Koti Uutisia Luke: susien määrä on lisääntynyt runsaasti

Luke: susien määrä on lisääntynyt runsaasti

27

UK_susia

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomen susikanta on kasvanut kuluneen vuoden aikana noin 80 yksilöllä. Viime vuoden helmikuussa susikantamme käsitti noin 150 sutta, ja tänä vuonna luku on noussut jo noin 230 yksilöön.

Luke perustaa arvionsa pääosin petoyhdistysverkoston havaintotietoihin sekä esimerkiksi poroisäntien ja rajavartijoiden havaintoihin.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

27 KOMMENTIT

  1. Eikös sudet ole olleet joskus uhanalaisia? Tämä on hyvä uutinen.

  2. On helppo olla susimyönteinen siellä päin missä ei ole susia,Mutta jos asut alueella jossa on susia ja itselläsi on pieniä lapsia kotieläimiä tai metsästyskoiria niin silloin kyllä mielipide muuttuu.

    • Laittaisitko tietoa susien hyökkäyksistä ihmisten/pienten lasten kimppuun vaikka viimeiseltä kymmeneltä vuodelta Suomessa?

      • Fb:ssä on sivusto susien uhreiksi joutuneille koirien muistolle Kannattaa käydä katsomassa,Sudet ei kuulu ihmisten ilmoille ja kaikki häirikkö sudet jotka tulee liian lähelle on syytä lopettaa,Tätä susien suojelu intoa voi verrata suoraan kukkahattuiluun ja pakolaisten hyysäämiseen,Eikä kukaan täysijärkinen vanhempi päästä lapsiaan yksin ulos jos on susia lähettyvillä vaikka olisi kaksisataa vuotta että susi olisi käynyt ihmisen kimppuun.

        • No, mutta laita sitä faktaa susien hyökkäyksistä lasten päälle viimeiseltä 10-vuodelta silti? Eläimet tapaavat tappaa toisiaan luonnossa ja kesy koira ei paljoa suden kanssa painissa pärjää.

          Aivokuollutta on rinnastaa tämä asia multicultiin ja hyysäykseen asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään, joten lopeta valitus…

          • Ei ole aivokuollutta verrata susien päästämistä kotieläinten keskelle tekemään tuhoja ja verrata sitä väkivaltaisten pakolaisten ottamiseen tänne suomalaisten keskuuteen,Sitä paitsi luonnossa vallitsee vahvimman laki ja silloin on suden suosiolla peräännyttävä tai kohdattava seuraukset.

      • Yksi ainoa susi söi 1880-luvulla yli 20 lasta. Sen vuoksi sudet tapettiin pois maasta, jotta sama ei toistuisi.

        • Vammaiset ja aviottomat lapset olivat tapana jättää metsään kannon päälle. Kun ei ollut mahdolliksuuksia kasvattaa vammaista lasta. Ja aviottomat raskaudet salattiin tai olivat ylitsepääsemätön taakka. Lapsen katoamisen jälkeen ilmoitettiin kirkkoon, että susi vei, mikään instituutti kun ei noita tutkinut tai kyseenalaistanut. Kirkko oli ainut joka piti kuolleista kirjaa ja kuolinsyy oli ilmoittajan keksittävissä.

          1880-luvun susi silminnähden hyökkäsi kahden 10v tytön kimppuun, toisen Halikossa ja toisen Laitilassa, jonka tappoi.
          Tiedän koska susi lopuksi ammuttiin kotikylässäni. Tämäkin taisi lopuksi olla koirasusi tai sirkussusi kun ei yhtään karttanut ihmistä ja oli todella huonohampainen.

          Mynämäestä (naapuri kylä Laitilasta) on kirkonkirjoissa myös susien tappamia, mutta mitään muuta näyttöä ei ole.

          • Asiasta tuli hyvin dokumetoitu ohjelma. Taidat olla joku vihreän liikkeen edustaja täällä valehtelemassa. Kyllä kyseessä oli ihan oikea susi, joka tappoi lyhyessä ajassa muistaakseni 20 lasta. On vastuutonta valehdella tämä asia, mutta ehkä olet uskonut valheisiin ja puhut viattomasti. Luontoväki valehtelee hurjana valheitaan, kun koko susipalvonta kaatuu näihin faktoihin.

