Yli 600 kansallismielistä, satoja poliiseja ja satoja vastamielenosoittajia, jotka haluavat hiljentää kansallismieliset keinolla millä hyvänsä. Näissä oloissa sain kunnian ottaa osaa Saksan Plauenissa järjestettyyn vapun päivän marssiin.
Matka alkoi vappuaaton iltapäivällä Tampereelta, josta lentokone vei Frankfurt-Hahnin lentokentälle. Kentällä minua vastassa oli toveri, jonka lähipäivien tehtävänä oli opastaa ensi kertaa saksalaista vappua viettävää suomalaista. Tässä tehtävässä hän onnistui kiitettävästi – matkan järjestelyt oli hoidettu erittäin ammattimaisesti ja tarkasti. Vaikka aikataulutus olikin tiukka ja ylimääräiset minuutit puristettiin yöunista, ei valittamisen sanaa voi matkan järjestelyistä mainita.
Lentokentältä matka jatkui noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan pieneen kylään. Matkan aikana saksalainen toveri pohjusti minulle paljon paikallisen kansallismielisen toiminnan periaatteita ja varsinkin sitä, millä lailla valtio poliisin avustuksella on ajanut heidät ahtaalle. Pelkästä ajattelusta on tehty rikollista, toimintatapoja täytyy muuttaa tiheään tahtiin jatkuvasti muuttuvien säädösten vuoksi ja rikollisjärjestön leima lyödään kansallismieliselle ryhmälle hyvin nopeasti. Useat hänen toverinsa ovatkin tällä hetkellä kaltereiden takana pelkän kansallismielisen aktivismin vuoksi, ja vieläkin useammalla on oikeuskäsittelyt edessäpäin. Vaikka suomalainen yhteiskunta ei kansallissosialisteja vielä tahdo ymmärtääkään ja median sekä poliisin reaktiot meitä kohtaan ovat vähintäänkin kohtuuttomia, voimme silti olla tyytyväisiä olosuhteisiimme verrattuna keskieurooppalaisten tovereiden tilanteeseen. Toisaalta valtion ylilyönnit voivat iskeä kansassa myös vastarinnan kipinän.
Perillä kylässä sain majoittua yli sata vuotta vanhaan taloon, jota ympäröi muita samanikäisiä rakennuksia. Kauniissa laaksossa sijaitsevassa yhteisössä ei vappuaatto kuulunut tai näkynyt, mikä toki kelpasi unta tarvitseville vapun päivän marssijoille. Pikaisen pihapiirin esittelykierroksen ja iltapalan jälkeen olivat vuorossa ensimmäiset tunnit unta, jotka jäivät aikaisesta herätyksestä johtuen melko vähäisiksi.
Matkalla marssille
Kello soi 5.30 sikäläistä aikaa. Majoituksen tarjonnut toveri tuli väsyneenä toivottamaan huomenet ja pyysi aamiaiselle. Nopean kahvittelun ja ruokailun jälkeen tavarat koottiin kasaan ja lähdettiin ulos odottamaan muita alueen aktivisteja. Hetken kuluttua pihaan ilmestyikin pari autollista juuri heränneen oloisia mutta selvästi innoissaan olevia nuoria aikuisia. Pikainen esittelykierros ja matka saikin alkaa. Edessä oli vajaa neljä tuntia Saksan autobahnoilla.
Vaikka kilometrejä taitettiin reilusti, kului automatka kuin lentäen hyvän seuran ja saksalaisen liikennekulttuurin vuoksi. Komeiden maisemien, lukuisten tuulivoimaloiden ja aurinkopaneeleiden, muutaman linnan ja parin huoltoasemapysähdyksen jälkeen päädyimme juna-asemalle, jolla matkaseurueemme sai lisäystä Kolmas tie -puolueen johtohahmoista.
