Koti Uutisia Rikos Lännen suurimmat pankit kiinni kullan hinnan manipuloinnista

Lännen suurimmat pankit kiinni kullan hinnan manipuloinnista

6

Länsimaiden suurimmat pankit JPMorgan ja HSBC ovat tänä vuonna jääneet kiinni kullan ja muiden arvometallien hintojen manipuloinnista. Vastaavia tuomioita jaettiin 2018 myös muille Euroopan suurimpiin pankkeihin lukeutuville koronkiskojille.

Tuoreimmassa tapauksessa JPMorganin entinen raaka-ainevälittäjä John Edmonds myönsi syyttäjälle peukaloineensa pankissa työskennellessään kullan arvoa. Syyttäjän mukaan Edmondsin avautuminen voi johtaa myös muiden JPMorgan-koronkiskojien tuomitsemiseen.

Edmonds kertoi saaneensa oppia kullan manipulointiin häntä kokeneemmilta pankkiireilta. Edmonds käytti JPMorganin painoarvoa hyväkseen tekemällä valtavan määrän kultatilauksia, jotka hän perui hetkeä myöhemmin. Tämä nosti kullan hinnan hetkellisesti taivaisiin, mikä synnytti valtavat vedonlyöntituotot niille, joilla oli ennakkotietoa kullan arvon liikkeistä.

Edmonds myönsi käyttäneensä manipulointitekniikkaa “satoja kertoja esimiestensä tietäessä ja hyväksyessä menettelyn”. Kullan ohella Edmonds ja hänen rikollinen sisäpiirinsä manipuloivat myös hopean, platinan ja palladiumin hintaa.

Tapauksesta tekee erityisen vakavan se, että JPMorgan on jo kauan ollut maailman johtavia jalometallivälittäjiä. Pankkiirit käyttävät yksityistä monopoliasemaansa huijatakseen piensijoittajia, rehellisiä yrityksiä sekä tavallisia säästäjiä. JPMorgan ei vaivautunut kommentoimaan oikeudenkäyntiä julkisuudessa lainkaan.

Tammikuussa myös Deutsche Bank, UBS ja HSBC saivat Amerikan finanssivalvojilta yhteensä 46,6 miljoonan dollarin sakot arvometallimarkkinoiden manipuloinnista.

Lähde: Financial Times

6 KOMMENTIT

  1. Minun puolestani saavat manipuloida kullan hintaa miten haluavat. Minä en moista tarvitse enkä sitä arvosta. Tosin, onhan sitä elektroniikassa. Vaikkakin alati vähenevissä määrin.

    Olen myös pysynyt erossa osakkeista ja pörsseistä sillä niissä on todella yksinkertainen toimintaperiaate: Aina kun joku voittaa, jonkun pitää hävitä. Ja tällä sukunimellä en ole niiden joukossa joka saa ensimmäisenä tiedot ylä- ja alamäistä. Siksi pidän mieluummin omat rahat itse.

  2. Vanhoina hyvinä aikoina Pretoriassa istuivat KGB ja De Beers yhtymä jotka keskenään sopivat timanttien ja jalometallien kuten kullan tai platinan maailmanmarkkina hinnat sekä myyntikiintiöt.

    • De Beers oli mahtinimi timanteissa ja niiden hinnoista he päättivä lähes suvereenisti, mutta mikä ihmeen KGB? Jos tarkoitat Neuvostovennään entistä turvallisuuspalvelua, niin sillä ei juurikaan ollut jalansijaa siellä; ZA ja CCCP eivät olleet kovinkaan ystävällisissä väleissä, johtuen kommunistien osallisuudesta ZA Border Wariin.

  3. Tilaisuus tekee varkaan ja on siinä vähän ahneudestakin apua. Ja kun on vielä maailman parhaat “tutorit” niin “kyllä lähtee!”

Comments are closed.