Koti Uutisia Malmön vuoden 2014 välikohtaus: kaksi kansallismielistä vapautettu syytteistä

Malmön vuoden 2014 välikohtaus: kaksi kansallismielistä vapautettu syytteistä

1

Kaksi vuotta sitten suurempi joukko äärivasemmistolaisia hyökkäsi kansallismielisten kimppuun Möllevångenissä, Malmössä. Välikohtauksen jälkeen neljä nationalistia pidätettiin epäiltyinä muun muassa törkeästä pahoinpitelystä.

Nyt näistä kaksi, 22- ja 26-vuotiaat henkilöt, on vapautettu kaikista syytteistä. 26-vuotias oli epäiltynä neljästä murhayrityksestä, mutta koska hänen tai 22-vuotiaan osallisuudesta mihinkään rikokseen ei ollut todisteita, molemmat vapautettiin.

Andreas Carlsson.
Andreas Carlsson.

Syytettyinä ovat edelleen Andreas Carlsson ja eräs toinen henkilö. Pitkän aikaa ulkomailla piileskellyt Carlsson on tällä hetkellä epäiltynä murhan yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Toista henkilöä, 29-vuotiasta kansallismielistä, epäillään myös murhan yrityksestä. Hänet pidätettiin jo aiemmin tänä vuonna poissaolevana, mutta hän on nyt fyysisesti pidätettynä.

Hyökkäys kansallismielisten kimppuun ei jälleen kerran mennyt antifasistien kannalta suunnitelmien mukaan, sillä nationalistit löivät takaisin täydellä voimalla. Tämän vuoksi viisi äärivasemmistolaista sai pahoja vammoja. Yksi näistä viidestä oli Showan Shattak, tuolloin vielä toiminnassa olleen Revolutionära Frontenin koejäsen ja homoaktivisti.

Lähde: Nordfront.se

1 KOMMENTTI

  1. Toivotaan kaikkea parasta syytetyille! Vasemmistorikolliset kuriin hinnalla millä hyvänsä!

Comments are closed.