Matkaraportti Pohjola-päiviltä Ruotsista

Ruotsin Vastarintaliike järjesti 30. elokuuta vuosittaiset Pohjola-päivät Taalainmaalla. Tapahtumaan osallistui aktivisteja ja jäseniä myös Suomesta.

Osallistujat matkasivat kukin omalla tavallaan perjantaina aamuvarhaisella Turun satamaan. Laivan moottorit alkoivat hurista kello kahdeksan jälkeen ja kymmentuntinen matka Tukholmaan alkoi. Tukevan aamupalan jälkeen retkikuntamme suunnisti hyttiin ummistamaan silmänsä muutamaksi tunniksi, ja loppumatka kului katsellessa rannikkoseudun kauniita maisemia ja mietiskellen, mitä tuleva viikonloppu toisi tullessaan.

Laiva saapui puoli seitsemän jälkeen illalla Tukholman satamaan, josta ruotsalaiset toverimme tulivat meidät jonkin ajan kuluttua noutamaan. Joukkomme ehti tutustua tukholmalaiseen kaistaviidakkoon ja liikennekaaokseen ennen vielä puuttuvan toverimme noutoa lentokentältä. Odotellessa lennon saapumista ehdimme vaihtaa pari sanaa ruotsalaistovereiden kanssa. Muutaman pysähdyksen ja hyvin, hyvin monen liikenneympyrän jälkeen saavuimme lopulliseen määränpäähämme kokonaisuudessaan neljän ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen. Tervehdimme vielä ympäri Pohjoismaita saapuneita tovereita ennen nukkumaanmenoa.

Lauantaiaamuna yleinen herätys kuulutettiin kello 9.00 ja syötiin ravitseva aamiainen. Tunnelma oli odottavainen, ja parin tunnin kuluttua kaikkia osanottajia pyydettiin siirtymään ulos. Ohjelmassa olisivat kolmesta lajista koostuneet viikinkikilpailut. Kilpailupaikalla osanottajat jaettiin viiteen joukkueeseen, ja kaikissa kolmessa lajissa parhaiten menestynyt joukkue voittaisi. Ensimmäisenä oli vuorossa rugbya muistuttava salamapallo. Murtuneilta sormilta ei vältytty, mutta tämä ei estänyt kilpailijoita jatkamasta. Seuraava laji oli köydenveto. Kaikki joukkueet taistelivat viimeiseen asti tarkoituksena tuoda voitto kotiin. Kolmas ja viimeinen laji oli paini viikinkikilpailujen aivan uutena lajina. Kummastakin joukkueesta otteli kerralla viisi osanottajaa pareittain. Mielenkiintoiseksi lajin teki se, että jos kilpailija sai vastustajansa luovuttamaan kesken ottelun, hän sai mennä auttamaan joukkuetovereitaan.

Intensiivisen kilpailun jälkeen voittajaksi selviytyi lopulta menestyksekkäästi joukkue numero neljä, ja joukkueelle annettiin raikuvat aplodit. Kyseisen joukkueen jäsenten olisi vielä otettava toisistaan mittaa kuntotestissä, jossa kouliintuisi vuoden taistelija. Kuntotestiin kuului aluksi yksi punnerrus ja kymmenen kyykkyä, sitten kaksi punnerrusta ja yhdeksän kyykkyä. Näiden määrät vähenivät kerta kerralta, kunnes oli vielä lopuksi puristettava kymmenen punnerrusta ja yksi kyykky. Yksilötestien ollessa ohi kello 16:n paikkeilla oli aika siirtyä pesulle.

Pari seuraavaa tuntia kuluivat jutustellessa tovereiden kanssa ennen päivällistä. Ruoan tuoksu alkoi leijailla keittiöstä ja kaikki osallistujat söivät hyvällä ruokahalulla maittavan hirvenlihasta, perunasta ja salaatista koostuneen aterian. Tunnelma alkoi sähköistyä; pian julkistettaisiin, kuka saisi kunnian kantaa vuoden taistelijan arvonimeä. Kaikki tapahtumavieraat kutsuttiin saliin ja järjestäjä, viime vuoden viikinkikilpailujen voittaja Julius Blomberg, ilmoitti kilpailun ensimmäisen ja toisen sijan välillä olleen hyvin tasaista. Tuomarien pitkän mietinnän jälkeen vuoden taistelijaksi julistettiin Nicklas Nordling 5. aktivistiryhmästä ja Ingemar Westerbring sijoittui hyvälle kakkossijalle. Blomberg painotti molempien suoritusten olleen lähes tasaväkisiä. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen johtaja Klas Lund antoi voittajalle palkinnoksi kotitekoisen selviytymisveitsen.

Seuraavaksi oli vuorossa Simon Lindbergin pitämä puhe. Lindbergin puheen punainen lanka oli, ettei mikään ole mahdotonta meille ja meidän rodullemme. Hän puhui aluksi itsekurin tärkeydestä taistelumotivaation ylläpitämisen suhteen. Lindberg sanoi, että on aivan luonnollista, mikäli taistelumotivaatio hetkellisesti laskee. Hän kuitenkin lisäsi, ettei kukaan tee työtä puolestamme, ja tässä tilanteessa meidän on otettava itseämme niskasta kiinni. Valtamedian ja järjestelmän laitosten indoktrinointi vaikuttaa omalta osaltaan kansalaisiin, myös kansallissosialisteihin. Lindberg kehotti sulkemaan silmänsä ja korvansa aivopesulta. Hän jatkoi, että valkoinen rotu voi pelastaa vain itse itsensä, ja vetosi verenperinnön mukana tulevaan velvollisuuteen taistella selviytymisen puolesta. Esi-isämme ovat kuolleet sen puolesta, että saisimme elää tällä maalla, ja meidän on elettävä elämämme verenperinnön osoittamalla tavalla esimerkillisinä ja suoraselkäisinä miehinä ja naisina. Lindbergin innostava ja vaikuttava puhe sai yleisön taputtamaan käsiään hyvin kuuluvasti ja pitkään.

Kun puheet oli pidetty, alkoi niin sanottu rennompi ohjelma trubaduurin säestyksen ja seurustelun parissa. Illan aikana saikin tutustua useampaan uuteen tuttavuuteen. Iltaa jatkettiin pikkutunneille asti ja silmiä painavasta väsymyksestä huolimatta retkikuntamme oli suunnattava auton nokka kohti Tukholman satamaa puoli kolmelta aamuyöllä. Oli aika hyvästellä ruotsalaiset ja norjalaiset toverit, ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi taas ensi vuonna. Tukholma jäi taakse.

Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut, ja sen aikana sai tilaisuuden tutustua paremmin pohjoismaisiin tovereihin, kohottaa fyysistä kuntoaan sekä jakaa ajatuksia ja kokemuksia aktivismista. Kiitokset järjestäjälle hienosta viikonlopusta!

Maria Pöysti