Koti Uutisia Lontoolaisäiti puukotti pedofiilin hengiltä

Lontoolaisäiti puukotti pedofiilin hengiltä

5

UK_aseistautunut_nainen

32-vuotias Itä-Lontoossa asuva pienten lasten äiti Sarah Sands sai selville, että hänen 77-vuotiasta naapuriaan Michael Pleastediä syytetään pedofiliasta. Sands päätti mennä marraskuussa miehen asunnolle teräaseen kanssa ja iski tätä kuolettavasti kahdeksan kertaa.

Pleasted oli jo aiemmin tuomittu 24 kertaa poikiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, joista ensimmäiset tapahtuivat 1970-luvulla. Viime vuoden lopulla häntä syytettiin jälleen uusista pedofiliatapauksista, joissa uhreina oli kolme nuorta poikaa.

Sands ilmoittautui itse poliisille pian teon jälkeen. Selvää on nyt, että hänet tuomitaan taposta murhan sijaan. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa, kuinka pitkän tuomion hän saa.

Sands kertoi oikeudessa menneensä Pleastedin luo, jotta tämä tunnustaisi tekonsa poikia kohtaan. Naisen mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ollut vahingoittaa miestä.

“Olin peloissani. Tarkoitus ei ollut, että siinä kävisi niin. Hänen olisi pitänyt kuunnella minua”, Sands kertoi kuulusteluissa. Hänen mukaansa Pleasted oli suhtautunut asiaan halveksuvan virnistelevästi väittäen, että pojat olivat valehtelijoita, jotka tuhosivat hänen elämänsä.

Sands oli ystävystynyt eläkkeellä olevan Pleastedin kanssa aiemmin tietämättä tämän taustasta. Hän oli auttanut paikallisten tuntemaa miestä muun muassa tuomalla aterioita hänen asunnolleen.

Naisen kerrotaan sanoneen poliisille: “Hän käytti lapsia hyväkseen, joten hoidin asian.”

 

Lähteet: Nordfront.se, Metro.se, BBC

5 KOMMENTIT

  1. Oli miten oli, tämä emäntä on sankari kun pisti tuollaisen saastan hengiltä! Ei mitään hyssyttelyä rikollisille pedofiileille!

  2. Hyvin toimittu. Säästi yhteiskunnan rahoja kun ei tyyppi jälleen elelisi vankilassa sekä pelasti tod.näk.jonkun lapsen uhriksi joutumiselta.

  3. Ihme kun viherkommarit käy “arvostelemassa” kirjoituksia täällä. Ai niin loma-aika…
    Eivät varmaan tiedä mitä pedofiili tarkoittaa, vaan ovat aatetta vastaan?

    • Sateenkaaret on tunnettu kaikkia suvaitsevina edistyksellisinä ihmisinä, jotka eivät laita pahakseen, jos jonkun mielenterveys pettää ja henkilö vahingoittaa muita.

Comments are closed.