Koti Artikkelit Vastarintaliike Lausunto liittyen toimittajien “murhayrityksistä” epäiltyyn ruotsalaisjäseneen

Lausunto liittyen toimittajien “murhayrityksistä” epäiltyyn ruotsalaisjäseneen

6

Toukokuun alussa poliisi teki kotietsinnän Vastarintaliikkeen jäsenen luo takavarikoidakseen häneltä luvallisia kilpailukäytössä olleita aseita. Syy kotietsinnälle ei ollut se, että mies olisi syyllistynyt johonkin rikokseen tai että häneltä olisi viety aseluvat pois vaan se, että hallitus ei arvosta hänen poliittisia mielipiteitään.

Kun poliisi kävi talon läpi, talosta löydettiin muun muassa kaksi perittyä vanhaa metsästysasetta, laserosoitin, radiohäirintälaite, agenttilaukku pistooliaseelle, pamppu, vanhoja patruunoja siltä ajalta, jolloin ne eivät olleet luvanvaraisia sekä osia kahdesta muusta aseesta. Lisäksi talosta löytyi papereita, jotka ovat syyttäjän mukaan piirroksia eri aseista. Mies pidätettiin ja hänen tietokoneensa ja kännykkänsä takavarikoitiin.

Yhdeltä jäsenen tietokoneista löydettiin satoja e-kirjoja, joista osa käsitteli aseiden ja ammusten valmistusta. Koneelta löydettiin myös kahden toimittajan osoitetiedot, jotka ovat julkisia ja siten jokaisen löydettävissä. Jäsen on kiistänyt kaikki rikosepäilyt, ja esitutkintapöytäkirjan lukemisen jälkeen sekä sen perusteella, millaisen kuvan Vastarintaliike on miehestä saanut, on liike tullut siihen tulokseen, että miehen vakuutukset syyttömyydestä toimittajien murhayritysten suunnitteluun pitävät paikkansa. Mies on tosin saattanut syyllistyä aseiden luvattomaan hallussapitoon perittyjen kiväärien ja vanhojen patruunoiden osalta, mutta on naurettavaa väittää, että kyse olisi kenenkään murhan suunnittelusta.

Mies on tunnettu monenlaisen tavaran keräilijänä. Tällaista esimerkiksi monet tekniikkanörtitkin tekevät, eikä ole mitenkään poikkeuksellista, että useimpia tervejärkisiä miehiä kiinnostavat aseet. Kirjojen, aseiden tai agenttilaukunkaan hallussapito ilman aikomuksia käyttää sitä kenenkään murhaamiseen ei ole sellaisenaan mitenkään tavatonta. Jäsen on tunnettu aidon ystävällisenä ja mukavana miehenä.

Emme näe mitenkään outona asiana sitä, että ihmiset aseistautuvat. Turvattomuuden yhä lisääntyessä yhteiskunnassa ja poliisin resurssien huvetessa tulee varmasti yhä useampi pohjoismaalainen ryhtymään tarvittaviin toimiin kotiaan ja perhettään puolustaakseen. Tämä koskee niin meidän jäseniämme kuin ei-jäseniä.

Epäilyt murhasuunnitelmista perustuvat kolmeen seikkaan: siihen, että mieheltä löytyi agenttilaukku, joka oli kooltaan sopiva hänen luvalliselle pistoolilleen (ja luultavasti useimpien markkinoilla olevien pistoolien kanssa), tietoihin toimittajista jäsenen koneella (jotka ovat hyvin voineet olla koottuina esimerkiksi artikkelia varten) sekä siihen, että mies on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsen (minkä ei pitäisi millään tavalla itsessään vahvistaa mitään rikosepäilyjä, sillä olemme Ruotsissa laillinen ja rekisteröity puolue eivätkä murhat kuulu toimintatapoihimme millään tavalla). Ei ole ollut mitään suunnitelmia, ei todistajia, ei valmistelevaa vakoilutyötä eikä häntä ole nähty aseidensa kanssa kotinsa ulkopuolella. Mikäli nämä seikat johtavat tuomioon murhan suunnittelusta, on tapaus kiistatta Ruotsin tämän vuosikymmenen suurin oikeusmurha.

