Koti Uutisia Maahanmuuttajatyttö tuomittiin Helsingissä opettajan pahoinpitelystä

Maahanmuuttajatyttö tuomittiin Helsingissä opettajan pahoinpitelystä

6
Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.
Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

16-vuotias maahanmuuttajatyttö pahoinpiteli opettajansa Helsingissä viime syksynä. Opettaja joutui vaihtamaan tapauksen vuoksi työpaikkansa.

Pahoinpitely tapahtui Jakomäen peruskoulun pihalla vuonna 2013. Välituntia valvonut naisopettaja äkkäsi joukon tupakoivia oppilaita. Hän kutsui koulun sääntöjä rikkonutta oppilasta ”rotaksi”. Tupakalla ollut maahanmuuttaja menetti välittömästi malttinsa, sillä hän piti nimitystä ”rasistisena”.

Maahanmuuttaja alkoi huoritella välituntivalvojaa, jolloin paikalle saapui toinenkin opettaja. 16-vuotias ei suostunut poistumaan koulualueelta. Kun opettaja tarttui häntä kevyesti kiinni ranteesta ja olkapäästä ohjatakseen hänet sisälle, kävi maahanmuuttaja kiinni valvojan kurkkuun ja alkoi kuristaa tätä. Hän jatkoi pahoinpitelyä hakkaamalla ja potkimalla. Opettajan huuli halkesi ja hänelle tuli mustelmia ympäri kehoa.

Maahanmuuttajan häiriökäytökseen puuttuneen opettajan puhelimeen alkoi tulvia tappouhkauksia ja hänen autonsa vandalisoitiin. Poliisi ei koskaan onnistunut selvittämään, kuka tekojen takana oli. Opettaja romahti henkisesti ja joutui vaihtamaan työpaikkaansa. Maahanmuuttaja tuomittiin maksamaan 180 euron sakkorangaistus.

Lähde: MTV3 – Rikos

6 KOMMENTIT

  1. ”Poliisi ei koskaan onnistunut selvittämään…” no kuka tai ketkähän oli asialla?! Mutuakka ja sen 20 hengenheimolaista 100% varmuudella.

  2. Nelivuotias jakoi heroiinia päiväkodissa Delawaressa
    Julkaistu: 7.10.2014 22:03

    Nelivuotiaan tytön äitiä vastaan on nostettu syyte tyttären jaettua heroiinipaketteja muille lapsille päiväkodissa Delawaressa Yhdysvalloissa.
    Samalla 30-vuotiaan äidin kolme lasta otettiin huostaan.

    Poliisi ja ambulanssi hälytettiin maanantaina päiväkotiin, kun sen henkilökunta oli nähnyt lasten käsissä pieniä, vaaleaa jauhettava sisältäviä pusseja.

    Poliisilaitokselle toimitettujen pussien sisältö paljastui heroiiniksi.

    Poliisin mukaan tyttö oli tietämättään kantanut heroiinin päiväkotiin repussa, jonka oli saanut kotoa sen jälkeen, kun perheen lemmikki oli repinyt yöllä tytön oman repun.

    Tyttö luuli repusta löytämiään pussukoita karkeiksi ja alkoi jakaa niitä muille lapsille.

    Useat huumepusseja pidelleet lapset kiidätettiin sairaalaan tarkistettaviksi, mutta päästettiin pian koteihinsa.

    Repusta löytyy 249 pussia, joissa oli yhteensä 3735 grammaa heroiinia.

    http://www.sott.net/article/286917-Mother-arrested-after-4-year-old-daughter-brings-backpack-full-of-heroin-to-school

  3. Ja näitä vastaavia tapauksia on pääkaupunkiseudulla vähintään kymmeniä. Savunaamat on saatava kuriin. Opettajan käyttämä rotta oli oikea nimitys kurittomalle ja ylimieliselle mamulle.

  4. Nyt tarvitaan kulttuurillista totaalista vallankumousta. Näin ei voi enää jatkua.

  5. ”poliisi ei onnistunut selvittämään” ja mitä ilmeisemmin ei ole edes vakavasti yrittänyt,sillä vaarana on rasistiksi leimautuminen ja se on suurempi paha kuin että jätetään selvittämättä ko.opettajaan kohdistunut uhkailu ja ilkivalta.Samalla annetaan selvä viesti siitä että edellämainitun kaltainen toiminta on mahdollista siten että mitään seuraamuksia siitä ei ole.

Comments are closed.