Juna-asemalla punapaitaisten aktivistien määrä vain lisääntyi. Saksalaisten aktivistien toiminnasta huokui kokemus: ei turhaa jännitystä tai sähläystä, toiminta oli päättäväistä ja kaikki tiesivät, mihin he olivat menossa ja mitä varten. Junan saapuessa ei kenelläkään ollut epävarmaa, missä vaunuissa marssin osallistujat istuivat: junasta poistui pari toveria ulos ohjaamaan osallistujia vaunuihin, samalla ohjaten muita matkustajia toisaalle.
Junamatka meni rattoisasti tutustuessa muiden alueiden aktivisteihin. Noin tunnin matkustamisen jälkeen juna kuitenkin pysähtyi odotettua pidemmäksi aikaa asemalle. Tässä vaiheessa saimme ensimmäisen kokemuksen vastapuolesta: junaradalle oli kannettu puita estämään matkaamme. Pieni ulkoilutauko oli kuitenkin tervetullut ja rasisminvastustajien yritelmät aiheuttivat lähinnä huvittuneisuutta. Tauon päätteeksi junaan saimme seuraksi myös kymmenkunta mellakkavarusteista poliisia. Itse tapahtumapaikka alkoi selvästi olla lähellä.
Kansallissosialismi – NYT!
Juna saapui vihdoin Plauenin asemalle. Poliiseja ilmestyi kymmeniä junan ulkopuolelle. Aktivistit nousivat ylös, poistuivat junasta poliisien joukkoon ja suuntasivat juna-aseman sisälle. Välittömästi, kun aseman läpi oli kävelemässä noin 50 aktivistia, avasi yksi meistä megafoninsa ja huusi “Nationaler Sozialismus!”, johon muut vastasivat “Jetzt!” Noin minuutin kestänyt aseman läpi kulkeminen tovereiden huutaessa iskulauseita oli mitä hienoin tapa aloittaa marssi.
Aseman toisella puolella oli jo jokunen sata innokasta marssille lähtijää odottamassa. Poliisit kävivät kovasti keskusteluita marssin kuvaajien ja turvamiesten kanssa. Säännöt olivat naurettavan tiukat, eikä poliisi aikonut katsoa mitään läpi sormien. Yksittäisiä ihmisiä ei saanut kuvata, tiettyjä symboleita tai numerosarjoja ei saanut olla näkyvillä, vaatetuksen rajoituslista oli pitkä, lipputankojen koko oli tarkkaan edeltä määritelty ja muu rekvisiitta kuten naamarit täytyi käydä poliisien kanssa erikseen läpi. Oli melkein helpompaa joutua putkaan kuin välttää sitä.
Tässä vaiheessa näimme myös ensimmäiset vastamielenosoittajat: noin sadan metrin päässä oli parikymmentä rikkinäisiin vaatteisiin somistautunutta, pätkivällä äänentoistolla varustettua vasemmistolaista. “Natseja” nämä ryysyläiset koettivat kovasti ulos kaupungista iskulauseillaan ajaa. Tämä näytti vain huvittavan suurinta osaa osallistujia, ja mölyävä vasemmistojoukko saikin rauhassa jäädä huutamaan ja pohtimaan, miksei äänentoisto toiminutkaan kunnolla.
Saimme odottaa itse marssin alkamista juna-aseman kulmalla yllättävän kauan. Poliisin lupaa jouduttiin odottamaan, mutta tämä ei haitannut, koska samalla joukkomme vain kasvoi ja ihmisiä ehdittiin ohjeistaa toiminnasta perusteellisesti. Kun reilu 600 osallistujaa oli kasassa ja poliisi näytti vihreää valoa, lähti joukkomme liikkeelle – ja hyvin äänekkäästi.
