Koti Uutisia Lennokki-iskuissa kuollut 9/11-iskuja enemmän ihmisiä

Lennokki-iskuissa kuollut 9/11-iskuja enemmän ihmisiä

2

UK_ObamaDrone1

Presidentti Obama on myöntänyt, että iskuissa on kuollut odotettua enemmän sivullisia, mutta pitää lennokki-iskuja tarpeellisena toimena terroristeja vastaan.

Iranilainen Press TV kertoo, että amerikkalainen miehittämätön lennokki tappoi kaksi ihmistä Afganistanissa. Uhreista toinen oli pieni lapsi. Iskun kerrotaan tapahtuneen Jalalabadissa perjantaina 10. tammikuuta. Vain neljää päivää aikaisemmin miehittämätön lennokki iski Nangarharissa tappaen niin ikään kaksi ihmistä.

Lennokki-iskuja on raportoitu viime päivinä myös Jemenistä ja Pakistanista. Maanantaina 13. tammikuuta Jemenin viranomaiset vahvistivat, että kaksi ihmistä oli kuollut Hadhramoutissa ohjusiskussa.

Helmikuussa 2013 amerikkalainen senaattori Lindsey Graham kertoi rotaryklubin tapaamisessa, että Yhdysvallat on surmannut 4 700 ihmistä lennokki-iskuissa sitten vuoden 2001. Vuodelta 2013 vahvistettuja kuolintapauksia oli arviolta 271, mikä nostaa kuolleiden määrän 4 971:een.

Yhdysvaltain lennokki-iskuissa on näin ollen kuollut enemmän ihmisiä kuin syyskuun 2001 terroristi-iskuissa, joissa kuoli kaiken kaikkiaan 2 606 Yhdysvaltain kansalaista.

 

Lähteet: Press TV, Press TV, The Guardian, Breitbart

2 KOMMENTIT

  1. Millä oikeudella jenkit tuo kuolemaa maihin,joissa ei edes ole varsinaisia taisteluja, esim. Jemen ja Somalia? Somaliassa konfliktin osapuolet ovat vain alkaneet syytellä toisiaan näistä iskuista perustellen, että nämä toimittavat tietoja kohteista amerikkalaisille. Jemenissä hallitusta vastustavat heimot ja Al-Qaidaan on ryhmittymät ovat vain entistä aggressiivisempia näiden iskujen takia, koska uskovat hallituksen tilaavan iskuja amerikkalaisilta. Kiitos jälleen kerran.

  2. Mutta eihän niillä uhreilla ole väliä, kun eivät ole yhdysvaltalaisia, right? *sarkasmivaroitus*

Comments are closed.