Koti Artikkelit Maailma on valkoisia vastaan

Maailma on valkoisia vastaan

11

ak_maailmavalkoisiavastaan

Naapurimaamme Ruotsi ei enää sellainen kuin aiemmin. Maailma ei ole enää sellainen, jollainen se aiemmin on ollut. Valkoisen rodun edustajilla ei näytä enää olevan mitään oikeuksia. Miten räikeitä väärinkäytöksiä meitä kohtaan kohdistetaankin, ei meillä ole mitään oikeutta puolustaa itseämme. Meistä on tullut lainsuojattomia.

Viime aikoina Ruotsissa on tapahtunut joukko tapahtumia, joihin Ruotsin päättäjien olisi tullut puuttua. Kansalta on toki tullut reaktioita tapahtumien osalta, mutta kysymys kuuluu, tulevatko ne johtamaan mihinkään? Tulemmeko näkemään dramaattisia muutoksia? Todennäköisesti emme.

Tapaus, joka kosketti monia, koski viisitoistavuotiasta teinityttöä, joka tuli nuorten juhlissa usean maahanmuuttajamiehen raiskaamaksi. Kaikki raiskaukseen osallistuneet vapautettiin. Expressen-lehden toimittaja Jimmy Fredriksson kirjoitti artikkelin nimeltä “Häpeän olla ruotsalainen“. Fredrikssonin mielestä Ruotsista on tullut maa, jossa raiskaukset ja naisten sortaminen menestyvät. Tässä väitöksessään hän on täysin oikeassa. Ruotsi on todellakin raiskaustilastojen kärjessä. Asia, jota Fredriksson ei kuitenkaan ota esille, on että miksi me näin yllättäen saamme todistaa tällaista valtavaa määrää raiskauksia. Minua hävettää myös olla ruotsalainen, mutta aivan varmasti eri perustein kuin Expressen-lehden toimittajaa. Häpeällisintä tässä on se, että nämä raiskaukset sallitaan ja että kielletään tunnustamasta, että nämä pahoinpitelyraiskaukset, joukkoraiskaukset ja suhtautuminen naisiin ylipäänsä ovat maahantuotu ongelma. Ongelma ei ole ruotsalainen.

Päällekäymiset vain jatkuvat, ja hiljattain nuori kansallismielinen Erik Björkman kuoli vakavan pahoinpitelyn seurauksiin. Björkman kertoi itse Facebook-sivullaan, kuinka häntä on kutsuttu “ruotsalaispaskiaiseksi” ja se, että hänet nähtiin oikeutettuna uhrina, johtui hänen ruotsalaisesta syntyperästään. Jostain kumman syystä tapahtumasta ei noussut isoja otsikoita mediassa. Nuoren ruotsalaisen kuolema ei nimittäin ole yhtä kuumaa journalismiainesta kuin jos uhrina on ulkomaalainen. Ajatelkaapa otsikoita, jos nuori somalialaismies olisi tullut ruotsalaisen pahoinpitelemäksi. Ajatelkaamme, että hän kirjoittaa Facebook-sivuillaan: “Viimeinen asia, jonka kuulin, oli ‘neekeripaska’, ja tiedän, että minut pahoinpideltiin, koska olen tummaihoinen maahanmuuttaja”. Mies kuolisi myöhemmin.

Uskokaa tai älkää, mutta tästä tapahtumasta olisimme saaneet nähdä aivan erilaisen jälkipyykin. Tästä olisi myös varmasti tehty kansainvälinen uutinen. Rasisminvastaiset järjestöt olisivat tuominneet tämän kauheana tapahtumana, epäinhimillisenä ja viharikoksena. Yksikään poliittisesti korrekteista medioista ei olisi piilotellut rikollisen rodullista taustaa. Tapaus olisi ilman minkäänlaista epäilystä luokiteltu viharikokseksi. Mutta tässä tapauksessa ei. Erik Björkman oli vaaleahiuksinen, sinisilmäinen ja aivan tyypillisen pohjoismaalaisen näköinen. Tämä on syy siihen, että tapausta ei tulla luokittelemaan viharikokseksi. Vihaa valkoihoisia vastaan ei ilmeisesti ole olemassa?

Tilanne, jossa me ruotsalaiset, norjalaiset, suomalaiset ja tanskalaiset olemme, on tuskin ainutlaatuista vain meille. Tilanne näyttää valitettavasti samalta ympäri maailmaa. Hyvin rotusekoittuneissa maissa kuten USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Etelä-Afrikassa näitä tapauksia kutsutaan nimikkeellä Black-on-White Crimes. Se on rikostyyppi, joka on rikosstatistiikan huipussa. Tästä huolimatta kielletään taustalla oleva asiayhteys, kuten tehdään myös Ruotsissa. Etelä-Afrikassa tilanne on mennyt niin pitkälle, että poliisi ja viranomaiset pimittävät järjestelmällisesti mustien valkoisia kohtaan tekemiä rikoksia. Ruotsissa toimitaan jo lähes vastaavalla tavalla. Ruotsissa puhutaan sen sijaan, miten merkityksetöntä rikostutkimuksissa on valaista ihmisten etnistä taustaa. Miten tämä voi olla merkityksetöntä, jos on olemassa selviä asiayhteyksiä, joita pimitetään? Kysymys kuuluu, miksi meillä valkoisilla ei ole merkitystä, miksi me emme ole suojelemisen arvoisia?

