Koti Uutisia Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä lähes 1990-luvun laman tasolla

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä lähes 1990-luvun laman tasolla

1

Suomen Asiakastieto Oy kertoo, että 8,3 prosentilla aikuisväestöstä on maksuhäiriömerkintöjä. Vuonna 2013 kirjattiin 1,8 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää 252 000 kuluttajalle.

Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisistä yli 60 prosenttia on miehiä, Merkintöjä on kaikkiaan 360 000 henkilöllä. Merkintöjä on keskimäärin 16 kuluttajaa kohden.

Merkintöjen lisääntymiseen on vaikuttanut muun muassa työttömyys. Eniten maksuhäiriömerkintöjä tulee maksamattomista vuokrista, sähkölaskuista ja postimyyntiostoksista.

Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä kertoo, että enimmillään maksuhäiriömerkintöjä oli vuonna 1997, jolloin niitä rekisteröitiin 368 000.

 

Lähde: Suomen Asiakastieto Oy

1 KOMMENTTI

  1. Helsingin Sanomien jutussa samasta aiheesta todetaan näin:

    “Enimmillään maksuhäiriöisiä henkilöitä on ollut vuonna 1997 noin 368 000. Silloisilla maksuhäiriömerkintöjen tallennusajoilla olisi tuo luku todennäköisesti nyt jo rikkoutunut”, Muhonen sanoo.

    Eli siis ihmiset ovat nykyään jopa enemmän pulassa raha-asioidensa kanssa kuin 90-luvulla.

Comments are closed.