Työpaikat saksalaisille
Marssin teemana oli vapun päivään sopivasti saksalainen työ. Perinteiset “Frei, Sozial und National” -iskulauseet saivat täydennystä saksalaista työtä koskevista huudoista. Kunniaa toki tehtiin myös hänelle, joka teki vapusta kansallisen vapaapäivän Saksassa 1933. Hitlerin valtaannousu lisäsi huomattavasti työntekijöiden arvostusta Saksassa. Aurinko paistoi ja megafonit ja aktivistit pitivät ääntä kolmessa noin parin sadan osallistujan blokissa. Tunnelma oli ennenkokematon.
Ensimmäiselle puhepaikalle suunnatessa ohitimme jo useita vastamielenosoittajien karsinoita. Pillit ja rummut metelöivät, kirkonkellotkin soivat, ja niin eksyneet vaihtoehtonuoret kuin vihaiset keski-ikäiset kukkahattutäditkin huusivat kansallismielisille törkeyksiä ja näyttivät käsimerkkejä. Vastamielenosoittajien viha ja sen motiivit aiheuttivat minussa hieman ihmetystä: kuinka oman maan, kansan ja luonnon rakkaudelle rakennettu ideologia voi ajaa vastapuolen moiseen vihan tunteeseen? Tämä ei päivää kuitenkaan pilannut, sillä seuravana vuorossa ollut rae- ja vesikuuro antoi kyytiä myös keskisormea heristäville äkäilijöille.
Oma saksan kieli on jäänyt jo peruskoulu- ja lukioajoilta unholaan, joten puheista jäi parhaiten käteen se intensiteetti ja varmuus, jolla ne esitettiin. Nämä puhujat ovat ennenkin seisoneet kansan edessä. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla pidetyt puheet saivat taustalleen satojen vastamielenosoittajien metelöinnin sekä taivaalta rakeita ja ukkosta. Meidän ja vastamielenosoittajien väliin oli laitettu aitoja, jotka eivät varmasti estä ihmisiä liikkumasta, jos tahtoa vain löytyisi. Vastapuolella ei missään vaiheessa ollut kuitenkaan rohkeutta yrittää estää tapahtuman kulkua.
Ensimmäisten puheiden jälkeen jatkoimme hetken taas eteenpäin, kunnes seuraava puhuja saatiin mikrofonin taakse. Sveitsiläinen toveri sai puhua auringonpaisteessa ja huomattavasti hiljaisemmalla taustamelulla. Myöskään häneltä ei intoa puheesta puuttunut. Jäyhänä suomalaisena ei voinut kuin ihailla tätä elävää esiintymistapaa, joka vetosi upeasti muihin aktivisteihin. Meillä olisi varmasti paljon opittavaa eurooppalaisten tovereidemme tavasta tuoda asiansa julki.
Muutaman karanneen äärivasemmistolaisen metsästämisen jälkeen poliisi antoi taas luvan marssille jatkua. Taas huudettiin, marssittiin, liput liehuivat ja nyrkit heiluivat ilmassa. Tätä voisi tehdä paljon useamminkin! Seuraavaa puhepaikkaa lähestyessä alkoivat minulla jo kädet hieman hikoilla, sillä hetken kuluttua oli tarkoitus tuoda terveiset marssijoille Suomesta ja Pohjoismaiselta Vastarintaliikkeeltä.
Kapitalismia ja monikulttuurisuutta vastaan
Seuraavan pysähdyksen aika koitti. Aluetta ympäröi poliisiautoja, joiden takana metelöivät vastamielenosoittajat kihisivät kiukusta. Saapumisesta juna-asemalle oli kulunut jo useampi tunti, mutta väsymystä ei marssijoista vieläkään näkynyt. Intoa riitti ja ääntä piisasi. Nyt oli Kolmannen tien johtajan vuoro puhua. Rauhallinen, arvokkaan oloinen vanhempi herrasmies erottui olemuksellaan häntä aiemmin puhuneista kovaäänisistä nuorista miehistä. Molempia varmasti tarvitaan, ja myös hän sai raikuvia aplodeja ja hurraa-huutoja. Tämä yleisö ei jättänyt puhujia kylmäksi.
