Koti Kansallissosialismi.com Maan päällä paikka yksi on…

Maan päällä paikka yksi on…

0

16. joulukuuta 1938 Adolf Hitler otti käyttöön idean kunniarististä, joka on tarkoitettu saksalaisille äideille. Palkinto juonsi juurensa kuuluisasta rautarististä. Ensimmäinen palkitseminen tapahtui äitienpäivänä 1939; neljästä lapsesta sai pronssisen, kuudesta hopeisen ja kahdeksasta lapsesta kultaisen mitalin. Vaikkei luvuista pidetty mitään tarkkaa tilastoa, on arvioitu, että saksalaisille äideille jaettiin tuolloin useita tuhansia palkintoja.

AK_deutsche_MutterKunniaristin käyttöönotto oli pieni mutta merkittävä seikka kansallissosialistien eugeniikkaohjelmassa. Sen tarkoitus oli edistää naisen “tervettä taipumusta äitiyteen” sekä korostaa naisen roolia rotumme rikastuttajana. Johtajan sanoin: “Myös naisella on taistelukenttänsä; jokaisella maailmaan tuodulla lapsellaan hän taistelee Saksan puolesta.”

Vaikka modernit, monikulttuurisuutta ihannoivat äidit näkevät kansallissosialistien ideologian naisia alistavana ja sortavana, niin faktat puhuvat toista kieltä. Vaikka naisia rohkaistiinkin asettamaan äitiys uran edelle (useat periaatteet ja sosiaaliset tavat myös tukivat tätä ajattelua), niin vuonna 1933 Saksassa oli maailman suurin feministinen liike, johon kuului useita naistenryhmiä erilaisine poliittisine aatteineen. Itse asiassa saksalaisten naisten huomattava äänestysvilkkaus vaikutti suuresti Hitlerin valintaan vuonna 1933.

Lisäksi kansallissosialistien eugeniikkaohjelma ei suinkaan ollut vahingoksi naisten työllistymiselle: muutama vuosi Kolmannen valtakunnan perustamisen jälkeen oli työssäkäyvien naisten lukumäärä Saksassa suurempi kuin missään muussa länsimaassa. Vuonna 1938 palkkatyöläisiä oli jopa 38 prosenttia saksalaisista naisista; vastaava luku oli Englannissa 26 prosenttia ja ainoastaan 18 prosenttia Amerikassa. Kansallissosialistien vallan aikana naisten lukumäärä työpaikoilla lisääntyi nopeammin kuin miesten (16 % naiset – 6 % miehet).

Myös kansallissosialistien suhtautuminen äitiyslomaan tuntuu edistykselliseltä jopa tänä päivänä. Kuudennesta raskauskuukaudesta aina kolmanteen synnytyksen jälkeiseen kuukauteen naisten ei sallittu tehdä urakkatöitä tai yövuoroja. Aikavälillä seitsemän viikkoa ennen ja seitsemän viikkoa (minimi) jälkeen synnytyksen naiset eivät saaneet tehdä työtä laisinkaan. Koko tältä ajalta he saivat täyden palkan; laki esti työnantajia maksamasta raskaana oleville naisille vähemmän palkkaa kuin normaalisti.

Auttaakseen edelleen työssäkäyviä naisia kansallissosialistinen hallitus laittoi alulle hankkeen lastenhoitokeskusten perustamisesta sellaisiin tehtaisiin, joissa työskenteli naisia. Hallitus antoi myös luvan suorittaa laajoja tutkimuksia koskien naisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia työpaikoilla.

Naiset eivät myöskään tehneet pelkästään matalapalkkaista työtä: vuosien 1935 ja 1938 välillä lääketieteellisen tutkinnon suorittaneiden naisten määrä lisääntyi 20 prosentilla, ja vuoteen 1937 mennessä 30 prosenttia kaikista lastenlääkäreistä oli naisia.

Naisten suuret saavutukset ja panostukset eivät tietenkään rajoitu pelkkään kansallissosialistiseen Saksaan tai työpaikoille. Naisilla on ollut tärkeä rooli ponnisteluissamme aina sivistyksen alkuajoista lähtien: opettajina, parantajina ja viljelijöinä. Antropologit epäilevätkin, että juuri naiset ovat ensimmäisenä saaneet selville organisoituneen viljelyn ja jopa valtion johtamisen periaatteet.

