Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Matkakertomus: toinen päivä Almedalenissa

Matkakertomus: toinen päivä Almedalenissa

1

Toinen päivä: totalitaristista demokratiaa

Lauantaiaamu tervehti meitä harmaalla taivaallaan. Nousimme ylös aikaisin ja matkalla kohti Visbyn keskustaa selasimme uutisia, joiden otsikoihin olimme päässeet.

Heti kaupunginmuurille päästyämme vastaan tulevat Expressen-lehden erikoispainosta jakavat teinitytöt. ”Rakkaus & Viha” lukee etusivulla suurin kirjaimin kuvassa, jossa rakkautta edustavat edellispäivän homolobbaajat. Sen alapuolella on kuva tovereilleen vinkkaavista aktivisteista. Voisi kuvitella, että käden väärä kulma tervehdyksessä sai journalistit pois tolaltaan, mutta on selvää, että Expressenin kaltaiset roskalehdet vain yrittävät provosoida ja käyttää hyväkseen yleisöä, joka yhä tyhmän naiivisti uskoo sen sanaan. On kuitenkin myös selvää, että Vastarintaliikkeen osallistuminen on saanut journalistit pois tolaltaan muutenkin – aihe onkin koko Almedalenin suurin puheenaihe, minkä vuoksi Vastarintaliikkeen edustus on jatkuvan kameratulen alla.

Lehdessä puhutaan natseista, jotka yrittävät säikäyttää ihmisiä, jotteivät nämä toisi esiin mielipiteitään. Nämä sanat ovat pahinta teeskentelyä, sillä Expressen-lehti on ahdistellut maahanmuuttokriittisiä yksityishenkilöitä ja julkaissut näiden tietoja käyttäen hyväksi äärivasemmistolaisten laittomia henkilörekisterejä, mikä johtikin lehden päätoimittajan Thomas Mattsonin asettamiseen syytteeseen. Samoin edellisenä päivänä Almedalenissa vasemmistolaiset verkostot valokuvasivat Vastarintaliikkeen aktivisteja ja muita henkilöitä tässä samassa tarkoituksessa. Lehdessä myös väitetään, että Vastarintaliikkeen osallistuminen pakotti muita osallistujia lähtemään paikalta, vaikka nämä tahot valitsivat itse olla tulematta paikalle – lehden sanavalinnat ovat tarkkaan valikoituja valheita ja muunneltua totuutta.

Pian telttapaikalle saapumisen jälkeen alkaa kaatosade, jonka vuoksi koko tapahtuma-alue on lähes autio osallistujista. Vain siviilipukuiset poliisit seisoivat kadun toisella puolella yrittäen saada jotain sateensuojaa katoksen alta. Menin sateelta suojaan viereiseen suureen telttaan, jossa seinillä oli nurin käännettyjä tauluja. Sateen jatkuessa ja uteliaisuuden voittaessa oli tietenkin pakko katsoa, mitä nuo taulut olivat. Kyseessä oli jokin ”natsi-Saksaan” liittyvä historianäyttely – melko kaukaa haettua Ruotsin tärkeimmässä poliittisessa tapahtumassa vuonna 2017!

Isoveli valvoo sateisessa Visbyssä.

Sateen laantuessa on aika taas alkaa liikkua alueella. Kävellessäni erään sanomalehden teltan ohi on siellä käynnissä haastattelu, jossa puhutaan Vastarintaliikkeestä – siitä, kuinka se käyttää demokraattista järjestelmää väärin ja kuinka Simon Lindberg puheellaan pahoinpiteli koko tapahtumapaikan.

Lauantaipäivä on omistettu Ruotsin ”vihreille” eli ympäristöpuolue Miljöpartietille. Vastarintaliikkeen aktivistit kokoontuivatkin heti aamupäivällä ympäristöpuolueen lehdistötilaisuuden läheisyyteen protestoimaan pitäen suurta banderollia esillä ja kuuluttaen puolueen puheenjohtajien Gustav Fridolinin ja Isabella Lövinin olevan kansanpettureita. Aktiviteetti raivostutti ympäristöpuolueen kannattajia ja poliiseja siten, että poliisi hyökkäsikin aktivistien kimppuun fyysisesti ja otti yhden aktivisteista pidätetyksi.

