Koti Uutisia Maahanmuuttajalle ehdonalaista 14-vuotiaan raiskauksesta

Maahanmuuttajalle ehdonalaista 14-vuotiaan raiskauksesta

8

Espoon käräjäoikeus tuomitsi maahanmuuttajataustaisen raiskaajan ehdolliseen vankeuteen. Käytännössä tekijä selvisi siis ilman seurauksia.

UK_hyvaksikaytto

Espoon käräjäoikeus langetti 14-vuotiaan tytön raiskaajalle puolentoista vuoden ehdollisen vankeustuomion. Teko tapahtui muutama vuosi sitten, jolloin raiskaaja Abbas Amin oli itse 17-vuotias. Nykyään Amin on 21-vuotias.

Miestä syytettiin lisäksi toisesta raiskauksesta nuorena henkilönä ja lapsen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä. Nämä syytteet käräjäoikeus hylkäsi.

Raiskaus tapahtui espoolaisella urheilukentällä vuonna 2011. Syyttäjä piti lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä törkeänä, sillä teko oli tehty nöyryyttävästi julkisella paikalla. Oikeuden mukaan teko ei ollut törkeä muun muassa sen takia, että nuorten ikäero oli varsin pieni ja kyse oli yksittäisestä sukupuoliyhteydestä.

Abbas Amin määrättiin maksamaan tytölle yhteensä 5 000 euron kärsimyskorvaukset. Luonnollisesti valtamedia jätti uutisissaan kertomatta tekijän nimen ja sen, että kyse oli jälleen monikulttuurisesta kohtaamisesta.

 

Lähteet: HS, MTV, MV-lehti

Aiheeseen liittyen:

Ahdistelijan maasta poistamista valmistellaan Turussa
Musta raiskaaja vankilaan Joensuussa
Media haluaa vaientaa maahanmuuttaja- ja pedofiiliuutisoinnin
Kahdeksan afrikkalaista joukkoraiskasi 45-vuotiaan naisen ruotsinlaivalla
Kolme maahanmuuttajaa huumasi ja raiskasi suomalaislapsia

8 KOMMENTIT

  1. Miksi somalit eivät raiskaa somalinaisia ja alaikäisiä tyttöjä ja somalilapsia? Onko tässä niin iso kynnys ja rangaistukset, jotka tulevat yhteisön taholta? Voisiko joku valottaa tätä asiaa? Suomalaiset naiset, alaikäiset tytöt ja pienet lapset tuntuvat olevan heille yleistä riistaa. Johtuneeko tämä suomalaisesta kieroutuneesta oikeuskäytännöstä jossa suomalaisen naisen, alaikäisen tytön tai lapsen saa raiskata kutakuinkin ilman rangaistusseuraamusta? Tämä somalien ja muiden mamujen paapominen ja vieraskoreus on saavuttanut jo irvokkuuden mittasuhteet? Koko ajan vain paasataan rasismista jos näistä joukkoraiskauksista tai muista hirmuteoista tohditaan arvostella tekijöitä. Tiedotusvälineet tekevät kaikkensa peitellessään näitä tekoja. Suomalaisten odotetaan vain kiltisti alistuvan rikollisten tekojen kohteeksi, muussa tapauksessa hänet leimataan rasistiksi.
    Tämänkö takia tätä maata on puolustettu ja raadettu sen hyväksi?
    Eipä tässä isänmaanrakkaus ainakaan kasva. Pitääkö suomalaisten lähteä hakemaan turvapaikkaa jostain muualta, koska oma maa on muuttunut turvattomaksi maahanmuuttajien toimesta? Kuka tai ketkä tätä Suomen kulttuuri- ja perinnehistorian tuhoamista johtavat ja miksi? Nämä henkilöt ja henkilöryhmät ovat todellisia isänmaanvihollisia ja -pettureita.

    • Kommenttisi on asiallinen ja olen samaa mieltä joistakin asioista kanssasi. Huomaa kuitenkin että artikkelissa ei ole mainittu sanallakaan somalia, maahanmuuttaja ei ole yhtä kuin somali. Raiskaajan nimi ei edes ole Afrikkalainen nimi, joten ole hyvä ja jätä leimaamatta kokonaista kansakuntaa. Suomessa rikoksia on tapahtunut kauan ennen tätä suurta maahanmuutto määrää, yhtä runsaasti ellei jopa useammin (tapauksille ei vain anneta niin suurta media huomiota). Suomen oikeustuomio rankaisee kaikkia rikollisa samanarvoisesti kansalaisuuteen katsomatta, jos asia ei näin ole, niin syy on korruptuneessa valtiossa, ei rikoksen tekijässä! Kun asiat on huonosti, on löydettävä joku jota syyttää ja sen sijaan että yritettäisiin parantaa suomen rikollisuus vastaisia menetelmiä, kuten sitä että vero rikoksesta saattaa saada enemmän vankeutta kuin murhasta. Osoitetaankin vain maahanmuuttajia syyttävällä sormella,ikään kuin kaikki suomeen muuttaneet maahanmuuttajat olisivat yhdessä kaikki rikoksista vastuussa. Harmittaa kun näin korkeakoulutetussa kansassa löytyy niin paljon ihmisiä jotka ajattelevat erittäin kapeakatseisesti.

  2. Tuohon edelliseen kirjoitukseeni viitaten kysyn lainlaatijoilta ja muilta mamujen paapojilta, että millainen äläkkä nousisi ja mikä olisi rangaistus siinä tapauksessa, että viiden suomalaisnuorukaisen ryhmä raiskaisi 17-vuotiaan somalitytön? Varmaan rangaistusta koventaisi mm. rasistinen teko ja kansanryhmää vastaan tehty rikos ym. Suomalainen ei näemmä voi joutua rasistisen rikoksen uhriksi, eikä hän kuulu mihinkään kansanryhmään suomalaisten oikeusoppineiden ja lainlaatijoiden mielestä.

    • Vastaus kysymykseesi kuka on tämän valkoisen rodun tuhoamisen takana: Juutalainen. Shekelbergit ja Goldsteinit ovat ensimmäisenä monikulttuurisuuden ja mutiaisten tuomisessa valkoisten maihin. Miljardittain rahoittavat tätä syöpää joka puolella eurooppaa, australiaa ja pohjois-amerikkaa.

  3. Miten “oikeus” pitää tekoa vähemmän törkeänä ikäeron pienuuden vuoksi? Oliko kyseessä nuorten suhde jota pidettiin “raiskauksena” vain ikäeron vuoksi? Jos näin oli, miksi vanhemmat antoivat lapsensa tapailla neekeriä? Mikä helvetti ihmisiä vaivaa?

  4. Eli puolen vuoden lapsenpanemisesta 1v ehdollista? Kyllä on taas suvaittu niin maan perkeleesti. Jos valkoinen olisi tuon tehnyt, olisi tuomio kovempi.

    Hyvä DemLa!

  5. Oho, sekoitin tämän siihen toiseen mamulapsenraiskaajaan Daniel Gorbhani tai joku mikälie. No eipä tässäkään “tuomiossa” ole kehumista, naurettavaa.

Comments are closed.