Koti Uutisia Mellakoita maahanmuuttajalähiössä Ruotsissa

Mellakoita maahanmuuttajalähiössä Ruotsissa

9

UK_mellakoita_Rinkebyssa

Tukholman Rinkebyssä leimahti sunnuntai-iltana mellakoita. Poliisin mukaan kaikki alkoi siitä, kun poliisit olivat pysäyttäneet paikallisen asukkaan auton. Sana lähti kiertämään ja tilanne kärjistyi pikaisesti siihen, että alueella sytytettiin useita autoja tuleen, heitettiin palopommi vanhalle poliisiasemalle sekä hyökkäiltiin pelastushenkilökunnan kimppuun.

Alueella on väkeä kolmelta eri paloasemalta, mutta heidän työnsä suorittaminen on hankalaa paikalla mellakoivien “nuorten” vuoksi.

Vuonna 2009 Rinkebyn asukkaista 89 prosenttia oli ulkomaalaisia. Vasta viime vuonna maahanmuuttajat mellakoivat samoilla kulmilla useiden päivien ajan, mikä johti siihen, että paikalliset kansallismieliset perustivat kansalaiskaartin poliisin kädettömyyden vuoksi.

Lähde: Svenska Dagbladet

Lue myös: Pohjoismainen rotumellakka

9 KOMMENTIT

  1. Saa nähdä milloin mustat simpahtavat Suomessa ensimmäistä kertaa oikein kunnolla.

  2. 89 % ulkomaalaisia? Sehän on aivan tajuton luku! Nuo on saatava kuriin, keinolla millä hyvänsä.

    • Malmön Rosengård perustuu 93% ulkomaalaisista – ja siellä asuu myös Ruotsin suurin määrä tuomittuja nuorukaisrikollisia: 14,7%. Siis: tuomittuja. Seved-alueesta en löydä tietoa, mutta ei siellä paljon ruotsalaisia/valkoisia kyllä asu. Malmö on Ruotsin kolmas suurin kaupunki, ja ruotsalaiset ovat pian vähemmistö. Jos katsotaan lapsiin, he ovat jo selvä vähemmistö.

      Södertälje: 31% syntynyt ulkomaalla – mutta varmasti noin 50% ulkomaalaistaustaisia.

      Tukholmassa jos käyt alueilla kuten Kista, Husby, Tensta, Alby, Vårberg, Vårbygård, Skärholmen, Hässleholm ja niin edelleen, niin et kyllä monta valkosta pärstää nää! Asun itse ihan lähettyvillä – omassa kunnassani toki pelkästään 23% ovat ulkomaalaisia, ja suurin osa näistä suomalaisia. Toiseksi suurin iranilaisia. Mutta enemmän ja enemmän mustia lärvejä vuosi vuodelta…

    • Pois Euroopasta ne pitää saada. Loputon suo lähteä niitä kaitsemaan.

  3. Harmittaa kun politikot lisäävät pakolaisten määrää eikä kansa ymmärrä mitä seurauksia sillä on. Jos ajatellaan että Ruotsiin tulee 100 000 uutta pakolaista tänä vuonna. Maan väestöön suhteutetuna se ei tunnu paljolta mutta jos ajatellaan että sataan kaupunkiin asutetaan 1000 uutta ihmistä kuhunkin, niin 1000 ihmisen rivi on pahuksen pitkä. Toista päätä ei näe kuin erittäin hyvällä ilmalla.

    Nämä 1000 uutta ihmistä muuttavat suhdelukuja sekä maan kansalaisiin mutta eri kansallisuuksien kesken. Jos aiemmin oli joku kansallisuus jota muut pitivät heikkoutensa vuoksi sorretuna, niin sopivan lisävoiman jälkeen se haluaakin kulmakuntiensa kuninkaaksi ja lieveilmiöt ovat sen mukaisia. Tuo 89% saattaa tämän ähiön osalta muuttua paljonkin.

    Eri kansallisuuksien tasapainoista johtuen maan eri kaupungeissa hallitsevat eri heimot. On kuitenkin muistettava että vaikka heillä on keskinäiset valtataistelunsa, on heillä yksi yhteinen “vihollinen”, maan alkuperäisväestö. Harmistuneena odottelenkin koska suuri yleisö ymmärtää tämän. Koska Ruotsissa ei uskalla enää liikkua öisin ulkona tai koska asuntoalueita aletaan aitaamaan Amerikan malliin. Se aika ei ehkä ole kaukana, Suomessakaan.

  4. Kansalliskaarti on hyvä idea. Tosin sen pitäisi olla kohta aseistettu. Uusi SS? 89% Asukkaista somppuja? Rinkeby alkaa olla afrikkalaisempi entä Afrikka itse. Onkohan joukossa jo antifantteja? Onko niitä jo päästy pieksämään?

  5. Tukholmassa käydessäni hämmästyin,
    nähdessäni omin silmin värillisten määrän.
    Arjalainen alkuasukas lienee ahtaalla?

Comments are closed.