Tämä oli vain alkua politisoituneen poliisin toimista. Protestin jälkeen lähdin käymään muutaman tapahtumaa seuraamaan tulleen eikä siis liikkeen edustajina toimivien Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa tapahtuma-alueen ulkopuolella ja panin merkille, kuinka siviilipukuinen poliisi seurasi meitä noin 50 metrin matkan päässä lähes koko keskustan läpi.

Palattuani telttapaikalle kuulen, kuinka poliisit olivat seuranneet aiemmassa protestissa poliisin mukaan megafoniin kansanpettureiden nimiä kuuluttanutta aktivistia kaupungin läpi keskustan ulkopuolelle ja pidättäneet hänet lähes kidnappaustyylillä noin 6–8 poliisin voimin. Pidätys olisi tietenkin voinut tapahtua jo Almedalenin tapahtumapaikalla, mutta tällainen aivan tarpeettoman massiivinen voimannäyttöoperaatio olisi tietenkin ollut aivan liian pelottava kokemus niin ruotsalaiselle poliittiselle eliitille kuin sen naiiville yleisöllekin.

Iltapäivällä auringon taas näyttäytyessä alkavat ihmisetkin liikkua tapahtuma-alueella. Telttamme ohi pienen etäisyyden päässä olevalla kadulla kulkevat ihmiset saavat käsiinsä taas tuoretta painosta Vastarintaliikkeen Nordfront-lehdestä. Usean kasvot loistavat iloisuutta lehteä vastaanottaessa, mutta keskustellessani lehteä jakavien aktivistien kanssa saan kuulla, että monet ohikulkijat ovat kommentoineet empivänsä lehden ottamista mukaansa uskaltamisen vuoksi.

Eräät nuoret naiset ovat ottaneet haasteen vastaan ja seisovat kadun vieressä lukemassa lehteä pitkän tovin. Panen merkille, kuinka etenkin useat keski-ikäiset ja sitä nuoremmat perheelliset miehet hiljentävät vauhtiaan telttamme kohdalla uteliaisuuden paistaessa heidän kasvoiltaan, mutta uskallus ei riitä pysähtymään ja tulemaan lähemmäksi ottamaan selvää teltan tarjonnasta. Keskustelun, lehtien, hedelmien ja kahvin lisäksi saatavilla nimittäin on myös kirjallisuutta.

Pian poliisi osoittaa puolueellisen toimivaltansa jälleen ottamalla mukaansa erään aktivistin läheiseltä syndikalistiteltalta. Syndikalistit olivat alkaneet ahdistella Nordfrontin naispuolista journalistia, jolloin Nordfrontin kuvaaja oli kysynyt, mitä nämä oikein tekivät. Tämä sai poliisin reagoimaan heti vihamielisesti kuvaajaamme kohtaan, ottamaan hänet kyytiinsä ja viemään hänet Visbyn ulkopuolelle.

Olin jo aiemmin edellisenä iltana ihmetellyt syndikalistien tyyliä jättää tapahtumapaikka yön ajaksi, sillä he olivat vain heittäneet tavaransa epäsiistiin kasaan omalla telttapaikallaan. Aamun kaatosateen tuomat tuulet olivat eittämättä puhaltaneet syndikalistien teltan kumolleen ja jättäneen sen sisällä kasassa lojuneet materiaalit kastumaan sateeseen. Kun Vastarintaliikkeen edustajat olivat vierailleet paikalla aamulla ja ihmetelleet sotkua, oli myös tällöin poliisi alkanut kyselemään heiltä, mitä he tekivät paikalla.

Iltapäivän aikana poliisien määrä teltan läheisyydessä lisääntyy. Aikaisemmin olimme olleet lähinnä siviilipukuisten poliisien seurannassa, joita pystyin laskemaan ainakin 10–12 teltan näköpiirissä sekä neljä virkapukuista poliisia teltan viereisellä kadulla. Teltan taakse pienen matkan päähän on pysäköity mustamaija, jonka vieressä seisoskelee kolme virkapukuista poliisia. Tämä aiheuttaa myös reaktioita Ruotsin lainsäädäntöä tuntemattomien rotumuukalaisten keskuudessa.