Vapauttava tuomio tai oikeusmurha eivät tietenkään syyttäjää juuri kiinnosta. Tapaukseen on tartuttu selvästi siksi, että media saisi mahdollisuuden repiä Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä mustamaalausotsikoita. Syytteiden nostaminen juuri nyt, juuri ennen eduskuntavaaleihin sijoittuvaa oikeudenkäyntiä, on tuskin puhdasta sattumaa. Sattumaa ei liene sekään, että mediassa epäillystä on tehty jo syyllinen.

Pohjoismainen Vastarintaliike ei koskaan anna omaa kansaansa kohtaan vihamielisten tahojen määritellä suhteitansa jäseniinsä, vaan tekee kaikissa tapauksissa oman selvityksensä asiasta. Tässä selvityksessä ei ole tullut ilmi seikkoja, miksi jäsen olisi syyllinen epäiltyihin rikoksiin, minkä vuoksi seisommekin täysin syytetyn jäsenen takana.

 

Pohjoismainen Vastarintaliike

6 KOMMENTIT

  1. Hyvä tiedote, mutta sääli, ettei yksikään “valtamedia” tätä julkaise, sillä on liian mehukas juttu hukattavaksi.
    Asian sivusta todettakoon, ettei henkilökohtainen arvostukseni olisi vähentynyt grammaakaan, vaikka epäilty olisi aidosti suunnitellut, mistä häntä epäillään 😀

    • Sama täällä. Juutalaismedian ympärileikatut mielipiteet eivät kiinnosta hevonvittuakaan. Ne ovat faktat kun painavat. Niistä eivät koukkunokat, maanpetturit ja suvakit tajua rahtuakaan. Totuus ei noissa em. torakoissa majaansa pidä.

      Kun puhdistus alkaa, niin kyllä sattuneesta syystä nuo mielenmyrkyttäjät eli kommunistimedian kätyrit ovat ensimmäisten joukossa listalla. Huom.: allekirjoittaneella ei ole minkäänlaista fyysistä listaa olemassa.

        • Tuohon voisi lisätä SeTan, Ruskeiden (ent. Vihreät) ja vassareiden koko köörin.

          Niin ja SPR:n, Antifan, Amnestyn, kaikenkarvaisen REFUGEES WELCOME -porukan vastaanottokeskuksineen jne.

          Perkele, pitkä listahan siitä tulisi, jos sen tekisi. Päässä on tilaa kyllä minullakin. Sitä eivät vielä, perkeleet, pysty skannaamaan.

  2. Aseiden piirustukset tai e-kirjat eivät ole laittomia. Ne ovat osa koneistusta ja metalurgiaa.

    Mutta henkilön täytyy olla todella idiootti jos ei ole rekisteröinyt nimiinsä perintöaseita tai aseita jotka sopivat löydettyihin patruunoihin. Eikä kukaan voi olla niin tyhmä että rakentaa “agenttisalkun” pistoolilleen jonka voisi laukaista kahvasta painamalla. Se että pelkkä “agenttisalkku” ei ole luvanvarainen on sivuseikka. Mutta yhdessä laittomien ampuma-aseiden kanssa se on kovennusperuste.

    Niin että jos jollakulla on luvattomia aseita sellaisissa paikoissa jotka voidaan yhdistää tekijään niin niihin pitää hankkia lopa tai hankkiutua niistä eroon. Polisi ottaa niitä vastaan kun niille ilmottaa. Tämäkin episodi olisi voitu välttää pikkuisella järjenkäytöllä, jos kerran kaverilla oli jo ampumaurheiluun soveltuvia aseita.

    No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    • Hänellä oli luvalliset aseet. Se ase mikä löytyi oli repniikka eli ei sillä voi edes ampua.

Comments are closed.