Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Matkakertomus: kolmas päivä Almedalenissa

Matkakertomus: kolmas päivä Almedalenissa

1

Kolmas päivä: vihamielinen kokoomus

Sunnuntaiaamu alkaa tavanomaisesti modernissa kansankodissa: uutiset kertovat ammuskeluista Göteborgissa ja Malmössä sekä useista raiskauksista Värmlannissa. Näistä ainakin yksi on ollut joukkoraiskaus.

Vastarintaliike on ensimmäisiä Almedalenin poliittisen viikon tapahtuma-alueelle tulleista. Jopa poliisit ovat päättäneet nukkua hiukan pitempään sunnuntaiaamuun. Aktivistit aloittavat teltan pystytyksen, ja paikalle pyöräilee vanhahko gotlantilainen mies, joka kysyy: ”Oletteko te se NMR?” Aktivistien vastatessa myöntävästi vastaa mies: ”Kiitos, että olette täällä.” Hän saa mukaansa Nordfrontin uusimman painoksen ja jatkaa pyörämatkaansa.

Vastarintaliike on panostanut kansan informointiin tehokkaasti. Viikonlopun jokaiselle päivälle on ollut tarjolla eri versio Nordfront-lehteä riippuen siitä, mille valtapuolueelle päivä on omistettu. Perjantain lehti käsitteli ruotsidemokraatteja ja heidän puheenjohtajaansa Jimmie Åkessonia, joka muuan muassa väitti liikettä terroristiseksi ja kertoi medialausunnoissaan olevansa sitä vastaan, että Vastarintaliike on mukana Almedalenissa.

Lauantain lehdessä vuorossa olivat Ympäristöpuolue Vihreät ja Gustav Fridolin. Hän on muuan muassa vaatinut medialausunnoissaan, että turvallisuuspoliisin tulee kartoittaa sekä kansallissosialistit että aiheeseen liittyvät Internet-miljööt.

Sunnuntai, joka on tapahtuman viimeinen päivä ja siten myös Vastarintaliikkeen viimeinen päivä Visbyssä, on omistettu Maltillinen kokoomus -puolueelle. Ruotsin kokoomus on sosiaalidemokraattien ja ruotsidemokraattien kanssa eräs Ruotsin suurimmista puolueista, mutta paikalle ei ole saapunut merkittävää määrää ihmisiä, ja aamu alkaakin melko hiljaisesti. Useat tapahtuman osallistujat ovat jo alkaneet purkaa telttojaan, myös eräät valtamediat sekä vieressämme ollut historianäyttely siitäkin huolimatta, että Vastarintaliike on yhä paikalla.

Ohikulkijoiden vaatetuksesta huomaan, että paikalle on saapunut lähinnä hiukan parempituloista väestöä, ja useat ovat paikalla perheidensä kanssa. Valkoihoisuus on ehkäpä vielä enemmän normi kuin edellisinä päivinä. Koska telttapaikalla on hiljaista eikä ihmisiä ole vielä kovinkaan paljon liikkeellä, päätän seurata Nordfrontin mediaryhmää seuraamaan Dagens Nyheter -sanomalehden tarjoamaa menossa olevaa väittelyä ruotsidemokraattien ja kokoomuksen nuorijärjestöjen edustajien välillä.

Puheenaiheena on maahanmuuttajien integraatio. Kuulen, kuinka ruotsidemokraattien edustaja puhuu itsestään nationalistina mutta puolustaa lähes samassa lauseessa samalla maahanmuuttoa ja globalismia. On selvää, että hänelle biologinen ryhmäänkuuluvuus ja maailman ihmispopulaatioiden biologinen monimuotoisuus eivät merkitse paljon. Kokoomuslainen edustaja taas pyörittää argumenttejaan työn ja työvoiman ympärillä aivan kuin maailman ihmisten päätarkoitus olisi vain ollakin kapitalistien tulonlähde. Tapa, jolla väittelijät keskustelevat ihmisistä, rahasta ja kuluista, saa minut tuntemaan suurta vastenmielisyyttä molempia kohtaan.