Eräs aktivisteistamme on lehteä jakaessaan päätynyt puhelemaan tavalliseen tapaan muutaman arabitaustaisen nuoren miehen kanssa. Arabit eivät olleet samaa mieltä tämän kanssa, mutta sen sijaan, että he olisivat vain jatkaneet matkaansa, kutsuivat he poliisin paikalle viemään aktivistin pois. Tällä kertaa kuitenkin poliisi kehotti arabeja vain jatkamaan matkaansa.

Huomaan historianäyttelyn taulujen olevan nyt käännettyinä oikein päin ja menenkin katsomaan tarkemmin, mitä tauluissa lukee. Ollessani yksin teltassa suurikokoinen poliisimies jostain kumman syystä blokkaa teltan sisäänkäynnin jääden seisomaan kädet puuskassa ja jalat haara-asennossa oviaukkoon. Tilanne tuntuu oudolta, mutten kiinnitä poliisiin sen enempää huomiota vaan keskityn lukemaan näyttelyn tauluja, jotka kertovat historiallisista rotuhygienia- ja kansanterveysnäkemyksistä.

Aihe on melko triviaali, sillä Almedalenissa kansanterveys ei ole ollut juurikaan puheenaihe, paitsi ehkä eräässä tarjolla olleessa seminaarissa, jossa kerrottiin Kiinan elinsiirtorikollisuudesta. Näyttely on kuitenkin järjestetty vain siksi, että Vastarintaliike oli mukana tapahtumassa, ja se on provokatiivisesti asetettu juuri telttamme viereen.

Näyttelyn järjestäjänä toimii Forum för levande historia -organisaatio sekä Stiftelsen Natur & Kultur -säätiö. Ammattimaisesti luotujen taulujen teksti ja kuvat luovat propagandamaisen Hollywood-natsitunnelman, joka pyrkii luomaan yleisössä kauhua. En kykene lukemaan niitä ilman kritiikkiä, sillä rotuhygienia ja kansanterveys ei ollut eräs johtavista puheenaiheista vain 1900-luvun alkupuolen Saksassa vaan myös muualla maailmassa ja etenkin Yhdysvalloissa.

Eräs taulu osoittaa sairauksien kustannuksia verrattuna terveeseen ihmiseen, mikä on kylmää faktaa myös tänä päivänä, mutta vanhanaikaisen tilastotieteellisen kuvan yhdistäminen saksankieliseen tekstiin luonee helposti inhon tunteita propagandamedian ja Hollywood-elokuvien ehdollistamaan kritiikittömään yleisöön. Toisessa taulussa taustakuvana käytetään vanhaa saksalaista kuvaa sairauksien geneettisestä periytymisestä – siis periaatteessa aivan sama asia, jota nykypäivän lukion biologian tunnillakin opetetaan.

Lukiessani tauluja telttaan sisään tulee Ruotsin ensimmäinen naispuolinen puoluejohtaja Vera Oredsson, joka on viettänyt lapsuutensa 1930- ja 40-luvun vaihteen Saksassa. Pyydän häntä selventämään historiataulujen kertomuksia, jotka tuntuvat tekopyhyydeltä, kun verrataan nykyajan mahdollisuuksia tehdä sikiöseulontoja terveiden lapsien saamiseksi ja niitä satojatuhansia ellei miljoonia abortteja, joita Euroopassa tehdään vuosittain täysin terveiden lapsien elämän lopettamiseksi. Juuri vasemmistoliberaalit ja feministit – eräät suuriäänisimmät kansallissosialismin vastustajat – ovat niitä, jotka puolustavat vapaita abortteja.

Oredssonin jäljessä mukana telttaan on myös tullut virantoimituksessa oleva siviilipoliisi, joka tulee seisomaan aivan viereemme. Yllättäen hän alkaa tiedustella näkemyksiämme holokaustista, vaikkei historiarevisionismi ole laitonta Ruotsissa tai Suomessa – ainakaan vielä. Sen sijaan, että vastaisin hänelle, kysynkin poliisilta itseltään, mikäli hän uskoo joukkomurhaan ja kaasutuksiin. Hän sanoo, ettei poliisina saa kommentoida asiaa, mutta sitten kuitenkin kertoo uskovansa, että olemassa oli ainakin työleiri.