Tärkeä osa tätä itsetuhoprosessia perustuu väitettyyn “valkoisten ylivaltaan“. Teorian mukaan meillä valkoisilla olisi ollut kautta historian sellaisia etuuksia, että meidän olisi nyt jonkun makaaberin syyn vuoksi pakko hyväksyä minkälaista kohtelua vain. Valitettavasti hyvin moni valkoinen on hyväksynyt tämän näkökannan, minkä sinänsä täytyy olla jotain kaikkein itsetuhoisinta, jota ihmiskunta on koskaan nähnyt. Meidän haluttaisiin oikeuttavan kaikki väärinkäytökset, joita meihin kohdistetaan meidän rotumme ja etnisyytemme vuoksi. Voin vakuuttaa, että mitään muuta rotua ei ole koskaan pakotettu mihinkään vastaavaan! Tämä vähättelevä näkökanta omiamme kohtaan vaikuttaa meihin kaikkiin, lapsiin, nuoriin ja vanhuksiin. Tämä vähättelevä näkökanta saa meidät pysymään “aisoissa” ja tuhomaan tahtomme vastarintaan sekä muutoksiin.

Tämä ajatusmaailma vaikuttaa mitä suurimmassa määrin myös poliittisella pelikentällä. Niin kauan, kuin poliitikkomme kuvittelevat meidän olevan hemmoteltu ja etuoikeutettu kansa, he voivat vaatia meitä olemaan suvaitsevaisia kaikkia muukalaisia kohtaan, jotka vyöryvät maahamme. Siitäkin huolimatta, kuinka nämä muukalaiset voivat kohdella meitä.

Oikeasti todellisuus näyttää aivan toisenlaiselta. Ruotsista on tullut maa, joka kääntää selän omilleen. Ruotsista on tullut maa, jossa ei saa yhtä monta “hyväntekeväisyyspistettä” ruotsalaisen vanhuksen auttamisesta kuin mitä turvapaikanhakijan piilottelusta. Jokin aika sitten vanhempi nainen hyppäsi alas parvekkeeltaan. Hän riisti hengen itseltään, sillä Stenungsundin kunta oli toistuvasti kieltänyt häneltä paikan vanhankodista, jossa hän halusi viettää viimeisen aikansa dementoituneen miehensä kanssa. Tämä iäkäs nainen oli etuoikeutettu, vai mitä mieltä olette? Aivan kuten Erik Björkman, puhumattakaan 15-vuotiaasta teinitytöstä, joka joutui kestämään sen, kun kuusi maahanmuuttajamiestä vuorotellen raiskasi hänet. Tämä iäkäs nainen, Erik Björkman ja 15-vuotias tyttö olivat kaikki vaaleaihoisia ja syntyneet Ruotsissa. Siinä piilee ilmeisesti heidän velkansa ja syyllisyytensä.

 

Paulina Forslund

Nordfront.se

11 KOMMENTIT

  1. Mahdollisuudet rauhaisaan yhteiseloon sen kuin pienenevät. Elleivät ole jo nekin mahdollisuudet kadonneet, jäljellä ei ole kuin lunastaa koti takaisin väkivalloin.

    Ne jotka kuvittelevat valkoisten ansaitsevan moista kohtelua vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden asioiden johdosta, joissa yksilöt itse eivät olleet edes mukana, tungettakoon samaan laivaan sivistymättömien valloittajien kanssa.

    • Amishien määrä USA:ssa on melkein kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

      Amishit on kristillinen uskonlahko joka elää ilman tekniikkaa maaseudulla ja menee keskenään naimisiin.

      Samaan aikaan monet vähemmistöt ovat kadonneet tai katoamassa tasa-arvoon suomalaisten tavoin.

      Suomalaisuuden säilyttäminen lienee helpompaa kuin Amish elämä.

  2. Tosin monet euroopassa asuvat muslimit esim. turkkilaiset, syyrialaiset, berberit, iranilaiset ym. menee pitkälti “valkoisesta” rodusta ns. rotuluokitusten mukaan, ei tietenkään kaikki mutta ehkä 30-50%:n fenotyyppi muistuttaa paljon välimeren euroopan “valkoisten” lookkia, toki he ei omaa mitään “valkoista identiteettiä” ja saattaa kohdistaa hyökkäyksiä “valkoisia” kohtaan armotta.

    Ruotsalaisiin kohdistuvat hyökkäykset ei niinkään ole myöskään mamujen vika vaan ruotsalaisten oma vika, sen siitä saa kun kaivaa verta nenästään ja käyttäytyy kuin täydellinen idiootti. Turha syyttää siis mamuja siitä, vai mitä helv ruotsalaiset oletti että tapahtuisi jos rahdataan 100 000 äärimuslimia jostain paikasta X ja sijoitetaan kaupunkiin O missä naiset käytännössä pukeutuu kuin huorat paikassa X….