Seuraavaksi mikrofonin taakse ripustettiinkin Suomesta asti tuotu lippu ja minut kutsuttiin sen eteen. Mikäpä siinä oli seistessä ja puhuessa, kun yli 600 kansallismielistä kuunteli. Puheeni käsitteli työn arvostuksen katoamista, demokratian ja kapitalismin aiheuttamaa vahinkoa maallemme sekä ei-valkoisten joukkomaahanmuuton tuhoavaa voimaa. Puheessani kerroin myös lyhyesti suomalaisen vapun rappiollisesta luonteesta. Niin, vuonna 2014 on vaikeaa keksiä positiivisia kuulumisia, kun on kyse työn juhlasta. Lopuksi kerroin, miten myös me seisomme eurooppalaisten tovereidemme rinnalla tässä yhteisessä taistelussa paremman Euroopan puolesta. Yleisön vastaanotto lämmitti mieltä suuresti. Mahtava kokemus!
Sitten taas mentiin. Sananvapauden rajoittajat olivat tällä kertaa onnistuneet kiertämään edellemme siten, että marssi joutui hieman vaihtamaan suunniteltua reittiä, mutta tämä ei tahtia hidastanut tai marssijoita hiljentänyt. Toverit kertoivat, että tämä kiertotie meni kaiken lisäksi paljon kauniimmissa maisemissa kuin alkuperäinen reitti, joka toki kelpasi suomalaisturistille. Reitin varrella marssijoita vastaan tuli myös runsaasti paikallisia ihmisiä, jotka jäivät innoissaan keskustelemaan muodosta irronneiden marssijoiden kanssa. Pienestä kiertotiestä huolimatta marssi vietiin komeasti kunnialla viimeiselle puhepaikalle, jolla vielä muutama toveri piti puheensa.
Paluu arkeen
Noin viisi tuntia Plaueniin saapumisen jälkeen suuntasimme jälleen junaan. Mellakkapoliisitkin irrottelivat jo varusteitaan. Kaikki oli taas hiljaista ja rauhallista. Aktivistien ilmeistä loisti onnistuminen. Vaikka samaan aikaan Saksassa järjestettiin muutama muukin suuri kansallinen vappumarssi, oli ensimmäistä kertaa Plauenissa järjestetty tapahtuma noussut suosituimmaksi.
Paluumatka sujui väsyneesti mutta onnellisesti. Keskustelimme paljon matkalla edustamiemme järjestöjen toiminnasta, ja Pohjoismainen Vastarintaliike sai paljon kiitosta ammattimaisesta toiminnasta, kurinalaisesta asenteesta ja radikaalista luonteesta. Ikävä kyllä, Saksassa laki estää monet niistä asioista, jotka suomalaisaktivisteille ovat arkea. Oli hienoa huomata, kuinka hyvä maine Vastarintaliikkeellä on Euroopassa.
Mitä matkasta jäi sitten käteen? Unohtumaton kokemus, jonka tuoma motivaatiopiikki kansalliseen taisteluun jatkunee kauas tulevaisuuteen. Vaikka saksalaiset toverimme ovatkin viranomaisten jatkuvan syynin alla, voivat he järjestää erittäin onnistuneita tapahtumia. Voimme vain kuvitella, mihin me pystymme järjestömme kasvaessa. Suosittelen kaikkia kansallismielisiä ylläpitämään suhteita Eurooppaan ja matkustamaan ja kokemaan taistelun eri muodot! Eurooppalaiset toverimme ottavat varmasti suomalaisia kansallismielisiä hyvin mielellään mukaan toimintaansa.
Lopuksi suurin kiitos ja kumarrus toverille, joka huolehti selviytymisestäni näinä hektisinä päivinä. Kiitos myös Kolmannelle tielle ja muille marssin järjestämiseen osallistuneille tahoille! Vappua ei kuulu juhlistaa piknikillä!
