusipäitä noi kulttuurimarxistit, helvetin junttirehtori. Toi hintti erottaa kiusatun ja vielä väkivallan kohteeksi joutuneen Suomalaisen oppilaan joka ei ole tehnyt mitään väärää. Pieni juttutuokio tuon kusipään kanssa olisi paikallaan.

  7. Jos kyseessä olisi oma poikani niin minä lähtisin koululta miekkataksilla ja rehtori jollain toisella piipaa-ajoneuvolla. Siis voi elämän kevät mitä touhua. Taivas perse ja orapihlaja! Miten voi olla noinkin mätää ajattelutapaa saatu istutettua ihmisiin(?) joilla on noinkin suuri päätäntävalta lasten tulevaisuuteen. Meidän lastemme joissa pitäisi olla Suomen tulevaisuus. Suomi ei ole mikään Takanagakua ainakaan maantieteellisesti mutta muuten ollaan lipsumassa kohti Afrikkaa 1800-luvulla.

    Supersirkalle tsemppiä ja jaksamista. Turhan nuori olet marttyyriksi.

  8. Täysin järjetön touhua koulun”rehtorilta,vanhempien pitää tehdä joukkokanne virkatehtävien törkeästä lainminlyönneistä=suojella suomalaisia lapsia väkivallalta.koulussa..

Comments are closed.