Koti Artikkelit Liettuan kansannousu

Liettuan kansannousu

1

AK_Liettuan_kansannousu

 

Kesäkuun 22. päivä vuonna 1941 muovasi toisen maailmansodan kehityksen ja Euroopan tulevaisuuden – sota Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyi. Tämä käännekohta kylvi tuhoa koko Itä-Euroopassa ja sen ulkopuolella. Jotkut kuitenkin näkivät sen mahdollisuutena – mahdollisuutena vapauteen.

Liettua joutui Neuvostoliiton miehittämäksi vuonna 1940 Viron ja Latvian kanssa. Vuoteen 1941 mennessä Neuvostoliiton hallintatapa oli jo levittäytynyt maahan. Sodan alkaessa salaiset organisaatiot ottivat anarkiasta hyödyn ja johtivat kansan kesäkuun 23. päivä kansannousuun, vapauttaen Liettuan Neuvostoliiton vallasta ja julistaen Liettuan itsenäiseksi valtioksi – itsenäiseksi sekä Saksalta että Neuvostoliitolta.

 

Räjähdysherkät mielialat ennen kansannousua

Kesällä 1941 liettualaisten mieliala oli räjähdysherkkä ja Neuvostoliiton vastainen, johtuen pääasiassa omaisuuden lunastamisesta valtiolle ja laaja-alaisesta alistamisesta. Eräs kaikkein synkimmistä puolista Neuvostoliiton hallintatavassa oli joukkokuljetukset Gulagin työleireille. Neuvostoliitto toteutti joukkokuljetusten ensimmäisen vaiheen vuosina 1940–1941, vangiten ainakin 30 000 Liettuan kansalaista. Joukkokuljetusten toisen vaiheen oli määrä alkaa 28. kesäkuuta 1941 vastaisena yönä, joten sodan odottamaton syttyminen epäsuorasti pelasti tuhansien viattomien liettualaisten hengen.

Kapinaan osallistunut lääkintämies Bronius Stasiukaitis.
Kapinaan osallistunut lääkintämies Bronius Stasiukaitis.

Joukkokuljetukset vaikuttivat suuresti Liettuan yhteiskuntaan, sillä kukaan ei tiennyt, keneen kuljetukset kohdistuisivat. Ensisijaisesti Neuvostoliitto vangitsi ihmisiä, jotka tavalla tai toisella nähtiin poliittisena uhkana, mutta myös paljon sattumanvaraisia vangitsemisia tapahtui, ei siksi, että nämä ihmiset olisivat olleet uhkana kommunistiselle hallinnolle, vaan siksi, etteivät he voineet todistaa olevansa uskollisia miehittäjälle. Sodan syttyminen synnytti euforian tunteen liettualaisten keskuudessa, mikä on jotain, jota historioitsijat eivät ole käsitelleet paljon, sillä mieliala on hyvin abstrakti käsite, mutta sillä oli suuri rooli kesäkuun kansannousussa.

 

Kaunaksen kapinallisia.
Kaunaksen kapinallisia.

Liettuan aktivistirintama

Liettuan aktivistirintama (Lietuvos Aktyvistų Frontas, LAF) oli organisaatio kansannousun takana. Organisaatio oli hyvin informoitu sodan alkamisesta ja se oli siihen valmistautunut. LAF:n päämajat sijaitsivat Kaunaksessa, Vilnassa ja Berliinissä. Berliinin LAF-yksikkö vaati, että organisaatio ottaisi käskyjä saksalaisilta upseereilta ja että organisaatio toimisi vain lyhyen aikaa vapauttaakseen Liettuan Neuvostoliiton ikeestä. Kaunaksen ja Vilnan yksiköillä oli kuitenkin eri mielipiteet ja odotukset organisaatiosta ja kansannoususta. Yksiköiden päätavoite oli julistaa Liettua itsenäiseksi ja tuhota myytti siitä, että Liettua oli liittynyt Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti.

Neuvostoliiton viranomaiset löysivät kuitenkin Vilnan yksikön päämajan sodan alkupuolella, ja yksikön jäsenet tukahdutettiin ja johtajat pidätettiin, joten yksiköllä ei ollut niin suurta roolia kansannousussa. Berliinin LAF-yksikön jäsenet eivät olleet hyvissä yhteyksissä Liettuan yksiköihin, joten kun sota alkoi, Kaunaksen aktivistirintama oli kansannousun avainroolissa ja teki päätökset.

