Koti Artikkelit Leninin patsas jälleen maalauksen kohteena – tällä kertaa Kotkassa

Leninin patsas jälleen maalauksen kohteena – tällä kertaa Kotkassa

14

Juutalaisen massamurhaajan Leninin patsas on jälleen kokenut kovia. Tällä kertaa maalaava taiteilija iski Kotkassa patsaaseen. Kansallinen Vastarinta uutisoi viimeksi vain alle kaksi viikkoa sitten juutalaismurhaajan patsaan kokeneen kovia Turussa.

Ilmeisesti vappuyönä patsaaseen oli maalattu kaksi Daavidin tähteä ja kirjoitettu teksti “juutalainen massamurhaaja.” Lenin oli äitinsä puolelta juutalainen.

Tapaus herättikin runsasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Vasemmistolaiset julistivat tapahtuman antisemitistiseksi, sillä Leninin juutalaisten juurien esille tuonti on heidän mukaansa antisemitismiä itsessään. Esimerkiksi kotkalainen Vasemmistoliittoon kuuluva varakaupunginvaltuutettu Suvi Silvala kertoi Facebookissa julkaisemallaan videolla kyseessä olevan juutalaisvastainen maalaus. Asian käsittely on kuin suoraan juutalaisesta oppikirjasta: mikäli jokin asia voidaan tulkita negatiiviseksi juutalaisten kannalta, on sen mainitseminen antisemitismiä.

Todellinen uutinen tempauksen tiimoilta on kuitenkin se, että Yle kertoi Leninin juutalaistaustasta asiaa käsitelleessä uutisessaan. Yle suoritti tavoistaan poiketen faktantarkastuksen ja myönsi Leninin olevan juutalainen. Tempauksen suorittaja voi siis taputtaa itseään selälle, sillä sen ansiosta Leninin juutalaistausta tuli valtamedian kautta tietoon isommalle ihmisjoukolle.

Sosiaalisessa mediassa kiertävän tiedon mukaan myös Tampereella on maalattu Suomen ilmavoimien tunnus Leninin muistolaattaan. Lisäksi Vantaalla maalattiin kelttiristi punaisten muistomerkille.

Kuva: Defend Finland Telegram-kanava.
Kuva: Defend Finland Telegram-kanava.

Lähteet: Yle (arkistoitu), Defend Finland Telegram-kanava

14 KOMMENTIT

  1. “Lisäksi Vantaalla maalattiin kelttiristi punaisten muistomerkille.”

    Suuret kiitokset kaikille jotka käyvät maalailemassa kansanpettureiden muistomerkkejä!

    Toivon todella että suomalaisia murhanneiden punakaartilaisten muistomerkkejä otettaisiin käsittelyyn entistä ahkerammalla tahdilla. Annetaan vasemmistolaisille sitä katutaidetta jonka perään ne niin vinkuu joka paikassa.

    • Ei tuo Suomen sisällissota ole niin mustavalkoinen asia. Suurin osa punakaarteihin kuuluneista rivimiehistä oli ihan tavallisia suomalaisia työmiehiä, jotka tulivat harhaanjohdetuiksi. Suomi oli tuohon aikaan oikea luokkayhteiskunta ja merkittävä osa eli hyvinkin sorretussa asemassa. Järkevämpiäkin vandalismin kohteita on olemassa, mikäli sellaisesta tykkää.

      Hieno tempaus tämä Leninpatsaan maalaus!

      • Samaa mieltä! Monien nykyisten kansallismielisten isoisät ovat tarttuneet aseisiin 1918 punaisten riveissä. Working Class Heroes. Silloin ajat olivat toiset, kuten 1488 totesi edellä.

        Lenin oli juutalainen massamurhaaja ja 30-40 miljoonan venäläisen ja Venäjän imperiumiin kuuluneiden kansojen teurastuksesta vastuussa. Siis juutalainen massamurhaaja. Kaikki Leninin patsaat pitäisi hävittää Suomesta. Ja myös Leninin museo Tampereelta. Lenin on massamurhaaja. Lenin museon voisi muuttaa bolsevikkien punaisen terrorin museoksi, joka kertoisi Leninin perustamista työ-ja vankileireistä, joilla menehtyi miljoonia ihmisiä. Tai kertomus niiståa 38.000 papista, jotka Lenin murhautti vallassa ollessaan.

        Mutta jätetään vuoden 1918 muistomerkit rauhaan, sillä muuten syntyy loputon ympyrä, jossa valkoisten ja jääkäreiden muistomerkit tullaan vandalisoimaan vassareiden taholta samalla tavoin kuin punaisten muistomerkit. Parempi keskittyä rodullisiin kansanvihollisiin. Koska on hyväksytty ruotsinkielisten perseen nuoleminen Ruotsista johdetussa järjestössä, miksei myös unohdeta vuoden 1918 kansalaissotaa, jossa vuodatettiin aivan turhaan suomalaisten verta ja keskitytä nykyvihollisiin eli kulttuurimarxilaisiin, matuttajiin, viherhörhöihin ja Leninin perinnön tuhoamiseen Suomessa.

        • Sinähän voit jättää ne rauhaan ihan samalla tavalla kuin aina:olla tekemättä mitään.Tuskin se sinun tekemisiin vaikuttaa.

        • Kommarit täällä vinkuu.

          Seuraavalla kerralla kaadatte ne patsaat ja takavarikoitte pään. Tuollainen patsas kaatuu yhden riskin miehenkin toimesta. Se pitää saada heijaavaan liikkeeseen, niin kyllä siinä isompikin paasi kaatuu. Kokemusta on! Siis ei millään liitopotkulla tai niin kuin jenkkisarjoissa yrittävät ovea murtaa taklaamalla, vaan nitkuttamalla; pikkuhiljaa.

          “Woking class heroes”… Why did sinä all of a sudden put englantia sekaan there?

  2. Miten ihmeessä Leninin patsaan maalailu on “juutalaisvastainen” teko? Leninin tunnetaan ja häntä vihataan kommunistina, ei juutalaisena.

    • Taustalta löytyy juutalaisuutta, lue https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin
      Tosin se “juutalaisuus” lienee oikeasti kasaariutta. Kasaareistakin löytyy Wikipediasta mielenkiintoista historiaa. Se alkuperäinen juutalaisuus on sekaantunut ja laimentunut lähinnä paikallisiin heimoihin eikä ole tunnistettavissa enää mistään.
      Myös käytännöllisesti katsoen kaikkien varhaisten neuvostonatsalnikkien taustoilta löytyy samaa valejuutalaisuutta.

      • Kyllä se on ihan aitoa Talmudistista kanaanilaista saatanan siittämää kirottua juutalaisuutta. Kasaariteoria on kyseenalainen.

  3. On täysin käsittämätöntä että massamurhaaja Leninin patsaita saa ylipäätään pitää esillä julkisilla paikoilla. Se seikka kertonee jotain tiettyjen ihmisten pohjattomasta typeryydestä. Kiitos taiteilijalle kannanotosta.

  4. Oikeuslaitoksen perusjuutalainen Anna-Maja Henriksson on elävä Lenin-patsas!

    “Stalin määräsi DemLa -järjestön perustettavaksi Suomeen tulevia tarpeita varten.”

Comments are closed.