1. Mai – seit ’33 arbeitsfrei!
Se kuva joka minulla on Saksalaisesta poliisista on hyvinkin positiivinen. Ensin tullaan naama näkkärillä ja kysellään papereita tiukkaan sävyyn. Sen jälkeen kun kaikki onkin kunnossa, kaveri hymyilee kuin pikkulapset ja naureskelee. Kaikkein paras oli kun yksi poliisi piti kättään vyöllä ja itse syrjäsilmällä mietin että ottaako se pyssyn esiin. Kun työ- ja oleskeluluvat olivat kunnossa, niin kaveri nosti kätensä ja pisti tikkunekun suuhun. Se nyt sattui olemaan kädessä ja se piti vaan piilottaa katu-uskottavuuden säilymiseksi.
Saksalainen poliisi on myös hyvin avulias. Aika monta kertaa olen saanut hymyjen kanssa neuvoja ja joskus jopa apua huolto-asemalla. Poliisi toi kuumaa vettä kun koitin kahvilla sulatella jäätyneitä tuulilasinpesu suuttimia. Ja sitten lisää pakkasen kestoa ja matkaan.
Tässä alussa tiukkuuteen saattoi olla syynä se, että osa poliiseista oli samaa mieltä kolmannen tien kanssa. Mutta jotta marssi saisi onnistua, se piti tehdä pilkun tarkasti. Kenelläkään ei saisi olla mahdollisuutta tarttua pienimpääkään yksityiskohtaan. Ja toisaalta, silloin kun marssijoiden osalta kaikki on OK, on se poliisin suojeluksessa.
Minua on aina ihmetyttänyt tuo äänekäs vastustajien ryhmä. Miten he luulevat edistävänsä asiaa rettelöimällä? Rähisemällä tai paikkoja rikkomalla? Ja kun he nyt niin kiivaasti puolustavat nykyistä olotilaa niin onko se sellainen joka heidän mielestään on paras mahdollinen olotila ihmisen ja kansakunnan asua ja elää? Elävätkö he unelmavaltiossa? Onko heidän elämänsä täydellistä? Useinkaan käytös tai pukeutuminen ei sitä puolla.
Toisille tulee usein keväällä autokuume. Minulle tulee Saksakuume. Siksi lienee taas aiheellista avata oppikirjat ja kerrata sakasankielen perusteet. Se ottaa nykyään jo viikon. Mutta se kannattaa joka kevät.
Kuten muuan ystäväni sanoi:”Se nousee sittenkin”.
Todella mielenkiintoinen ja kattava matkakertomus. Marssin vastustajat onnistuivat jälleen kerran osoittamaan jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan tervehenkisen ja epäterveellisen toiminnan eron.
Sujuvasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu matkapäiväkirja, kiitos Paavolle! Uutena tietona tuli itselleni, että Saksassa vappu julistettiin vapaapäiväksi vasta Hitlerin noustua valtaan!
Ei tullut yllätyksenä että nuo antifasistit tai antirasistit (miksikä nämä oman elämänsä supersankarit nyt itseään kutsuvatkaan) näyttävät tärähtäneiltä ja valtaosa näyttää olevan vielä alaikäisiäkin.
Äärivasemmisto tietenkin kiehtoo nuoria ja teinejä koska heillä on tapana heittäytyä huligaaneiksi ja “kapinoida” hyvän aatteen nimessä. Jospa näillekin tulisi järkeä päähän kun ikää tulee lisää, tai sitten tulevat maahanmuuttajien ryöstämiksi.
Youtubesta löytyy myös tarkempaa kuvaa vasemmiston vastamielenosoituksesta, melkoinen performanssi https://www.youtube.com/watch?v=E6rxx3kfY9c
Valtiontaksilla ei varmaan pääse sirkukseen.
Comments are closed.