Koti Artikkelit Arki Lapset huumataan, kun aika ei riitä

Lapset huumataan, kun aika ei riitä

2

Ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, jos tuntee itsensä stressaantuneeksi kiljuvien pikkulasten, uhmakkaiden ja villien esikoululaisten ja kapinallisten teinien parissa. Ne ovat osia elämänvaiheista, joita vanhemmat enemmässä tai vähemmässä määrin ovat saaneet läpikäydä kautta aikojen.

Itsestänikin tuntuu, että täällä kotona tapahtuu toisinaan hieman likaa. Kahden pikkulapsen, kahden uhma- ja yhden esikouluikäisen sekä yhden teini-ikäisen kanssa elämä on hieman kiireistä. Mutta jo ylipäätänsä ajatus lasten huumaamisesta kuulostaa täysin vieraalta. Valitettavasti hyvin moni vanhempi valitsee kuitenkin tämän tien. Kun aika, voimat ja sitoutuminen eivät riitä, on rauhoittavien tai unilääkkeiden tarjoamisesta lapsille tullut yleisempää.

stressadmamma-e1357763656386

Tämä asia tulisi ottaa hyvin vakavasti. Varoituskellot soivat, mutta aivan liian moni jättää sen huomioimatta. Elämme yhteiskunnassa, jossa ura, taloudellinen menestys ja materiaalinen hyvinvointi on tullut tärkeämmäksi kuin lastemme hyvinvointi. Vastuu lasten kasvatuksesta jätetään hyvin aikaisin esikoulun ja koulun henkilökunnalle. En liioittele väittäessäni, että lapset, jotka saavat henkiset, tunnepohjaiset ja fyysiset tarpeensa täytetyiksi, ovat helposti laskettavissa.

Pedagogien on miltei mahdotonta saada aika riittämään esikoulun ja koulun yhä suurempien lapsiryhmien parissa. Yhtä vaikeaa on kahdella täyspäiväisesti työskentelevällä vanhemmalla saada elämänpalaset osumaan kohdilleen. Jos koko ajan stressaa pysyäkseen mukana arjen tahdissa, on usein tuloksena se, ettei todellisuudessa ehdi mitään. Kenties juuri näin on käynyt niille perheille, jotka valitsevat lastensa lääkitsemisen, jotta saisivat helpommin lapset sopeutumaan epäterveelliseen elämänrytmiin? Vika ei ole lapsissa, vaan järjestelmässä ja niissä vanhemmissa, jotka luovuttavat sen edessä, joka on pohjana sille, mitä nyt voimme nähdä. Lapsemme tarvitsevat meitä aikuisia ja ennen kaikkea vanhempiaan. Lapset ovat riippuvaisia meidän sitoutumisestamme ja heidän on sallittava olla lapsia.

babysover-460x306

Myöhään iltaisin nukahtavaa kiljuvaa pikkulasta ei tule pakottaa uneen keho unilääkkeellä kyllästettynä. Lapsella tulee olla äiti ja isä, jotka lohduttavat, rauhoittelevat ja keinuttavat lasta sylissään. Esikouluikäistä lasta ei pitäisi olla tarpeen huumata rauhoittavilla lääkkeillä, jotta lapsi jaksaisi olla vapaa-ajan kerhossa koulun jälkeen myöhään iltaan, päästäkseen sen jälkeen kotiin stressaantuneiden ja ylityöllistettyjen vanhempien luokse. Esikouluikäisen lapsen tulisi voida olla kotona lapseensa sitoutuneen vanhemman kanssa, joka sijoittaa aikaa lapsensa kasvatukseen. Pillereistä ei saa tulla ratkaisu ongelmiin. Niitä ei myöskään missään nimessä vanhempien tule käyttää sieluttomana korvikkeena omalle kärsivällisyydelle ja ymmärtäväisyydelle. Lapset kasvavat hyvin nopeasti. Toivon, että hyvin moni vanhempi ymmärtäisi tämän.

 

Paulina Forslund

Nordfront.se

2 KOMMENTIT

  1. Miten joku voi edes AJATELLA huumaavansa lapsensa, vaikka kuinka olisi kiire ja stressaantunut!?!

  2. Sokerin ja makeuttajien vähentäminen rauhoittaa lapsia kummasti, eikä lääkkeitä tarvita. Myös riittävä ulkoilu LUONNOSSA auttaa.

Comments are closed.