Koti Uutisia Kotimaa Lisärahoitusta metsien suojeluun Etelä-Suomessa

Lisärahoitusta metsien suojeluun Etelä-Suomessa

0

Hallitus päätti budjetoida Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalle (METSO) kolme miljoonaa euroa suojelualueiden hankintaan. Samalla myös esitetään noin 2,5 miljoonan euron tukipakettia Metsähallituksen Luontopalveluille. Tällä summalla on tarkoitus parantaa digitaalisia palveluita, asiakaspalvelua ja lyhentää kansallispuistojen korjausvelkaa.

Samassa lisätalousarvioesityksessä esitettiin maatalouden toimintakyvyn turvaamiseksi 7,5 miljoonaa euroa kuivan kesän vuoksi. Hallitus myös esittää neljän miljoonan euron lisärahoitusta tekoälytutkimukseen. Neljällä miljoonalla on tarkoitus hankkia oppilaitoksille tekoälyprosessoreita ja muuta tarvittavaa infrastruktuuria.

Hallituksen aiemmin neuvottelema esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle 25. lokakuuta täysistunnossa.

Lähteet: Ympäristöministeriö, Valtioneuvosto