  3. Se, mitä useimmat länsimaalaiset eivät tajua on, että valkoiset ovat maailmanlaajuisesti jo pieni vähemmistö. Ja tästä pienestä valkoisesta vähemmistöstäkin pääosa on jo iäkkäitä, ja nuorista monet jättäytyvät lapsettomiksi tai hankkivat vain yhden lapsen, tai lisääntyvät toisten rotujen edustajien kanssa. Jos läntinen maailma taantuu, niin se vaikuttaa koko maailmaan, sillä läntinen valkoinen maailma on ollut se veturi, jonka aikaansaannoksista ovat myös kaikki muut rodut saaneet nauttia. Kaaosta ja anarkiaa luvassa maailmaan lännen upotessa.

    • Eiköhän kommunistinen Kiina kaikkine eugeniikka-projektien ja geenimanipuloitujen super älykkäiden lasten kanssa pärjää ilmankin länsimaista valkoista rotua. Muu maailma afrikkalaistuu ja muuttaa yhdeksi ghetoksi samalla kun kiinalaiset jättää planeetan muuttaen Marssiin, negroidit ja mulatot sitten elää “yksinkertaista” elämää täällä räppiä kuunnellen ja twerkkaillen.

      Mutta vielä ehtii moni asia muuttua ennen sitä, “valkoisia” on kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen historiassa (noin vajaa miljardi) joten kyllä toivoa pitäisi olla.

  4. Jälleen uusi raiskaustapaus, tällä kertaa Lahdessa.

    Epäillyn tuntomerkit:

    – pituus noin 165-170 cm,

    – päällä raidallinen takki, jossa keltaista väriä,

    – mustaihoinen,

    – ikä noin 15-20 vuotta,

    – puhuu jonkin verran suomea.

    Lähteenä iltalehti.

  5. Suomikaan ei ole lintukoto. Juuri uutisissa oli, että musta “mies” yritti raiskata koulutytön Lahdessa. Onneksi tyttö pääsi pakoon. Silti voi vain kuvitella, mitkä pelkotilat ja traumat mahdollisesti ahdistetulle neitoselle jäivät? Miksi vieraita rotuja hyyssätään täällä? Menee jo viimeinenkin usko “pohjoismaiseen” (=?!)ns. tasa-arvoon ja ns. demokratiaan. Kukkahattuhyyssääjien mukaan värilliset ovat näköjään tasa-arvoisempia kuin valkoiset tavikset. Onko oikeuslaitoksessakaan laki kaikille sama? Maahanmuuttajien yms. vieraan aineksen tekemiä rikoksia katsotaan lähes läpi sormien. Hyssytellään ja hyyssätään. Pohjoismaista on tehty koko maailman sosiaalihuolto, valkoisen veronmaksajaenemmistön kustannuksella. Kenen on vastuu, kun rikollista ainesta rahdataan Isänmaahamme? Herää Suomi! – Herää Pohjola!

  6. Tällä eri rotujen välisellä sekoittamisella lienee yksi suuri tarkoitus: saada aikaiseksi ihmisryhmä, jolla ei ole identiteettiä ja jolla ei ole kotimaata. Tällainen ihmisryhmä ei ole sitoutunut mihinkään maahan eikä heistä näin ollen löydy patriootteja. On helppo ymmärtää miksi tällaista ihmisryhmän muodostumista halutaan vauhdittaa ja miksi meille koko ajan toitotetaan “maailman kansalaista”. Tämä muodostuva ihmisryhmä on helppo hallita, sitä voi käskeä eikä se ole kiinnostunut mitä ympäristössä tai ympäristölle tapahtuu koska sillä ei ole tunnesiteitä mihinkään. Se on tahdotonta massaa joka kelpaa juuri heille suunniteltuun tehtävään: eliitin hyvinvoinnin parantamiseen.
    Onkin helppo ymmärtää miksi valtaapitävämme koko ajan hankkivat Suomeen kiintiöpakolaisia ja miksi kansalaisia rohkaistaan monikulttuurillisuuteen.

    Esimerkkinä voidaan ottaa Intiassa yhä olemassa oleva kastijärjestelmä. Monet pitävät sitä halventavana mutta totuus on se että vain saman kastin sisällä tulisi solmia avioliitot. Miksi? Siksi, että eri kastit ovat sosialisesti niin erilaisia, etteivät ihmiset pysty kommunikoimaan keskenään. Tai kommunikointi ja kulttuuri erot ovat niin erilaiset, etteivät eri kastien väliset avioliitot kestä kovin pitkään. Kastijärjestlmää voidaan peilata rotuihin.

  7. Kun ovikello soi, niin älkää antako lastenne avata, tai katsokaa itsekin ettei sisään pyri vaikkapa neekeri tonttulakki päässä. Tällaista provosointia esiintyy näin joulun alla Vantaalla, tosin saksanpaimenkoirani esittää mielipiteensä hyvinkin äänekkäästi, todellakin koen mustat tontut kaupustelemassa joulukortteja aika ahdistaviksi, suomenkielen taitoa ei ole, asiaansa eivät osaa esittää,miksi he tunkevat kotiini?

Comments are closed.