Koska tapahtuma päättyy kohti iltapäivää, on tällä kertaa päivän pääpuhe illan sijasta sijoitettu aamupäivään. Aktivistit keräävät liikkeen liput mukaansa ja suunnistamme kohti suurta lavaa, jossa Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra aloittaa pian puheensa. Porvarien kasvoista loistaa pöyristys, kun saavumme paikalle. Aktivistit asettuvat leveäksi lippurintamaksi puhealueen reunalle, mikä aiheuttaa yleisössä hyvin erilaisia reaktiota, mutta ennen kaikkea se herättää uteliaisuutta myös journalisteissa, jotka heti paikalla siirtyvät välittömään läheisyyteen ottamaan lähikuvia lippujen kanssa seisovista aktivisteista.

Aktivistit valmistautuvat.

Kinberg Batra saapuu pian paikalle trendikkään shoppailumusiikin saattelemana ja iloisena. Vastarintaliikkeen läsnäolo on kuitenkin nähtävästi suututtanut populistisen porvarijohtajan. Tervetuloaloituksen jälkeen hän alkaakin heti puhua tuomitsevasti natseista Almedalenissa. Hän käskee ihmisiä vastustamaan Vastarintaliikettä ja käskee meitä lähtemään paikalta demokratian nimissä. Ylimielisen Kinberg Batran sanoilla ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta Vastarintaliikkeen aktivisteihin. Päinvastoin aktivistit vastaavat Kinberg Batran vihamielisyyteen ottamalla askeleen eteenpäin.

Epäonnistunut käskytys saa Kinberg Batran pasmat sekaisin, ja hän alkaakin puhua nopeammin ja hermostuneemmin. Sitten hän yrittää koota itsensä ja jatkaa puheessaan tyypilliseen poliittiseen retoriikkaan: hän puhuu siitä, kuinka kansa on raatanut rakentaakseen maan, vaikka suurin osa kuuntelijoista on arvioni mukaan vähintään keskiluokkaa.

Kinberg Batra väittää puheessaan, että kokoomus ottaa lupaukset tosissaan, vaikka teoissaan sekä puolue että sen puheenjohtaja ovat olleet aivan samanlaisia populisteja ja takinkääntäjiä kuin muutkin puolueet. Esimerkiksi puolueen aiemman puheenjohtajan, afrikkalaisjuurisen Fredrik Reinfeldtin politiikka oli erittäin ruotsalaisvihamielistä; hän puhui julkisesti, kuinka ruotsalaiset ovat vain barbaareja ilman maahanmuuttajia ja vaati ruotsalaisia avaamaan rajansa, sydämensä ja lompakkonsa muukalaisinvaasiolle.

Kinberg Batrakaan ei muuttanut puolueen julkista linjaa hiukan maahanmuuttokriittisemmäksi kuin vasta herätessään ymmärtämään, kuinka paljon äänestäjiä oli alkanut kannattaa maahanmuuttokriittisiä ruotsidemokraatteja, jotka kuin hujauksessa kasvoivat yhdeksi Ruotsin suurimmista puolueista haastaen aiemmin kaksin kamppailleet sosiaalidemokraatit ja kokoomuksen.

Kinberg Batra mainitsee myös poliisikriisin ja resurssikriisin, mikä ei juuri ole näkynyt Almedalenissa, jossa poliisien työtunnit ovat kuluneet kadulla seisoskeluun ja jopa tiettyjen tapahtumavierailijoiden kartoittamiseen. Loput Kinberg Batran puheesta meneekin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Näköyhteydessä olevan yleisön huomio on lähes täysin kiinnittynyt Vastarintaliikkeen läsnäoloon.

Läheisellä penkillä istuvat vanhat miehet vaikuttavat suhtautuvan positiivisen odottavaisesti tilanteen kehittymiseen. Lippurintaman ohi kävelee muutamia keski-iän kynnyksellä olevia siististi pukeutuneita naisia. He näyttävät aggressiivisilta ja sylkevät aktivistien päälle, mutta esimerkiksi poliisi ei reagoi tilanteeseen mitenkään. Aktivistit eivät myöskään reagoi. He seisovat rivissään järjestyksessä pitäen lippuja korkealla niin, että myös Kinberg Batra varmasti näkee ne. Olen ensin hiukan yllättynyt siitä, kuinka näyttävän vihamielisesti porvariston kannattajat käyttäytyvät, mutta heidän reaktionsa on myös helppo ymmärtää – onhan nimenomaan kyse siitä kansanosasta, joka taloudellisesti eniten hyötyy massiivisesta maahanmuutosta.

