Koti Uutisia Massiivinen pakolaisvyöry Balkaneilla

Massiivinen pakolaisvyöry Balkaneilla

3

UK_pakolaisvyory

Balkaneille kohdistuva pakolaisvyöry on massiivinen; Serbiaan on saapunut 90 000 pakolaista kuluneen vuoden aikana. Näistä 23 000 on saapunut viimeisenä kahtena viikkona.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Makedonian ja Serbian rajan ylitti 7 000 pakolaista. YK on arvioinut, että noin 3 000 maahanmuuttajaa ja pakolaista tulee saapumaan Makedoniaan joka päivä tulevina kuukausina.

Pakolaiset yrittävät päästä Serbian kautta Unkariin, josta he pääsisivät Schengen-alueelle. Unkari pitää kuitenkin tiukkaa linjaa pakolaisten suhteen ja on rakentamassa raja-aitaa pakolaisten takia sekä lisäämässä rajavartioinnin miehitystä. Unkariin on saapunut 100 000 pakolaista tänä vuonna, kun viime vuonna heitä saapui vain 43 000.

Bulgaria on jo lähettänyt sotilaita auttamaan rajavartiolaitosta Makedonian rajalle. Bulgaria on saanut oman osuutensa vyörystä; 25 000 pakolaista on tullut Turkista Bulgariaan kahden vuoden aikana. Bulgaria jakaakin 160 kilometriä rajaa Turkin kanssa ja on vahvistanut rajavalvontaa kameroilla, liiketunnistimilla ja raja-aidalla sekä lisäämällä rajavartiolaitoksen miehitystä.

Lähteet: RT, Verkkomedia

3 KOMMENTIT

  1. sdpn ja vihreiden tapaiset puolueet missä on islamilaisia kansanedustajia ei kuulu suomeen. myös kepu ja kokoomus on syytä eristää yhteiskunnasta.

  2. Valtavia lukuja… Unkarilaisetpa rakentaa aitaa Serbian rajalle ja lähettää armeijan valvomaan rajavyöhykettä. Jos täällä olisi samanlainen meininki ja oikeasti ihmisistä välittävät poliitikot, hekin tekisivät samoin estääkseen tuon valtaisan kansallisen katastrofin.

Comments are closed.