            Hiljattain myös Intiassa oli iso susi päässyt lasten makuun ja tappanut laumansa johdossa kymmeniä lapsia. Enne kui lasten kuolemien syy selvisi, oli ehditty jo murhata kakis ihmistä noituudesta syytettynä. Suomessa asialla oli kolmen suden ryhmä.

          • Perustan tietoni ihan perimätietoon ja luettuihin lehtiartikkeleihin, totuudesta en tiedä enempää kuin sinäkään.
            Vihreänliikkeen kannattaja en ole, mutta kannatan kyllä luonnonsuojelua omin ajatuksini. Harrastan metsästystä niin suhteeni luontoon on omanlainen. Kantojen hallinta on yksi keino siinä missä “suojelukin”.
            Kerrothan mistä tuo ohjelma tuli ja millä nimellä niin voin katsoa itse sen. Mistään ohjelmista on turha huudella totuutena, jos ei vaivaudu sen nimeä edes kertomaan.

            Vanhojen ukkojen kanssa tuosta sudesta tullut juteltua eikä kukaan usko suden hyökänneen kuin näiden alle 10v tyttöjen kimppuun. Toki en tiedä puhutaanko samasta sudesta, mutta tuskin useampaa on 1800-luvun lopulla ollut.

            Joten kerro se ohjelmasi niin päästään spekuloimasta.

          • Pikkulapsistahan tässä huolissaan ollaankin. Lehdet valehtelevat näissä asioissa usein juuri viherväen juttuja. En usko, että olet asunut tuossa kylässä tai kuullut ukkojen juttuja. Tarinasi eivät pisä paikkaansa. Ohjelmassa oli juurikin vanhojen ihmisten haastatteluita 50-luvulta. Mm. suden hampaissa olleen. Tietenkin nuo välttelevät ihmisiä ja pyrkivät sieppaamaan lapsen silloin, kun ei ole muita. Sen vuoksihan Intiasskaan ei aluksi edes nähty tekijää.

          • Edelleen et voi mainita kyseistä dokumenttia/ohjelmaa?
            Nimi, mistä tuli ja milloin?
            Helppo täällä huudella ja levittää valheellista susiviha propagandaa! (sarkasmi). Niin kauan kun et pysty tuota mystistä ohjelmaa/dokumenttia jakamaan, ovat puheesi aivan yhtä propagandaa.
            Henkilöt kenen kanssa olen keskustellut eivät ole olleet siis elossa tuona aikana. Siis “perimätietoa”, kolmannen ellei neljän käden tietoa.

            Kumma kun julista minun käsitykseni asiasta valheeksi, mutta omat “objektiiviset absoluuttiset totuudet” ovat vähintäänkin yhtä huteralla pohjalla.

          • En minä muista sen nimeä ja tekijää, mutta varmasti löytyy googlella ja susikeskusteluista netistä. En ihmettele, jos et luota muihin lähtökohtaisesti. Tunnut epärehelliseltä ihmiseltä.

        • Paattisten tapauksessa kyseessä ei ollut susi vaan koiran ja suden sekoitus.

          • Mitä voittaisit, vaikka tämä olisi totta? Sudet on hävitettävä, jotta eivät risteytyisi koirien kanssa. Ja koirasudet tietenkin myös. Mutta ei ollut koirasusi.

          • Asutaanhan tässä itsekin susien lähellä. Liikun metsässä. En silti halua liikenteen lisäksi turhaa tekijää, joka vähentää suomalaisia. Etenkään en lasten vähentäjää. MIksi teille vihreän liikkeen ihmisille sudet ovat ihmisiä arvokkaampia?

          • “Päpy 26.1.2015
            Asutaanhan tässä itsekin susien lähellä. Liikun metsässä. En silti halua liikenteen lisäksi turhaa tekijää, joka vähentää suomalaisia. Etenkään en lasten vähentäjää. MIksi teille vihreän liikkeen ihmisille sudet ovat ihmisiä arvokkaampia?”

            1) Susi ei vähennä Suomalaisia eikä ole vähentänytkään.

            Suurpedot ovat tappaneet tiettävästi YHDEN ihmisen Suomessa. Sattui Ruokolahdella 1998, jolloin karhu tappoi miehen.

            Suomessa on vaarallisempia eläimiä mm. hirvi ja koira, sekä ampiaiset ja erityisesti punkit.