Mitä enemmän maahanmuuttoa on, sitä enemmän tarvitaan pieniä ja sitä suurempia virkamiehiä hyväpalkkaisiin töihinsä pyörittämään byrokratiaa. Mitä enemmän hallitus promotoi kulttuurimarxismia ja migraatiota, sitä enemmän akateemikkoja, asiantuntijoita ja konsultteja koulutetaan ja palkataan aiheeseen liittyviin hyväpalkkaisiin tutkimus-, koulutus- ja konsultointitehtäviin.

Mitä enemmän on maahanmuuttoa, sitä huutavampi on asuntopula ja sitä suuremmat voitot kerryttävät kapitalististen asuntosijoittajien ja rakennusfirmojen johtajien tilejä. Mitä enemmän esiintyy maahanmuuttoa, sitä enemmän on ihmisiä, jotka haluavat nopeaa elintason muutosta ruotsalaisen yltäkylläisyyden standarditasolle, ja sitä enemmän lainanottajia ja kuluttajia, mikä kaikki on voittoa porvaristolle.

Mitä jännittyneempi on maailmantilanne globalistien sodanlietsonnassa, sitä paremmat ovat osinkotulot esimerkiksi sotateknologiaan erikoistuneesta SAAB-yhtiöstä. Mitä enemmän esiintyy rikollisuutta, sitä parempi osakkeen arvo on Securitaksen kaltaisissa turvallisuusyhtiöissä. Tämä kaikki kasvattaa ruotsalaisten yksityiskapitalistien rahallista omaisuutta samalla kun heillä on yhä mahdollisuus asua turvallisesti yläluokkaisilla asuinalueillaan valkoisten perheidensä kanssa.

Puheen päätyttyä ja lähtiessämme paikalta kerääntyykin ihmisjoukko Vastarintaliikkeen aktivistien luokse tuohtuneena. Pär Öbergin ympärille muodostuu tiivis ihmismassa, joka haluaa väitellä hänen kanssaan muun muassa holokaustista. Ihmiset käyttäytyvät aggressiivisesti ja haluavat äänensä kuuluviin, mutta Öberg vastaa kysymyksiin selkeästi ja rauhallisesti.

Viereeni tulee journalisti, joka oli halunnut keskustella kanssamme jo edellispäivänä ystävälliseen sävyyn. Tällä kertaa hän myös haluaa tehdä kysymyksiä holokaustista. Hän kommentoi jotakin siitä, että ”ne, jotka pitävät paikalla kovinta ääntä, saavat äänenä kuuluviin”. Kysynkin journalistilta, ketkä hänen mielestään ovat kovimmin äänessä. Hän toisti saman kysymyksen minulle tavalla, josta käsitin hänen tarkoittavan Vastarintaliikettä. Ymmärsin myös, että journalisti oli paikalla todennäköisesti tehdäkseen taas yhden mustanmaalausartikkelin ”tyhmistä natseista”. Tarjoankin hänelle vastauksena savolaista retoriikkaa kertoen, että koviten äänessä ovat tietenkin ne, joilla on parhaimmat äänentoistolaitteet. Tosin tämän vuoden Almedalenissa tämäkään ei aivan pidä paikkaansa: minimaalisella budjetilla ja vapaaehtoisvoimin tapahtumaan osallistunut Vastarintaliike on saanut ennennäkemättömän paljon medianäkyvyyttä ja -kuuluvuutta nimenomaan kansallissosialismin vastaisen median ansiosta.

