Koti Uutisia Luomuruoka kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän

Luomuruoka kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän

2

Kuluttajien luomuruoan ostaminen on lisääntynyt merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Tänä vuonna luomuruoan ostaminen kasvaa yli puolella viime vuoteen nähden. Muutokseen on vaikuttanut kuluttajien luomuruoan terveystietoisuuden lisääntymisen ohella myös luomuruoan tarjonnan kasvu. Tähän positiiviseen kehitykseen edesauttaa jatkossa varmasti myös se, että luomuviljelijöiden määrä tänä vuonna on kasvanut enemmän kuin koskaan aiemmin tällä vuosituhannella.

Luomuruoan kulutuksen kasvuun ovat osaltaan vaikuttaneet lukuisat keskustelut sekä ruoantuotannon eettisyydestä että ruoan terveellisyydestä. Vaikutusta on myös sillä, että luomuruokaa on tänä päivänä yhä helpommin hankittavissa, myös suuremmista marketeista. Luomuruoan esillepanoon on niin ikään kiinnitetty erityisesti huomiota osassa kaupoista, ja myös valikoimat ovat kasvaneet huomattavasti. Kuluttajien haastatteluista selviää, että kuluttajat luottavat, että luomuruoka on terveellisempää ja parempaa kuin muulla tavalla tuotettu ruoka.

Eniten luomutuotteina ostetaan maitotuotteita, kananmunia, vihanneksia, hedelmiä ja erilaisia jauhoja. Luomulihan hankkiminen on kuitenkin hieman haastavampaa kuluttajille, sillä sitä rajoittaa pienteurastamojen pieni määrä. Suurten toimittajien valtavat tuotantolinjat eivät pysty kustannustehokkaasti käsittelemään pieniä luomulihaeriä. Tästä syystä luomulihaa myydäänkin normilihan seassa.

Vaikka luomutuotteiden käyttö on kasvanut huimasti viime vuosina, on luomutuotteiden osuus päivittäistavarakauppojen myynnistä kuitenkin vielä vain joitakin prosentteja.

 

Aiheesta muualla:

http://yle.fi/uutiset/luomukauppa_kasvaa_ennatysvauhtia/6405446

2 KOMMENTIT

  1. Hieman huolestuttava trendi… Merkki siitä, kuinka kansalaisia voidaan positiivisella etuliitteellä “luomu-” viedä kuin pässiä narussa. Kansa luulee todella että ruoka on kasvatettu vain hevosen paskalla lannoittamalla ja eläimet on ruokittu vain maasta tulleilla aineilla. Ei, ei, ei… Innostun tällaisista uutisista, kun kerrotaan kansan kasvattavan enenevissä määrin ruokansa itse ja/tai käyvän kauppaa suoraan pienviljelijöiden kanssa. Muutenhan tämä on jälleen kerran vain teollistuneen porvariyhteiskunnan oman kilven kiillotusta, josta ei ole käytännön hyötyä kuin kapitalistisioille… Kiitos ja kumarrus!

  2. Samoilla linjoilla ylläolevan kanssa. Kun luomu myy, tulee tarve tuottaa sitä enemmän ja enemmän. Silloin aletaan etsimään porsaanreikiä ja keksimään uusia säännöksiä kunnes lopulta luomu on vain mielikuvaruokaa kuten “Mummon lihapyörykät”.

Comments are closed.