Uutisoimme perjantaina, että Pohjoinen Perinne ry julkaisi Magneettimedia-lehden 88-sivuisen uuden paperinumeron. Magneettimedian uusimmassa numerossa on myös kaksi Kansallisen Vastarinnan artikkeleille omistettua aukeamaa. Tämä on luonnollisesti herättänyt jo suuttumusta poliittisesti korrektissa valtamediassa. Suuri osa lehden sisällöstä keskittyy aiheisiin, joista Magneettimedia sai alun perin tuomion vuonna 2013.
Monet ovat kysyneet, mistä lehteä voisi ostaa. Kadulle.com-kannatuskauppamme ottaa uutta numeroa pian myyntiin. Lehden hinnaksi tulee noin 5 euroa. Kirjallisuuden ja lehtien lisäksi Kadulle.com myy muun muassa vaatteita ja kansallismielistä materiaalia, jota voi levittää Suomen keväiseen katukuvaan.

Tutustu valikoimaan: Kadulle.com
Hienoa. Ostostettava on kannatukseksi ja menee omaan kokoelmaan.
Ostan heti kun on saatavilla, lehti pitäisi saada kirjastoihin.
Ne harvat Magneettimedia-lehdet, jotka olen saanut käsiini, ovat täyttä asiaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä sionistikiihkoilijat ja heidän suomalaiset nuoleskelijansa saavat aikaan, onhan se nyt ihan rikollista käydä arvostelemaan kärkevästi roistovaltio iiiisraelin törkeyksiä palestiinalaisia kohtaan! Nämä”Jumalan valitut” kun ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä välittämättä maailman tuomioista…
Hienoa! Minulla oli ikävä kyseistä lehteä, jos niin nyt voi sanoa.
Uutta Magneettimediaa ei ole jaettu ainakaan Oulussa. Mistä voin ostaa sen? Tai voinko tilata lehden ellei se tule Oulussa ilmaisjakeluun?
Ennen viranomaisrikollisten tekemää tuomiota se oli ehdottomasti paras ilmaisjakelulehti ja nettijulkaisuna paljastaa asioita, mistä ns virallinen totuus vaikenee tai valehtelee. Toki julkaisussa on huuhaatakin, mutta vähemmän kuin kasaarien jälkeläisten omistamissa, “sallituissa” julkaisuissa.
Comments are closed.