Päivä teltalla jatkuu aurinkoisena. Puhun muun muassa vanhemman mieshenkilön kanssa, joka kertoo toimineensa ravintolayrittäjänä. Hän harmittelee sitä, kuinka ravintolamaailma on lisääntyvässä määrin siirtymässä ulkomaalaisten omistukseen, ja sen lisäksi ulkomaalaiset omistajat edelleen palkkaavat työntekijöiksi saman etnisyyden edustajia. Tämä ilmiö on näkyvissä lähes kaikkialla Euroopassa, ja globalisaation siivellä alkuperäiset kulttuurit tuhoutuvat. Mihin tahansa suurempaan kaupunkiin Euroopassa meneekään, katukuva alkaa muistuttaa samaa. Globalististen roskaruokayritysten lisäksi paikallisien ruokakulttuurien osuutta katukuvasta vähentävät varsinkin vieraiden kulttuurien pikaruokapaikat.

Teltan eteen tulee myös nainen kantaen kylttiä, jossa hän haluaa Gotlannin olevan vapaa sodasta ja painostuksesta. Vaikka voin jo lähes arvata naisen protestin tarkoituksen, kysyn häneltä kuitenkin, onko hän tullut paikalle protestoimaan Natoa vastaan, sillä Gotlanti on strategisesti tärkeä paikka asevoimille ja lisäksi osa syksyllä alkavaa suurta ja kansainvälistä Aurora 17 -sotaharjoitusta.

Toisin kuin valtaapitävät poliitikot, Vastarintaliike on globalistisia sotamahteja kuten Natoa vastaan. Almedalenissa puhuneet poliitikot olivat myös puhuneet negatiiviseen sävyyn Venäjästä, mitä onkin käytetty sotilasvoimien siirtämiseen ulkomaiseen kontrolliin esimerkiksi Naton isäntämaasopimuksen avulla. Kansainvälinen sodanlietsonta ja sotilasoperaatioihin osallistuminen on ongelma, joka johtaa pakolaisvirtoihin. Sitä käytetään esimerkiksi valtaamaan uusia alueita Israelin kolonisointitarkoituksiin, kunhan alkuperäisestä siviiliväestöstä on päästy eroon.

Kansainvälisten sotakoneistojen vastustaminen ei kuitenkaan ollut naisen protestin tarkoitus – hän oli protestoimassa Vastarintaliikettä vastaan. Hän kertoo, että kyltti on sama, jolla hän protestoi Vastarintaliikettä vastaan myös aikaisemmin sen jälkeen, kun järjestö oli tehnyt aktivismia saarella erään raiskaustapauksen jälkeen, jossa maahantunkeutujat olivat raiskanneet pyörätuolissa olevan naisen. Mieltään osoittavan naisen vihervasemmistolaisessa ajatusmaailmassa ei ole mitään logiikkaa.

Tapahtuma-alueella on yhä vähemmän väkeä kuin edellispäivinä, mutta Nordfront-lehden jakajien lehtipino hupenee. Osa ohikulkijoista kieltäytyy ottamasta lehteä ja kuiskuttelee seuralaisilleen ”natseja” ilman, että he ottaisivat asioista selvää ja lukisivat, mitä lehdessä sanotaan.

Muuan aktivisti kertoo minulle nuoresta naisesta, joka sanallisesti perustelematta kieltäytyi ottamasta lehteä vastaan näyttämällä käsivarteensa tatuoidun kuvan Auschwitzin rakennuksesta. Eräs ruotsalainen keski-ikäinen nainen taas kulkee lehtiä jakavien aktivistien ohi kahden vahvan ja hyvinvoivan näköisen arabisyntyisen miehen kanssa. Hän kertoo näille, kuinka Vastarintaliike uhkailee ihmisiä ja haastaa riitaa. Nujakka on kuitenkin syntyä, kun eräs nuori nainen kulkee ystävällisesti lehteä ojentavan aktivistin ohi lastenvaunujen kanssa. Nähdessään lehden hän on lähellä lyödä aktivistia ja alkaa huutaa hysteerisesti ilman mitään syytä.

