Sukupuuton partailla ollut merikotka, on kovaa vauhtia valloittamassa Suomea jälleen kerran. Merikotka joka on Suomen suurin petolintu, pesii nyt toista kesää peräkkäin Pohjois-Savossa, mikä vahvistaa toivoa lajin jälleen levittäytymisestä sisämaahan.
WWF:n merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokin mukaan sisämaan pesinnät ovat osoitus kannan hyvästä tilasta.
– Kyllä se kertoo siitä, että merikotkia on yhä enemmän. Asuinpiirit laajenevat, Lokki kertoo.
Merikotka luokitellaan vuosikymmeniä kestäneen suojelun jälkeen vihdoin elinvoimaiseksi.
Lähde: Yle
Bongattu kesällä täällä itärannikolla!
hyviäkin uutisia, nämä on niitå mieltä piristäviä pieniä mutta sitäkin suurempia asioita
Lenkkini kiertää täällä maaseudun rauhassa järvien, metsien ja peltojen lomitse. Eilen ja tänään olen päässyt aivan läheltä ihailemaan joutsenparia ja näiden neljää poikasta! Aika isoiksi ovat jo kasvaneet.
Tämmöisinä hetkinä sitä tuntee itsensä etuoikeutetuksi.
Mikä on Vastarinnan kanta kyykäärmeen rauhoittamiseen tai muuten sen tappamiseen? Kyykäärmeiden määrähän on pienentynyt Suomessa. Myönnän itsekin aluksi kammoksuneeni niitä lukuun ottamatta rantakäärmettä, jota olen pitänyt hyvänä käärmeenä myrkyttömyyden vuoksi. Olen kuitenkin saanut tietoa kyyn hyödyllisyydestä pitämällä myyrät ja hiiret aisoissa, niin on inhoni lieventynyt. Kunhan siis pysyvät siellä metsissä, niin asia on minulle fine.
Joskus yksinäni kun pyöräilin maantiellä ja kohtasin kyyn, mistä ensin säikähdin. Kuitenkin uskalsin katsoa hieman kaukaa, että onko kyseessä elävä vai kuollut käärme. Ei käynyt kimppuun, ellen olisi ärsyttänyt sitä. Kyy ei mielellään käytä myrkkyäänsä turhaan, vaan enemmänkin saalistukseen. Mielikuvat jahtaavista käärmeistä tulee elokuvista.
Täällä maalla on paljon kyitä, rantakäärmeitä ja vaskitsoja, jotka ovat sangen mukavia otuksia. Sen voi ottaa vaikka varovasti käteen ja vähän silitellä. Kunhan vain varoo häntää: vaskitsa on, näet, lisko. Huomaat kyllä kun se osaa sulkea silmänsä – jotakin johon käärme ei pysty ilman silmäluomia.
Tuolla metsän ja mantujen uumenissa menevillä hiekkateillä näkee käärmeitä ja vaskitsoja ottamassa aurinkoa. Ne voi jollakin sopivalla vitsalla hätistellä pois, kun jäävät muuten, raukat, niin kovin helposti auton alle.
Kaikki nuo kolme mainitsemaani otusta erottaa toisistaan helposti: kyyllä on sahalaitakuvio lähes aina erotettavissa. Rantakäärmeellä on keltaiset laikut poskilla. Vaskitsa on kuparinvärinen. Se ei tosiaankaan pure: ei sillä ole oikein hampaitakaan.
En ole koskaan ymmärtänyt käärmevihaa. Juontaako juurensa Raamatusta. Käärmeparka!
Comments are closed.