AK_BoudiccaNaiset ovat olleet myös hyvin edustettuina sellaisilla alueilla, joita moni nykyajan “oikeistolaiskonservatiivi” pitäisi varmasti “epänaisellisina”; esimerkiksi muinaiset kelttiläiset naiset tunnettiin laajalti julmuudestaan. Reilusti yli kahden tuhannen vuoden takaiset merkinnät kertovat, kuinka he seurasivat miehiään taisteluun. Seuraavassa värikäs Dion Kassioksen kuvaus kelttiläisestä soturista, kuningatar Boudiccasta:

“Hän oli valtavan kokoinen ja pelottavan näköinen. Hänellä oli myös karhea ääni. Hänen valtava, punainen tukkansa ulottui polviin asti. Hänellä oli yllään suuri, kultainen kaulakoru sekä värikäs tunika ja rintaneulalla kiinnitetty paksu viitta. Hänen silmänsä leimusivat, ja hän tarttui keihääseensä luoden pelkoa kaikissa, jotka häntä katselivat.”

Vuosia myöhemmin näiden ja muiden valkoisten naisten jälkeläiset todistivat jälleen urheutensa esimerkiksi Pohjois-Amerikassa; jokapäiväiset toimet hoidettiin pistooli käden ulottuvilla siltä varalta, että kotia ja perhettä satuttaisiin uhkaamaan.

Vuonna 1697 (nykyisessä Massachusettsissa) nuori valkoinen nainen Hanna Dustin ja hänen kaksivuotias poikansa joutuivat villien sieppaamiksi. Matkan päätteeksi raakalaiset tappoivat pojan. Hanna oli neuvokas nainen ja odotti, kunnes sieppaajat olivat nukahtaneet. Silloin hän hyökkäsi. Kun hän viimein pääsi takaisin kaupunkiin, kantoi hän mukanaan kymmenen intiaanin päänahkaa!

Tällainen on lannistumattoman valkoisen naisen luonne. Toisen maailmansodan aikana tämä henki taas ruumiillistui Hanna Reitschissa – naisessa, jolla oli kunnia saada ensimmäisenä ja ainoana naisena rautaristi. Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että haluamme naiset välttämättä mukaan kahakoihin? Ei tietenkään! Miksi ihmeessä olisimme niin typeriä, että asettaisimme naiset – arvokkaat rotumme jatkajat – vaaralle alttiiksi?

Tosiasiahan on se, että kaikista saavutuksistaan ja kyvyistään huolimatta naisia on aina kunnioitettu ja vaalittu siitä syystä, että he ovat omia itsejään – että he ovat naisia. Naisista on kautta aikojen – kaikissa valkoisissa kulttuureissa – kerrottu erilaisissa tarinoissa, runoissa ja lauluissa, joiden feminiininen salaperäisyys sai miehet vaivatta lumoihinsa. Miehet ovat ikiajat kilpailleet naisten huomiosta ja hellyydestä käymällä kaksintaisteluita, riitoja ja jopa sotia.

Taru kertoo, kuinka nuori kuningas Harald Kaunotukka lähetti (valloitettuaan ensin osan Norjaa) sanansaattajansa noutamaan Kuningas Eirikin kaunista ja eloisaa tytärtä, nuorta Gyda-neitoa. Tämä vastasi Haraldille, että hänestä oli outoa, ettei yksikään toinen kuningas ollut aiemmin ollut tarpeeksi kunnianhimoinen valloittaakseen koko maata. Gyda lisäsi, että hän lupautuisi Haraldille vain, jos tämä – hänen tähtensä – valloittaisi ensin koko Norjan ja hallitsisi sitä itsenäisenä valtiona. Senhän kuningas Harald myös teki!

Nämä vanhat tarut heijastavat esi-isiemme arvoja. Naisen arvostaminen on tunnusomaista käytännöllisesti katsoen vain valkoiselle rodulle. Vaikka monet valkoiset yhteiskunnat ovat historian eri aikoina suhtautuneet naisen “oikeuksiin” ja asemaan kaksiselitteisesti, niin valkoisia naisia ei ole koskaan järjestelmällisesti sorrettu tai alistettu kuten monien muiden rotujen naisia.

Nykyisen poliittisesti korrektin tasa-arvoisuuden aikana tuntuukin oudolta, kuinka niin sanotut feministimme näkevät ongelmana sen tosiasian, että naisia ihaillaan ja että heidät hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Tässä onkin toinen liberaalin ideologian ristiriita: jostain kumman syystä uudet feministiset tarkoitusperät on liitetty vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen. Mitä tulee vähemmistöihin, meidän tulisi hyväksyä vähemmistöt ja kunnioittaa niitä sellaisina kuin ne ovat (nurinkurista, eikö?), miettimättä sen enempää niiden saavutuksia, heikkouksia tai ainutlaatuista panosta yhteiskunnassamme (toisin sanoen rikollisuutta, sosiaalihuollon hyväksikäyttöä jne.). Miten ihmeessä naistenliike päätyi tällaiseen seuraan?