Iltapäivällä on taas Vastarintaliikkeen puheiden vuoro. Ensimmäinen puhuja on Pär Sjögren, joka puhuu globalisaatiosta ja tulevaisuudesta. Hän käsittelee puheessaan myös valtamediaa mutta mainitsee myös vaihtoehtomediasta. Almedalenissa onkin ollut valtamedioiden lisäksi useita suurempien ja pienempien vaihtoehtomedioiden edustajia, eikä ole epäilystäkään, ettei näiden raportointi olisi totuudenmukaisempaa kuin valtamedioiden, joiden uutisoinnilla oli lähinnä vain yksi tarkoitus: demonisoida Vastarintaliikettä. Kuten Sjögrenkin puheessaan mainitsi, on valtamedian tavoitteena luoda toisinajattelijoista pilakuvia ja stereotypioita sekä tukea nykyistä valta-asetelmaa.

Sjögrenin jälkeen puhujankorokkeelle astuu Simon Lindberg, joka piti tapahtumassa kolmannen ja viimeisen puheensa. Puheessaan Lindberg kumosi raa’asti pala palalta poliittisten vastustajien ja median käyttämät negatiiviset kuvaukset Vastarintaliikkeestä ja osoitti, että nämä kuvaukset itse asiassa sopivat usein täydellisesti kuvaamaan vastustajiamme tai heidän tekopyhyyttään.

Puheiden jälkeen oli aika siirtyä paikalta ja matkata takaisin manner-Ruotsiin. Ennen lähtöäni huomaan, kuinka aamulla puretun naapuriteltan historianäyttelyn taulut on jätetty kuin hylättyinä kasaan parkkiautomaatin viereen kuvaten niiden epäonnistunutta ja surkeaa yritystä vaikuttaa mielipiteisiin. Viikonloppu oli ollut menestys kaikin tavoin. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen läsnäolo ja toimintatapa Almedalenissa oli jotain aivan uutta, mutta kuin raikas totuuden ja toivon tuuli korruptoituneessa, mädässä ja ihmisten naiiviutta hyväksikäyttävässä järjestelmässä.

 

V. K.

1 KOMMENTTI

  1. Nyt kun on niin monesti tultu kyselemään holokaustista, niin ensi kerralla kysykää heti alkuun utelijalta, voisiko olla olemassa sellaista todistetta, jonka edessä olisi pakko todeta, että kaasutukset olivat vain sotapropagandaa ja mielettömän rahastuksen instrumentti.

    Jos vastaus on ei, voi vain todeta(mieluiten myös ääneen) miten hienoa on, kun hän ihan itse myöntää ettei hänen kanssaan kannata eikä edes voi keskustella, koska juuri hän on asiassaan niin fanaattinen, ettei mikään maailmassa pysty kumoamaan hänen niin täydellistä mielipidettään ja omaa totuuttaan.

    Jos vastaus on kyllä, pitääkin heti perään kysyä, että mikähän sellainen todiste sitten voisi olla, kun mikään tähän mennessä annetuista todisteista ei ole kelvannut. Kuten nyt vaikkapa se että kuudesta miljoonasta juutalaisesta on meuhkattu jo monta vuosikymmentä ennen kuin väitetty asia ”tapahtui”, tai se että kyseisen asian puolesta on vain ristiriitaisia silminnäkijälausuntoja, tai vaikkapa väestölaskelmat(huom. juutalaisten omat laskelmat), saati sitten kemian tutkijan lausunto asiasta, tai vaikkapa se, että Saksan hallinoimien alueiden kaikki juutalaiset(reilu 3 miljoonaa) leiritettiin ja heistä 6 miljoonaa kaasutettiin(väitetysti jopa 9 miljoonaa) ja korvauksia maksettiin sodan jälkeen reilulle 5 miljoonalle holaokauokaustista selviytyneelle juutalaiselle.
    Aika kuvaavaa asialle on, että varmaan jo ensimmäisellä luokalla oleva henkilö voi laskea nuo viimeisen väittämän paikkaansapitävyydet, mutta aikuinen ihminen ei osaa tai suostu.

    Niin myönnetään, tuollaisten jälkeen on hankala enää keksiä vieläkin parempia ja helpommin omaksuttavia todisteita, etenkin kun vastapuolen todisteet ovat juurikin niitä ristiriitaisia, mutta kuitenkin äärimmäisen luotettavia silminnäkijähavaintoja.

Comments are closed.