            2) Kansallissosialismi on vihreä aate ja sudet kuuluvat luontoon ja luonnon alkuperäislajeja ja moninaisuutta on kunnioitettava.

            Sudet ja ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja tosiasia on se, että sekä etnisten Suomalaisten että susien määrää tulisi molempia lisätä.

          • Kansallissosialismiin ei kuulu valehtelu susisurmista. Siis vielä kerran: 20 lasta ja sudet pois. Koska sudet ammuttiin pois, ei surmia enää. Ovat nyt koko ajan röyhkeämpiä, kun niitä ei ammuta asutusten läheltä.

  3. http://www.pohjolansanomat.fi/Kolumnit/1194955639293/artikkeli/pekka+junttisuojelijat+vaaristelivat+susien+maaraa.html

    Joku mainitsi että susikannan arvio on aina minimimäärä eli todellinen kanta on suurempi ja susi ei ole uhanalainen eläin kun itärajan takana on arviolta 44 000 eläimen populaatio. Tässä voidaan taas tehdä vertaus mamubisnekseen kun Suomessa olevat afrikkalaiset ovat maassamme vähemmistönä vaikka heitä on Afrikassa kymmenkertaiset määrät verrattuna suomalaisiin. Tässä on myös muistettava että suojelutoiminta on myös bisnestä josta tutkijat saavat palkkansa ja moniko on valmis viemään oman työpaikkansa perseensä alta.

  4. Eläintenkasvattajat hankkikoot isompia koiria. Esim. Pyreneittenpaimenkoira pitää suden loitolla lampaista.

  5. Susi asiassa kannattaa lukea molempien puolien näkemys (eläintensuojelita, joista varmasti suurin osa on lapsenmielisiä kaupunkilaisia) ja eläintilallisten ja metsästäjien. Totuus löytyy sieltä keskeltä.

    • Jo edellä pariin otteeseen linkitetystä blogista:

      “Ennen kuin joku alkaa taas vinkua siitä kuinka täällä taas kaupunkilaiset puhuu asioista joista ei tiedä, voin sanoa että olen asunut maalla ja metsien läheisyydessä jo 20 vuotta. Korvissa kulkeminen on meikäläiselle tuttua hommaa. Susiin on tullut törmätty ja mitään ongelmaa ei ole ollut.”

      Ja itsekin olen pariin otteeseen sattunut luonnossa suden lähelle ja tässäpä vielä ollaan.

      Putin juutalaisten oligargien kamu kirjoitti:

      “Fb:ssä on sivusto susien uhreiksi joutuneille koirien muistolle Kannattaa käydä katsomassa,Sudet ei kuulu ihmisten ilmoille ja kaikki häirikkö sudet jotka tulee liian lähelle on syytä lopettaa”

      Niin, susi ei kuulu ihmisten ilmoille, mutta asia onkin niin että ihmiset itse menevät susien ilmoille, eli susien kotiin.

      • Kirjoitinkin “suurin osa” koska harva maaseudulla puhuu susien puolesta ja yleensä (ainakin omalla alueella) puolestapuhujat ovat kaupungista muuttaneita tai muuten vaan uusavuttomia.

        Henkilökohtaisesti olen jonkin sortin “rewildingin” (luonnon muuttaminen luonnollisemmaksi/villimmmäksi) kannattaja. Kansallispuistot joissa luikertelee pururadat tai viherkäytävät moottoriteiden yllä, ovat naurettavaa pelleilyä.

        Ihmiskunta pystyy hävittämään lajit sukupuuttoon (kuten monelle lajille on jo käynytkin), mutta ihminen on myös ainoa joka pystyy sen ehkäisemään.

  6. kyllä ihminen saa puolustaa omaisuuttaan, kuten koiraansa tai kissaansa. kuhmoisissa, jossa meillä on mökki, susipari on talvella mennyt jopa talon kuistille, kun ovat haistaneet kuusi kissaa. toisessa tapauksessa susien jälkiä oli talon omenapuun alla, neljät jäljet noin 6 metriä talon kuistista. jos sudet eivät löydä ruokaa enää suomen luonnosta, niin ne voivat kuolla sukupuuttoon, tämähän on normaali luonnonvalinta. mitä niitä suojelemaan. suojelkaamme sen sijaan luontoa saastumasta.

Comments are closed.