AK_feminismiFeministit ovat itse asiassa jatkuvasti tekemässä hallaa naiseudelle. “Feminismi” on yksi näistä sanoista, joiden merkitystä on vääristelty, sillä aito feminismi tarkoittaisi feminiinisyyden ylistystä; se olisi liike tai ideologia, joka rohkaisisi naisia nauttimaan feminiinisen luonteensa ainutlaatuisuudesta ja kauneudesta. Valitettavasti tämän päivän feministit – ilmeisesti epävarmoina asemastaan muuttuvassa yhteiskunnassa – ovat vääristäneet feminismin käsitteen symboloimaan monia sellaisia asioita, joita todellinen feminismi ei edusta. Järkevä rotutietoinen nainen ei myöskään usko tai kannata moisia suuntauksia.

Valitettavaa on myös se, että niin monet valkoiset naiset ovat menneet tähän lankaan. He eivät ole ymmärtäneet tulevansa manipuloiduiksi yhdessä mustien ja muiden vähemmistöryhmien kanssa. Näin heistä tulee pelkkiä monikulttuuristen tasa-arvointoilijoiden uhreja.

Nämä samat aktivistit tai poliittiset yllyttäjät haluaisivat meidän uskovan, että naisen “perinteinen rooli” on vain jokin mielivaltainen, eurooppalaisten valkoisten miesten mukanaan tuoma käsite. Miehen ja naisen suhde (perhekäsityksen ohella) on kuitenkin järjestely, joka on jalostunut ihmisen kehityksen mukana; se on osoittanut tärkeytensä myös rodun selviytymisessä.

Jotkut eläimet, kuten kanat (tai mustat) lisääntyvät aivan umpimähkäisesti tai laumassa. Miespuolinen yksilö häviää omille teilleen kantamatta minkäänlaista vastuuta jälkeläisestään, jolloin naispuolisen yksilön täytyy ottaa ohjat käsiinsä sekä henkisesti että aineellisesti. Tämä saattaa toimia hyvin kanoilla (tai sosiaaliavustuksella elävillä mustilla äideillä), mutta muinoin sellainen käytös oli ihmisille täysin sopimatonta.

Koska nainen on huomattavan osan raskausajastaan rajallisesti toimintakykyinen, oli hän historiallisena aikana hyvin altis saalistajille. Myös omien, henkilökohtaisten asioiden hoitaminen oli hankalaa. Lapsen syntymän jälkeen olisi yksinäisen äidin ollut pakko jättää jälkeläisensä oman onnensa nojaan esimerkiksi ravinnon haun aikana, jolloin avuton lapsi tietysti joutuu vaaralle alttiiksi.

Luontoäidin ratkaisu tähän ongelmaan oli perhe. Nykyajan antropologit kutsuvat tätä “työnjaoksi” ja sen katsotaan olleen merkittävä käännekohta ihmisten kehityksessä. Miehet ja naiset muodostivat tiimin, jossa jokainen teki osansa perheen hyvinvoinnin eteen. Miehet omaksuivat suojelijan ja elättäjän roolin ja naiset suuntautuivat kodin ja lasten hoitoon. Tällöin luonnonvalinta oli yksinkertaista ja mutkatonta, kuitenkin myös säälimättömän julmaa: ne, jotka olivat sopeutuvaisia tällaiseen yhteistyöhön, selvisivät, lisääntyivät ja voivat hyvin, ja ne jotka eivät, karsiutuivat pois.

Naisista tuli yhä huolehtivaisempia ja myötätuntoisempia sekä perheen ja lasten tarpeisiin mukautuvaisempia, kun taas miehet kehittivät saalistajan kykyjään, tullen yhä suojelevimmiksi ja omistushaluisemmiksi perheidensä ja kumppaneidensa suhteen (modernin miehen lisääntyvä epämaskuliinisuus näyttää kuitenkin heikentävän tätä tendenssiä). Tällaiset ihmiset menestyivät ja voivat hyvin, ja myös heidän lapsensa oppivat vanhemmiltaan.