Kansannousun kehitys

Kansannousu alkoi Kaunaksessa aikaisin aamulla kesäkuun 22. päivä, ja se levisi nopeasti toisiin kaupunkeihin, joihin oli perustettu pienempiä kapinallisyksiköitä pitämään järjestystä yllä. Pienemmät kapinallisyksiköt ottivat käskynsä vastaan Kaunaksen LAF-yksiköstä, joka oli kapinaliikkeen keskusta. Eräs kapinallisten päätavoitteista oli turvata strategiset rakennukset vetäytyvien Neuvostoliiton joukkojen sabotaasilta. Kansannousun alkamispäivänä kapinalliset keskittyivätkin itsenäisyysjulistuksen tekemiseen ja tärkeiden kohteiden turvaamiseen.

Heti seuraavan päivän aamuna suuremman kokoluokan toimet alkoivat. Koska LAF oli saanut kontrollin Kaunaksen radioasemasta, he soittivat Liettuan kansallislaulun ensimmäiseksi aamulla alkaneessa radiolähetyksessä, ja sen jälkeen kapinalliset julistivat Liettuan itsenäiseksi sekä tiedottivat liettuan, saksan ja ranskan kielillä uudesta hallituksesta, jonka aktivistirintaman jäsenet olivat muodostaneet.

Etsiessään keinoja vapaan ja itsenäisen Liettuan idean edistämiseksi kapinalliset keksivät ottaa neuvostoliittolaisia postimerkkejä käyttöönsä ja painaa niihin iskulauseita kuten ”Nepirklausoma Lietuva 1941 06 23” (’Itsenäinen Liettua 1941 06 23’) tai ”Išlaisvinta Ukmergė 1941 06 22” (’Vapautettu Ukmerge 1941 06 22’). Nämä postimerkit levisivät maailmanlaajuisesti mainostaen itsenäistä Liettuaa ja tuhoten myyttiä Liettuan vapaaehtoisesta liittymisestä Neuvostoliittoon.

Post stamp 1941

Koska kapinalliset päättivät turvata tärkeät kohteet ensin sen sijaan, että he olisivat heti suunnanneet neuvostodivisioonien kimppuun, vain muutamia taisteluita syntyi. Kesäkuun 24. päivä Neuvostoliitto päätti hyökätä Kaunakseen, joka oli kapinallisten vallassa. Kapinallisten vakoilu oli kuitenkin hyvin kehittynyttä, ja neuvostosuunnitelmat vuosivat heidän tietoonsa. Neuvostoliiton panssaridivisioonan oli määrä hyökätä Kaunaksen kaupunkiin pohjoisesta. Liettuan kapinalliset pyysivät apuvoimia Saksasta, ja koska Saksan armeija ei ollut saavuttanut Kaunasta vielä, lähettiin Saksan ilmavoimat hyökkäämään neuvostodivisioonia vastaan. Neuvostodivisioonat eivät saavuttaneet Kaunasta, vaan ne tuhottiin matkalla.

Kesäkuun 24. päivä Saksan armeija marssi Kaunakseen lähes paraatimuodostelmassa, ja rauhanomaisesti. Saksalaiset saapuivat myös Vilnaan rauhanomaisesti. Se, mitä Vilnan aktivistirintamasta oli jäljellä, otti tilanteen haltuun kaupungissa pelastaen sen joukkotuholta. Saksan vakoilijat olivat saaneet selville, että Neuvostoliiton sotilaat aikoisivat tehdä Vilnassa vastarintaa, ja olivat strategisesti valmistautuneet pommittamaan kaupunkia. Koska kapinalliset onnistuivat valtaamaan Vilnan, se säilyi Riikan tavoin pahoilta tuhoilta sodassa.

 

Kansannousun jälkeen

Saksan armeijan levittäytyessä Liettuaan konflikti liettualaisten kapinallisten ja saksalaisten välillä kasvoi vähitellen. Saksalaiset eivät hyväksyneet Liettuan uutta hallitusta, mutta he eivät tehneet vastatoimiakaan, koska kapinalliset olivat voimakkaita lähes sadantuhannen miehen ja naisen voimin. Liettua kuitenkin jakaantui aste asteelta; eteläisestä Liettuasta ja Kaunaksesta tuli kapinallisalueita, joita hallittiin uuden hallituksen asettamien lakien mukaan. Läntisiä ja itäisiä alueita, Vilna mukaan lukien, oli saksalaisten hallinnassa. Anarkia levisi koko maahan. Saksalaisten ja pienten kaupunkien kapinallisten välille syntyi välillä aseellisia selkkauksia, mikä johti kapinallisten tukahduttamiseen, tosin yleensä spontaanisti tapahtuen. Kaunaksen aktivistirintama säilytti diplomaattiset välit Saksan valtakunnan ja saksalaisten kanssa.

