Koti Uutisia Latvialainen esikoulu kehottaa juutalaisia pysymään pois alueeltaan

Latvialainen esikoulu kehottaa juutalaisia pysymään pois alueeltaan

3

UK_latvialainen_esikoulu

Latvian pääkaupungissa Riiassa sijaitsevan Puciten esikoulun portinpielessä on esillä kyltti, joka ilmoittaa, ettei juutalaisilla ole asiaa esikoulun alueelle. Kyltissä lukee saksaksi Judenfrei. Kyltti asetettiin samana iltana, jolloin Euroopan rabbien neuvoston presidentti Pinchas Goldschmitt vieraili kaupungissa. Goldschmitt oli Riiassa muun muassa osallistuakseen marssiin, joka syyllistää latvialaisia juutalaisten väitetyistä vainoista toisen maailmansodan aikana.

Puciten esikoulun omistaa Latvian neljänneksi suurimman puolueen Kansallisen allianssin edustaja Imants Paradnieks. Puolueen linjaa voi luonnehtia kansalliskonservatiiviseksi. Paradnieks itse väittää, ettei hänellä ole mitään tekemistä kyltin kanssa ja että hän nukkui sinä aikana, jolloin kyltti ilmestyi.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, jolloin esikoulu on kritisoinut juutalaisia painostusjärjestöjä. Sama esikoulu kutsui kaksi vuotta sitten kaksi SS-uniformuun pukeutunutta miestä kertomaan lapsille Latvian sankarillisesta taistelusta toisen maailmansodan aikana. Tämä tapahtui samana päivänä, jolloin maassa muistetaan Latvian legioonalaisia.

 

 

Lähteet: Nordfront.se, TheBlaze, Antisemitism.org

3 KOMMENTIT

  1. Oikean totuuden ymmärtäminen kajastaa jo nuorena sisäistetyistä asioista. Vielä, kun koulutuksessa jatkuisi sama meno. Eikä tuputettaisi valheita ja propagandaa omaa rotua vastaan ja pidettäisi juutalaisia Yli-ihmisinä!

Comments are closed.