Tämä oli kuitenkin luultavasti vain politisoitunutta ahdistelua ja yritys kartoittaa muiden mielipiteitä keskustelun kautta sen sijaan, että poliisi olisi oikeasti kertonut oman mielipiteensä asiasta. Joka tapauksessa on vähintään outoa, että koko ajan perässä kulkeva virkaa toimittava poliisi alkaa tehdä holokaustimielipidetiedusteluja. Tilanne tuntui vähintään absurdilta, sillä päiväni alkoi todella vaikuttaa Orwell-vaikutteiselta tulevaisuusromaanilta. Mieleeni jäivät pyörimään Oredssonin sanat: ”Jos he valehtelevat tästä, valehtelevat he kaikesta muustakin”, ja päätänkin tarkistaa historianäyttelyn järjestäjien taustat.

Natur & Kultur -säätiö kuvaa tehtäväkseen vaikuttaa totalitarismia vastaan ja edesauttaa taloudellista ja poliittista vapautta, mikä on hämmentävää, sillä historianäyttely oli järjestetty Vastarintaliikkeen vuoksi vaikuttamaan poliittisten mielipiteiden muodostamiseen. Säätiö on muun muassa rahoittanut äärivasemmiston kanssa toimivaa Expoa, joka tekee rekisterejä ja kartoituksia ”antidemokraattisista” henkilöistä ja organisaatioista ja jota vasemmistomedia käyttää usein lähteenään ”rasisminvastaisina asiantuntijoina”.

Natur & Kultur -säätiön johdossa toimiva Ewa Swartz taas on aikaisemmin työskennellyt Bonnier-omisteisessa TV4:ssä sekä Ruotsin hallituksen nimeämänä johtohahmona kulttuuripolitiikassa. Forum för levande historia taas toimii Ruotsin kulttuuriministeriön alaisuudessa, ja sen tehtäväksi kuvataan vaikuttaminen ihmisten tahtoon pitää kaikkia samanarvoisina käyttäen holokaustia lähtökohtana. Forum för levande historian johdossa toimii juutalaisiin perehtynyt historioitsija Ingrid Lomfors, joka on muun muassa aiemmin työskennellyt Tukholman juutalaisen seurakunnan pääsihteerinä. Hallituksen alaisen organisaation sekaantuminen mielipidevaikuttamiseen poliittisilla päivillä on sinänsä jo totalitarismia, mutta ei yllättävää.

Iltapäivällä on taas Vastarintaliikkeen edustajien puheiden vuoro. Almedalenin muutoin tarjoama päivän ohjelma ei ole juurikaan houkutellut, paitsi sopivasti juuri Vastarintaliikkeen puheiden aikaan tarjolla olisi ollut Bonnier-media Expressenin tarjoama demokratiaa koskeva seminaari teemalla ”Oliko oikein päästää Pohjoismainen Vastarintaliike Almedaleniin?”. Valittuna asiantuntijana puhumassa olisi ollut Ruotsin kulttuuri- ja demokratiaministeri Alice Bah Kuhnke, joka on tehnyt aikaisempaa uraa mediassa esimerkiksi SVT:n Disneyklubin juontajana sekä muissa juontotehtävissä muun muassa TV4:ssä sekä radiossa. Tilaisuus kuitenkin peruuntui, koska Bah Kuhnke jätti saapumatta paikalle ilmeisesti muiden kiireiden vuoksi. En jäänyt harmittelemaan tapausta, vaan jään odottelemaan Vastarintaliikkeen puheiden aloittamista.

Väkeä on paikalla ensin hiukan vähemmän kuin edellispäivänä, mutta juuri ennen puheiden alkua puhujankorokkeen läheinen aukio täyttyy väestä, vaikkeivät nämä vaikuta uskaltavan tulla aivan lähelle. Ensimmäisenä vuorossa on Magnus Wardmo, joka puhuu hiukan perinteisemmällä otteella kotimaisesta ruoantuotannosta, puhtaasta ruoasta sekä maaseudun katastrofitilanteesta, johon etenkin vihreiden ympäristöpuolue on syypää.

