Koti Uutisia Louis Farrakhan: “Rotusekoitus johtaa valkoisen rodun tuhoon”

Louis Farrakhan: “Rotusekoitus johtaa valkoisen rodun tuhoon”

14

YouTubessa julkaistiin hiljattain video, jossa Nation of Islam -järjestön johtaja Louis Farrakhan kertoo rotusekoituksen uhasta valkoiselle rodulle. Farrakhan toteaa, että valkoiset käyvät yhä harvempilukuisiksi ja että rotujen sekoittaminen voi jonain päivänä johtaa valkoisten katoamiseen maailmasta. Videon voi katsoa alta:

 

 

Nordfront.se 

14 KOMMENTIT

  1. Ei rotujen sekoittuminen paha asia ole kunhan ei sekoituta afrikkalaisten kanssa sillä se veisi sivilisaation romahdukseen. Kiinalaisten ja suomalaisten sekoitus sensijaan todnäköisesti olisi kohtalaisen neutraali asia, ei välttämättä toivottavaa kehitystä sekään tosin.

    • Varmaan jälkeläisten älykkyyden kannalta se olisikin neutraalia, mutta ei älykkyys olekaan ainoa asia, jolla on merkitystä. Rodunsekoittaminen yhdistettynä pakkomonikulttuuriin ja valkoisten alhaiseen syntyvyyteen johtaa vääjämättä meidän rodulliseen itsemurhaan, jollei sitä estetä. Älykkyysosamäärä ei paljoa lohduta siinä vaiheessa!

      • Itse olen hieman eri mieltä, mielestäni esim. Venäjällä on hyvä rodullinen identiteetti: siellä on valkoisia, ja mongoleja ja jotain siltä väliltä ja hommat toimii varsin hyvin, sensijaan tummaihoisiin suhtaudutaan nuivasti.

        Euraasialainen identiteetti on mielestäni ihan ok, tärkeintä rodullisessa mielessä on anyways estää tummaihoisia pääsemästä euraasiaan maihin koska he ovat evoluutionaalisesti epäsopivia elämään modernissa maailmassa.

        • Ja höpöhöpö. Venäläisten todellisessa valkoisessa liikkeessä ei nähdäkseni ole yhtään sen enempää sijaa mongooleille, kaukasialaisille kuin mustillekaan. Heidän mieltään tuskin muutenkaan hivelee jostain Keski-Aasiasta vyöryvät laumat tai jotkut sattumanvaraiset aasialaiset “älyköt”.

        • Johan sulla jutut on. “Yhtenäinen Euraasia”.

          Mikset samantien laajentaisi tuota ajattelua, että koko muu maailma yhdessä aboriginaaleja vastaan. 😀

        • Venäjästä puhuttaessa kannattaa aina ottaa huomioon, että kyseessä ei ole eurooppalaistyyppinen kansallisvaltio, vaan imperiumi, jossa asuu varsinaisten venäläisten lisäksi lukuisia eri kansallisuuksia, jotka ovat oman alueensa alkuperäisväestöä. Siksi mitään suoria vertailuja Suomen ja Venäjän välillä ei ole tässä asiassa kovin mielekästä tehdä.

          En minä kyllä itsekään menetä yöuniani jos joku satunnainen suomalainen nyt päättää pariutua itäaasialaisen kanssa, mutten myöskään pidä kiinalaisten invaasiota millään tavoin positiivisena asiana, oli älykkyysosamääränsä sitten mikä hyvänsä.

      • En ymmärrä, miten tuo olisi edes “älykkyyden” kannalta parempi. Pisa-testit esimerkiksi on tehty Shangaissa (ja enpä yllättyisi, jos sama koskisi myös älykkyystestejä), jossa Kiinan älymystön kerma käy parhaita kouluja. Kaikkialla Kiinassa ei ole läheskään samoin asiat kuin kehittyneemmissä suurkaupungeissa. Ihmiset maaseudulla ovat köyhiä ja elävät lähes kehitysmaaoloissa. Puhumattakaan kiinalaisista moraalikäsityksistä niin eläin-, luonto- kuin lastenoikeusasioissa.

    • Haluaisitko itse olla puolikiinalainen “suomalainen”?

      Kumpi olisit vai skitsofreenikko sielultasi, hengeltäsi, identiteetiltäsi?

      Sitäpaitsi, ja itse asian vierestä, itä-aasialaisten korkea mediaani ÄO on juurikin mediaani. Tyhmyyttä kompensoi joukko huippuälykkäitä – eurooppalainen ÄO jakautuu tasaisemmin.

  2. Tosiasia on että valkoiset on vähän niinkuin saksanpaimenkoira ja aasialaiset fyysisesti vähän heikompina kuin bordecollie. Jos bordecollien ja saksanpaimenkoiran risteyttää niin todnäköisesti jälkipolvi pystyy olemaan sekä poliisikoirana että lammaspaimenena ja koira-sivilisaatio pysyy kasassa.

    Afrikkalaiset, melanesialaiset, australian nativiit ja näitten kanssa sekoittuneet taas on koiramaailmassa Susia tai pittbull terrierejä, hyviä tappelemaan ja metsästämään luonnossa saalista ym. mutta lammaspaimenena modernissa koiramaailmassa susi tai pittbull ei ehkä ole paras valinta. Myöskin jos Collie tai saksanpaimenkoira risteytyy näiden kanssa niin tuskin jälkipolvesta tulee kovin hyvää lammaspaimenta saati poliisikoiraa.

    On ihan ok jos koiramaailman koirat haluaa säilyttää ylvään saksanpaimenkoirarodun ja bordecollie rodun erillään, jokatapauksessa vaikka nämä 2 koirarotua sekottuisi niin yhteiskunta pysyisi rauhallisena ja kasassa, toisin kuin jos nämä sekoittuisi susien tai pittbullien kanssa.

    Asiat tärkeysjärjestykseen!

  3. Joko olisi aika tajuta mitä pitäisi tehdä:Suomalaiset Suurperheet, Nakupertti

Comments are closed.