Koti Uutisia Media noteerasi Lahden aktivistiryhmän perustamisen

Media noteerasi Lahden aktivistiryhmän perustamisen

3
Lahden katupartio.
Lahden katupartio.

Valtamedia on nyt lähes kuukauden hiljaisuuden jälkeen uutisoinut Vastarintaliikkeen Lahden aktivistiryhmän perustamisesta. Myös suojelupoliisista kerrotaan ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan suulla liikkeen leviämisen Lahteen tulleen huomatuksi:

“Supon tehtäviin kuuluu olla perillä ääriliikkeiden toiminnasta, joten tämäkin on huomioitu […]. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on lisännyt maahanmuuttovastaisia mielipiteitä ja Suomen Vastarintaliike on ehkä pyrkinyt hyödyntämään tilannetta jäsenten hankinnassa.”

Ylen uutisessa mainitaan myös liikkeen järjestäneen katupartiointia kaupungissa marraskuun alusta lähtien. Toiminta on kuitenkin ollut vireillä Lahdessa jo ennen tätä; kaupungissa on järjestetty kaksi katuaktivismia perusaktivismin lisäksi.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Hyvä Lahti. Lisää suoraselkäisiä patriootteja mukaan partuointiin ja Hennalan matukasarmi kiinni. 12.1. oli ess.fi sivustolla taas todellista suvakkipaskaa Lahdesta kun Hennalan tylntekujä ILKKA pääsi ääneen. Ei ihme et Suomi on tässä alennyksen tilassa kun tollaset idiootit hoivaa matuja isolla palkalla.

  2. chicago maine kuoli jo 80luvulle tultaessa mutta hyvä että partiointi jatkuu kiitos svl

Comments are closed.