Wardmon jälkeen puhujankorokkeelle nousee Simon Lindberg, joka jälleen toimittaa paloa ja totuutta. Lindberg käsittelee puheessaan valtamedian kampanjointia Vastarintaliikettä vastaan sekä poliittisten vastustajiemme, poliitikkojen ja organisaatioiden tekopyhyyttä. Hän myös paukauttaa tavallisten ihmisten olevan väsyneitä tavanomaisiin Almedalen-poliitikkoihin.

Puheen jälkeen ihmisiä kehotetaan jälleen tulemaan teltalle kuulemaan lisää ja ottamaan selvää asioista. Kehotus tuntuu menevän perille, sillä puheiden jälkeen teltta-alue alkaa kuhista eri taustoista tulevista ihmisistä ja lehtiä jakavat aktivistit ovat kaikki kiinni pitkissä keskusteluissa kiinnostuneiden ohikulkijoiden kanssa niin, että lisää aktivisteja täytyy lähettää jalkautumaan kadulle, ja sama jatkuu iltaan saakka.

Päivä päättyy ympäristöpuolueen puheenjohtajan Gustav Fridolinin puheeseen suurella lavalla. Fridolin puhuu paljon rahasta ja tilastoista, ja hänen puheessaan kaupunki on keskiössä. Fridolinin puhe on kuin suoraan retoriikan oppikirjasta jopa nolostuttavalla tavalla. Hän päättää jokaisen puhejaksonsa paussiin, jota ennen hän vetää esiin lapsiin liittyvän tunneargumentin. Fridolinin puhe on täynnä poliittista jargonia ja visioita. Ympäristöpuolue ajaakin kaupunkiasumisen kehittymistä ja tarjoaa visiota paremmasta elämästä kaupungissa – siitäkin huolimatta, etteivät kaupunkien ylipopulaatiot ja kuluttajaelämä kuplassa ole kovinkaan lähellä ympäristöystävällisyyttä.

Opetusministerinä toimiva Fridolin valittelee myös ruotsalaisen koulun olevan ongelmissa, vaikka viime vaalien aikaan hän lupaili korjaavansa koulujen ongelmat sadassa päivässä. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja esimerkiksi maaseutujen kouluja suljetaan kiihtyvässä tahdissa.

Fridolin valittelee myös lisääntyneitä seksuaalisia ahdisteluja, mutta tarjoaa lääkkeeksi normipuhetta sekä suostumuskulttuuria – siis sitä, että naisen ja miehen tulee yhdessä olla suostuvaisia, mikäli he haluavat olla kanssakäymisessä keskenään. Naiivi Fridolin tuskin edes tajuaa, miten vihamielinen hänen politiikkansa on yleensäkin naisia ja varsinkin nuoria kohtaan, jotka joutuvat ahdistelun ja raiskauksen uhreiksi vapaan rajanylityspolitiikan ja siirtolaisuuden tukemisen vuoksi. Fridolin kuitenkin käyttää sanoja ”Politiikka on priorisointia” ja ”Millaisessa maassa haluamme olla?” ja lyhyesti valittaa yhteistyöntekemisestä ruotsidemokraattien kanssa. Tämän jälkeen hän yllättäen kuitenkin hyppää aiheeseen ”monimuotoisuusparaati” sekä natsismin ja rasismin vastustus.

Tässä kohtaa Vastarintaliike ei jää hiljaiseksi. Huudamme Fridolinille vastauksena ”Kansanpetturi!”. Fridolin vaihtaa aihetta ja lopettaa puheensa pian. Kuten oli tarkoituskin, Vastarintaliike osallistuu Almedalenille juuri omalla tavallaan, eikä tästä tuskin jää kenellekään epäilystä.

 

V. K.

1 KOMMENTTI

  1. Ihan kohtuuton sirkus koko Almedalen tuntuisi olevan noiden perinteisten puoluiden osalta. Taitaa olla pelkkää paskanpuhumista ja selkiintaputtelua. Ja sitten vielä (((median))) pelleilyt päälle, huhhuh. Onneksi Vastarintaliike uskaltaa tehdä uudenlaista politiikkaa, eläköön voitto!

Comments are closed.