Uusi hallitus, keskellä Juozas Ambrazevičius.
Uusi hallitus, keskellä Juozas Ambrazevičius.

Pian kansannousun jälkeen kapinalliset julistivat aktivistirintamalle ja Liettualle uuden pääministerin. Entinen LAF:n johtaja Kazys Škirpa korvattiin Juozas Ambrazevičiuksella, koska Škirpa asui Berliinissä eikä saanut poistua sieltä, mikä vaikeutti hänen mahdollisuuttaan johtaa Liettuan uutta hallitusta. Tämän jälkeen saksalaisten ja kapinallisten neuvottelut alkoivat, ja LAF menetti vähitellen valtansa samalla, kun Saksan lakeja mukautettiin käyttöön. Neuvottelujen rinnalla LAF kuitenkin laajensi toimintaansa, ja se esimerkiksi alkoi julkaista liettuankielistä sanomalehteä Į laisvę (’Vapauteen’). Useita sanomalehtiä levisi maailmanlaajuisesti aikaisemmin mainittujen postimerkkien tapaan.

Konflikti liettualaisten ja saksalaisten välillä saavutti huippunsa myöhään vuonna 1942, kun liettualaiset eivät halunneet muodostaa liettualaisia SS-joukkoja. Liettualaiset vaativat, että liettualaisia divisioonia tulisi johtaa liettualaiset upseerit, ja heidän tulisi taistella vain Liettuan maa-alueilla. Tämä näkemys ei miellyttänyt Saksaa, joten se tukahdutti muutamia Liettuan intellektuelleja, jotka kieltäytyivät yhteistyöstä Saksan kanssa vaikeuttaen värväystä Liettuan SS-joukkoihin. Vuonna 1944 Saksa kuitenkin antoi periksi ja salli liettualaisen kenraali Povilas Plechavičiuksen muodostaa Vietinė Rinktinė -joukot (’Liettuan aluepuolustus’). Monet aikaisemmista kapinallisista liittyivät joukkoihin, jotka kasvoivat kymmenellätuhannella miehellä viikossa, saavuttaen saksalaisten salliman joukkuevahvuuden. Myös kaksi kertaa Liettuan presidentiksi valittu V. Adamkus palveli aluepuolustusjoukoissa nuoruudessaan.

 

Jälkiseuraukset

Saksa miehitti Liettuan kansannousun jälkeen, mutta sodan edetessä saksalaiset alkoivat antaa enemmän ja enemmän tilaa liettualaisille. Neuvostoliiton onnistui vallata Liettua uudestaan, ja kapinalliset tulivat neuvostojoukkojen ensisijaisiksi maalitauluiksi. Tämä historian vaihe ei ole kovin hyvin tunnettu, eikä ole selvyyttä siitä, miksi Liettua antoi periksi. Vaikka tämä kehitys olikin negatiivista, useat historioitsijat näkevät kansannousun erittäin tärkeänä tapahtumana Liettuan historiassa, etenkin, koska se tuhosi myytin siitä, että Liettua liittyi Neuvostoliittoon rauhanomaisesti.

Liettuan itsenäisyydestä taisteleminen jatkui myöhään 1950-luvulle saakka. Voidaan kuitenkin sanoa, että Liettuan vastarintaliike ei ollut menestyksekäs pelkästään siksi, että niin monet sotilaat ja vastarinnan jäsenet jatkoivat taistelua itsenäisyyden puolesta, vaan myös siksi, että ihminen on voimakkain silloin, kun hän taistelee sellaisen asian puolesta, johon hän todella uskoo.

Beržas M. A.

ManaMedia.lt

1 KOMMENTTI

  1. Kiitos hienosta artikkelista. Partisaanien taistelut suurvaltoja vastaan ovat ehkä historian mielenkiintoisinta antia. Mikä parasta, niistä voi oppia paljon hyödyllistä nykyaikaakin silmällä pitäen!

Comments are closed.