Eri tekijät yhdistyivät mielenkiintoisella tavalla: biologinen tarve rodun lisääntymiselle; luontainen kiintymys omiimme ja keskinäinen kunnioitus ja ymmärrys siitä, että kumppani ja hänen panoksensa ovat tärkeitä. Toisaalta perhe tarjosi turvaa ja lohtua; syntyi vahvoja psykologisia tunnesiteitä, jotka myöhemmin johtivat eri instituutioiden – “arjalaisten” yhteiskuntien perustan – muodostumiseen.

Tässä tapauksessa miehen ja naisen suhde alkoi käytännön tarpeista, kehittyen sitten olennaiseksi psykologiseksi osaksi kaikkia korkeakulttuureita; sitä kunnioitettiin käytännöllisesti katsoen kaikessa taiteessa, runoudessa ja kirjallisuudessa.

AK_kelttiperheEdelleen voi ihmetellä, miksi nykyajan feministit tahtovat niin kovasti kieltää ja tuhota tämän luonnollisen riippuvuuden miehen ja naisen välillä – onhan se tärkeä rotumme tulevaisuuden kannalta. Valkoisia miehiä ei syytetä jatkuvasti ainoastaan rasismista, mutta nyt myös naisvihasta, seksuaalisesta ahdistelusta, naisen esineellistämisestä ja jopa “tunteettomuudesta”. Varmasti syytteille on joskus aihettakin, mutta rajansa kaikella. Sellainen nimittäin vain edesauttaa valkoisen miehen epämaskuliinista kehitystä.

Tällainen feministinen yllytys ei ainoastaan käännä valkoisia toisiaan vastaan, vaan myös rohkaisee rotujen sekoitukseen. Feministisen ajattelutavan liittäminen eri vähemmistöihin rohkaisee valkoisia samastumaan muihin rotuihin. Kuten hyvin tiedämme, sosiaalinen vuorovaikutus on ensimmäinen askel kohti henkilökohtaisia ja jopa seksuaalisia suhteita.

On mielenkiintoista, että feministisen liikkeen suurimmat vaikuttajat ovat – yllätys, yllätys – juutalaisia. Myös NAACP:n, ADL:n, JDL:n sekä lukemattomien muiden vähemmistöjen etua ajavien (ts. valkoisten vastaisten) ryhmien takaa löytyy juutalaisia perustajia.

Tätä vitsausta esiintyy toisinaan myös meidän liikkeessämme. On niitä, jotka näyttävät osaavan hyvinkin asiansa ja olevan innolla mukana; he ovat ideologeja pelkän ideologian vuoksi. He tuputtavat ajatuksiaan jokaiseen mahdolliseen oppiin yrityksenä löytää kanava, jolla suoltaa omia, vääristyneitä mielipiteitään. Terveisiin periaatteisiin perustuva liike, joka pyrkii säilyttämään rotumme ja kulttuurimme, ei kuitenkaan voi antaa sijaa väärille ja teennäisille opetuksille. Meidän ei myöskään tulisi suvaita valkoisiin naisiin kohdistuvia tietämättömiä asenteita.

Perhe on elintärkeä osa tervettä yhteiskuntaa, ja naiset ovatkin kauan olleet valkoista yhteisöä koossa pitävä voima. Perheen antama lohtu ja turva tarjoaa tämän päivän nuorisolle henkisen ja kulttuurisen perustan, kun kasvuilmapiiri on samaan aikaan muuttumassa yhä vihamielisemmäksi valkoisia kohtaan.

Perhe myös muodostaa ensimmäisen tason heimosuhteissa: perhe, suku, yhteisö, rotu/valtio. Jokainen näistä tasoista rakentuu edeltävälle tasolleen. Siksi perhe edustaa perustan rakenteita – ei ainoastaan yhteiskunnassamme vaan myös rodullisessa arvomaailmassamme. Perheen sydämessä sijaitsee äitiyden lämpö. Äidit: ikuiset, hellät opettajat ja kyyneleiden pyyhkijät, jotka ohjaavat meitä elämän koettelemuksissa.

Äitienpäivä on päivä, jolloin osoitammekin erityistä kunnioitusta niille valkoisille naisille, jotka ovat antaneet meille kallisarvoiset lapsemme – seuraavan valkoisista sotureista, oppineista ja valtiomiehistä koostuvan sukupolven. Äitienpäivä on myös hyvää aikaa miettiä itse naiseuden olemusta ja sen kaikkia ilmenemismuotoja. Monille miehille hilpeän monimutkainen ja arvoituksellinen nainen jää täydeksi mysteeriksi – ehkä juuri näin sen tulee ollakin.